Mietin ujolle sopivaa työtä, ja tämä voisi olla sellainen, mihin voisi pyrkiä. Kertokaa kaikkea mitä tiedätte. Maantieto varmaan on oleellista. Onko matemaattisesta lahjakkuudesta mitään hyötyä tuossa hommassa? Miten vaikea päästä ja mitä muuta siihen sisältyy kuin sääkarttojen tekemistä? Pitääkö osata esim. piirtää? Ne paikat missä voi opiskella saan varmaan selville netistä, mutta saa nekin kertoa.
Meteorologi?
468
7548
Vastaukset
- sauer
Meteorologia on hyvin pitkälti pelkkää fysiikkaa ja matematiikkaa, eli matematiikan on syytä olla hallussa. Tietokoneet hoitanevat piirtämisen. Opiskelu onnistuu kaiketi vain Helsingin yliopistossa.
- tämmöstä
Meteorologiaa voi opiskella tietääkseni ainoastaan Helsingin yliopistossa, fysiikan laitoksella. Ja kun nappaat ylioppilaskirjoitusten fysiikan ainereaalissa e:n tai l:n niin pääset suoraan sisään, siis fysiikkaan, siellä valitset itse pääaineeksi meterologian.
- fuksi
Meteorologiaa voi tosiaan opiskella ainoastaan Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella. Fysiikkaa on jostain syystä melko helppo päästä opiskelemaan(hakijoita koulutustapeeseen nähden kait liian vähän?), joten meteorologiksi haluavan on helppo päästä toteuttamaan toivettaan.
Matemaattisesti saa olla mieluiten aika lahjakas.- säätietelijä
Kiitos teille asiallisista vastauksista. Tämä vaikuttaa todella minun alaltani. Rakastan matematiikkaa eikä fysiikkakaan vaikea ole. Kun olen aika ujo, enkä ole tykännyt asiakaspalvelusta, niin tämä on ehkä minun juttuni. Kauhulla jo ajattelin, että jos minusta vaikka tulisi matikan opettaja jos pelkkää matemaatiikkaa lähtisin yrittämään. Tietääkseni alalla ainakin nyt työllistyykin suurin osa valmistuneista.
- sellaista
säätietelijä kirjoitti:
Kiitos teille asiallisista vastauksista. Tämä vaikuttaa todella minun alaltani. Rakastan matematiikkaa eikä fysiikkakaan vaikea ole. Kun olen aika ujo, enkä ole tykännyt asiakaspalvelusta, niin tämä on ehkä minun juttuni. Kauhulla jo ajattelin, että jos minusta vaikka tulisi matikan opettaja jos pelkkää matemaatiikkaa lähtisin yrittämään. Tietääkseni alalla ainakin nyt työllistyykin suurin osa valmistuneista.
maantieto, siihen on ympätty kaikki mitä ei saada mahtumaan muihin aineisiin.
Eli esim. nuo sääasiat eivät oikeasti liity maantietoon tieteenä mitenkään.
Ainoastaan harvat meteorologit ovat tv:ssä, ettei ala vaatine sen enempää esiintymistä kuin muutkaan alat. Mutta etuahan siitä on kaikkialla. - säätietelijä
sellaista kirjoitti:
maantieto, siihen on ympätty kaikki mitä ei saada mahtumaan muihin aineisiin.
Eli esim. nuo sääasiat eivät oikeasti liity maantietoon tieteenä mitenkään.
Ainoastaan harvat meteorologit ovat tv:ssä, ettei ala vaatine sen enempää esiintymistä kuin muutkaan alat. Mutta etuahan siitä on kaikkialla.Luin kerran yhdestä lehdestä Liisa Peltosen, vai mikä se maikkarin nuori nainen olikaan, haastattelun. Siinä hän sanoi, että telkkariin menee tosiaan harva ja sen saa itse valita. Sekä sen, että alalla on töitä. Ei se telkkarikaan pelottaisi, kunhan ei tarvitse suorassa asiakaskontaktissa olla tai puhelimeen vastailla. Olen ollut keskuksessa ja kioskissa, hirveää työtä minulle, mansikanpoiminta on kivempaa. Mutta tosiaan matemaattiset aineet kiinnostavat. Maantiedosta sen verran, että kai sitä alueet ja vyöhykkeet pitää kuitenkin tuntea?
- yo.
säätietelijä kirjoitti:
Luin kerran yhdestä lehdestä Liisa Peltosen, vai mikä se maikkarin nuori nainen olikaan, haastattelun. Siinä hän sanoi, että telkkariin menee tosiaan harva ja sen saa itse valita. Sekä sen, että alalla on töitä. Ei se telkkarikaan pelottaisi, kunhan ei tarvitse suorassa asiakaskontaktissa olla tai puhelimeen vastailla. Olen ollut keskuksessa ja kioskissa, hirveää työtä minulle, mansikanpoiminta on kivempaa. Mutta tosiaan matemaattiset aineet kiinnostavat. Maantiedosta sen verran, että kai sitä alueet ja vyöhykkeet pitää kuitenkin tuntea?
Eikai siihen tarvitse yliopistotutkintoa maantiedosta jos pitää tietää missä on Jyväskylä tai Italia?
En tosin enää ihmettelisi mitään. - eri tieteenalat
säätietelijä kirjoitti:
Luin kerran yhdestä lehdestä Liisa Peltosen, vai mikä se maikkarin nuori nainen olikaan, haastattelun. Siinä hän sanoi, että telkkariin menee tosiaan harva ja sen saa itse valita. Sekä sen, että alalla on töitä. Ei se telkkarikaan pelottaisi, kunhan ei tarvitse suorassa asiakaskontaktissa olla tai puhelimeen vastailla. Olen ollut keskuksessa ja kioskissa, hirveää työtä minulle, mansikanpoiminta on kivempaa. Mutta tosiaan matemaattiset aineet kiinnostavat. Maantiedosta sen verran, että kai sitä alueet ja vyöhykkeet pitää kuitenkin tuntea?
toisiinsa...että rajanveto mihin mikäkin oppiaine loppuu ja mistä toinen alkaa ei ole helppoa eikä edes tarpeellista.
- se ei olekaan
yo. kirjoitti:
Eikai siihen tarvitse yliopistotutkintoa maantiedosta jos pitää tietää missä on Jyväskylä tai Italia?
En tosin enää ihmettelisi mitään.tiedettä, son maantietooo..;)
- valinnan vaikeus
säätietelijä kirjoitti:
Luin kerran yhdestä lehdestä Liisa Peltosen, vai mikä se maikkarin nuori nainen olikaan, haastattelun. Siinä hän sanoi, että telkkariin menee tosiaan harva ja sen saa itse valita. Sekä sen, että alalla on töitä. Ei se telkkarikaan pelottaisi, kunhan ei tarvitse suorassa asiakaskontaktissa olla tai puhelimeen vastailla. Olen ollut keskuksessa ja kioskissa, hirveää työtä minulle, mansikanpoiminta on kivempaa. Mutta tosiaan matemaattiset aineet kiinnostavat. Maantiedosta sen verran, että kai sitä alueet ja vyöhykkeet pitää kuitenkin tuntea?
Onkos mitään tarkempaa tietoa meteorolgien työnäkymistä ja palkasta?
Olen ajatellut hakea tty:lle di-opintoihin, mutta kiinnostusta olisi tähänkin.
Lukemani infot mm. ilmatieteen laitos työllistää 85% meteorologeista suomessa ei oikeen rohkaise.
Eli en haluaisi kitkutella työttömänä tai mol.fi:n tarjoamalla palkkaluokalla A19-23, kun tiedän potentiaalia olevan enemmän.
Kuitenkin http://www.mol.fi/avo/avo.htm
kohdassa meteorologi ilmoittaa seuraavat ka-palkat, jotka ainakin yksityisellä olisivat hyvät.
valtiolla - yksityisellä
naiset 2376 - 3415
miehet 2816 - 3561
Seuraava teksti em. linkistä:
"Meteorologian alaa automatisoidaan yhä enemmän. Ennustavia meteorologeja saatetaan siirtää automatisoinnin vuoksi tutkimustyöhön. Alalla aiemmin vallinnut puute meteorologeista on ohi ja on jopa lievää ylitarjontaa työntekijöistä. Kuitenkin yksilölliseen sääpalveluun ja ilmakehän tutkimukseen liittyvien tehtäväalueiden laajentaminen on aiheuttanut eri vuosina työvoiman runsasta kysyntää."
- Eli työpaikat vähenevät..?
Ei se raha kaikkea toki ratkaise, kunhan ala on kiinnostava ja työllistävä. Mihinkään nälkäpalkkoihin en kuitenkaan haluaisi tyytyä. - meteorologiksi...?
valinnan vaikeus kirjoitti:
Onkos mitään tarkempaa tietoa meteorolgien työnäkymistä ja palkasta?
Olen ajatellut hakea tty:lle di-opintoihin, mutta kiinnostusta olisi tähänkin.
Lukemani infot mm. ilmatieteen laitos työllistää 85% meteorologeista suomessa ei oikeen rohkaise.
Eli en haluaisi kitkutella työttömänä tai mol.fi:n tarjoamalla palkkaluokalla A19-23, kun tiedän potentiaalia olevan enemmän.
Kuitenkin http://www.mol.fi/avo/avo.htm
kohdassa meteorologi ilmoittaa seuraavat ka-palkat, jotka ainakin yksityisellä olisivat hyvät.
valtiolla - yksityisellä
naiset 2376 - 3415
miehet 2816 - 3561
Seuraava teksti em. linkistä:
"Meteorologian alaa automatisoidaan yhä enemmän. Ennustavia meteorologeja saatetaan siirtää automatisoinnin vuoksi tutkimustyöhön. Alalla aiemmin vallinnut puute meteorologeista on ohi ja on jopa lievää ylitarjontaa työntekijöistä. Kuitenkin yksilölliseen sääpalveluun ja ilmakehän tutkimukseen liittyvien tehtäväalueiden laajentaminen on aiheuttanut eri vuosina työvoiman runsasta kysyntää."
- Eli työpaikat vähenevät..?
Ei se raha kaikkea toki ratkaise, kunhan ala on kiinnostava ja työllistävä. Mihinkään nälkäpalkkoihin en kuitenkaan haluaisi tyytyä.Itsekin olen harkinnut meteorologian opiskelemista, mietityttää vaan vielä aika paljon ja kysymyksiä riittäisi. Jos joku vaan jaksaisi vastailla, olisin enemmän kuin Erittäin Kiitollinen!
1.Millaista itse opiskelu on? Täytyykö olla nero fysiikassa ja luonnonlahjakkuus matikassa että pärjää? Itselläni taitaa keskiarvot lukiossa olla 9 pintaan, ei ehkä niinkään lahjakkuuden kuin työnteon ansiosta...
Miten paljon opiskelu on puhdasta fysiikkaa? Entäs olisiko kemian opiskelu lukiossa hyödyllistä?
2.Entäs opiskelupaikka sitten?Millaista sen henki ja siellä pörräävä porukka on? Sopeutuuko kaukaa kotoisin oleva maalaistyttö porukkaan helposti?
3.Minullekin olisi tärkeää hyvät tulevaisuudennäkymät...(kunnianhimoa riittää.) Onko alalla helppo edetä pitkällekin jos tahtoa on? Myös se hieman epäilyttää, että olenko jumissa helsingissä loppuelämäni, jos sinne nyt eksyn? Voisi näet olla opiskellessa ahdistavaa tietää, että tässä samassa rakennuksessa nyt sitten paahdan eläkeikään asti.
Mutta siinäpä oli kohtalaisen reilusti kysymyksiä. Vastatkaa jos(ja kun toivottavasti) jaksatte, edes osaan!
- Anonyymi
Mahtaa tuo Mtv:n tyyppi tietää, että mikä etu pitää olla jotta pääsee duuniin..
🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Pitää haluta esitellä vartaloaan, kuin telkkarissa näkkyy…..
- Anonyymi
Täälläkin on tuosta tyypistä 10:ssä avauksessa suomi24 kirjoituksia, niin olisi helpompaa jo luovuttaa ja laittaa normi vaatetus.
Kun lukea itsestään näitä faktoja.
Elämä on valintoja…. - Anonyymi
Uutisissa kerrottiin,että Mtv:llä alkaa työntekijöiden vähentäminen.
Toivottavasti nyt aloittavat juurikin tuosta piiiiiippp henkilöstä - Anonyymi
Kosteus lisääntyy voimakkaasti ja valtaa kosteuden Ylleasti.
Kosteutta EI saa lipettiin.
☔️☔️☔️☔️☔️💦💦💦💦 - Anonyymi
On ollut jo toista viikkoa Mette, Liisa ja mies meteorologeja. 😇
Kyllä on ollut ihana katsoa asiallisesti ❤️pukeutuneita ja hyvin asiallisia meteorologeja kaikin puolin.
🤙🤙🤙👏👏👏❤️❤️❤️
KIITOS!
