On mielenkiintoista, että nykyisen Israelin sotilaat ovat entisen Neuvostoliiton kasvatteja.
Suurin osa Israelin sotilaista on entisen Neuvostoliiton kansalaisia.
6
279
Vastaukset
- Arjalainen SaijonLiikanen
Niin ja iranilaisen homopresidentin maksamat Hizbollahin ammattiterroristit yrittävät näitä sitten tappaa kunhan omien tappamiselta ehtivät.
- kasvatteja
vaan sinne ja itä-eurooppaan joskus muuttaneita kasaareja.
Linkki kertoo enemmän.
http://198.62.75.1/www2/koestler/ - juoksu..
edelleen käynnissä. venäjä/NL ei ole tottunut häviämään sotiaan. Siis loppujen lopuksi
- Janne Puharinen
Oletko huomannut että suuri osa Israeliin lentäneistä raketeista on nimeltään Katjusha.
Ja,oletko miettinyt että juutalaisilla on ollut montakin hyvää syytä muutta pois Venäjältä..,vrt.pogromit. - Lauri Leskenlehti
Suurin osa israelilaisista on venäläisiä, puolalaisia ja valkovenäläisiä.
- Uutisia uusnatseille
Epäilen että sinulla ei ole lähdettä väitteellesi mutta mitäpä siitä, uusnatsit uskovat sinua joka tapauksessa ja useimmille muille asia on yhdentekevä.
Israelilaisista noin miljoona eli 15% on siirtolaisia Venäjältä ja n. 70% on syntynyt Israelissa joten on hämmästyttävää jos (asevelvollisuus)armeija koostuisi "entisen Neuvostoliiton kasvateista".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949397Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki724877Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.444551Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82338Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 421373
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota511302Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641252Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691174