Teräsmiehen Paluu (vapaa suomennos) on yllättävän pienen mainonnan/hypetyksen myötä pamahtanut teattereihin ja ainakaan jenkkilässä se ei mitään sen suurempia kassaennätyksiä tehnytkään.
Itse vanhana sarjakuvien suurkuluttajana olen odottanut tätäkin elokuvaa kuin kuuta nousevaa. Nyt kun se on nähty, olo on hieman.. tyhjä. Elokuva ei missään nimessä lunastanut sitä odotusta mitä tätä tekelettä kohtaan oli ehtinyt syntyä.
Elokuvan juoni on yksinkertainen: Kaikkien varmasti edes joissain määrin tuntema hahmo, Teräsmies (liian nuori rooliin oleva Brandon Routh), palaa elokuvassa kuvioihin oltuaan poissa Maapallolta viitisen vuotta. Tämä juoni on tavallaan jatkoa Superman 2-elokuvalle. Joten Returnia voisi kuvitella Superman 3-leffaksi, vaikka sitä se ei olekaan kirjaimellisesti (koska sellainen on jo tehty 80-luvulla).
Joka tapauksessa, saavuttuaan Maahan samaan aikaan hänen arkkivihollisensa Lex Luthor on juonimassa vallanhimoista, maailmanlopun kaltaista projektiaan. Tämän estämisen lisäksi Teris joutuu kohtamaan entisen rakastettunsa Lois Lanen ja tämän uuden perheen. Eli kevyttä romanttispitoista draamaakin on tarjolla, muttei välttämättä kovinkaan suuria tunteita herättävää sellaista.
Return ei tarjoa suoranaisesti mitään kovinkaan uutta, eikä varsinkaan omaperäistä. Leffa on itseasiassa todella uskollinen alkuperäisille kahdelle ensimmäiselle Teris-leffalle. Osittain huonot näyttelijävalinnat, juonen lapsellisuus ja pintapuoliset henkilöhahmot eivät leffaa ainakaan pelasta. Näyttävät tekniset toteutukset puolestaan ovat leffan parasta antia, ja myös musiikkisovitus toimii kautta linjan (osin tietysti alkuperäistä Superman-teemaa hyödyntäen).
Ohjauksesta vastannut Bryan Singer tunnetaan jo entuudestaan sarjakuvafilmatisoinneista (2 ekaa X-Meniä). Olisikin mukavaa jos hän taas keskittyisi seuraavissa tuotoksissaan johonkin muuhun kuin sarjakuviin.
Yhteenvetona sanottakoon, ettei tämä ollut huono elokuva, muttei sitä kamalasti uskaltaisi kehuakaan. Odotukset olivat tämän osalta aivan liian korkealla. Neljän tähden mestariteosta ei tällä kertaa kuitenkaan saatu. Pettymys sinänsä.
**/*****

Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo tää uusin Teris on hyvä leffa mutta ei varmaankaan uppoa uudelle sukupolvelle joka ei oo nähnyt ekoja Supereita ja muutenkaan elänyt sitä aikaa jolloin Teris sarjikset olivat vielä suositttuja :(
Mutta Kiitos hyvästä arvostelusta taas kerran :) Kyllä The Expertin arvosteluita on ollut ilo lukea kaikki nämä vuodet Suomi 24:ssä :) Kiitos!!!!
sankarit ovat olleet trikoissaan kankaalla eriasteisia pettymyksiä: hämis, teris ja lepakkomies.
On kai tulossa uusi nastamuumio, ilmeisesti ei tee poikkeusta sekään
joku vielä kääntää kaiken ylösalaisin.
Noin huono tekele. Kyllähän toi pitää kumminkin katsoa. Teris on teris vaikka kryptonissa paistais.
Aika samanlaisia tuntemuksia tuli tuosta Teräsmiehen paluusta minullekin, hämmästytti juuri eniten se, että 19 vuoden tauko ei näkynyt juuri missään, se vaan jatkoi siitä mihin 1980-luvulla jäätiin!
Olen tässä 20 v aikana lukenut aika paljon DC- ja Marvel-sarjakuvia, viime aikoina keskittynyt niistä tehtyjen elokuvien ja TV-sarjojen katseluun. Sanoisin minäkin, että kolmen tähden filmi. Jos pitää yksioikoisesta actionista ja mustavalkoisesta hyvä vastaan paha taistelusta, niin mikäs siinä sitten.
Itse olen kyllä nähnyt niin monta Terämies-versiota, että odotin hieman jonkinlaista 2000-luvun päivitystä. Henkilöhahmot jäivät niin etäisiksi ja yksisilmäisiksi. Esim. Lois Lane ja Lex Luthor ovat taantuneet filmissä jonnekin vuoden 1985 sarjakuvaversion tasolle! Odotin enemmän luonnetta ja moniulottuvuisuutta tyyliin Smallville, joka onkin ehdottamasti paras Teris-versio ikinä.
Olihan filmissä toki hetkensä, kuten lentokoneen pelastaminen ja kuka olikaan Lois Lanen pojan isä...
oliko tarkoituksellista kömpelyyttä ja korostettuja värejä?.Entä mitenkä itse näytteleminen?...hillittyä yli näyttelemistä?.
eli katsominen ei mielestäni ollut ajanhukkaa.
Hienosti toteutettukin.. tuskin ostaisin omaa hyllyä koristamaan kuitenkaan.