Skodaa ja Audia on turha verrata toisiinsa

Skoda on tehty ihan toisiin tarkoituksiin kuin Audi.Autot myydään eri hinnoilla ja hinta muodostuu yleensä materiaalien mukaan.Kukaan viisas ei lähde väittämään että 25.000 euron auto on parempi kuin 70.000 euron auto.Täällä näkee usein kirjoituksia jotka syntyvät suurista tunteista omaa merkkiä kohtaan.totuus on kuitenkin että suutari pysyköön lestissään ja antaa kirjoitusten jatkua sillä se on keino ilmaista hyvän olon tunnetta.
364856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

noinkaan. Toki materiaaliaalikulut ovat osa tuotantokustannuksia mutta ei lainkaan noin merkittävästi. Tuotantosarjojen koolla on suuri merkitys. Sekä volyymimallin että sen premiumin valmistuksen on oltava taloudellisesti kannattavaa.
No, tästä tulisi pitkä ja monimutkainen tarina. Idea on kuitenkin se että autonvalmistus on bisnestä eikä harrastustoimintaa. Pitkät osavalmistussarjat alentavat tuotantokustannuksia joten tietysti niihin pyritään.
Skoda ja Audi on toki profiloitu eri segmentteihin sitä tuskin kukaan kiistää. Kyse onkin vain siitä mistä maksat tuon esimerkissäsi mainitseman 45 000 euron erotuksen. Materiaalikulut ovat siitä mitätön osa.
Sinänsä on hyvä että maksuhaluisia löytyy jotta kehitys voisi kehittyä.

Äänestä

mikä maksoi 05 vuonna, noin 55 tuhatta euroa.
Ja nyt ajan 2.0 tdi combi dsg skodal mikä maksoi lisävarusteiden kanssa noin 42 tuhatta. ja voin sanoa että on ihan yhtä laadukas ja hyvä ajettava. Ja esim sisältä paljon tyylikkäämpi. Tämä on nyt sitten vertaus a4 farkku audiin.

Äänestä

Otetaanpa vertailuun Audi A4 Avant 2.0TDI ja Skoda Octavia Combi 2.0TDI Elegance. Hintaeroa Skodan hyväksi kymppitonni, silti tulee paremmilla varusteilla kuin Audi. Missä ovat ne kuuluisat materiaali ja -laatuerot? A4 on jo hieman ikääntynyt malli ja tiloiltaan jää huomattavasti jälkeen. Toki kaikin puolin maukas ja hieno auto. Mutta valinnan tehköön itse kukin näistä tai mistä hyvänsä...

Äänestä
  • köyhillä on tapana vertailla. Ja se halvempi on aina parempi, eikö niin?? :-DDDDD

    Äänestä

  • "Hintaeroa Skodan hyväksi kymppitonni, silti tulee paremmilla varusteilla kuin Audi."

    Juuri tuon takia niitä pidäkään verrata.

    Äänestä

  • Mikä ihme näitä skodisteja vaivaa, kun omaa autoa pitää aina verrata johonkin kalliimpaan autoon. Aikaisemmin vertailukohteena oli VW, nykyisin Audi. Octavian ja A4:n perusrakennekin on aivan erilainen, joten vertailu on järjetöntä.

    Esimerkiksi Ford Focus farmari 2-litraisella turbodieselillä on hyvin läheinen sukulainen samalla moottorilla varustetun Volvo V50:n kanssa. Kuitenkan Focuksen omistajat eivät ole jatkuvasti vertailemassa omaa autoaan Volvoon, kuten skodistit Audiin.

    Ilmeisesti Fordilla ajavilla ei ole yhtä pahoja itsetunto-ongelmia kuin skodisteilla.

    Äänestä

  • *Antti* kirjoitti:

    Mikä ihme näitä skodisteja vaivaa, kun omaa autoa pitää aina verrata johonkin kalliimpaan autoon. Aikaisemmin vertailukohteena oli VW, nykyisin Audi. Octavian ja A4:n perusrakennekin on aivan erilainen, joten vertailu on järjetöntä.

    Tarkoitat siis että fordisteilla on ylemmyyskompleksi?! Että he luulevat ajavansa maailman parhaalla autolla jota ei tarvitse verrata mihinkään? No, ehkä tuo selittää asenteesi muiden automerkkien (esim. Skoda) käyttäjiä kohtaan.

    Mikä ihme sinua vaivaa kun pitää moista kirjoitella tänne.
    Tuntuu että kaikilla skodan trollaajilla tuntuu vain olevan tarve itkeä että skoda on huonompi kui naudi.

    Skodisti on jo selvästi päätöksensä tehnyt merkistä????