🙏🏽🙏🏽 - Anonyymi
Nuo mainitut meteorologit ovat luonnollisia rentoja, eivätkä näyttele mitään muuta kuin ovat.
Niin ja asusteet joka lähetyksessä eritäin,erittäin asialliset.
Ilman mitään itseään näyttämisiä.
Koskaan nämä henkilöt eivät ole näyttäneet omaa vartaloaan ja se on erittäin,erittäin tärkeää. - Anonyymi
Yt:t alkakoon ja tuo meteorologi Jenna Salminen ekana ulos……..
👏👏👏👏👏👏👏👏 - Anonyymi
Aikaa on ja on ja on!
🕟🕡🕞🕟
🤙 - Anonyymi
Hei, hei!
👋👋👋👋👋👋
🤣🤣🤣🤣🤣🤣
🎈🎈🎈🎈🎈🎈 - Anonyymi
Nyt on AIKAA täällä kikkailla, kun muut tekee ihan OIKEITA TÖITÄ!
🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Miksi laittanut tuollaiset urheiluhousut jalkoihisi?
- Anonyymi
Tänään taas oli järkyttävää PUHEEN LÄTINÄÄ Huomenta Suomessa???
- Anonyymi
Tuossa lähetyksen alussa kertoi, että käy. kirjoittamassa sääteksteihin kirjoitusta ja sitten vielä mainosti oikein, että käy sitten muuttamassa kirjoitustaan?
Hältä nuo kirjoitusten rukkaukset/muuttamiset onnistuu!
Näistäkin avauksista sen jokainen näkee!!!!! - Anonyymi
Kyllä oli taasen niin Diipadaapaa?
☹️☹️ - Anonyymi
Diipaadaapaa!
Kuuullla normi sana menee KYLLÄ!
👎👎👎👎 - Anonyymi
Minä katson vaan asiaohjelmia ja siinä tapauksessa on Ylen aamu, koska siellä on jokaikinen kerta loistavat meteorl.
Jostain syystä ei tee mieli katsoa mtv,n lähetystä. - Anonyymi
Tirskumista on esittänyt jo vaikka miten pitkään, joka muuten ei kuulu ammattiin eikä lähetyksiin.
- Anonyymi
Tänään oli Huomenta Suomessa tosi miellyttävä Joonas Koskela.
Hän on rento, eikä höpötä mitään turhaa.
Kertoi sään ja se on juuri hyvä asia, emme kaipaa mitään täyte sanoja eikä mitään tyhjänpäiväisiä jaarituksia.
Kiitos, Joonas. 🤙🤙🤙❤️ - Anonyymi
Sammaa miält miekkii uon
tua Joonas on mahottoma asjalline siämiäs- Anonyymi
Aleksi 🤙🤙
- Anonyymi
Kyllä oli miellyttävää katsoa/ kuunnella niin luonnollista Pekka Poutaa.
- Anonyymi
Mie pijän tuas Pouvan Pekast
Ei hää hötkyil eikä hää haasta mittää tyhjää mukavata katsottavvoo - Anonyymi
Kiitos Poudan Pekka.
🙏🏽 - Anonyymi
Tänään oli kymppi uutisten säässä tuo niin ihastuttava Liisa Rintaniemi. Tosi loisto meteorologi.
- Anonyymi
Liisamme.
🤙
- Anonyymi
Tänään taasen Viiden jälkeen lähetyksessä oli tuo iki ihana Liisamme.
- Anonyymi
Mette ja Liisalle suuret kiitokset.
Esiintyvät aina kunnioittaen meitä katsojia joka lähetyksessä. Molemmat omaavat mahtavat ammattitaidot.
- Anonyymi
Ja aina ihana Aleksi kuten myös tännään.
- Anonyymi
Tännään Perjantai aamussa oli piristämäs meittii katsojii Liisa Rintaniemi. Tulleepi ain hyväl mielel ku häät näkköö.
- Anonyymi
Miksi yhden pitää erottua joukosta Negatiivisesti?
🥶🥶🥶☹️☹️☹️👎👎👎 - Anonyymi
Älä käännä polvees katsojiin päin, kiitos.
- Anonyymi
Kyllä erottuu joukosta tuon lässyttämisen kanssa?
Opettele puhumaan ihan niin kuin meteorologin kuuluu!
LÄSSYTYSTÄ, lässytystä.
Lopeta jo! - Anonyymi
Miksi pitää vääntää joka sana?
- Anonyymi
Hmm.Hyvä artikulointi on valttia melkeinpä joka alalla.
- Anonyymi
Kannattaa kattoo lauantainen H.S.
Ja etenki sää osuuret, voi helkutti mitä touhuu….. - Anonyymi
Liisa astesteli tuos Seiskan sääss.
Kyl ol ihastuttava ja asjalline. - Anonyymi
Liisa kun katsoo ja kuuntelee niin tulee aina hyvälle mielelle.
😊 - Anonyymi
Ja Aleksi on tosi rauhallinen ja asiallinen.
Ei mitään turhia liikkeitä eikä yhtään turhaa sanaa. - Anonyymi
Aleksi..
🤙🤙 - Anonyymi
Nyt on useasti ollut lähetyksissä seuraavat loistavat Meteorologit:
Pekka, Aleksi, Joonas, Markus , Liisa ja Mette!
Nämä parhaat esiintyjät pitää laittaa jatkossakin sää lähetyksiin.
Nämä ovat loistavia. - Anonyymi
Kyllä oli ilo nähdä H.S. Lähetykses Liisaaaaa!
- Anonyymi
LIISA!
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
- Anonyymi
Liisaa kun kuuntelee ja katselee niin tule AINA hyvälle mielelle.
- Anonyymi
Parhaita valitsevat tänäänkin oli Mette ja Pekka säässä.
- Anonyymi
Mette & Pekka .❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
- Anonyymi
Tänään aamun säässä oli Markus!
😊 - Anonyymi
Ja tänään la 18.11. Taas oli Markus.
Kiitos.- Anonyymi
Ja tännään taasen oli Markus ja hänhä on mahottoma loisto säämies
- Anonyymi
Markus. !!!
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
- Anonyymi
Säästösyistäkö ei enää ole 7 sää lähetyksiä?
Hyvä niin. - Anonyymi
Pekka Pouta oli Ylen Aamussa tänään.
🤙🤙 - Anonyymi
Liisaa näk viihe jälkee ja olt vällee mukavoo
- Anonyymi
Liisa, Mette & Markus & Pekka.
👏👏👏
- Anonyymi
Ja Liisa oli säässä viiden jälkeen ja oli taas niin asiallinen.
- Anonyymi
Ja 10 säälähetykses ol liisa
😊 - Anonyymi
Taas tuli tuutin täydeltä pelkkää P:tä….Tänään H.S:n sää lähetykses….
- Anonyymi
Taivas mite piukka hame taas yllään?
Itsenäisyyspäivänä oli lähetyksessä…- Anonyymi
🇫🇮🇫🇮🇫🇮
- Anonyymi
Miks EI voi vaan kertoa pelkkää säätä? Nyt oli taas aiheena lumikide tai mikä se sitten olikin? Turhaa jaarituksien jaarittelua, kiitos Ei.
- Anonyymi
Ja jaaritusta noista RevonTulista, ho, hoijaa.
- Anonyymi
Tämä oli VIIDEN jälkeen ohjelmassa.
- Anonyymi
Tätä jaaritusta toi mtveen metro pulisi lumikiteistä ym. diibaa Huomenta Suomessa.
- Anonyymi
Mtv:n yksi metro ei, ei, jatkoo….
- Anonyymi
Miksi tuo Mtv:n meteorologi joka oli lähetyksessä 14.12. Oli puhe niin asiatonta tuossa sää osuudessa ja varsinkin aamun alku kuvassa? Lässytti ja vastaili erikoisesti toimittajalle taas kun toimittaja kysyi hältä säästä? Miksi tota likkaa päästetään lähetyksiin?
- Anonyymi
Räntäralli? letkautukset kääntyy itteään vastaan???
- Anonyymi
Ei sää lähetyksissä kuulu mainita mitään RÄNTÄRALLISTA, miten se sopii säätiedotuksien sanastoon?
- Anonyymi
Jos itse antaa aihetta kirjoitteluihin, niin ketä voi syyttää?
- Anonyymi
Vastaa nyt äetee?
- Anonyymi
No kerro nyt kun siul on sispiirititova
- Anonyymi
Kappas vain, nyt se sulki juuri avatun Anniina Valtosesta olevan avauksen. Kun alettiin heittää Jenna Salmisesta vähän kirjoituksia ja pelkkää faktaa vain.
Ilmeisesti Jenna pystyy sulkemaan kaikki Vauva avaukset????? - Anonyymi
No aina löytyyuusia avauksi vaan!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Toi likka on todellinen pyrkyri, mutta sillä taitaa olla ihan väärät työkalut?
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Työkalut🤙
- Anonyymi
Muut meteorologit ovat duunissa, mutta tolla yhdellä likalla on aikaa pyöriä näillä sivuilla?
Poistaa kirjoituksia ja sulkee avauksia. No käyhän tämäkin duunista!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Kyllä se näin meni,että Anniina Valtosen avaus tehty vain 3 tutia sitten ja nyt toi likka poisti sen heti.
Ja poisti avauksen oitis ,koska kirjoituksia sinne tuli Jenna Salmisesta.
Joo ei hänestä saa mitään kirjoittaa?
Kyllä, on itsetunto no en sano missä.
Luulee, että tuolla esiintymisellään voi jatkaa vaan?
Kyllä toi loppuu jossain vaiheessa jos ei muuta vaatetustaan ja puhe kartalla sellaisiksi kuin kaikilla muilla meteorologeillakin on.
Turhat jaaritukset, jorinat ja lillukanvarsi jutut pois ja äkkii.- Anonyymi
Totta 1+1= totta
Lillukat ym. jutut.
- Anonyymi
Totta on nuo lillukanvarsi jutut…
- Anonyymi
Tämä tarina on tosi.
Jorinoita…. - Anonyymi
Minnuu hirvittee ku tuas kartal liikkuup nii jos sattuup vällee kaatummaa ni mite pääse nosemmaa permannoltl
Ku on nii piukoi pukkui piäl - Anonyymi
Tämäkin piukka asia on tosi.
- Anonyymi
Tuli sisäpiiritietoa ????
Tuonne vauva avaukselle, jonka tuo tyyppi jo sulki???
Kirjoitti,että puvusto ottaa oikein mitat meteorologista,että saadaan oikean kokoiset asusteet.
Mutta eivät ilmeisesti osaa ottaa mittoja oikein,kun vaatteet ovat kaikki liian pieniä ja lyhyitä!
Kannattaa vaihtaa puvustomossakin työntekijöitä. En tiedä tämä on jotakin sisäpiiritietoo ilmeisesti??? Hän tiesi kertoa ( ”hän ”kyllä te tiedätte). - Anonyymi
Meteorologi Jenna Salminen.
Onko Yteet alkaneet kun ei ole enää tarvinnut katella? 🤙- Anonyymi
Valitettavasti pomppaa pinnalle, kuin Väyryskä.
☹️😏
- Anonyymi
Enaksi tuo kopioitsija vit:ee muille kirjoittajille lähettäen kymmeniä, kymmeniä kopiotaan. Ja sitten kun saa muut kirjoittajat todella valtavaan vit:een, niin alkaa kirjoitella, että auttakaa pitää saada tämä avaus suljettua,. Kuka muu henkilö jonka likka on tossa asemassa toimii kuin pää olisi per:ssä koko aika?
- Anonyymi
Ja ton yhden 👖👖👖👖👖👖👖👖👖🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Nuo jumppa housut kuuluvat salille, jos sinnekään?
- Anonyymi
Tyrkyltä näyttää….
- Anonyymi
Jenna ymmärrätkö sinä, että et ole enää alakoulu ikäinen?
Vaatetus on alakoulu ikäiselle sopiva.
Kyllä täytyy olla pää pimee, kun noissa vaatteissa kehtaa keikaroida lähetykseen kerta toisensa jälkeen. - Anonyymi
Nyt sil on taas uusii sanoi: Kirrrpppaakkkkaaapaaakkaasssspääivä
JUURI näin VENYTTÄEN!
Ja
Aurinko tekee Taikojaan?
Ja jankutti klo 8.10 lähetyksessä taisi kolmeen kertaan mainita että lämpimistä vaatteista?
Ja MUTTA sanan on löytänyt myös!
Lopeta jankuti, jankuti ja jankuti! - Anonyymi
Leppoooosaaampaaa säätä ja Lämmintä vaatetta päälle, lämmintä vaatetta, lämmintä vaatetta ja MUUTTA sitten ja Mutta, Mutta!
Vaihda sanavarastoasi jo. - Anonyymi
Ihmetyttää miks Jennan pitää joka kerta pulista jotaki jonni joutavaa tuassa kun ankkuri kysyy säästä, mitä vähemmä avaat suutas sen parempi on. Jätä noi tyhmät letkauttees jo taka-aloille. Kuklostat tosi typerält…
- Anonyymi
Kyl tiäl omp jok sannaa totisint tot tuast meteoriitist tuas
Miks sie et muut noit juttuis joit tiäl vällee siut ritisoijaa
- Anonyymi
Joo taakke tul sääs ton lika suust et lämmint sukkahousui tai pitkää takkii???
