Sain aikanaan herätyksen rippileirillä Reisjärvellä. Tai oikeastaan minä en saanut koska minulle ei annettu muuta vaihtoehtoa. Kaksi viikkoisen leirin toisen iltana se tapahtui. Vaikka aikaa on kulunut paljon, ovat muistikuvani kirkkaat.
Eräs lestadiolainen sukulaiseni kustansi minut "mukavalle kesäleirille" jonne tietenkin suostuin tietämättä todellisuudesta. Oikeastaan olin utelias koska sukulaiset ikätoverini olivat siitä puhuneet ennkolta.
Vanhempani en muista sanoneen mitään erikoista Reisjärvelle lähdöstä, mutta ehkä jotain ihmeellistä vaikenemista oli noin merkittävän asian kuin rippileirikin on. Sinne siis lähti heidän lapsi lestadiolaiseen rippikouluun kahdeksi viikoksi.
Meidät majoitettiin Reisjärvellä vanhaan punaiseen rakennukseen joka oli tien takana. Siinä oli muistaakseni joku osuusliike tai muu kauppa ihan vierellä.
Ensimmäinen päivä ihmeteltiin ja tutustuttiin toisiin. Olo oli rento ja vähän riehakaskin. Toinen päivä sitten kyräiltiin että mikä olet oikein ihmisenä.
Seuraavana yönä tapahtui se herätys. Kaksi vanhempaa miestä herättivät minut kohta nukkumaanmenon jälkeen. Tai he tulivat pyörimään sinne tupaan kun oltiin jo nukahdettu. Minä avasin siinä silmäni kun joku nuohosi sängyn ympärillä. He kysyivät minulta herätetyltä että "voinko" lähteä keskustelemaan. Eikö tule uni. Mennään juttelemaan, hiljaisen aikana on hyvä jutella. En muista tarkkaan miten sanoin mutta koin että pakko oli lähteä.
Minut vietiin muistaakseni saman vanhan puisen rakennuksen toiseen päähän. Siellä alkoi henkinen kuritus ja ahdistaminen jota en soisi kenellekkään. En edes pahimmassa puuskassani vihamiehellekään.
Alkoi "keskustelu". En minä ymmärtänyt että mitä minä olin tehnyt, kuulemma kuoleman vakavaa. Mutta pielessä oli elämäni ja matkani kävi helvettiä kohti. En tiedä kuinka kauan minua (henkisesti) kiduttaen he puhuttivat. Ja he pakottivat minut tekemään parannuksen, hyvä että edes sanaa ymmärsin. En voinut silloin enkä sen jälkeen ymmärtää mistä parannus tuli tehdä. Tein parannuksen jotta en olisi tullut hulluksi - ei voinut tietää kauanko ruuvipenkissä olisi pitänyt olla. Ehkä lähes kaksi viikkoa mitä leiriä edessä oli. Ei silloin ollut kännyköitä joilla olisi voinut soittaa apua ja neuvoja vanhemmilta.
Pariviikkoinen leiri oli painajainen. Minua näytettiin muulle väelle ja vieraille kuin apinaa eläintarhassa."Tässä nuori joka on jättänyt jumalattomuuden ja liittynyt armokansan pariin". Toistin sitä liturgiaa mitä he neuvoivat puhumaan. Jos vaikenin minulle asetettiin sanat suuhun. Jos toistin heidän sanojaan, sain olla samanveroinen heidän (kiduttajien) kanssaan.
Puistattaa ja itkettää. Viha on kadonnut. Yhteen aikaan oli mielessä käydä kostamassa liikkeen kellokkaille. Näin joskus kirjastossa Päivämies-lehteä selaillessani että samaa porukkaa siellä yhä on. Ajattelin että nimenomaan lestadiolaisen liikkeen saarnamiehet ja muut nokkamiehet pitäisi valaa elävänä jaloistaan sementtiin.