    Äänestä

  • Eihän noita autoja tarvitse kuin vilkaista niin laatueron huomaa sekunnissa. Audissa ei ole viiimeisimmän neuvostotyylin mukaista etumaskia. Audi on paljon kalliimpi ostaa uutena, mutta säilyttää arvonsa erittäin paljon paremmin, joten sen ostaminen tulee loppujen lopuksi halvemmaksi.
    Kyse on myös pitkälti siitä, että onko mukavampaa mennä Bossin vaatteissa vai Dressmannin "kolme kahden hinnalla" kuteissa.
    Kolme-neljä vuotta Audi maksaa saman kuin Sotka.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eihän noita autoja tarvitse kuin vilkaista niin laatueron huomaa sekunnissa. Audissa ei ole viiimeisimmän neuvostotyylin mukaista etumaskia. Audi on paljon kalliimpi ostaa uutena, mutta säilyttää arvonsa erittäin paljon paremmin, joten sen ostaminen tulee loppujen lopuksi halvemmaksi.
    Kyse on myös pitkälti siitä, että onko mukavampaa mennä Bossin vaatteissa vai Dressmannin "kolme kahden hinnalla" kuteissa.
    Kolme-neljä vuotta Audi maksaa saman kuin Sotka.

    bossin housuja, paitoja, hilfigerin sukkia, gantin t-paitoja. sekä itlialaisia silkki solmioita joiden hinta on 100-150 euroa kpl ja ajan skodal. ja sekös sinua vituttaa. Ja ainiin emäntä kayttää burberryn vaatteita. ja muut tavarat haen stokkalt

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eihän noita autoja tarvitse kuin vilkaista niin laatueron huomaa sekunnissa. Audissa ei ole viiimeisimmän neuvostotyylin mukaista etumaskia. Audi on paljon kalliimpi ostaa uutena, mutta säilyttää arvonsa erittäin paljon paremmin, joten sen ostaminen tulee loppujen lopuksi halvemmaksi.
    Kyse on myös pitkälti siitä, että onko mukavampaa mennä Bossin vaatteissa vai Dressmannin "kolme kahden hinnalla" kuteissa.
    Kolme-neljä vuotta Audi maksaa saman kuin Sotka.

    on kauppaketju ei vaate merkki eli sitä ei voi pitää päällä.

    Äänestä

  • veljesiford kirjoitti:

    Tarkoitat siis että fordisteilla on ylemmyyskompleksi?! Että he luulevat ajavansa maailman parhaalla autolla jota ei tarvitse verrata mihinkään? No, ehkä tuo selittää asenteesi muiden automerkkien (esim. Skoda) käyttäjiä kohtaan.

    Audi A3 on muuten sama auto kuin VW Golf ja Skoda Octavia, mutta A3 on ahtaampi. Ne "paremmat materiaalit", joista audistit ovat valmiit maksamaan 5000 euroa, tuovat tehtaalle kustannuksia ehkä muutaman kympin. Tehdas ja kaikki myyntiportaat tekevät Audeilla kivat katteet. Audin ostajat ovat helposti johdateltavissa, eivät ajattele itsenäisesti.

    Äänestä

Skoda on hyvä auto,mutta kukaan ei arvosta jos panet siihen liikaa kiinni.

Äänestä

niitä keskenään ja tullut jostain kumman syystä siihen lopputulokseen, että Skodassa on enemmän rahalle vastinetta.

PS tämä on loppuunkaluttu aihe niin että en aio enempää kommentoida. Kukin perustelkoon autonsa oston ihan kuinka vaan.

Äänestä
  • Ainahan kaikkea voi verrata. Ekimerkiksi Koskenkorvaa ja Renault konjakkia.

    Kossu on tämän logiikan mukaan parempaa ja siinä on enemmän vastinetta rahalle - halvemmat kännit.

    Mutta kyllä Rellu maisutt mielestäni paremmalle - makukysymyksiä siis kaikki tyyni.

    Äänestä

  • vartailun vuoksi kirjoitti:

    Ainahan kaikkea voi verrata. Ekimerkiksi Koskenkorvaa ja Renault konjakkia.

    Kossu on tämän logiikan mukaan parempaa ja siinä on enemmän vastinetta rahalle - halvemmat kännit.

    Mutta kyllä Rellu maisutt mielestäni paremmalle - makukysymyksiä siis kaikki tyyni.

    Ja tässä tapauksessa jotta saataisiin näkökulma oikeaksi vielä niin renaultti ja kossu on tehty samalla mausteella, pullo on vain eri. ;)

    Äänestä

Audin "isot"pelit ovat niitä oikeita autoja joita Skodan putiikista ei kyllä löydy.Audikin tekee pieniä autoja ja niitä voi vertailla näihin Skodan tapaisiin peleihin.Audilla on oma arvonsa joka tunnetaan valittetavasti paljon paremmin kuin monet muut.