Ymmärrä jo et kaikki me kyl ymmärretää et mitä me päälle heitetää ku ovest ulos astutaa.
Lopeta toi jorinas jo pikku hiljaa, älytönt purinaa. - Anonyymi
Kertoisi ihan vaan pelkän sää tiedotuksen, eikä mitään muuta.
Jätä nuo täytesanasi ja eri vaatekertojen luettelosi jo pois, kun ne eivät kuulu meteorologien sanan varastoohin ollenkaan……Ei nuo toisetkaan meteorologit niin Ylellä kuin Mtvlläkään kerro muuta kuin selkeästi vaan säätiedotuksen. Mihin toi meteorologi oikein pyrkii muualle kuin ärsyttämään katsojia ja kuulijoita. - Anonyymi
Miks sie likka jankutet ja jankutet et lämmint piäl ja lämmint piäl kylhä mie ja muutkii se tiijettää
Ja nyt hää maint et on kuaruttetuil autoil
Miee ihmee sannontoi sie likka heittääp televissio ohjelmaas
Tua on kuul nii merkillist et ei sinnuu jaksais ennee kuunel - Anonyymi
12.2. Samas lähetykses oli outo sana täpötein?????
Pilvilautta pääseee olemaan iltapäivällä täysin täpötein poissa???? Ja sano vielä, että kyllä tänäänkin ulos pääsee. , mitä ihmeen jorinaa ??
Mitä ihmeen sanoi jenna käyttää, voi taivas, etkö ymmärrä mitään, että miten toimit???????? - Anonyymi
Siitä vaan jonnekin iltapuluun tai johonkin muuhun höpöhöjulkaisuun kirjoittelemaan säätilohin liittyviä klikbaitteja. Siinä vakavasti oettava ja tosi hyödyllinen urapolku
- Anonyymi
Viiden jälkeen lähetyksessä 15.2.
Antoi ohjeen , että MUISTAA SITTEN, ETTÄ MITEN KÄYTTYDYTÄÄN IHMISTEN KESKEN!
Kantsii miettii kun kirjoittelee noista Ylen ja Mtvn henkilöistä!- Anonyymi
Mä koen taas pelottelua. Olen nyt jo monesti kokenut sen, että tietyt ihmiset maalittavat minua keskustelupalstalla, vaikka kirjoittelen moneen eri ketjuun, niin joku on ottanut allekirjoittaneen kohteekseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä koen taas pelottelua. Olen nyt jo monesti kokenut sen, että tietyt ihmiset maalittavat minua keskustelupalstalla, vaikka kirjoittelen moneen eri ketjuun, niin joku on ottanut allekirjoittaneen kohteekseen!
Pelottelutarkoituksella, kuten tässä. Tietysti minun on vaikea todistaa, onko anonyymipalstalla eri aihealueella olevissa keskusteluissa maalitettu juuri allekirjoittanutta.
- Anonyymi
Täällä avauksilla ei kukaan mallita, mutta mene katsomaan tuo törkeä Pekka Poudan MAALITTAMISTA. Sieltähän tuota juuri jota kirjoitat täällä, niin löytyy juuri tuolta Pekan avauksilta.
Eikä näiltä avauksilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä avauksilla ei kukaan mallita, mutta mene katsomaan tuo törkeä Pekka Poudan MAALITTAMISTA. Sieltähän tuota juuri jota kirjoitat täällä, niin löytyy juuri tuolta Pekan avauksilta.
Eikä näiltä avauksilta.Miehiä ei kukaan maalita.
Sitäpaitsi, julkisuus ja some kuuluu vahvasti nykypäivänä niin meterologin kuin poliitikon työhön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehiä ei kukaan maalita.
Sitäpaitsi, julkisuus ja some kuuluu vahvasti nykypäivänä niin meterologin kuin poliitikon työhön.Pekka Poutaa on noissa kirjoituksissa todellakin mallitettu?
Miehet ovat fiksuja ja perustelut:
Miehet eivät näyttele kroppaansa ja puhuvat vain ja ainoastaan asiaa. Jos vertaat tuon yhden meteorologin vaatetusta niin voisi verrata siten, että miehillä kauluspaita napaan asti auki ja housut niin piukat että muna pullistelee housujen läpi.
Miehet (meteorologit) ovat vaan niin helvatan fiksuja ja järkeä tukan alla.
Näin yksinkertaista tämä on.
Miehille 🤙🤙🤙🤙🤙 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehiä ei kukaan maalita.
Sitäpaitsi, julkisuus ja some kuuluu vahvasti nykypäivänä niin meterologin kuin poliitikon työhön.Hyvä kirjoitus
🤙🤙🤙🤙
13:37:39 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kirjoitus
🤙🤙🤙🤙
13:37:39Näin juuri, hyvä! 🤙🤙🤙🤙🤙
Ihan turha kitistä, vaan tee muutos itestäs just nyt.
Vaatetus ja puhe, ei kiitos muuta tarvitakkaa….
13:37:39 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä koen taas pelottelua. Olen nyt jo monesti kokenut sen, että tietyt ihmiset maalittavat minua keskustelupalstalla, vaikka kirjoittelen moneen eri ketjuun, niin joku on ottanut allekirjoittaneen kohteekseen!
Älä jaksa puhuu pskaa, lopeta jo jorinasi!
2024-16-02 17:05:07 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehiä ei kukaan maalita.
Sitäpaitsi, julkisuus ja some kuuluu vahvasti nykypäivänä niin meterologin kuin poliitikon työhön.Julkisuus ja some kuuluvat vahvasti nykypäivään.
Meteorologin kuin poliitikonkin osalta. Pitää esiintyä siten, että ei itse anna mitenkään kritisoitavaa miltään osilta.
Tämä on kuitenkin totuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisuus ja some kuuluvat vahvasti nykypäivään.
Meteorologin kuin poliitikonkin osalta. Pitää esiintyä siten, että ei itse anna mitenkään kritisoitavaa miltään osilta.
Tämä on kuitenkin totuus.Mutta allekirjoittanut ei ole julkisuuden henkilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta allekirjoittanut ei ole julkisuuden henkilö.
Haista jo pska , vai et ole julkisuuden henkilö? Muuten vaan kirjoitat Maalittamisesta…. 🤣🤣🤣🤣🤣
Jos, et ole julkisuuden henkilö niin et varmaankaan kirjoittelisi Maalittamisesta sanakaan.
Pidätkö meitä muita täällä olevia kävijöitä noin pimeinä, että me uskoisimme tota typerää kirjoitteluasi????
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä koen taas pelottelua. Olen nyt jo monesti kokenut sen, että tietyt ihmiset maalittavat minua keskustelupalstalla, vaikka kirjoittelen moneen eri ketjuun, niin joku on ottanut allekirjoittaneen kohteekseen!
Ihan oikee, et pikku hiljaa alkaa pelottaa sun maalittamises..
2024-02-16 17:05:17 - Anonyymi
Katos vaa itestäskös tuo toinen kirjoittaa?
2024-02-16 17:10:27 - Anonyymi
Kah ai olt sie sit sairastunt?
No en yhtee eppäil näije siun kirjoituksiloist sen kyl tiijetää.
Ei siun ol etes tarvint sannoo sit asjaa meil muil. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottelutarkoituksella, kuten tässä. Tietysti minun on vaikea todistaa, onko anonyymipalstalla eri aihealueella olevissa keskusteluissa maalitettu juuri allekirjoittanutta.
Voi, voi keksi parempaa pafkaa?
2024-02–16 17:06:41
- Anonyymi
Käykää lukemassa Suomi24 avaus:
PEKKA POUTA! - Anonyymi
👁👁👁👁👁👁👁
- Anonyymi
Nämä avaukset Meteorologi Suomi24 ovat todella asiallisia ja ainoastaan asiallisia kritiikin kirjoituksia.
Vain asiasta kirjoitellaan, ei muusta.
Versus Pekka Poudan avauksiin. - Anonyymi
Täällä avauksella ei ketään maaliteta!
Ei herjata, eikä mitään muutakaan. Täällä meteorologi avauksilla kirjoitetaan kritiikkiä, joissa toivotaan, että niihin tulee korjaukset. mutta käy lukemassa Pekka Poudan mallittamista? - Anonyymi
Eipä ois teijä kahe kannattan kirjoitel sannaakaa maalittamisist. Ko nyt saatte maistaa ommaa lääkettäin
🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Tänään taas pulisi nugeteista. sää lähetyksessä ja muutenkin sekoili sanoissaan sanoi juuri päin vastoin tuosta jää asiasta?
Menehän opettelemaan , että miten meteorologin kuuluu ja pitää toimia lähetyksissä.
🤔🤔😳😳😳😳😳😴😴😴😴😴 - Anonyymi
Ja kyllä oli taas niin pal lätinää ja lätinää…..
Kerro ihan normi asiaa vaa…..
😳😳 - Anonyymi
Pahalta näyttää vaa
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Minuu ihmetyttää et miks nuo päällikötkää ei puutu ton vaatteisii?
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Miksi sää muute teet itestäs suure
🤡- Anonyymi
😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Miksi puhut ihmeillä sanoilla ja ääntäsi vääntämällä , sekä tulee paljon sana virheitä????
Huono meteoriitti olet..- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
En voi sietää tota, enkä voi katsoo tota.
En edes pientä hetkee etes.- Anonyymi
😥😥😥
- Anonyymi
Miksi ärsytät katsojia?
Tätä samaa on jatkunut jolähes 3 vuotta?
😥😥😥😥😥😥 - Anonyymi
Ton näköisen ei sais lähtee ovest etes ulos
- Anonyymi
😥😥😥
- Anonyymi
👖👖👖👖
- Anonyymi
👖👖👖👖
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
👖👖👖👖
😥😥😥😥
- Anonyymi
Ei ovest ulos voi mennä tuon näköisenä edes…
👖👖👖👖👖
👗👗👗👗👗
- Anonyymi
Ei Jenna osaa esiintyä luonnollisena Valitettavasti, koska häpeää omia vaatteitaan joka kerta kun astuu kameran eteen.
- Anonyymi
Luovuta jo ja juokse pois kokonaan
- Anonyymi
Tänään tuli taas sana KUULLAA?
Kuuluu sanoa KYLLÄ!- Anonyymi
😥😥😥😥
- Anonyymi
Kuuuullllaaaaaaaaaaa!
On niin kökkö!- Anonyymi
😥😥😥
- Anonyymi
Puhuu pulisee kuin papupata, lopeta jo ja hengitä välillä..
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
25.2.
Oli taas piaruverkat jalas?
👖👖👖👖 - Anonyymi
Jep
Ja 25.2 .
Esiintyy kuin 🤡
Yritä nyt herran jumala ymmärtää, että Huomenta. Suomen toimittajien pitääkin esiintyä ihan eri tavalla kuin sinun meteorologi Jenna Salmisen…
Miksi esiinnyt kuin 🤡?
Kun kerrot sään niin hengitä, hengitä ja puhu vain ja ainoastaan säätiedotukset, eikä mitää jorinaa, eikä kilpa kerrontaa.
Yritätkö sanoa tuossa kartalla mahdollisimman monta sanaa joilla ei ole mitään tekemistä muuten sää lähetyksen kanssa?? Onko sulla kilpailu, että kuinka monta sanaa ehdit sanoa joka kerta noissa sää lähetyksissä?
Lopeta 🤡 esityksesi??
Karmivaa katsottavaa??
Toimittajan ja meteorologin esiintymisellä on SUURI ero. , jos et ymmärrä???- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Voi hyvänen akka tuota esitystä:
Kerro ihan normi sää tiedotukset ilman täytesanoja ja kaikkea muuta ylimääräistä.
Kiitos ihan normi sää tiedoitukset, kiitos!- Anonyymi
Soriii !!
Piti kirjoittaa että VOI HYVÄNEN AIKA, eikä akka !!!!
- Anonyymi
3.3. klo 11.04 Huomenta suomessa!
Sää lähetyksessä taas.
Sanoi että tuo mulle harmaita hiuksia????
Ei kuulu meteorologin sanoihin tuokaan sana?
Ja siäl on autingon rajaa näkyviSSS?
Miten veti SSSSS:ääää?
Miten oikein vääntää ja venkottaa sanat??- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Minäkään en pysty 🦻🏻🦻🏻
Enkä 👁👁- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Juu, ei en katso en.
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Uutisankkuri ku kyssyy meteolt jotakii ni kyl on onnetont puhetyylii tol yhel?
Lällyä vaa…. - Anonyymi
Ankkuri kysyi että miltäs näyttää naistenpäivän sää?
Tuo meteorologi VASTAA; 😳😳😳
Siin on harmaa tausta naiset voi sitte kaunistella harmaan taustan eessä?