Vieläköhän sama homma jatkuu rippileireillä. Muistan heti rippileirin jälkeen kun kotiseudulla kävin lestadiolaisseuroissa ja siellä itketettiin ja nöyryytettiin rauhayhdistyksen edessä vanhaa miestä. Mies kerjäsi ja kerjäsi anteeksi. Se kai oli sitä hoitokokousmallia jonka uhrien pitäisi nyt ryömiä kiduttajiensa eteen ja pyytää anteeksi.
Eikö millään lestadiolaisuuden kulisseissa tapahtuneita hirmutekoja saa taltutettua. Sitä minä kysyn. Oikeinkin hyvin ymmärrän ne vaatimukset joita näilläkin sivuilla näyttää toistuvan. Liikkeen johdon ja kidutajien tulisi irtisanoutua kauhuopistaan jota se harjoitti ainakin 1970-luvulla.
Jos irtiottoa niistä minunkin kokemista kauhuista ei tapahdu, on vain ajan kysymys milloin ilmiö toistuu. Tuon koulun käynyt ja sen oppeihin sitoutunut fundamentalisti ei kaihda osallistua tekoihin joita maailmalla myös kansanmurhina kerrotaan.
Näin sen muistan - yksityiskohtia, nimiä ja päivämääriä riittää mutta niitä en tässä tarpeettomasti kerro.
Eräs lestadiolainen sukulaiseni kustansi minut "mukavalle kesäleirille" jonne tietenkin suostuin tietämättä todellisuudesta. Oikeastaan olin utelias koska sukulaiset ikätoverini olivat siitä puhuneet ennkolta.
Vanhempani en muista sanoneen mitään erikoista Reisjärvelle lähdöstä, mutta ehkä jotain ihmeellistä vaikenemista oli noin merkittävän asian kuin rippileirikin on. Sinne siis lähti heidän lapsi lestadiolaiseen rippikouluun kahdeksi viikoksi.
Meidät majoitettiin Reisjärvellä vanhaan punaiseen rakennukseen joka oli tien takana. Siinä oli muistaakseni joku osuusliike tai muu kauppa ihan vierellä.
Ensimmäinen päivä ihmeteltiin ja tutustuttiin toisiin. Olo oli rento ja vähän riehakaskin. Toinen päivä sitten kyräiltiin että mikä olet oikein ihmisenä.
Seuraavana yönä tapahtui se herätys. Kaksi vanhempaa miestä herättivät minut kohta nukkumaanmenon jälkeen. Tai he tulivat pyörimään sinne tupaan kun oltiin jo nukahdettu. Minä avasin siinä silmäni kun joku nuohosi sängyn ympärillä. He kysyivät minulta herätetyltä että "voinko" lähteä keskustelemaan. Eikö tule uni. Mennään juttelemaan, hiljaisen aikana on hyvä jutella. En muista tarkkaan miten sanoin mutta koin että pakko oli lähteä.
Minut vietiin muistaakseni saman vanhan puisen rakennuksen toiseen päähän. Siellä alkoi henkinen kuritus ja ahdistaminen jota en soisi kenellekkään. En edes pahimmassa puuskassani vihamiehellekään.
Alkoi "keskustelu". En minä ymmärtänyt että mitä minä olin tehnyt, kuulemma kuoleman vakavaa. Mutta pielessä oli elämäni ja matkani kävi helvettiä kohti. En tiedä kuinka kauan minua (henkisesti) kiduttaen he puhuttivat. Ja he pakottivat minut tekemään parannuksen, hyvä että edes sanaa ymmärsin. En voinut silloin enkä sen jälkeen ymmärtää mistä parannus tuli tehdä. Tein parannuksen jotta en olisi tullut hulluksi - ei voinut tietää kauanko ruuvipenkissä olisi pitänyt olla. Ehkä lähes kaksi viikkoa mitä leiriä edessä oli. Ei silloin ollut kännyköitä joilla olisi voinut soittaa apua ja neuvoja vanhemmilta.