Äänestä
  • varmaan kukaan a8 skodaan verrannut. ja se on hienoa kun tiedät tollasen mallin. vaik sul ei oo ees varaa ladaan poju.

    Äänestä

  • täällä ei ole kirjoitti:

    varmaan kukaan a8 skodaan verrannut. ja se on hienoa kun tiedät tollasen mallin. vaik sul ei oo ees varaa ladaan poju.

    Kyllä katos ihmisillä sattuu oeen autoja,jotka ovat ihan laatuisia pelejä.Täällä verrataan autojen kuningasta Skodaan joten on joskus paikallaan että porukat laskeutuu taas maan pinnalle.Minä muuten ostin Skodan fabian 1.9 sdi meille kakkosautoksi ja se on todella hyvä peli!

    Äänestä

  • täällä ei ole kirjoitti:

    varmaan kukaan a8 skodaan verrannut. ja se on hienoa kun tiedät tollasen mallin. vaik sul ei oo ees varaa ladaan poju.

    Mitä sie murjotat ota kuule nyt issees niskasta kii ja lähe ulos raittiiseen ilmaan....

    Äänestä

  • Ihanaa laatua ajaa aatua kirjoitti:

    Kyllä katos ihmisillä sattuu oeen autoja,jotka ovat ihan laatuisia pelejä.Täällä verrataan autojen kuningasta Skodaan joten on joskus paikallaan että porukat laskeutuu taas maan pinnalle.Minä muuten ostin Skodan fabian 1.9 sdi meille kakkosautoksi ja se on todella hyvä peli!

    ..ei tällä listalla pärjännyt kovinkaan hyvin, ohi pyyhki kokonaiset 6 muuta merkkiä.

    http://bwnt.businessweek.com/brand/2006/

    Äänestä

sen kun istut molempiin peräjälkeen. ja mitä näet? no ihan samoja nippeleitä ja nappeleita sisustus pullollaan. ja vielä kutakuinkin samalla lailla aseteltuinakin. sama toistuu kun avaa rähinäpellin.
ainoo ero on räpylän kuva logossa.

Äänestä

Ei kukaan TERVEJÄRKINEN nyt kai vertaakaan Audia ja Skodaa keskenään? Eihän kukaan voi myöntää olevansa nyt NIIN tyhmä?

Ei kai nyt sentään skodaaktivistiprovoilijakaan?

Äänestä
  • on, on kai se jo kaikille selvää kuinka paljon fiksumman auton saa samalla rahalla kun ostaa Skodan eikä Audia.

    Äänestä

  • se vertaaminen kirjoitti:

    on, on kai se jo kaikille selvää kuinka paljon fiksumman auton saa samalla rahalla kun ostaa Skodan eikä Audia.

    Niinhän se Keke sanoi aikoinaan - köyhälle on kaikki kallista ja Audi voi persaukisesta tuntua kalliilta.

    Äänestä

  • eeromies kirjoitti:

    Niinhän se Keke sanoi aikoinaan - köyhälle on kaikki kallista ja Audi voi persaukisesta tuntua kalliilta.

    Skoda-kompleksi on olemassa puolin ja toisin,johan tämä keskustelukin sen osoittaa.Sillä on historiallinen, poliittinen tausta.Skoda oli meillä vielä 80-luvulla ns.itäauto, joita toiset halveksivat.Nyt ajat ovat toiset, mutta asenne on tiukassa.Uuden skodan omistajana(aiemmin ajoin Volvolla)huomaan useinkin korostavani sen olevan samaa "perhettä" VW:n, Audin ja Seatin kanssa, ikään kuin skodani sillä lunastaisi olemassaolon oikeutuksensa ja minä säilyttäisin arvokkuuteni. Tietenkin samaisesta syystä, mutta päinvastoin, ent.ns.länsiauton omistaja ei halua omaa menopeliään ( ja itseään) verrattavaksi Skodaan.Mutta pikkuhiljaa nämäkin asiat jäävät unholaan ja pystytään keskittymään faktoihin.Keski-Euroopassa ei Skodaan liity näitä
    "suomettumis"-ongelmia ja Skodalla ajetaan siinä missä muillakin.TURVALLISTA MATKAA KAIKILLE!