Sen suusta pääsee kuin esikoululainen vastaisi, APUAA!
Lopeta jo!!!!
Ei aikuistu näköjään?
😥😥😥😥😥 - Anonyymi
Ei pysty kuuntelemaan eikä katsomaan.
- Anonyymi
Meteorologimme Liisa on kyllä valtava hyvä , nii pukeutumine kui tuo sääennustukse sanasto jota käyttää on juuri oikee jota meteorologien pitää käyttää,.
Suuret Kiitokset Liisalle, todella Miellyttävä esiintyjä, Mahtavaa!
❤️❤️❤️❤️🤗🤗🤗 - Anonyymi
Liisalle.🌹🌹🌹
- Anonyymi
Mettelle myös!
🌹🌹🌹 - Anonyymi
Oikeen osuu ja uppoo
- Anonyymi
Hengitä välillä pulputtaja??
Tuolla kartalla. - Anonyymi
Kyllä on karmivaa kateltavaa
- Anonyymi
Kyllä nyt menee liian pitkälle ärsyttääkseen meitä katsojia.
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥😥😥😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Mahotonta menoa!
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Kyllä on tosiaan surullista katottavaa.
- Anonyymi
😥😥😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Miksi pitää näytää jalkojaan???
😳😳 - Anonyymi
😥😥😥😥😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Miten teillä työttömillä voi mennä noin pahasti tunteisiin Suomen paras meteorologi?
- Anonyymi
Toinen täällä on sairaseläkkeellä 👳👳👳
Ja kulkee koiras kans??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen täällä on sairaseläkkeellä 👳👳👳
Ja kulkee koiras kans???Jätä äiti työttömät rauhaan ja mene hurttas kanssa ulos vaa.
- Anonyymi
Tua Likka poistee kok aija muije kirjoituksii tiält??
Kukkaa muu metero ei käy poistelemmassa muije ja ommii kirjotuksiloit, kui tua yks Likka?
👳👳👳 - Anonyymi
18.3.2024
Voi kauhistus!
👖👖👖👖👖 - Anonyymi
😥😥😥😥😥😥
- Anonyymi
Huament Suami 18.3.
Jenna sano ekaks et ei oo nastat heitetty vaatekaappii? Mitä ihmeet jorisee?
Uutis ankkur sannoi, et Jennan sääkartoil täst;
JA TUA JENNA PAUKAUT TUAS KARTL,
KYYLLLÄ
EN TIÄ PÄÄSEEKÖ JO GOLFAAMAN, MUT AINAKAA EI TARVII UKKOSTA SIÄL PELÄTÄ VIÄLÄ?
JA NAURAA TYHMÄL JUTULLEE?
MIkrofoonis kuulostaa ton nauruki ärsyttävält.
Voi nuit housui???
Mit ihmee jorinoit puhhuu?
Ei nua muutkaa meteoriitit tommossii virka?
Hyä joutais iha muual jo.
En tykkee. - Anonyymi
Kyllä Jennan pitäisi jo osata ulkoa tuo osoite, johon pyytävät katsojia lähettämään SÄÄ kuvia.
Onko toi noin tyhmä miltä näyttää? - Anonyymi
On tyhmä ja nauraa höröttää mokilleen.
- Anonyymi
Miksi et muuta kahta asiaasi, niin kukaan näillä sivuilla ei enää käy. Kun asiat olisivat kondiksessa.
1. Vaatetus
2. Puheesi.
Siinä se. Ei ole vaikeaa. - Anonyymi
Pilven alla aika lailla kepoisa harmaa pienen pakkasen tuntuinen aamu?
Lämpötila lähtee kampeamaan?
Kiitos sama Suomeksi? - Anonyymi
18.3. Jenna sanoi, että auton ikkunia pääsee Raappaamaa??
Oiikea sana on SKRAPATA, HALOO !!
🙄😳 - Anonyymi
Sairasta pulinaa se pitää vaan jatkuvasti.
Ei sitä kukkaa jaksa kuunnella ja vielä vähemmän katsoo. - Anonyymi
Kannattaa pyssyy iha paikallaa vaa, nii ei näyttäis niin piiip…..
- Anonyymi
Nyt on koko viikon ollut nuo valtavan hyvät ja erittäin asialliset meteorologit esiintymässä meille katsojille lähetyksissä.
Pekka, Aleksi, Markus, Liisa ja Mette.
Suuren, suuret kiitokset sää hetkistä.- Anonyymi
Kyl heit pittee vällee kiittääkki hyä uovat totiset hyvvii
Heit ku kahtoo ja kuuntelloo niin ain tulloo hyväl miälilöil - Anonyymi
Tuolle koko luettelolle suuret kiitokset.
P, A, M, L, M.
👏👏 - Anonyymi
❤️❤️❤️❤️❤️ tolle hyvälle meteo ryhmälle.
- Anonyymi
Poistant muije kirjoituksiloit 64 kappalet?
😳🤔 - Anonyymi
Poistettui kirjotuksii on paljo enemmä. Tua poistolaskuriin on laitettu jarru pääl
- Anonyymi
Kovin surullista.
- Anonyymi
HUOMENTA SUOMESSA!
26.4. Aloitti puheensa sää lähetyksessä taas seuraavasti:
Kyllä, ilmasta urheilua tua , hyvä laji
Tosiaan siellä on aika viileetä vielä uimassa mutta virkistää kylläkin.
Ja aika viileet ovat aamun lämpötilatkin.
Etenkin sitten pohjoisessa missä on pilvipeite Repsotellut ja siellä ollaan päästy pakkasille selkeämmillä Rakosilla?
Papattimatto käynissä taas??
Mitä ihmeen täytesanoja ja aivan sopimattomia sanoja?
Eihän nuo muutkaan meteorologit tuollaisia sanoja käytä?
Ja nyt on keksinyt uuden sanan
MUTTA SiTTEN, mutta sitten sanoja käyttää jatkuvasti?
Hengitä herran jumala. - Anonyymi
Kyllä on papattimatto?
🙉🙉🙉- Anonyymi
🗣🗣🗣🗣🗣🗣
🙉🙉🙉
- Anonyymi
Hirast herra jumal tota puhheettas?
Ku ei vua pysty kuuntelemmaa ennää
Kuuntelija ja katsoja ova iha pökerryksis. - Anonyymi
Hengitä herra jumala. Puhe on hirvittävää nopeutta ja kerro ihan rauhallisesti ja vähemmän sanoja, kiitos.
- Anonyymi
Huippu asiantunteva ja kaunis metereologi jenna. Työttömät akat ne vaan huutelee täällä, joilla ei ole näköjään muuta elämää kuin valittaminen turhasta.
- Anonyymi
Miksi kehtaat kirjoittaa seuraavaa:
Huippu asiantunteva ja kaunis meteorologi jenna? 🤮🤮🤮🙉🙉🙉🙈🙈🙈💃👖
Järkyttävä mikään näistä kehuistasi ei pidä paikkaansa. 🫣
Äidin mielestä on näin kun itse äiti kirjoitat, mutta lue nämä kaikki
Meteorologi Suomi24
Meteorologit Suomi24
Niin nämä kaikki kirjoitukset kertovat aivan muuta.
Tulee pitkä lista jos kirjoitan ja kumoan äireen kirjoituksen välittömästi.
Äiti olet naurettava.
Likan äiti on ainut joka kehuu tuota likkaansa?
- Anonyymi
Kanava vaihtuu aina hetkeksi pois kun tämä tyyppi astuu kuvaan.
🤪🤪🤪 - Anonyymi
🐵🙈🙉
- Anonyymi
Rauhoitu.
🙉🙉🙉🙉🙉 - Anonyymi
Mikä riski on jos ei tule 20 astetta lämmintä?
Mieti mitä pölötät?
Hiljennä vauhtia jos suusta tulisi asiallisempia sanojakin?
Ehkä tuosta suusta ei asiaa saa ulos tulemaankaan?
- Anonyymi
Meil Mtveel. omp mahottoma hyvvii meteroit miks tyä et laeta niit sää ohjelmii meil lukkoomaa
Pekka Pouta
Aleksi
Markus
Mette
Liisa
Meil on mahottoma hyvii täs omp listaa heist
Jättäkee tua yks jo lista ulkopualel
Ja syyn kii te tiijätte kaik tiäl oleva ja katsoja
Miks meit katsojii ärsyttettää - Anonyymi
Hirasta jo vauhtiis kuulostaa pahalt
- Anonyymi
Ei huippu asiantuntevasta ja kauniista meteorologista näin paljon kirjoiteta turhaan , että miten negatiivinen meteorologi on.
Likka ja äiti lukekaa nämä kaikki meteo avaukset jospa tekin jotakin älyisitte?
Teeppä likka muutos nyt jo noihin epäkohtiin ja lopettakaa äitis kanssa kirjoittelut.
Täällä kukaan ei jatka kirjoitteluja enää näiden korjauksien jälkeen.
Miksi hakkaatte päätä mäntyyn?- Anonyymi
Totta joka sana tee täyskäännös tai tehkää tyskäännökset, niin päästään näiltä sivuilta jo vihdoinkin pois.
🙏🏽🙏🏽 - Anonyymi
Semmoset foliohattuilut sieltä, tuskin kumpikaan lukee tämmöistä työttömien foorumua
- Anonyymi
Kyllä näitä meteorologin avauksia onneksi porukat käyvät kommentoimassa ja lukemassa.
🤙🤙🤙🤙
Etkös sinäkin joka haukut kaikki muut tyypit täällä ja työttömät , mutta itsehän olet sairaseläkkeellä niin olen ymmärtänyt?
Vai olenko väärässä? - Anonyymi
Opettele meteorologi oikeaa kirjakieltä, niin silloin sinun murteesi jää taka-alalle.
Ja pakostikin tuo valtava puhenopeus vähenee puoleen. Puhe vauhti hirvittää. - Anonyymi
Nyt se ressukka sekoili karttojen kanssa ja kehtaa nauraa omalle mokalle, lopeta jo ihmeessä. Jätä tuo murteesi vekee.
- Anonyymi
Mtv ja Fonectalle !
Laittakaa meteorologi Jenna Salminen koulunpenkille ja opettakaa puheen ja sanojen valintaa ja kaikki ilkkuminen pois. Ja mokat pitää jo jättää pois.
Miksi pelle päästetään sää lähetyksiin? - Anonyymi
Mutta sitten aurinkoa.
Mutta sitten vesisadetta
Mutta sitten sateenkaari
Mutta sitten
Mutta sitten- Anonyymi
😢😢😢😢😢😢😢😢😢😢
- Anonyymi
Mies ennee jaksas millee katel tuan Jennan sowhuta
Miks tuan yhen siä naisen annetaa tollee häärät televiisios
Eik siäl uo piälliköil järkee et laittaisiva tuan jo kävelee
Mite iljettää näyttää meil siä lähetyksii tämmöse ihmise johol- Anonyymi
😢😢😢😢😢😢😢😢😢😢
- Anonyymi
Miks te katsotte ihmistä jota noin paljon vihaatte? Sään voi katsoa netistäkin helposti
- Anonyymi
Kyllä, lähetyksiä pitää pystyä katsomaan.
Olisi helpompaa laittaa tuo meteorologi pois, jotta muut pystyisivät katsomaan lähetyksiä.
Näin helppoa senkin on, kun nuo päälliköt nyt ottaisivat tämän asian hoitaakseen.
- Anonyymi
Eikö olisi helppoa muuttaa vaatetustaan ja puhua ihan niin kuin muutkin meteot ja samalla nopeudella kuin kaikki Ylen ja MTVeen meteot?
Eipä ole vaikeaa.
Miksi ärsytät katsojia, koska näillä kaikilla meteorologi avauksilla on kirjoitettu samoista kritiikeistä tuon tuhannen kertaa.
Lue ne kaikki ja mene peilin eteen.
Jospa sinulle selviää arvoituskin. - Anonyymi
Lue nyt nämä kaikki kirjoitukset ihan ajatuksella ja mietihän nyt tovi, että mihin suuntaan nyt tähtäät esiintyessäsi meteorologina?
Elämä on vain valintoja ja valintoja.
Jokaiset lähetyksissä esiintyvät henkilöt haluavat tehdä kaikki asiat siten ,että pääsevät katsojien ❤️
Kaikki ottavat ” normaalisti” kritiikeistä vaariin ja muuttavat toimintansa, mutta sinähän et välitä mistään mitään ja se tuntuu todella oudolta.
Sinua käy sääliksi, kun et ota opiksi mistään.
Kyllä on ikävää.- Anonyymi
😢😢😢😢😢😢
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😢😢😢😢😢😢
Älä välitä ilkeistä kommenteista. Kaikki rehelliset työt ovat hyviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä välitä ilkeistä kommenteista. Kaikki rehelliset työt ovat hyviä.
Pitää tietää, että miten työt esittää, lahopää.
Kirjoitut:2024-04-30 16:13:22 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä välitä ilkeistä kommenteista. Kaikki rehelliset työt ovat hyviä.
Eivä ole ilkeitä komment, vaa kritisoijaa vaatteist ja puhetavast. Ja molemmis on kyl kritiki paikka.
Kaik kritiikit loppuu kun hoijat nää kaks asiaa kuntoo.
- Anonyymi
Jos pidät luonnonilmiöistä, fysiikasta, hiukan kemiastakin sekä opiskelet lukiossa pitkää matematiikkaa tietotekniikka ja maantieto ovat mieleisiä, niin ihan hieno ala.
Jos kirjoitat matemaattiset aineet hyvillä arvosanoilla, ei mahdoton päästä, vaikka varmasti aika suosittu ala luulisin.
Tsemppiä!- Anonyymi
Arvatkaa kuka tämänkin on kirjoittanut?
Kehuu, että miten viisas on pelkkä meteorologi.
Kaikki eivät kuitenkaan omista toimivia aivoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvatkaa kuka tämänkin on kirjoittanut?
Kehuu, että miten viisas on pelkkä meteorologi.
Kaikki eivät kuitenkaan omista toimivia aivoja.Kiitos kommentista. Kaikki rehellinen työ on arvokasta. Jokaisella on omanlaisia vahvuuksia. Eivät kaikki voi olla lääkäreitä, tuomareita tai meteorologeja.
Jos joku työ on olemassa, jonkun se on tehtävä. Tähän perustuu kaiken rehellisen työn arvokkuus. Siksi kaikki halveksunta, työehtojen poljenta, palkanmaksun vilpit yms. ovat äärettömän pahoja syntejä myös. Toivottavasti kaikki ymmärtävät tämän.
Voimia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kommentista. Kaikki rehellinen työ on arvokasta. Jokaisella on omanlaisia vahvuuksia. Eivät kaikki voi olla lääkäreitä, tuomareita tai meteorologeja.
Jos joku työ on olemassa, jonkun se on tehtävä. Tähän perustuu kaiken rehellisen työn arvokkuus. Siksi kaikki halveksunta, työehtojen poljenta, palkanmaksun vilpit yms. ovat äärettömän pahoja syntejä myös. Toivottavasti kaikki ymmärtävät tämän.
Voimia!Kyllä jokin haavi pitäisi olla valinnoissa meteorologeillakin?
Ettei sentään kaikkia kelpuutettaisi televisioon asti kuitenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jokin haavi pitäisi olla valinnoissa meteorologeillakin?
Ettei sentään kaikkia kelpuutettaisi televisioon asti kuitenkaan.Moi. Ai jaa. Ihan hyviä esiintyjiä mielestäni ovat olleet. Tuo varmaan vaan joillekin ekstraa tuossa ammatissa. Ilmatieteen laitoksessa suurin osa muissa töissä. Varmaan monet ovat käyneet kokeleimassa esiintymistä tv:ssä ja sitten ovat huomanneet, ettei ole heidän juttunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi. Ai jaa. Ihan hyviä esiintyjiä mielestäni ovat olleet. Tuo varmaan vaan joillekin ekstraa tuossa ammatissa. Ilmatieteen laitoksessa suurin osa muissa töissä. Varmaan monet ovat käyneet kokeleimassa esiintymistä tv:ssä ja sitten ovat huomanneet, ettei ole heidän juttunsa.
Ylellä kaikki meteorol. ovat hyviä ja MTV:llä kaikki mies meteorol.
Ja nais meteorol. Vain LIiSA ja METTE.
Siinä ne ammattinsa osaavat meteorol.
Heille 👏👏👏👏👏 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kommentista. Kaikki rehellinen työ on arvokasta. Jokaisella on omanlaisia vahvuuksia. Eivät kaikki voi olla lääkäreitä, tuomareita tai meteorologeja.
Jos joku työ on olemassa, jonkun se on tehtävä. Tähän perustuu kaiken rehellisen työn arvokkuus. Siksi kaikki halveksunta, työehtojen poljenta, palkanmaksun vilpit yms. ovat äärettömän pahoja syntejä myös. Toivottavasti kaikki ymmärtävät tämän.
Voimia!Täällä on kyse yhdestä tyypist ja hänen asu valinnoistaan ja puhe tyylistä, joihin olemme jo yrittäneet saada häntä ymmärtämään 3 pitkää vuotta.
Ei mitään muutosta näkyvissä, surullista.
- Anonyymi
Sulje jo avauksia.
- Anonyymi
Vappu uatton tuas ku siä olliit kertomas meil siän nii voi mite en mie saant mittää selvee ku sie puhut nii noppeet
Meit ihmissii jokka kahtoo siät halluuaisiva suaha jottaa selevää
Hijasta sie vauhtiis ny jo
Nua kaik muut Mtveen siä immeiset puhhuu nii hyväl ja raahallisel tyylilöil et heit omp ilo kuunnel
Seuraa sie heit
Eipä miul muut sit oltkaa - Anonyymi
Hiljennä herrantähde tuota puheeen nopeutta?
Ihan pahaa tekee kuunnella. - Anonyymi
Olipas loistavasti vedetty taas Jennalta eilen ja tänään säätiedotukset, voisivat muut ottaa mallia
- Anonyymi
Järkkyä papapattimattoa ja nuo piukat karmivat höysyt?????
😳😳😳😳😳
Äiti tykkää vai onko tuon itsensä omakehua?
- Anonyymi
Äiti ja likka kehuu itteens?
🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Voi ku olt tua Aleks kertommas siän meil kahtojil
Kyl hää on liikkeiltää ja puhuu juur niiko pittää
Raahallist liikkeet ja puhheet
Mie anna täyet pisteet häl
Mahoto mite hyväst hää vettää läp läheetykse ku lähetykse - Anonyymi
Kyllä Mtveen kauniit ja oikeilla vaatteilla esiintyvät Naiset ova seuraavat;
Ja heitä on MTV:llä ainoastaan kaksi, 2 NAISTA ja he ovat LIISA ja METTE.
Ja kaikki miehet ovat loistavia!
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️ - Anonyymi
Pitäiskö ottaa mallia tuosta tyypistä niin, kuin äiti kirjoitti ylempänä ja kaikille Mtveen metskuille 6-7 numeroa liian pienet vaatteet jokaiselle ylle ja puhe sellaista nopeutta kuin papattimatto paukkuisi.
Siis kukaan ei saa puheesta selvää ja silmät pitäisi olla peitettynä.
Nyt on tarvinnut näin toimia vain tuon yhden tyypin kohdalla. - Anonyymi
Onneksi meillä on vielä nuo muut ”KAIKKI” meteoroloogit todella asiallisia, niin vaatetuksin kuin puhein, kiitos heille!
Mette
Liisa
Ja kaikki miehet!
Kiiti teille!
❤️❤️❤️❤️❤️- Anonyymi
Kyllä Mette ja Liisa..!
❤️❤️❤️❤️❤️🤙
- Anonyymi
Poistu jo avauksilta sinä tunnettu henkilö.
- Anonyymi
Missä on perustelut miksi jenna olisi jotenkin huonompi metereologi kuin muut? Aika köyhiä argumentteja jos aletaan puuttumaan toisen ulkonäköön tai puhetyyliin, ikärasismia?
- Anonyymi
Mieti vähän mistä katsojat joutuvat kärsimään yhden ainoan tyypin takia. Hölmökö olet?
- Anonyymi
Vaikka miten tuo äiti yrittää tyrkkyä tyrkyttää, niin ymmärräthän, että katsojat vaan eivät pidä tyttärestäsi.
- Anonyymi
Tual toisel avauksel on kirjotet nymfomaani?
Mikä se on?
😳 - Anonyymi
Tuo törppö äiti kysyy, et mitkä on perustelut ku jenna on huanompi ku muut?
Lue jumala…..! Näit avauksii ja revi lahopää siit sit. - Anonyymi
Jep/ ……….
Vaatetus on aivan ala-arvoinen
( ollut jo 3 vuotta).
Puheen jorina on aivan liian nopeeta paukuttamista ja puhuu ihan omituisia sanoja käyttäen?
Vertaa ja ota mallia Liisasta ja Mettestä, sekä kaikista Ylenkin meteorologeista.
Nyt järki käyttöön jo. - Anonyymi
Kiitos, Liisa ja Mette.
👏👏👏👏👏👏❤️ - Anonyymi
Kaitsoit varmaan kollega, että Markus oli sää lähetyksessä.
Kuulitko, että miten rauhallisesti Markus puhui, eikä mitään tyhmiä diipa sanoja missään vaiheessa sanonut. Kyllä oli taas niin tasapainoinen esitys.
Hyvä Markus!
👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏
🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙🤙
❤️❤️❤️❤️- Anonyymi
Niin ja asut olivat erittäin asialliset.
Juuri niin kuin meteorologilla kuuluukin olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja asut olivat erittäin asialliset.
Juuri niin kuin meteorologilla kuuluukin olla.Asialliset asut kaikilla muilla paitsi yhel ja kaikki tietää ton yhe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja asut olivat erittäin asialliset.
Juuri niin kuin meteorologilla kuuluukin olla.Asialliset asut ovat Liisalla & Mettellä.
❤️❤️❤️❤️❤️❤️
- Anonyymi
Mistä/kenen äidistä puhutte?
- Anonyymi
Tiedät kyllä likkas kans!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedät kyllä likkas kans!
Kyllä teidät kaksi tyyppiä täällä tiedetään ja jo tunnetaan. Hävetkää molemmat.
- Anonyymi
Miksi jatkat täällä vaan oloa?
- Anonyymi
Hankkikaa elämä ja lopettakaa tuommoinen foliohattuilu. Jenna tai hänen äitinsä ei pyöri tämmöisillä foorumeilla
- Anonyymi
Itse ovat taas tämänkin kirjoituksen takana.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Muuta tyylis ja lähde täält vekee nii loppuu faktoje kirjoitukset täält
- Anonyymi
Nyt tulee kysymys teille kahdelle, jotka kirjoitatte foliohattuilusta!
Kukaan muu voisi poistaa Jennasta näin paljon kirjoituksia kuin sinä itse. Ja näin sinä olet ihan itse paljastanut itse itsesi lahopää.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Miksi jatkuvasti kirjoittelet täällä ja poistat kaikkia kirjoituksiasi ja eritoten MUIDEN kirjoittajien kirjoituksia?- Anonyymi
Plz lopeta jo, esitätkö tyhmää vai oletko oikeesti noin vajukki? Jotta voisi poistaa kommentteja pitäisi olla kirjautunut foorumeille ja jos et huomaa kaikki täällä kirjoittavat ovat anonyymeja? Herää jo tähän päivään. Minulla ei ole kiinnostusta poistaa kommentteja koska tämä on hyvää viihdettä lukea viestejä joissa ei ole mitään järkeä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Plz lopeta jo, esitätkö tyhmää vai oletko oikeesti noin vajukki? Jotta voisi poistaa kommentteja pitäisi olla kirjautunut foorumeille ja jos et huomaa kaikki täällä kirjoittavat ovat anonyymeja? Herää jo tähän päivään. Minulla ei ole kiinnostusta poistaa kommentteja koska tämä on hyvää viihdettä lukea viestejä joissa ei ole mitään järkeä
Poistaa jatkuvasti muiden kirjoituksia ja tämä tarina on tosi.
💪💪 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poistaa jatkuvasti muiden kirjoituksia ja tämä tarina on tosi.
💪💪Todista sitten tämä väite? Missä argumentit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista sitten tämä väite? Missä argumentit
Kyllä me kirjoittajat tiedämme, että jatkuvasti poistat kirjoituksemme..
Kyllä jokainen täällä tietää kun oma kirjoitus on hävinnyt. Tätä peliä on jatkunut jo monta vuotta. Ja juuri näillä ja vauva.fi sivuilla. Vauva.fi sivut meteorologit olet sulkenut ne kaikki onnistuneesti. Niitäkin oli noin 10 avausta ja simsalabim kaikki suljettu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista sitten tämä väite? Missä argumentit
Tua tyyppi kehtaa kyssyy , että. mis on ARGUMNTI?
Ku
kirjoitus on, että poistaa muitte kirjoituksii.
Vi##u siin on sul ARGUMENTTI ku kaik tääll näkkee mil vauhdil poistat muitte kirjoituksii!!!!!
Tämänki kirjotukse on poistant jo kerra, ei mittää kirjota ain sen uusiks vaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Plz lopeta jo, esitätkö tyhmää vai oletko oikeesti noin vajukki? Jotta voisi poistaa kommentteja pitäisi olla kirjautunut foorumeille ja jos et huomaa kaikki täällä kirjoittavat ovat anonyymeja? Herää jo tähän päivään. Minulla ei ole kiinnostusta poistaa kommentteja koska tämä on hyvää viihdettä lukea viestejä joissa ei ole mitään järkeä
Avaahan tarkemmin kirjoitustasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Plz lopeta jo, esitätkö tyhmää vai oletko oikeesti noin vajukki? Jotta voisi poistaa kommentteja pitäisi olla kirjautunut foorumeille ja jos et huomaa kaikki täällä kirjoittavat ovat anonyymeja? Herää jo tähän päivään. Minulla ei ole kiinnostusta poistaa kommentteja koska tämä on hyvää viihdettä lukea viestejä joissa ei ole mitään järkeä
Joo yhdellä tyypillä on annettu hallintaoikeudet, jotta pääsee poistamaan muiden ja omia (herjaavia) kirjoituksiaan pois ja lukita avaus siten, että kukaan ei pysty kirjoittamaan mitään, vaikka avausta ei ole edes suljettu.