Pariviikkoinen leiri oli painajainen. Minua näytettiin muulle väelle ja vieraille kuin apinaa eläintarhassa."Tässä nuori joka on jättänyt jumalattomuuden ja liittynyt armokansan pariin". Toistin sitä liturgiaa mitä he neuvoivat puhumaan. Jos vaikenin minulle asetettiin sanat suuhun. Jos toistin heidän sanojaan, sain olla samanveroinen heidän (kiduttajien) kanssaan.
Puistattaa ja itkettää. Viha on kadonnut. Yhteen aikaan oli mielessä käydä kostamassa liikkeen kellokkaille. Näin joskus kirjastossa Päivämies-lehteä selaillessani että samaa porukkaa siellä yhä on. Ajattelin että nimenomaan lestadiolaisen liikkeen saarnamiehet ja muut nokkamiehet pitäisi valaa elävänä jaloistaan sementtiin.
Vieläköhän sama homma jatkuu rippileireillä. Muistan heti rippileirin jälkeen kun kotiseudulla kävin lestadiolaisseuroissa ja siellä itketettiin ja nöyryytettiin rauhayhdistyksen edessä vanhaa miestä. Mies kerjäsi ja kerjäsi anteeksi. Se kai oli sitä hoitokokousmallia jonka uhrien pitäisi nyt ryömiä kiduttajiensa eteen ja pyytää anteeksi.
Eikö millään lestadiolaisuuden kulisseissa tapahtuneita hirmutekoja saa taltutettua. Sitä minä kysyn. Oikeinkin hyvin ymmärrän ne vaatimukset joita näilläkin sivuilla näyttää toistuvan. Liikkeen johdon ja kidutajien tulisi irtisanoutua kauhuopistaan jota se harjoitti ainakin 1970-luvulla.
Jos irtiottoa niistä minunkin kokemista kauhuista ei tapahdu, on vain ajan kysymys milloin ilmiö toistuu. Tuon koulun käynyt ja sen oppeihin sitoutunut fundamentalisti ei kaihda osallistua tekoihin joita maailmalla myös kansanmurhina kerrotaan.
Näin sen muistan - yksityiskohtia, nimiä ja päivämääriä riittää mutta niitä en tässä tarpeettomasti kerro.
Vastaukset 29
Vanhimmat
keksi lisää :)
yöllisistä herättämisistä ja parannuksentekoon painostamisista on ollut täällä ennenkin, niistä on ollut keskusteluketjujakin. Monet vl:t ovat niistä itse kertoneet tai kertoneet niistä tienneensä. Kyllä vl-todellisuus on tarua kammottavampi.
On ollut surullista havaita täältäkin, asia jota ollaan jo pitemmän aikaa uumoiltu. Hengellistä painostusta pidetään luonnollisena ja oikeutettuna menettelynä.
ollut kamalan hyvä mielikuvitus jollakin kun keskellä yötä tuollaisia kauhujuttuja keksii. ei ollu oikein uskottava tarina mutta minulle sattui samanlainen tapaus erään toisen uskontosuunnan leirillä
Ihan sen perusteella mitä olen kuullut ja nähnyt, vaikka en itse lestadiolainen olekaan.
Kauanko olit mukana kuvioissa?
En hlaua kertoa jotta en paljastu. Olin jonkun aikaa mutta lopetin sen seurakunnan jotta en tule hulluksi. Aivan saistista oli että omatunto piti vaientaa ja mallia piti kysyä vanhemmilta uskovaisilta.
Sopii tätä tarinaa saduksi nimittää. Mutta tosi on. Edes kolem vuosikymmentä ei noita kokemuksia mielestä vie. Luulen ja toivon että tällä sivustolla on vastaavan kokemuksen eläneitä. Siis Reisjärven rippileirilla todellisuudessa pakotettiin paránnukseen. Jos tietäisin että omat lapseni olisivat vastaavassa kidutuksessa tekisin rikosilmoituksen.
Uskon kertomuksesi. Olen omalta osaltani pahoillani. Tällaista ei pitäisi tapahtua. Mikä on suhteesi vl:iin tänäpäivänä?
Kyllä se kokemus 70-luvulta oli niin rankka että siitä kierteestä päästyäni en ikinä suostu sellaiseen jumalattomuuteen, en uhriksi enkä tekijäksi. Seuruaan lähipiirini kautta liikkeen ilmiötä ja näen selvän murroksen olevan käynnissä. Osa yrittää pitää liikkeen tulevaisuuden turvaamiseksi kiinni kollektiivisen oman tunnon ideasta. Mutta samaan aikaan vahvistuu raamatullinen omakohtaisen uskon ja omakohtaisen vastuun merkitys. Luulen että liike taipuu ja tervehtyy - muutos etenee kuitenkin hitaasti, ehkä se vie 10-15 vuotta.
Oppi on aina sama, muuttumaton. Ei se voi muuttua miksikään. Siksi silloin tapahtuu hajaannus tai eriseura kun "omakohtaisen uskon ja omakohtaisen vastuun merkitys" kasvaa. Kasvaa ulos, kuten sanotaan.
No, aiheeseen liittyen, ei tuollaista ole enään missään tullut vastaan mitä avaajalle oli tapahtunut. Sellaista henkeä ei enään ole vuosikymmeniin ollut. Kai siitä löytyy todistusta muiltakin seuroissa ja piireissä pyöriviltä.
joille omakohtainen usko ja omantunnon puhtaus on SRK:n asettamaa kollektiivista omantuntoa ja yhteisön hyväksyntää tärkeämpää! Usko pois, kyllä niitä on!
..pois poikenneita. Niitä on sellaisia jotka elävät synnin luvallisuudessa. Ymmärtävät niin että "voin minä tehdä kun vain muut eivät tiedä niin en aiheuta pahennusta". Yksi käy elokuvissa, toinen oluella tai ottaa "ruokajuomaksi yhden vain", kolmas uskoo pelastusta olevan kaikkialla hyvissä. Kaikki nämä ovat kuitenkin väärää opetusta ja sellaiset ovatkin väärässä hengessä. Kehoitus parannukseen on paikallaan. He kantavat ja tunnustavat VL nimeä koska se on näkyvä ja maailmassa tunnettu mutta Jumalan lapsia he eivät ole.
perusteella ohella väestöltään henkisesti Suomen pimeintä aluetta Pohjois-Pohjanmaan ohella. Keski-Pohjanmaalta ja uskonnollisista piireistä kotoisin olevana en suuremmin epäile aloituksen todenperäisyyttä.
Keski-Pohjanmaalla elää muutamia fanaatikkoja sukuineen ja se riittää.
VL-hoitomiehet joutuvat hieman varomaan tekemisiään. Jos minun lasteni kimppuun käytäisiin kuten itseni kimppuun hoitokokouksissa alaikäisenä, tekisin rikosilmoituksen kuten sinäkin. Saattaisin tosin ensin hyökätä paikalle kännykän hälyttämänä ja vetää turpaan lastani kiduttavia vl-oppi-isiä.
lapsistaan. Onneksi ne yöllä omiin "bileisiinsä" lapsia hakeneet eivät olleet bedofiileja! He olivat "onneksi" vain hoitomiehiä, mikä onni ja autuus.
Olin itse v-rippikoululeirillä 70-luvun alussa.
Kirjoittajan kuvaama öinen painostus oli meillä myös käytössä. Leirillä oli muutama ei-lestadiolainen nuori. kaikkien rippikoululaisten luona valvottiin konfirmaatiota edeltäneenä yönä ja jostain kumman syystä vielä syynättiin ja kuurnittiin sitä sielun tilaa. Se oli minulle, kiltille uskovaiselle pojalle, outoa. Ja "uskottomia" nuoria painostettiin läpi yön.
Kaksi heistä ei siinä painostuksenkaan alla alistunut. Se jäi voimakkaasti mieleeni. Olin siihen aikana aivan tietämätön muista, että ylipäänsä voi olla muita kuin lestadiolaisia.
Se kahden nuoren peräänantamattomuus jäi voimakkaana "saarnana" mieleen. Että yksilö saattaa kestää suuren joukon edessä.
Olin minäki Siikatörmällä riparilla 80-luvun kesällä... Samantapaisia muistikuvia herää. Nuorten joukossa oli myös ei vl tyttöjä, ja muistan että iltamyöhäsellä noita tyttöjä "räävytettiin" ja yritettiin käännyttää jopa isojen siskojen taholta. En muista miten noissa tapauksissa kävi, hiljaa piti olla itsekin kun ei oikein ymmärtänyt uskon asioista oikein itsekään...
Miksihän meillä piti olla monen sadan kilometrin päässä riparilla tuolloin...se oli aika yksinäistä monelle kun ei saanut olla omassa seurakunnassa riparilla vaan lähetettiin jonneki kauas vieraiden ihmisten joukkoon. Liekköhän nykyään samanlaista vl-piireissä. Leirikeskuksia taitaa olla enemmän..
Toisaalta on harmi kun siihen omaan seurakuntaan ei pääse tutuksi rippikoulun puitteissa. Tänään katson naapurin uskovaisen perheen nuorta joka on ilm. hylännyt uskonsa ja ripari on edessä ; vanhemmat kuulemma laittavat vl-riparille...mitenhän nuori selviää vai joutuuko kokemaan aloittajan kuvaaman asian siellä riparilla?
Nykyään valistuneet vanhemmat pitävät tärkeänä että rippikoululeirillä opitaan kohtaamaan erilaisia katsomuksia.
Nuorta ei ole terkoitus todellakaan aivopestä, vaan harjaannuttaa tunnistamaan oma itsenäinen katsomus ja elämään rohkeasti sen mukaan, suvaiten toisten erilaisia näkemyksiä.
Täällä kuvattu painostaminen vaikuttaa keskiaikaiselta inkvisitiolta, aivan täysin vastoin nuorten ihmisten oikeutta saada olla mitä on, heidän ollessaan herkässä iässä.
Kuinka vanhemmat voivat hyväksyä tuollaista menettelyä omia lapsiaan kohtaan?
Aivopesu ja painostus kääntyvät ennemmin tai myöhemmin harjoittajaansa vastaan, eikä se unohdu.
Olen lukenut täältä kauhistuttavia kuvauksia vanhoillislestadiolaisten rippileireistä. Menettelytavat ovat sitä laatua että jos niistä joku tekee valituksen, SRK:n maine rippikoulutyössä voi saada ikävän tahran julkisuudessa.
Mitä ripari-opetusuunnitelmaa kirkkoon kuuluva vl-liike mahtaa toteuttaa?
Ev.lut.-kirkolla on yhteisesti hyväksytty opetussuunnitelma. Rippikouluun liittyvään aineistoon ja kirkossa yhdessä sovittuun toimintatapaan voi kuka hyvänsä tutustua:
http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/rippikoulu/aineisto.htm
VL-piireissä on painostusta ja aivopesua harrastettu jo montakymmentä vuotta. Osalle kohteeksi joutuneille se ei sovi, mutta on kuitenkin pieni joukko, jossa se kantaa toivottua hedelmää. Täälläkin liikkuu aivopesun hyvin sisäistäneitä vl-parkoja, esimerkiksi 1776 toistelee opetetun marakatin tavoin saarnamiesten hänelle syöttämiä fraaseja kerta toisensa jälkeen riippumatta siitä, liittyvätkö ne edes esillä olevaan asiaan.. Muutama muukin löytyy.
Aina kannattaa yrittää!
"opetussuunnitelmaksi"! Mitä sitä nuorikaan muuta tarvitsee, kuin väkisin syötettyä lain saarnaa?
admatalaismelperiläinen aivopesu tällä palstalla ei näytä tuottavan tulosta, kun hyökkäykset uskovaisia kohtaan vain lisääntyvät.
Taitaapi käydä niin, että tuon harhahörhöilyn aivopesuyritykset kääntyvätkin sitä itseään vastaan.
Jos olisit oikeasti luterilaisen kirkon pappi, tietäisit sen, että SRK:n järjestämät rippikoululeirit ovat aivan samanlaisia kirkon rippikoululeirejä kuin esimerkiksi paikallisseurakuntien tai muiden kristillisten järjestöjen järjestämät rippikoululeirit. Siellä noudatetaan juuri noita ohjeita, joita mainostit. Jos sinua kiinnostaa, miten ohjeita sovelletaan käytännössä, käy katsomassa. Tällä viikolla taitaa olla menossa tämän kesän kolme viimeistä leiriä Siikatörmällä, Kalliossa ja Reisjärvellä.
Minäkin olen lukenut täältä kolme kuvausta yöllisistä herätyksistä jossakin SRK:n järjestämässä rippikoulussa. Ilmeisesti samat kaverit ovat ennekin tarinoineet samoja asioita. Oma kantani noihin tarinoihin on se, että niissä on monta kohtaa, jotka antavat aihetta epäillä niiden todenperäisyyttä. Esimerkiksi tämän ketjun aloittajalla on sellainen tyyli, että sen tunnistaa muistakin kuin vain rippikoulutarinoista. Jos joku haluaa uskoa noihin tarinoihin, saa minun puolestani vapaasti uskoa. Nykyhetken tilanteen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Omat kokemukseni SRK:n järjestämistä rippikouluista ulottuvat 80-luvun puoliväliin saakka. Kun 40-80 tuon ikäisiä ihmistä on tiiviissä kanssakäymisessä viikko tai pari, ei ole mikään ihme, että sattuu monta kommellusta kerrottavaksi jälkipolville. Jotkut legendat jäävät elämään kansan suussa ja muuttuvat kertojien mielikuvituksen mukaan.
Tämän ketjun tarinoihin liittyy kaksi asiaa, jotka olen kokenut juuri päinvastaisella tavalla:
Aina on suhtauduttu kielteisesti siihen, että yöllä olisi tehty jotakin muuta kuin nukuttu. Joskus on järjestetty toiminnallista tekemistä, esimerkiksi yövaelluksia. Ne ovat aina olleet vapaaehtoisia ja niiden jälkeen riittävästä levosta on huolehdittu.
En ole missään törmännyt tarinoiden kaltaisiin pakkokäännyttämisiin. Jos uskomisen asiat ovat vaikeita ja arkoja asioita aikuisille, omaa identiteettiään etsiville nuorille ne varsinkin ovat sitä. Jos joku on halunnut uskoa eri tavalla, siitä ei ole tehty mitään numeroa. Ainoastaan silloin jos toisen usko ja uskon mukainen elämä on otettu pilkan kohteeksi, asiaan on jollakin tavoin yritetty puuttua. Todettakoon se asia, että liikkeemme vaikutuspiirin ulkopuolelta leireille tulleet ovat oman kokemukseni mukaan olleet poikkeuksetta sellaisia nuoria, joiden kanssa on ollut mukava olla tekemisissä. Käytös heillä on ollut moitteetonta ja läksynsä he ovat osanneet keskimääräistä paremmin. Ei ”omissakaan” nuorissa ole keskimäärin mitään valittamista, mutta jos rajojaan kokeilevia nuoria on sattunut samaan joukkoon monta, on sormi helposti mennyt suuhun, että miten selviydytään leirin loppuun. Kaikesta on selvitty hengissä ja luulisin, että enimmäkseen hyvät muistot ovat jääneet päällimmäisiksi. Jos ylilyöntejä on tapahtunut, sukset ovat menneet ristiin tai joku on muuten pahoittanut mielensä, on ihan paikallaan, että asiat sovitaan, oli osapuolten uskonvakaumus sama tai eri.
En epäile vilpittömyyttäsi. En tallaa käsitystäsi.
Mutta rakas ystävä. Älä sinäkään sanan mahdilla yritä tehdä kokemustani tyhjäksi. Se mitä kerrtoin tapahtui. Se tqapahtui 70-luvulla Reisjärv en Kristillisen Opiston järjestämässä rippikoulussa. Tosi on. Valitettavasti.
Teen sinulle vastakysymyksen. Mitä sinä siitä hyödyt että leimaat ihmisten kertomukset kärkkäästi valheeksi? Sellainen on tavattoman loukkaavaa eikä kerro hyvää kyvystäsi ottaa vastaan omien käsitystesi vastaista tietoa.
Mikäli kirjoituksesi tarkoitus on kyseenalaistaa tässä yläpuolella oman kuvauksen todenperäisyys, (otsikkona oli : "Ihminen voi pitää pintansa") niin toistan tässä että olin vl-rippileirillä 70-luvun alussa. En halua yksilöidä paikkaa tarkemmin, mutta tämä tapahtui Pohjois-Suomessa, eräässä pienessä maaseutukylässä, jossa pidettiin useita vl-rippileirejä kesän mittaan. Rippilaulumme oli "Tule Jeesus ja siunaa lastas".
Itselleni jäi tähän päivään saakka eniten mieleen juuri yöllinen puuhailu viimeisenä yönä sekä se että ne kaksi eivät taipuneet.
puhunut myönteiseen sävyyn meidän lapsi- ja nuorisotyöstä.
Teemme sitä työtä kirkossamme hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Siis, jos on jotakin kritisoitavaa, sen voi osoittaa ev.lut.kirkon suuntaan.
Hyvä. Kansankirkkomme siis vasstaa siitä mitä SRK:ssa päätetään tehdä.
Tarkoitat varmaan, että myös hoitokokouksista vastaa Suomen Ev.lut.-kirkko.
Complaints to the management! :-)
on sellaisilla tarinoilla, jotka on irrotettu kaikesta: kokonaisuus ja kaikki yksityiskohdat on häivytetty? Tai pikemminkin mikä merkitys on sillä, että toiset uskovat kertomamme tarinat? Maailma on täynnä, ja varsinkin nämä keskustelupalstat pursuavat toinen toistaan erikoisempia kaskuja ja legendoja, joilla monilla ei tarkoituskaan olla ihmisten korvissa uskottavia.
Päätetään sillä tavalla, että minä en kyseenalaista noita teidän kertomuksianne, niin jää kaikille hyvä mieli. Enkä niitä alunperinkään valheeksi nimitellyt. Muutama juttu vain sattui silmääni. Ketjun aloittaja kertoi olevansa hyvin perillä kristillisyytemme asioista ja osasi sanoa jotain tulevaisuudesta, mutta melkein samaan hengenvetoon kyseli, että onko SRK:n järjestämillä rippikoululeireillä vielä sellaista. Sinä puolestaan kerroit, ettet tiennyt rippikouluun mennessäsi maailmassa muita olevankaan kuin lestadiolaisia.
Sillä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, mitä mieltä minä olen niistä, vai kuinka? Onko sillä oikeasti sinulle jokin erityinen merkitys, että uskommeko tarinasi? Ennemminkin kiinnostaisi tietää, miten koit rippikoulusi kokonaisuutena? Oliko tuo poikien kohtalo niin mieleenpainuva, että muuta ei jäänyt mieleen? Millainen merkitys sillä on ollut uskonelämääsi? Mikä on nykyinen suhtautumisesi tähän kristillisyyteen? Jos sinulla on lapsia, heistä vanhimmat ovat kaiketi jo aikaa sitten käyneet rippikoulun? Miten olet kokenut nuo tapahtumat lapsiesi kautta?
Vastaan jotakin laajaan kysymyssarjaasi. Tosin sinä viittaat siihen, ettei ole väliä mitä täällä keskustellaan ja mitä itse kukanenkin täällä sanoo. Hyvä mies/nainen, viet siten pohjaa ja motivaatiota keskustelulta!
> Sinä puolestaan kerroit, ettet tiennyt rippikouluun mennessäsi maailmassa muita olevankaan kuin lestadiolaisia.
Näin tosiaan saattoi siihen aikaan olla. Olen kotoisin pieneltä maaseutukylältä, jossa oli tarkka jako: oltiin uskovaisia eli lestadiolaisia tai sitten ei. Oli vl:t ja sitten oli muut jotka olivat kaikki "uskottomia".
Itselleni jäi silloin aivan epäselväksi, miten ev.lut.-kirkko ylipäätään liittyi rippikouluun. Kirkossahan ei koskaan käyty. Käytiin vain seuroissa. Siten en ollut perillä siitä että on olemassa paljon erilaisia uskon suuntia. Tätä asiaa ei tarkasteltu tietenkään rippikoulussa.
> Onko sillä oikeasti sinulle jokin erityinen merkitys, että uskommeko tarinasi?
Hyvä kysymys, johon vastatakseen pitäisi olla vähintään verkkokeskustelujen tutkija!
Voisi ajatella, että monelle osallistujalle on ainakin jotain merkitystä sillä, otetaanko hänen kokemuksensa todesta. Onko ilman sitä mitään mieltä yrittää keskustella?
> Ennemminkin kiinnostaisi tietää, miten koit rippikoulusi kokonaisuutena?
Olin hyvin arka ja tietämätön vl-maalaispoika. Miten koin rippikoulun? Sinne oli pakko mennä. Ei minulla ollut omakohtaisesti näkemystä mihinkään suuntaan olemassa, eikä rippikoulu vaikuttanut siten hengellisesti mitenkään. Katekismuksen käskyt ja selitykset luettiin. Se oli aivan yhdentekevän tuntuista maalaispojan näkökulmasta. Muistan että minua ahdisti se viimeisen yön valvottaminen.
Mieleen tosiaan jäi voimakkaasti se, että ne kaksi, leirin opettajia ja muita auktoriteetteja paljon heiveröisempiä, hiljaisia nuoria ihmisiä olivat, vastustivat ohjaajien ja pappien harjoittamaa painostusta. Se rohkeus jäi mieleeni.
>Millainen merkitys sillä on ollut >uskonelämääsi? Mikä on nykyinen suhtautumisesi tähän kristillisyyteen?
Ei noiden kahden tapauksella ollut nimenomaan uskonelämääni syvällistä vaikutusta, sillä minulla ei ollut niin nuorena ja yhdenmukaisessa miljöössä kasvaneena erityisesti omakohtaista "uskonelämää". Ennemminnkin minä koin, että tuossa tapahtumassa oli kyse vallasta, vallankäytöstä, jossa yllättäen nuoret, vielä ihan lapset, osoittautivat rohkeiksi ja kestäviksi. He eivät alistuneet vallankäytölle.
Minusta oli tosin ollut läpi lapsuuden hyvin ahdistavaa istua seuroissa, jonne usein vanhemmat pakottivat tulemaan. Pidin silloin ja pidän yhä kalastamisesta ja luonnossa liikkumisesta kaikkei eniten. Hengellinen fanatismi ja toisten ihmisten kontrollointi on aina tuntunut vastenmieliseltä.
> Mikä on nykyinen suhtautumisesi tähän kristillisyyteen?
Minulla on vl-ystäviä. En voi kuitenkaan keskustella heidän kanssaan hengellisistä asioista, sillä he eivät ole harrastuneita sellaisista asioista. Eivät kaikki vl-uskovaiset suinkaan "harrasta" hengellistä pohdiskelua, eikä kai ole tarkoituskaan.
Mitä tulee vl-oppiin, katson että se nojautuu fundamentalistiseen Raamatun tulkintaan; ja sillä on suvaitsematon ja julma asenne vähemmistöryhmiä ja liikkeestä eronneita kohtaan. Liikkeessä on vahva yhdenmukaisen ajattelun paine. Muutoin käytännön elämässä lestadiolaisilla näyttää olevan lähinnä keskiluokkaiset ja yhteiskunnallisesti konservatiiviset arvot.
Kiitän sinua mielenkiinnosta ja toivotan kaikkea hyvää elämääsi.