itse olen ollut mustis melkein koko seurusteluajan. muistan semmoisiakin asioita, että kun rakkaani oli sairaalassa, niin kuvittelin hänellä siellä käyvän joitain naisia katsomassa häntä. jos itse vaikka lähdin vierailulta kymmeneltä illalla, niin heti tuli mieleen sellaisia ajatuksia että varmaan se heti soitti jollekin naiselle ja nyt se on parhaillaan menossa kattoon mun miestä. en kuitenkaan silloin nuita naurettavia ajatuksia onneksi sanonut ääneen, sillä olisin tehnyt itsestäni todella naurettavan!
viime aikoina olen tullut vieläkin pahemmaksi ja nykyään kuvioihin on tullut mukaan jo se että nyt jo kerron ääneen aina kun epäilen jotain. tämä "jotain" on yleensä ihan pientä ja mitätöntä: mieheni juttelee jonkun naiskaverinsa kanssa, tai katsoo väärään suuntaan väärällä hetkellä. yritän latistaa miestäni haukkumalla ("ei sua kuitenkaan kukaan huoli, turhaa yrität" yms.) jottei hänellä ainakaan tulisi mieleen pettää tai yrittää flirttailla - tavallaan siis latistan hänen itsetuntonsa, jotta voisin olla varma hänen uskollisuudestaan. viime aikoina on olen alkanut käyttää myös fyysistä väkivaltaa, mikä on lopulta herättänyt minut ajattelemaan asioita...
tämä kaikki on hiertänyt suhdettamme tosi paljon ja haluaisin muuttua. olen vakavasti harkinnut terapiaan menoa, mutta pienellä paikkakunnalla asuvana kartan sitä kyllä viimeiseen asti; varsinkin kun meidän tk on täynnä juoruämmiä! en haluaisi olla mustis, sillä se rassaa jo minua itseänikin; tuntuu ettei mitään voida enää tehdä eikä minnekään voida mennä yhdessä kun mulla on aina vain se sama ajatus päässä: mieheni vilkuilee toisia naisia ja yrittää iskettää niitä. tiedän että se on SAIRASTA, mutta en voi sille mitään!! monet varmasti tietävätkin mistä puhun, ainakin useimpien kirjoitusten perusteella.
erokin on monta kertaa meinannut tulla juuri tämän asian takia (joko minä olen ollut jättämässä koska en jaksa katsella "flirttailua ja pettämistä" tai hän on ollu jättämässä kun ei jaksa katsella mustasukkaisuuttani) mutta onneksi tähän asti olemme saaneet sovittua kaikki. tiedän, että jos näin jatkuu niin vielä koittaa se päivä kun me lopulta eroamme, mutta sitä en haluaisi! siksi haluaisinkin muuttua, voi kuinka sitä haluankaan!!
olen itselleni - heti kun vähän aikaa sitten ymmräsin tilanteemme todellisen vakavuuden - tehnyt lupauksen, että lopetan väkivaltaisuudet ja mustasukkaisuudet. kerralla se ei kuitenkaan näy käyvän, sillä eilen viimeksi olin TODELLA mustis joistain mieheni kavereista. onnistuin hillitsemään itseni etten lyönyt, mutta haukuin ja latistin siitäkin edestä ja naputin viimeiseen asti kunnes olimme taas ero-keskustelussa... sekin nyt jo selvitetty!
mieheni on kyllä yrittänyt viimeiseen asti olla provosoimatta minua. hän on "jättänyt" melkein kaikki naispuoliset kaverinsa, kertoo aina rehellisesti ketä on ollut paikalla jos en itse ole ollut siellä, välttelee jopa viimeiseen asti katselemasta muita naisia vaikkapa kaupassa. olen kuitenkin niin idiootti, että tämäkään ei minulle riitä; ei tarvita kuin yksi viaton vilkaisu tai vilpitön small talk jonkun naisen kanssa, niin olen heti taas suuna päänä raivoamassa...
auttakaa, haluan tehdä itselleni jotain mutta mitä! terapia on ilmeisesti ainut vaihtoehto...
viime aikoina olen tullut vieläkin pahemmaksi ja nykyään kuvioihin on tullut mukaan jo se että nyt jo kerron ääneen aina kun epäilen jotain. tämä "jotain" on yleensä ihan pientä ja mitätöntä: mieheni juttelee jonkun naiskaverinsa kanssa, tai katsoo väärään suuntaan väärällä hetkellä. yritän latistaa miestäni haukkumalla ("ei sua kuitenkaan kukaan huoli, turhaa yrität" yms.) jottei hänellä ainakaan tulisi mieleen pettää tai yrittää flirttailla - tavallaan siis latistan hänen itsetuntonsa, jotta voisin olla varma hänen uskollisuudestaan. viime aikoina on olen alkanut käyttää myös fyysistä väkivaltaa, mikä on lopulta herättänyt minut ajattelemaan asioita...
tämä kaikki on hiertänyt suhdettamme tosi paljon ja haluaisin muuttua. olen vakavasti harkinnut terapiaan menoa, mutta pienellä paikkakunnalla asuvana kartan sitä kyllä viimeiseen asti; varsinkin kun meidän tk on täynnä juoruämmiä! en haluaisi olla mustis, sillä se rassaa jo minua itseänikin; tuntuu ettei mitään voida enää tehdä eikä minnekään voida mennä yhdessä kun mulla on aina vain se sama ajatus päässä: mieheni vilkuilee toisia naisia ja yrittää iskettää niitä. tiedän että se on SAIRASTA, mutta en voi sille mitään!! monet varmasti tietävätkin mistä puhun, ainakin useimpien kirjoitusten perusteella.
erokin on monta kertaa meinannut tulla juuri tämän asian takia (joko minä olen ollut jättämässä koska en jaksa katsella "flirttailua ja pettämistä" tai hän on ollu jättämässä kun ei jaksa katsella mustasukkaisuuttani) mutta onneksi tähän asti olemme saaneet sovittua kaikki. tiedän, että jos näin jatkuu niin vielä koittaa se päivä kun me lopulta eroamme, mutta sitä en haluaisi! siksi haluaisinkin muuttua, voi kuinka sitä haluankaan!!
olen itselleni - heti kun vähän aikaa sitten ymmräsin tilanteemme todellisen vakavuuden - tehnyt lupauksen, että lopetan väkivaltaisuudet ja mustasukkaisuudet. kerralla se ei kuitenkaan näy käyvän, sillä eilen viimeksi olin TODELLA mustis joistain mieheni kavereista. onnistuin hillitsemään itseni etten lyönyt, mutta haukuin ja latistin siitäkin edestä ja naputin viimeiseen asti kunnes olimme taas ero-keskustelussa... sekin nyt jo selvitetty!
mieheni on kyllä yrittänyt viimeiseen asti olla provosoimatta minua. hän on "jättänyt" melkein kaikki naispuoliset kaverinsa, kertoo aina rehellisesti ketä on ollut paikalla jos en itse ole ollut siellä, välttelee jopa viimeiseen asti katselemasta muita naisia vaikkapa kaupassa. olen kuitenkin niin idiootti, että tämäkään ei minulle riitä; ei tarvita kuin yksi viaton vilkaisu tai vilpitön small talk jonkun naisen kanssa, niin olen heti taas suuna päänä raivoamassa...
auttakaa, haluan tehdä itselleni jotain mutta mitä! terapia on ilmeisesti ainut vaihtoehto...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Paranemisen lähtökohta on että huomaa olevansa sairas ja myöntää sen. Siten on paremmat edellytykset lähteä käsittelemään asiaa.
heippa!
Tuo sinun toimintasi, sekä sanallinen, että fyysinen kuulostaa tosi pahalle. vaikka asut pienellä paikkakunnalla hae ihmeessä apua ongelmaasi. Hoitoalan ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus. miehesi lähtee taatusti kävelemään, jos touhusi jatkuu. Hän on joutunut luopumaan omista jutuistaan ja se rupee syömään miestä jossain vaiheessa.
Mustasukkaisena oleminen rassaa yhtä paljon niin itseä kuin kumppania. Kukapa sitä haluaisi olla mustis. Minä olin itse nuorempana myös todella mustasukkainen, mutta olen luojan kiitos päässyt pahimmasta. Normaali mustasukkaisuus kuuluu ihmissuhteisiin, mutta sairaalloinen hyvin usein tuhoaa ihmissuhteen. hae siis apua sekä itsesi, että miehesi takia.
tsemppiä sulle!
Täällä yksi joka yhtyy täysin kirjoitukseesi paitsi väkivallan kohdalla. Olen aivan sairaalloisen mustis=( ensimmäisessä avoliitossani tämä jo alkoi. olimme yhdessä 7vuotta. utelin hänen menonsa päivittäin, kenenkä naisen kanssa on puhunut, ketä nasia on ollut paikalla jne. ero tuli kun exäni löysi uuden tytttöystävän. Aikansa meni ja toivuin erosta. Huomasin olevani aivan eri ihminen ilman exääni! Olin iloinen, sain uusia kaverita, olin aina menossa, sain uuden työpaikan, lauhduin jne. Miehiä pöyri ympärillä mutta kukaan niistä ei oikein kolahtanut. Meni 2vuotta erosta kun kolahti täysin...nykyinen mieheni astui kuvaan. Nyt olemme olleet 2vuotta yhdessä ja mustasukkaisuus on jo osa arkea, minun puoleltani. ei todellakaan niin pahana kun exäni kanssa mutta lujaa vauhtia tullaan perässä! Tämä on aivan kamalaa ja haluisin luottaa kultaani mutta en pysty! en edes tiedä miksi epäilen häntä koko ajan??? Tällä hetkellä sairasmustasukkaisuus ilmenee kohdallani epäilyinä. Jos on kavereiden kanssa jossain. Mietin onko hän siellä missä sanoo. onko siellä naisia tai soitteleeko tai tekstaileeko siellä muille naisille. Kontrolloin hänen menonsa täysin. minun on pakko tietää missä hän on. en silti estä häntä menemästä mutta silti soittelen hänen peräänsä milloin mitäkin asiaa ja samalla ohi mennen kysäisin missä on ja mitä tekee.Osaan pitää suuni kiinni kyllä kotioloissa mutta auta armias kun olemme ravintolassa iltaa viettämässä.... usein hän onomien kavereittensa kanssa ja minä omieni. Kyttään häntä koko illan. Itselläni ei siellä ole hauskaa koska joudun kyttämään häntä että onko jonkun naisen seurassa... ja jos eksyy semmoisen luo niin ampasen paikalle ja järjestän kohtauksen! Tää on aivan kamalaa ja haluisin myös siitä eroon! Mieheni sanoo että siinä ei ole mitään jos muille puhelee ja mikä siinä on pahaa? en osaa vastata...
Tiedän siis mitä on sairasmustasukkaisuus ja haluan siitä myös eroon!!!! olen myös miettynyt onko tämä mustasukkaisuutta vai sitä että ei luota toiseen yhtään?