Mistä noita taika-Avaimia jaellaan, kerro sinä, jolla on tieto taito? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo yhdellä tyypillä on annettu hallintaoikeudet, jotta pääsee poistamaan muiden ja omia (herjaavia) kirjoituksiaan pois ja lukita avaus siten, että kukaan ei pysty kirjoittamaan mitään, vaikka avausta ei ole edes suljettu.
Mistä noita taika-Avaimia jaellaan, kerro sinä, jolla on tieto taito?Suosikki meteorologi avaus on laitettu hätäjarrut päälle ,jotta kukaan ei pääse mitään kirjoittamaan?
- Anonyymi
Juurikin näin ja nyt vaan on paljastanut itsensä noilla kirjoitusten poistoilla.
Surkea tyyppi.- Anonyymi
Lopeta jo ja lähde pois näiltä kaikilta avauksilta.
Ja myös sää lähetyksistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo ja lähde pois näiltä kaikilta avauksilta.
Ja myös sää lähetyksistä.Kukaan ei usko täällä vaikka miten yrität puolustaa itseäsi, kun näitä avauksia lukee. Kaikki tuntee ja tietää kuitenkin totuudet. Miksi jatkat kirjoittamistasi täällä?
- Anonyymi
No nyt se on poistanut 103 kirjoitusta ja kenellekkään ei jää epäselväksi, että kuka on poistojen takana!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Kyneogoloogi ehdottomasti. Vaippoja voi pitää sitten molemmat.
- Anonyymi
Avaahan tuota kirjoitustasi TAAS?
( tunnettu kirjoittaja 🤕🤕🤕) - Anonyymi
Kyne sanoo, kun näkee taivaan, että voi vi##u mikä taivas ja meteorologi sanoo nähdessään taivaan, voi taivas mikä vi##u.
- Anonyymi
Kukaan muukaan ei poista muiden kirjoituksia, kuin tuo tyyppi?
Käykää 👁👁
Pekka Pouta, Tommi Fränti ja Kirsi Alm avaukset Suomi24!
Siellä on ollut joku herjaaja joka on sitten käynyt poistamassa järkyttävät herja ja kunniansloukkaavat kirjoituksensa pois? - Anonyymi
Taas kävi poistamassa jonkun henkilön kirjoituksen?
Hän kun ei voi sietää, että joku kirjoittaa hänestä FAKTOJA?
Itsetunto on huono.
Eihän nuo muutkaan kirjoituksien kohteet edes käy sivuilla toimien noin? - Anonyymi
Ja kehtaa kirjoittaa että en minä ole mitään poistanut.
En minä, en minä?
Näillä tekemisillä et koskaan pääse katsojien sydämiin.
Suuren inhoittavan 🤡 olet itsestäsi tehnyt.
Koska, sulta löytyy ilkeyttä näin valtavasti, niin Luulisi löytyvän älyä sen verran,että muutat nuo 2 epäkohtaa esiintyessäsi sää lähetyksissä jo 3 vuoden ajan.
Hanki asialliset ASUSTEET päällesi ja kerro kartalla vain säätiedot ja ihan ilman noita järkkyjä sanojasi , joita kukaan muu meteorol. Ei koskaan käytä.- Anonyymi
Kyl näi on asja sie et millokaa piäse meijä katsojiie sytämii näil likasil temppuloil ja televiisios essiintymisilläs
Se on nii varmaa ku varma voip ol.
- Anonyymi
On tämäkin yks foliohattu palsta. Hakekaa ihmiset hoitoon jos luulette että jenna jaksaa poistaa teidän älyllisen lahjakkaita kirjoituksia. Sen jälkeen kun olette käyneet hoidossa voisitte mennä vaikka töihin niin saisitte jotain sisältöä elämäänne. Nytkään ette ole osanneet todistaa että jenna poistaisi kirjoituksia. Ainut argumentti "me tiedämme"? On tainnut jäädä koulutkin käymättä?
- Anonyymi
Älä äiti meitä neuvo , vaan neuvo likkaas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä äiti meitä neuvo , vaan neuvo likkaas.
Tänään taas
👖👖👖👖👖👖 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään taas
👖👖👖👖👖👖🥲🥲🥲🥲🥲
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä äiti meitä neuvo , vaan neuvo likkaas.
Kuka muu poistaisi Jennasta koskevia kirjoituksia, kuin hän itse?
Naurettavaa kieltää totuutta! - Anonyymi
Kuka muu poistaa jennasta satoja, satoja, satoja kirjoituksia???????
Olette itse paljastaneet itsenne, kun lähditte poistamaan kirjoituksenne.
Voi miten yksinkertainen pari.
- Anonyymi
Mieti äiti kuka kaipaa hoitoa?
- Anonyymi
Loistavasti ennustettu tänäänkin jennalta, ei muut ole pystyneet ennustamaan lämpimiä kelejä tälle keväälle. Selkeästi siis paras metereologi
- Anonyymi
Oma äiti kirjoittaa taasko?
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
👖👖👖👖👖👖👖👖
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma äiti kirjoittaa taasko?
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
👖👖👖👖👖👖👖👖
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣Paras näyttäjä.
🤣🤣🤣🤣🤣
👖👖👖👖👖 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras näyttäjä.
🤣🤣🤣🤣🤣
👖👖👖👖👖Noilla vetimillä ei pääse milloinkaan katsojien ❤️
Ei koskaan. - Anonyymi
Voi tuon äidin kirjoitusta taas. Miksi nolaat itses ja Jennan täällä?
🤕🤕🤕
Jenna on äidin mielestä hyvä , kun vain Jenna pystyi tänään ennustamaan lämpimiä kelejä.
Varjele tuota äitiiiiii!
Hän on Huonoin meteorologi puhuu koko ajan kuin papattimatto paukkuisi ja ihan sopimattomia sanoja käyttäen.
SEKÄ nuo järkyttävän Tiukat, Pienet, Puristavat ja 6 numeroa joka puolelta liian pienet , sekä liian lyhyet asusteet yllään?
Hyi, ei viitsi edes katsoa. Kanava vaihtuu heti ,kun tuo keikari näyttää piiip. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi tuon äidin kirjoitusta taas. Miksi nolaat itses ja Jennan täällä?
🤕🤕🤕
Jenna on äidin mielestä hyvä , kun vain Jenna pystyi tänään ennustamaan lämpimiä kelejä.
Varjele tuota äitiiiiii!
Hän on Huonoin meteorologi puhuu koko ajan kuin papattimatto paukkuisi ja ihan sopimattomia sanoja käyttäen.
SEKÄ nuo järkyttävän Tiukat, Pienet, Puristavat ja 6 numeroa joka puolelta liian pienet , sekä liian lyhyet asusteet yllään?
Hyi, ei viitsi edes katsoa. Kanava vaihtuu heti ,kun tuo keikari näyttää piiip.Juu samat sanat. En voi katsoa hetkeäkään tuota naista.
Olen pahoillani, mutta niin pitäisi olla tuon naisen myös.
- Anonyymi
Nyt tuo on estänyt pääsyn seuraavaan avaukseen: Suosikki Meteorologit.
Nyt se poistaa kirjoituksia, jotka koskee juuri häntä ja poistaa muiden kirjoituksia ja kommentteja ristiin rastiin ja saa kirjoitukset näyttämään NIIN , KUIN JOKU MUKA KEHUISI TUOTA VASTENMIELISTÄ TYYPPIÄ!
Ja sen jälkeen sulkee avauksen ja tietää, että vaikka saa avauksen suljetuksi niin kirjoitukset jäävät näkyviin.
Siksi siivoo nyt kirjoituksia .
Ja lisää kirjoituksia joissa kehuu likkaas. Järkyttävää toimintaa? - Anonyymi
Tänään 5- Jälkeen säässä oli Loistava ❤️Markus ja kyllä oli mahdottoman loistava meteo, kun lupasi Lämmintä säätä.
Markus on aina loisto meteo ❤️ Kiitos, sinulle Markus!
Oi, oi, voi, voi näi edellä äiti kirjoitti…….., että jenna oli hyvä meteorologi kun lämmintä säätä ennusti , voi, voi oi, oi äiti?
Markuksella oli asiallinen vaatetus niin kuin AINA ja kertoi sään juuri meteolle kuuluvin sanoja käyttäen. 🤙
Jenna Salmisesta ei voi sanoa yhtään hyvää sanaa, koska pilaa itse olonsa vaatetuksillaan ja juuri puhellaan joita sanoja käyttää?
Ammattitaito ei ole hänellä kohdallaan?
Koulunpenkille opiskelemaan asiallisuutta. Kiitos.- Anonyymi
Juuri näin lisää opiskelemaan vaan tuo Tyyppi.
- Anonyymi
Onpas ollut surkeaa suorittamista kaikilla metereologeilla paitsi jennalla. Kaikki muut täysin hmv mutta jenna sentään erottuu.
- Anonyymi
Etkö mieti mitä jennan kolleegat ajattelevat äidistä ja Jennasta?
🤕🤕 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö mieti mitä jennan kolleegat ajattelevat äidistä ja Jennasta?
🤕🤕Jenna erottuu todella NEGATIIVISESTI.
En lähde erittelemään, koska olisi todella Rajuja sanoja.
Ja todella loukkaavia.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö mieti mitä jennan kolleegat ajattelevat äidistä ja Jennasta?
🤕🤕Todennäköisesti eivät ole koskaan tavanneetkaan äitiä?? Ja todennäköisesti ihan defaultteja jennaa kohtaan? Mitä mieltä sinä olet kollegoistasi vai olitko sinäkin työtön?
- Anonyymi
Nyt sitten ovat tavanneet avauksilla äidin ja tapanne tulivat tuntemaan, näiden karmivien kirjoitusten kautta.
Lopettakaa jo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sitten ovat tavanneet avauksilla äidin ja tapanne tulivat tuntemaan, näiden karmivien kirjoitusten kautta.
Lopettakaa jo.Suosikki meteorologi avaukselta on poistettu 208 muiden kirjoitusta ja niistä ei ole ollut ensimmäistäkään kirjoitusta sääntöjen vastaisia???
Kukakohan on poistanut Jennasta kirjoituksia, siis 208 kirjoitusta?
Pistää miettimään, että kuka kirjoittaa totta ja kuka ei kirjoita totta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosikki meteorologi avaukselta on poistettu 208 muiden kirjoitusta ja niistä ei ole ollut ensimmäistäkään kirjoitusta sääntöjen vastaisia???
Kukakohan on poistanut Jennasta kirjoituksia, siis 208 kirjoitusta?
Pistää miettimään, että kuka kirjoittaa totta ja kuka ei kirjoita totta?Eikö hävetä?
🧐🧐🧐
- Anonyymi
Tuo pari löytänyt taasen uuden sanan FOOLIHATTU ja sitä nyt kirjoittavat , sekä TYÖTTÖMIÄ herjaavat kaksikon kirjoituksissa. Tyylinne on hyvin helppo tunnistaa.
Tämänkin kirjoitan jo toistamiseen, kun poisti edellisen kirjoitukseni? - Anonyymi
Edelleenkin puuttuu argumentit siitä että jenna tai hänen äitinsä muka pyörisi täällä foorumeilla poistelemassa kirjoituksia? Mutu tuntuma ei oikein riitä. Ei teistäkään mitään juristeja tulisi. Kaikki muut metereologit ihan hmv siksi varmaan tykkäättekin niistä kun olette itse hmv
- Anonyymi
HMV kerrohan mikä on tuo kirjain yhdistelmä?
- Anonyymi
Älä selitä kukakohan poistaa tyypistä satoja,satoja, satoja, satoja kirjoituksia pois siinä sulle ARGUMENTIT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HMV kerrohan mikä on tuo kirjain yhdistelmä?
Ja taas
👖👖👖 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HMV kerrohan mikä on tuo kirjain yhdistelmä?
Tynnyrissäkö olet elänyt? Voit googlata
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selitä kukakohan poistaa tyypistä satoja,satoja, satoja, satoja kirjoituksia pois siinä sulle ARGUMENTIT.
Ja näin, taas trollataan ilman mitään argumentteja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tynnyrissäkö olet elänyt? Voit googlata
Likkas on tynnyris pidetty kun pääsi pois nii nyt pitää näyttää kaikki mitä hänellä on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Likkas on tynnyris pidetty kun pääsi pois nii nyt pitää näyttää kaikki mitä hänellä on?
Just niin kaikki näytille mitä omistaa.
Ja näyttää erittäin pahalta. - Anonyymi
Pekka Poudan ja Tommy Fräntin suomi24 avauksilta alkoivat poistaa kaikki herjaavat kirjoituksensa hetkessä kun muut kirjoittajat löysivät yhtäläisyydet kirjoituksiin!!!!
Hetkessä oli kirjoitukset siivottu ?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin, taas trollataan ilman mitään argumentteja
Äiti ja likka taas kyselee Argumentteja ja haukkuu muita troilleiksi. Näitä sanoja kirjoittavat toistuvasti.
Tehkää jo jotakin muuta ja hävitkää avauksilta.
Miksi te molemmat roikutte näillä KAIKILLA avauksilla?
Kaksi 🤕🤕
- Anonyymi
Likka LOPETA JO 🥶🥶🥶🥶🥶🥶🥶
- Anonyymi
Lueppa muori likkakas kanssa niin näillä kaikilla sivuilla on ihan helv…! Arguja sulle!
🤕 - Anonyymi
Foolihattu, työttömät ja nyt uusi sana Argumentti.
Hakekaa likkasi kanssa nyt nopeasti apuja, koska toimintanne ei ole millään muotoa enää normaalia?
Näyttämistä ja ilkeitä, loukkaavia kirjoituksianne vaan jatkatte?
Eikö siellä jo työporukka ole kehottanut apua sinun hakevan? - Anonyymi
Mie sano siul tai pittää sannoo teil kummallekki et mitee pikemmi lähettä kälppimää näilt sivuloilt nii se ompi teijä parhaaks
Ymmärrätteks et mitä enemp pyäritte sivuloil nii pahheempaa jälkee teist tiäl kirjotellaa
Miks työ ette ota mistää opikseen
Tyä heität vua vet myllyy jos tiijätte et mitee sil tarkotettaa tai jos paremmi ymmärrättä
Miks tyä sahaatto ommaa oksaa- Anonyymi
2024-05-11 15:39:41
Tässä on totisesti asiallinen kirjoitus.
Lue nyt tämä kirjoitus tosissaan ajatuksella.
Tässä on pelkkää asiaa. Hyvä ajatus tulee tässä kirjoituksessa totisesti hyvin esille.
Olen aivan samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa.
- Anonyymi
Kun kukaan ei vieläkään ole todistanut/kertonut millä perusteilla muka jenna tai hänen äitinsä olisi täällä foorumeilla? Itse en ole kumpikaan. Edelleenkään perustelu tähän ei ole "koska me tiedämme" "lueppa näitä kommentteja" tms. Kumpaakaan tuskin kiinnostaisi tämmöiset foorumit, itse jos olisin julkkis niin silloin suomi24 foorumi olisi viimeinen paikka mihin menisin lukemaan kommentteja itsestäni. Täällä kun tuo ka. iq on varmaan miinuksella
- Anonyymi
Kuka poistaa satoja, satoja, satoja,satoja ja satoja kirjoituksia tuosta tyypistä. Kuka pystyi sulkemaan yli 10 Vauva. Fi avauksia?
Ja kuka sulkee näitä Suomi24 avauksia?
Miksi esität tuollaista jaaritusta, ihan samaa jaaritusta kuin sä älähetyksissäkin puliset. Lopeta jo! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka poistaa satoja, satoja, satoja,satoja ja satoja kirjoituksia tuosta tyypistä. Kuka pystyi sulkemaan yli 10 Vauva. Fi avauksia?
Ja kuka sulkee näitä Suomi24 avauksia?
Miksi esität tuollaista jaaritusta, ihan samaa jaaritusta kuin sä älähetyksissäkin puliset. Lopeta jo!Minä en ole minä, minä en ole minä , minä en ole äiti, me ei olla mitään.
Miksi jaksat vääntää, kun kaikki henkilöt jotka näitä kirjoituksia lukevat niin tietävä, että miten asiat juurikin menee.
Koitahan nyt lopettaa jo.
Minäkin olen näitä juttuja vaan sivusta seurannut ja olen hyvin vahvasti sitä mieltä että kannattaa lopettaa kaikki kirjoittelu näillä avauksilla.
Miksi jatkaa tällaista koska tämä on todella huonoa toimintaa. - Anonyymi
Ei tiäl tarvihe kennee totistaa mittä vaa ala sieki lukkoo nuit kirjotuksii
Sii siul on totistus - Anonyymi
2024-05-11 19:31:20
Itse taas kirjoittaa, en minä , en minä ?
Kyllä sinä juuri sinä kirjoitat tämänkin bluffin taas. Lopeta jo!
- Anonyymi
Miksi sahaat omaa oksaasi?
Lopeta jo kirjoittelusi niin pääset paljon vähemmällä. Mikä on kun et ymmärrä asioita? - Anonyymi
Kukahan on mahtanut poistaa 110 kirjoitusta taas?
Juu en minä ainakaan juu juu etpä sinä.
Ihan joku muu kirjoittaja poistaisi kirjoituksia?
Kukaan muu täältä ei edes pysty poistamaan kirjoituksia.- Anonyymi
Jepulist ja yksikään poistettu kirjoitus ei ole ollu sääntöje vastaisii ja se on sata varmaa.
Miksi poistat kirjoituksii?
- Anonyymi
Jos ette daijjut ole ymmärtänyt myös suomi24 modet saattaa poistaa kirjoituksia?? Kun olettehan te aika ilkeitä niin ei ihmekkään. Vieläkään kukaan ei osannut todistaa/perustella että olisin joku jenna. Kertoo kaiken tämän palstan ihmisten älykkyydestä
- Anonyymi
Olipas huippu asu ja huipusti vedetty ennustaminen huomenta suomessa jennalta, ottakaa muut mallia.
- Anonyymi
Oma äiti kehuu tai onko itse likka? 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 oma kehu taas 👃🏻👃🏻💩
10:17:03
Huippu on kaukana tuosta papattimatosta , hyi helvatti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma äiti kehuu tai onko itse likka? 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 oma kehu taas 👃🏻👃🏻💩
10:17:03
Huippu on kaukana tuosta papattimatosta , hyi helvatti.Nyt tuo jenna kirjoittaa seuraavia jankutuksiaan taas, kun keksi uusia sanoja kuten ;TODISTAA, PERUSTELLA, ARGUMENTTI ja miten kehtaa vielä väittää muuta mitä avauksilla kirjoitusten poistolaskurit kertovat.
Kukaan muu ei ole poistanut Jenna Salmisesta kirjoituksia satoja , satoja, satoja ?? Lopeta lätinäsi.
Älä lässytä muta kaikki osaavat täällä laskea, että mitä on 1+1 se on todellakin 2! Lopeta paspiiiiip jauhantaai jo!
Häpeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuo jenna kirjoittaa seuraavia jankutuksiaan taas, kun keksi uusia sanoja kuten ;TODISTAA, PERUSTELLA, ARGUMENTTI ja miten kehtaa vielä väittää muuta mitä avauksilla kirjoitusten poistolaskurit kertovat.
Kukaan muu ei ole poistanut Jenna Salmisesta kirjoituksia satoja , satoja, satoja ?? Lopeta lätinäsi.
Älä lässytä muta kaikki osaavat täällä laskea, että mitä on 1 1 se on todellakin 2! Lopeta paspiiiiip jauhantaai jo!
Häpeä!Uusi sana Daijjut ja mikähän on seuraava sana taas. Jos on tynnyrissä kasvatettu niin sanat ovat sitten tämän näköisiä, valitettavasti.
Kyllä, jo koulun penkillä on sinullekin opetettu nuo oikeat sanat varmaankin. Kertaus on opintojen äiti ja tule jo pois tynnyristä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuo jenna kirjoittaa seuraavia jankutuksiaan taas, kun keksi uusia sanoja kuten ;TODISTAA, PERUSTELLA, ARGUMENTTI ja miten kehtaa vielä väittää muuta mitä avauksilla kirjoitusten poistolaskurit kertovat.
Kukaan muu ei ole poistanut Jenna Salmisesta kirjoituksia satoja , satoja, satoja ?? Lopeta lätinäsi.
Älä lässytä muta kaikki osaavat täällä laskea, että mitä on 1 1 se on todellakin 2! Lopeta paspiiiiip jauhantaai jo!
Häpeä!Kertoi eilen, että nukkui 16 tuntia, ketä vois vähempää kiinnostaa?
Ja tänään kertoi, että ei puhuta lapsivedestä vaan kuiva vesistä ja ha, he, haa ?
Sanoit Lämpövettä mitä se on ja ketään ei kiinnosta sun uima-altaan lämpötilat ja ylipäätään ketä kiinnostaa sun altaas?
Omintahdoin mitä se tarkoittaa?
Pääsee uloskin ja miksi ei pääsisisisisi?
- Anonyymi
LOPETA jo JENNA !
🥶🥶🥶- Anonyymi
Juurikin näin lopeta jo ihmeessä.
Miksi jatkat vaan ? Onko nautinnollista lukea itsestäsi näitä kirjoituksia?
Mieti jo. - Anonyymi
Henkitä, Henkitä?
🗣
- Anonyymi
12.5. Sanoi, että mätsää hänen hameen värinsä, kartan kanssa , joo ekan kerran mätsäs hänen asu ja sekin vain väri.
Ei ole vielä mätsänyt koon puolesta ja hameen pituuden puolesta.
Ei mätsää. - Anonyymi
Ota jo opiksesi niin kuin mainitsit sää lähetyksessä ,kun palautteesta puhuivat.
Ota jo viimeinkin opiksesi noista kaikista 2 :ta kritiikistä.
1 puheesi
2 vaate valintasi.
Siinä ne. - Anonyymi
Kolme vuotta olet keikaroinut katsojille ja mitään muutosta et vaan saa aikaan?
Tulee vaan päivä päivältä esiintymisesi pahemmaksi.
Ota nyt opiksi nämä kritiikit.- Anonyymi
Kerroit että palautetta tulee siitä, että heilut tai et heilu?
Kyllä varmasti saat palautteita vaatetuksistasi ja tuosta puheen pulinasta.
Älä kaunistele totuuksia?
- Anonyymi
Ootte te ihmeellisiä, kääntäkää jumalauta toiselle kanavalle jos noin paljon häiritsee yhden ihmisen esiintyminen. Aika ala-arvoista kiusata yhtä ihmistä joka esiintymisestä. Eihän kukaan normaali ihminen PUHU kirjakieltä, herätys nyt, se vasta kuulostaisikin typerältä. Hankkikaa elämä ja vähän iloa elämäänne :)
- Anonyymi
Pitää muuttua hänen jotta kaikki kirjoitukset loppuvat. Nyt muuttamaan noita 2 asiaa, ei se ole sen vaikeampaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää muuttua hänen jotta kaikki kirjoitukset loppuvat. Nyt muuttamaan noita 2 asiaa, ei se ole sen vaikeampaa.
Täällä ei ketään kiusata vaan on annettu kritiikkiä ja aivan asiasta.
Ota opiksesi vain sinä itse saat muutoksen aikaan.
Käy katsomassa tyypin Maallittamista Pekka Poutaa ja Fräntiä. Nyt on kyllä käyty poistamassa nuo karmeimmat maalitukset.
- Anonyymi
Muut meteorol. Kyllä puhuvat kirjakieltä. Eivätkä ainakaan puhu mitään jaarituksia.
Ja mitään murteita nuo muut eivät puhu ja se on hyvä…- Anonyymi
Typerältä tuo puhe ainakin kuullostaa…
Kyllä kirjakieli olisi paikallaan.
- Anonyymi
Onhan toi jenna legit paras metereologi, ei näistä muista oo mihinkään. Täysin hmv kamaa muut
- Anonyymi
Äiti & likka itse kehuvat itse itseään?
💩💩💩💩 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti & likka itse kehuvat itse itseään?
💩💩💩💩Jep/ itse pitää kehua itseään, kun muut pitää pohjanoteerauksena tota tyyppii…
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep/ itse pitää kehua itseään, kun muut pitää pohjanoteerauksena tota tyyppii…
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣Te 2 : si LOPETTAKAA JO.
Vaikka miten te 2:si itseänne kehuutte niin eipä hätää, koska kaikki tietää tuon tyypin. - Anonyymi
Äiti ja jennan sana nyt on
Hmv, hmv?
He yrittävät koukkia kaikkea P4skaa!
- Anonyymi
Ai on olemassa vain yksi oikea mielipide, Jennan pitää olla kaikkien mielestä ripulia? Kiusaamista? Ikärasismia?
- Anonyymi
Miksi jenna eit muuta noita kahta toimintaasi?
Asialliset asusteet, eikä pullistella lihaksiaan.
Ja
Puhe asiallista ihan kuin kaikilla muilla meteorologeilla on?
Niin kauan kirjoitukset jatkuvat, kun jatkat ala-arvoista toimintaasi. Tee äkkiä korjaavat liikkeesi.
Sinun pitää itse tehdä muutokset.
Miksi ärsytät ( jo 3 vuotta) olet ärsyttänyt katsojia?
Ja lähetykset tehdään vain katsojia varten, eikä Jenna Salmista varten.
Jos on lahopää, niin silloin toimii juuri näin. - Anonyymi
01::16:25
On taas aikaa ollut yöllä kirjoitella?
Äiti kirjoitti taas jennan kanssa ihan ite tämänki kirjoitukse?
Miks viel ihmettelette?
🤪🤪🤪 - Anonyymi
Löylyä lissää, löylyä lissää….🎼🎹🥁🪘🎸🎤 , eikä se tunnu missää, niinkö?
No kirjoitaha nyt muari hyvä vastaan taas? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löylyä lissää, löylyä lissää….🎼🎹🥁🪘🎸🎤 , eikä se tunnu missää, niinkö?
No kirjoitaha nyt muari hyvä vastaan taas?Mahoto mite hyvvii siä immeisii ouva
Pouva Pekka
Aleeksi
Mette
Liisa
Ei uo muis siä immeisil jakkoo.
Ja ainoit ku luppailee meil kaikil aurinkoo ja lämmint yl 20 astet.
Parraat ouva , muihe omp turha kitistel
- Anonyymi
Ootte te vaan sekaisin, miks kokoajan kirjoitatte vastauksia kuin yksi kirjoittaja täällä olisi Jenna tai hänen äitinsä. Menkää ihmiset oikeasti kouluun tai töihin jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin valittaminen metereologista. Kaikenlaisia vätyksiä sitä joutuu verorahoin elättää
- Anonyymi
Kukakohan muu poistaisi ja eipä se onnistuisikaan normi kirjoittajille, poistaa monta sataa kirjoitusta jenna Salmisesta?
Te olette itse itsenne paljastaneet näillä teidän kahden kirjoituksillanne ja poistetuilla kirjoituksillanne.
🤣
Hyvin menee… 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukakohan muu poistaisi ja eipä se onnistuisikaan normi kirjoittajille, poistaa monta sataa kirjoitusta jenna Salmisesta?
Te olette itse itsenne paljastaneet näillä teidän kahden kirjoituksillanne ja poistetuilla kirjoituksillanne.
🤣
Hyvin menee… 🤣Eipä ole likkaskaa erikoinen vaik on koulutettu?
🤣🤣🤣🤣🤣🤪🤪🤪 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole likkaskaa erikoinen vaik on koulutettu?
🤣🤣🤣🤣🤣🤪🤪🤪Juu ei näyt osaava etes puhhuu ja vuatettaa ihtees. Ja näit pittäis jo osat jokkaise iha ilma koulujakki. Jos piä on kunnos.
- Anonyymi
Ja sama setti jatkuu, vaaditaan että metereologi puhuu kirjakieltä ja sit itse kirjoitetaan puhekieltä. Minkä takia minä kannan tämmöisiä daijjuja verorahoilla
- Anonyymi
Äidin & likan kirjoitusta taas.
Daijujjuja onko kiva sana,kun tätä käytätte toistuvasti?
Tähän voisi kirjoittaa tuon parin käyttämät sanat, joista heidät tunnistetaan…
Ha, ha, haaaaa… - Anonyymi
Kuka on mahtanut poistaa Jenna Salmisesta 113 kirjoitusta?
Ihan ite hän!
- Anonyymi
Liisa lenkkareissa ennustamassa säätä. Miten kehtaakin, jos palstan lempi metereologi tuon ois tehnyt, olisi syntynyt hirveä haloo.
- Anonyymi
Likka lopeta kalvaminen ja hanki sinäkin kunnon kengät.
Joku kirjoittui sinun kengistä, että sinulla on navetta kengät.
Ja Liisalla oli todella asiallinen asu ja juuri niihin valkoisiin housuihin sopivat lenkkarit! Liisa on todella ihastuttava meteorologi, joka on päässyt katsojien ❤️
Likka sinulla ei ole kanttia arvostella muiden vaatteita. Katso peiliin oikein SuUREEN sellaiseen.
Itselläsi on 6-7 numeroa liian pienet vaatteet ylläsi ja hameen pituuteen pitää lisätä joka hameseesi puolimetriä lisää pituutta. Ärsyttävä tyyppi sinä olet.
Lopeta täällä kirjoittelusi ja jätä työsi televisiossa.
Kirjoita vaan tota p4skaa niin kyllä saat vähän reilummalla kädellä vastustusta.
Kerro kolleegalkesi suoraan hänen lenkkareistaan , ettei tarvii täällä asiaa puida.
- Anonyymi
Taidatte oikeasti olla verorahoin eläviä työttömiä kun noin myöhään kirjoittelette. Ja taidatte olla vaan kateellisia Jennalle, voi teitä raukkoja, hankkikaa elämä!
- Anonyymi
Miksi te kaksi herjaatte työttömiä ?
Teiltä molemmilta törkeää käytöstä,
”MUTTA SITTEN”
Kun lukee näitä teidät törky kirjoituksia lukee ,niin alkaa pahoinvointi heti.
Sanotaan, että omena ei puusta kauaksi putoa. Ja tässäkin tuo sanonta on paikallaan.
- Anonyymi
Miksi poistit taas äsken kirjoittamani kirjoitukseni?
Kirjoitan sen uudelleen nyt!- Anonyymi
Kohta taas poistaa tämänkin kirjoituksen. Kun totuus rävähtää silmille, niin kirjoitus poistuu heti?
- Anonyymi
Älä poista kirjoituksia…
- Anonyymi
Juu , ei saa poistaa
- Anonyymi
Poliittisilla urilla on pikemmin ura ujoudessa takana ainaskin.
- Anonyymi
Mitäh? Poliittisilla urilla on pikemmin ura ujoudesta?
Mitäh?
Onneksi kanat eivät pääse politiikkaan .
- Anonyymi
Liisalla taas epäasiallinen vaatetus, ei tommoista voi päästää televisioon. Miksi palstan vanhat akat ei valita tästä, missä tasa-arvo?
- Anonyymi
Miksi sinä kehtaat kirjoittaa tollaista Paskaa 💩💩💩
Liisalla on joka kerta erittäin asiallinen vaatetus joka ikinen kerta ja niin kauan kuin on ollut lähetyksissä!
Kiitos Liisalle!
❤️
- Anonyymi
Olipas jenna taas kauniina eilen lähetyksissä, vielä kun metet ja liisat osaisivat pukeutua yhtä hyvin.
- Anonyymi
Jennan oma kirjoitus ja äiti taustalla?
Omakehu haisee.
Kukaan ei halua kehua tota ihme tyyppii, koska seuraavana on taas piukat, kiristävät, pullistelevat ja liian lyhyet asut yllään.
Ei minkään näköinen likka ja nämä touhunsa näillä avauksilla laittaa hänet vielä alemmalle tasolle. - Anonyymi
Miksi haukut jatkuvasti Metteä ja Liisa, kun kaikki muut heitä kehuvat!
Miksi Sinä et voi sietää kolleegoitasi?
- Anonyymi
Lopettakaa jo ittenne kehumine.
Aika sairast touhuu teil riittää. - Anonyymi
Jenna jää kauaksi, noista todella ihanista meteorologeista, jotka ovat päässeet kaikkien muiden ( paitsi tuon inhoittavan kaksikon) SYDÄMIIN!
Kiitos Liisa ja Mette…❤️❤️❤️ - Anonyymi
En voi sietää Jenna Salmista, koska on näyttelijä ja keikari.
- Anonyymi
Meitä on monia, jotka tuntevat samoin.
Ei dikata tuota Jennaa.
- Anonyymi
Todella epäsopiva vaatetus metellä eilen, hyihyi. Miten tuommoinen on sallittu televiisiossa
- Anonyymi
Taitaa Jenna taas kirjoitella, taitaa olla kateellinen Mettelle???
Mette on loistava ja säädylliset asusteet aina hällä!
❤️
- Anonyymi
Ja aika toxic haukkua toista lihavaksi, ja noloa anonyyminä haukkua toisia. Ette varmasti uskaltaisi päin naamaa sanoa mitään.
- Anonyymi
Miksi te kaksi valitatte kaikista mitä tuosta yhdestä ei tykätystä tyypistä kirjoitetaan. Lopettakaa ininänne.
Mitä enemmän inisette ( te kaksi) niin sitä kovemmin vastaamme teille kahdelle. - Anonyymi
Eipä uskalla tuo likkakaan sanoa nuo asiat päin naamaa noille kaikille joita haukkuu näillä kaikilla avauksilla (ANONYMINÄ ja TOXIC), mokomakin vellip……!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä uskalla tuo likkakaan sanoa nuo asiat päin naamaa noille kaikille joita haukkuu näillä kaikilla avauksilla (ANONYMINÄ ja TOXIC), mokomakin vellip……!
Miksi haukuit Pekka Poutaa Suomi24 avauksilla järkyttävin kirjoituksin.
Et pysty sanomaan Pekalle päin naamaa noita sanojasi käyttäen. Vaikka sinulla on siihen mahdollisuus?
Anonyyminä ja Toxic on helppo kirjoittaa.
Ja kukaan muu kuin sinä haukut Pekka Poutaa ja miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi haukuit Pekka Poutaa Suomi24 avauksilla järkyttävin kirjoituksin.
Et pysty sanomaan Pekalle päin naamaa noita sanojasi käyttäen. Vaikka sinulla on siihen mahdollisuus?
Anonyyminä ja Toxic on helppo kirjoittaa.
Ja kukaan muu kuin sinä haukut Pekka Poutaa ja miksi?Kuka poistaa jennasta kirjoituksia koko aika?
158 poistettuja. - Anonyymi
Eipä minusta täällä ole kirjoitusta, jossa olisi kirjoitettu ” Lihava” ei ole kukaan kirjoittanut tuota sanaa. Lueppa uudelleen,
Ei ole tuota sanaa?
🧐🧐 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä minusta täällä ole kirjoitusta, jossa olisi kirjoitettu ” Lihava” ei ole kukaan kirjoittanut tuota sanaa. Lueppa uudelleen,
Ei ole tuota sanaa?
🧐🧐Ei ookkaa… tuota sannaa…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi haukuit Pekka Poutaa Suomi24 avauksilla järkyttävin kirjoituksin.
Et pysty sanomaan Pekalle päin naamaa noita sanojasi käyttäen. Vaikka sinulla on siihen mahdollisuus?
Anonyyminä ja Toxic on helppo kirjoittaa.
Ja kukaan muu kuin sinä haukut Pekka Poutaa ja miksi?Niin kerro miksi haukuit, törkeää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kerro miksi haukuit, törkeää
Joo ja sieltä on järkyttävimmät kirjoitukset ”JOKU ” käynyt poistamassa, mutta se ei ole Pekka uskon näin.
- Anonyymi
Todella törkeää kielenkäyttöä ja kiusaamista täällä vaihteeksi. On tainnut pullon korkkikin aueta työttömillä juopoilla kun saa mitää selvää sönkötyksistä? Legit menkää töihin älkääkä lorvailko minun maksamin verorahoin
- Anonyymi
Äiti sinä olet sairas narsistinen p4ska, mutta et pysty vaikuttamaan meihin muihin millään tapaa…
Olet ilmeisesti ollut koko ikäsi päällepäsmäri ja kapteeni. Joka määrää ja provosoi kaikkia muita kansalaisia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti sinä olet sairas narsistinen p4ska, mutta et pysty vaikuttamaan meihin muihin millään tapaa…
Olet ilmeisesti ollut koko ikäsi päällepäsmäri ja kapteeni. Joka määrää ja provosoi kaikkia muita kansalaisia!Mad? Get mad brah
- Anonyymi
Taas Äiti ja tuo tunnistettu Likka haukkuvat työttömiä, miksi?
Vaikka likallasi on toistaiseksi työtä, niin on todella onneton tyyppi. Kenkää likalle ja heti. - Anonyymi
Törkeää kirjoittelua olet kirjoittanut ja haukkunut mm.
Pekka Poutaa
Tommy Fräntiä
Kirsi Almia
Anniina Valtosta
Sinä kehtaat muita kirjoittajia haukkua törkeiksi kirjoittajiksi?
Puhdista ekana oma pesäsi, ennen kuin tulet aukomaan päätäsi…
🤕🤕🤕🤕
- Anonyymi
Onko jenna muuttanut nimensä modeksi???
- Anonyymi
Eipä ole enää tarvinnut katella tuota meteoriittiä. Onko siirtynyt muualle duuniin?
🤙🤙🤙🤙
On näkynyt nuo parhaat nais meteoriiti kuten ❤️Mette & ❤️Liisa! - Anonyymi
Foliohatuilla taisi mennä tunteisiin
- Anonyymi
Äiti ja häne likkans on juur noit prkele foolihattui
- Anonyymi
Joko sille on näytetty OVEE?
- Anonyymi
Jos pystyy näin paljo poistamaa kirjoituksii?
Nii luulis et olis helpompaa sulkee koko avaus.
Kukkaa ei kaipaa näit avauksii, jote….
Ketjusta on poistettu 276 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097102Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992