Tiedättekö jotain movettajaa joka on tienannut Movesta rahaa jollain muulla tavalla kuin hankkimalla uusia edustajia? Eräs Oululainen kaveri selitti minulle miten hän tienaa joka kuukausi passiivisesti 8000e, mutta kumminkin hän hommasi mukaan uusia edustajia niin kuin viimeistä päivää eikä mistään näkynyt että hän tienaisi myös passiivisesti.
Totuus on että koko S2E kaupan liikevaihto on jostain ihan syvältä. Ei sieltä kukaan oikeasti osta yhtään mitään, eikä edustajat saa myynnistä paljon paskaakaan rahaa.
Sen kyllä uskon että jotkut edustajat tienaavat, mutta se perustuu pelkästään uusien edustajien hankkimiseen ja kusettamiseen. Eli toisinsanoen koko homma on suomen lakien vastaista.
Me vastustajat tietysti emme edes kyseenalaista koko asiaa, mutta milloin te movettajat myönnätte että kaikki perustuu uusien edustajien hankkimiseen? Itse en edelleenkään tunne yhtäkään verkostomarkkinoijaa koko suomessa joka tienaisi passiivisesti rahaa, ja oon tavannu niitä aika paljon.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä saan passiivista ansiota verkostomarkkinoitiyrityksestä (ei Move, mutta kai sielläkin se on mahdollista). Olen toki tehnyt töitä organisaation rakentamisessa aiemmin ja teen sitä nytkin, mutta se tulo on eri asia.
Kaikessa toimivassa verkostoinnissa, missä tuote on hyvä ja sille on helppo luoda kysyntää, on mahdollisuus päästä nouseviin passiivisiin ansioihin. Mahdollisuus on kenellä tahansa, mutta valitettavan useat lopettavat heti alkuunsa eivätkä toimi tavoitteellisesti.
Et taida tuntea oikeita henkilöitä, jos et ole menestyjiä tavannut.
> Kaikessa toimivassa verkostoinnissa
Oikeen mun nousee karvani pystyyn kun taas joku mainostaa kuinka "verkostomarkkinoinnilla kyllä pärjää kuka tahansa joka on valmis tekemään paljon töitä ja tuote on hyvä".
AAARGH!
Jos tienaat leipäsi vm:lla niin onnittelut vain pyramidin huipulle kiipeämisestä. Muista kuitenkin että jokaista MENESTYVÄÄ verkostoijaa kohti - siis myös sinua kohti jos olet sellainen - tarvitaan satoja, joissakin tapauksessa jopa TUHANSIA verkostoijia, jotka eivät todellakaan ole menestyneet eivätkä tule menestymään, suuri osa heistä ei saa edes omiaan pois.
SITÄ on verkostomarkkinoinnin todellinen luonne. Joka muuta väittää, pettää itseään.
Kosti
[email protected]