    Äänestä

  • Skodasta kirjoitti:

    Skoda on ainut auto, joka saa jopa filosofit liikeelle selittelemään olemassaoloaan skodan kanssa. Säälittävää

    Äänestä

  • lurkki kirjoitti:

    Skoda on ainut auto, joka saa jopa filosofit liikeelle selittelemään olemassaoloaan skodan kanssa. Säälittävää

    Samaa mieltä kanssasi,Lurkki. Mosselle ja Ladalle,Volgalle tms.ent.itäautoille ei löydy "perhettä" ns.länsiautoista, vielä ainakaan. Ja niinpä filosofinti koskee nyt skodaa. Mutta miksi tämä olisi säälittävää? Toisaalta sääli parempi kuin
    vihanpurkaus tai välinpitämättömyys. Vai onko säälissäsi kyse sittenkin tuosta aiemmin mainitsemastani halveksunnasta?

    Äänestä

  • lurkki kirjoitti:

    Skoda on ainut auto, joka saa jopa filosofit liikeelle selittelemään olemassaoloaan skodan kanssa. Säälittävää

    tuota säälittävä-sanaa tungetaan joka paikkaan kun yritetään Skodaa mollata. Se vaan on kääntynyt aina kirjoittajaansa vastaan, säälittäviä ovat ne jotka täällä paskaa puhuvat.

    Äänestä

  • eeromies kirjoitti:

    Niinhän se Keke sanoi aikoinaan - köyhälle on kaikki kallista ja Audi voi persaukisesta tuntua kalliilta.

    Ostin skodan ja kun jäi ylimääräistä niin ostin toisen ja lomaosakkeen :-D Nyt päiväpaistaa skodamiehelle.

    Äänestä

  • uiouipjlkl kirjoitti:

    Ostin skodan ja kun jäi ylimääräistä niin ostin toisen ja lomaosakkeen :-D Nyt päiväpaistaa skodamiehelle.

    sinua harmita, kun jollain on jo kaksi tai useampi lomaosake ja silti kunnon auto?

    Äänestä

  • eikö, kirjoitti:

    sinua harmita, kun jollain on jo kaksi tai useampi lomaosake ja silti kunnon auto?

    mielestäni tämän palstan aiheisiin ei kuulu millään lailla se montako lomaosaketta kelläkin on ja juoko joku kolmen tähden konjakkia vai VVVVSOP:tä

    Äänestä

  • tämä on kirjoitti:

    mielestäni tämän palstan aiheisiin ei kuulu millään lailla se montako lomaosaketta kelläkin on ja juoko joku kolmen tähden konjakkia vai VVVVSOP:tä

    :-D

    Äänestä

Lyhyesti sanottuna kumpikin auto on omassa luokassaan hyvä mutta ne on tarkoitettu eri ostajille.

Äänestä
  • Joo. Audilla menee niin hyvin, että sillä on varaa karsia ostajia. Sitä kun ei ole tarkoitettu kenelle tahansa.....
    Kyllä on jumalauta mennyt noi markkinamiesten luokat, preemiumit ja imagot hyvin perille ihmisiin. Vaikka niillä ei oikeasti ole paskaakaan tekemistä itse tuotteen kanssa. Ei nuo termien lanseeraajat ymmärrä tekniikasta (tai yleensäkään myymästään tuotteesta)juurikaan mitään, joten kovin suuria faktoja missää tuollaisessa markkinointiroskassa ei ole. Mielikuvia ne ovat, ja niitä ihminen ostaa, siinä on kovin vähän tekemistä laadun tai minkään muunkaan mainoksissa esiintyvän sanan kanssa. Kärjistäen voisi sanoa, että yrityksillä on tosiaankin otsaa myydä samaa paskaa eri paketissa ja täysin eri hintaisena. Koska se menee läpi!

    Äänestä

No niin... taas näitä. Tutustuppas hieman tarkemmin kyseisen konsernin ideologiaan. Faktaa nyt vain on se, että kaikki konsernin merkkien normaalit mallit kasataan hyvin pitkälti samoille pohjalevyille, samoilla moottoreilla, sähkösarjat muut komponentit tulevat samalta alihankkijalta (niin Fabiaan kuin kalleimpaan audiinkin...) ja muutenkin konserni on haalinut suuremmat alihankkijansa enemmistöomistukseensa ja valjastanut ne tekemään hyvin pitkälle unisex komponentteja. Käykääpä vaikka jonkun mukavan varaosakauppiaan koneella tsekkailemassa alkuperäisosien numeroita... uskomatonta yhteensopivuutta =)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Eri merkit eri luokat kirjoitti:

Skoda on tehty ihan toisiin tarkoituksiin kuin Audi.Autot myydään eri hinnoilla ja hinta muodostuu yleensä materiaalien mukaan.Kukaan viisas ei lähde väittämään että 25.000 euron auto on parempi kuin 70.000 euron auto.Täällä näkee usein kirjoituksia jotka syntyvät suurista tunteista omaa merkkiä kohtaan.totuus on kuitenkin että suutari pysyköön lestissään ja antaa kirjoitusten jatkua sillä se on keino ilmaista hyvän olon tunnetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu