Palstalle on nyt ilmestynyt aiheeseen kuulumattomia viestejä kuten sotakuvia. Muutenkin väkivaltaiset kuvat ja videot on kielletty ohjeissa joten ne poistetaan kokonaan. Muut palstan aiheeseen kuulumattomat viestit olen siirtänyt paremmin viestin sisältöön sopiville keskustelualueille.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
tärkeä merkitys sanoman välittämisessä
sensuuri siis iskee
matalaa!
vaikkei se sisällä yhtään kuvaa
nyt alkaa totuus palajstua, täällä isoveli vahtii ja ettei olisi vaan oikea koukkunokka
--------
Juutalaisuus ja kristinusko ym..
Kirjoittanut: Prof.Jörk... 31.7.2006 klo 12.55
Moni luulee että juutalaisuus on lähellä kristinuskoa. Siinä hän on väärässä
Moni pitää vanhaatestamenttia juutalaisille pyhänä. Näinkään ei ole.
Juutalaiset ovat poimineet Talmutin ja Kabbalahin useista eri lähetistä.
Molemmissa on osia vanhasta testamentistä mutta myös paljon ihan muuta ja muiden uskontojen poimintoja.
mm. Maya kultuuria on väänetty juutalaiseksi ja toisinpäin. Sumerialaien uskonto on näissä yktä merkittävä kuin vanhan testamentin lainaukset.
Lisäksi vanhassa testamentissa juutalaiset ovat rikkoneen liiton jumalan kanssa, ne on kaikki pois ja otettu pätkijä jolla juutalaiset saadaan uskomaan oman rotunsa ylenmyyteen muihin nähden.
Jeesuksesta ei näissä mainita mitään, koska hänhän teki uuden liiton ihmisten kanssa.
Loppu se heidän omansa on niitä kirjakääröjä mitä on säilynyt tai niin väitetään.
se miten muut uskonnot liitty tähän on se että Hinduilla, Muslimeila Budhalaisilla ja Kristiyllä näyttäisi olevan sama Jumala, Jumalallinen äly valon voima.
Juutalaisilla kaikki pohjaa noituuteen ja mustaan makiaan, josta taas voi päätellä, pelkästään jo oppien mukaan että juutalaiset palvoo saatanaa.
ja Talmut kehoitaa ihan suoraan toimimaan salaseurojen kautta muissa valtioissa! Siis Vapaamuurarien.
Se mitä vanhatestamentti meillä ennustaa juutalaisista on käynyt toteen ja tuleeko viimeinenkin mooseksen kirjoittama vitsaus.
"Teidät kerätään takaisin jerurasalemiin missä minä sulatan teidät"
tätä ei tietenkään ole heidän kirjoissaan!
... Keskustaan.
Mistä tiedät, ettei Anneli valehdellut kertaakaan?
eikö maailman asiat ja niiden taustatekijät liity mitenkään keskustaan?
Nythän paljastit ahtaan ja pienen maailmankuvasi.
Se oli yllätys...pieni mies siis haluaa pysyä turvallisesti kuoressaan.
Toivottvasti ei sentään koko keskusta.
politiikkaan eikä siitä tule keskustella täällä.
Totuushan on juuri toisinpäin: uskonto käynnistää ihmisen toiminnan ja määrää sen suunnan jota hän tavoittelee ja politiikassa ajaa.
Vain ymmärtämätön lokeroi eri asiat eikä siksi pysty muodostamaan oikeaa kuvaa siitä mitä tapahtuu.
Ja mitä maailmanpolitiikkaan tulee niin tällä hetkellä sitä ohjaa talmudismi, juutalaisten uskonto.
Kannattaa siis perehtyä siihen jos aikoo ymmärtää miksi mitäkin nyt maailmalla tapahtuu, niinkuin taloudessakin joka on juutalaisten käsissä.
Ei politiikkaa, uskontoa ja taloutta voi erottaa toisitaan kuten ei politiikkaa ja sairauksien syntyäkään.
"Muut palstan aiheeseen kuulumattomat viestit olen siirtänyt paremmin viestin sisältöön sopiville keskustelualueille."
------------------------------
...mutta huvittaa vaan selektiivisyytesi viestien siirrossa.
Se se vaan oli hyvä, kun Saqi ilmoitti persuutensa.
Lakkasi hullu CITY-Kookin haukkumasta punanurkan rattaaksi.
Älä siellä vollota, mennään puolueen palaveriin.
Esimerkiksi suuri määrä Lähi-idän kriisin viestejä on jätetty palstalle. Samoin on jätetty heti tämän alla oleva Adolf Eichmannin nimellä (seriffin tiedoksi, että Eichmann oli tunnettu natsirikollinen, joka teloitettiin Israelissa) kirjoitettu sotasyyllisyysoikeudenkäyntiksysymys, on ollut viikkokausia älyvapaita avauksia, joissa on jotakin orjakauppaa ja vapaamuurariuksia aiheina. Eivät ne tänne kuulu. Pois vain saman tien.
*Eräät* umpikepulaiset kirjoittajat ovat kirjoittaneet natsihenkisiä kirjoituksia Lähi-Idän tilanteesta, hurraten libanonilaisten naisten ja lasten tappamiselle, joten joukon jatkona menee mauton Eichmann-spammikin.
Vapaamuurarius kylläkin kuuluu niin Keskustan kuin muillekin poliittisille palstoille.
Keskustalaisilta kuten muiltakin poliittisilta ähertelijöiltä pitää edellyttää poliittista kannanottoa mm. vapaamuurariuteen. Tarkoitusperiltään epämääräiset tai epämääräisyyden peitoon verhoutuvat järjestöt, joihin valikoidaan jäseniksi mm. yhteiskunnallisen vaikutusaseman mukaan, eivät saa jäädä vaille poliittista kritiikkiä. Tällaiset järjestöt eivät kuulu demokratiaan. Vähintäänkin niiden pitää olla keskusteltavina, ja niihin liittyvien ihmisten tekemisen erityisessä syynissä.
jos kepulaiset haluvat mennä putjkeen niin se on lopun alkua
pitää olla avoin maailman menolle ja tajuta että kaikki inhimillinen on lukemisen ja kirjoittamisen arvoista
ei maailmaa pääse karkuun ja jos totuutta pakenee se osuu aina lopulta omaan nilkkaan
erittäin tärkeä. Se antaa tietoa mitä rapparitaustoissa tapahtuu. Rappereiden ylin kerroshan on sionistien 'pyhä kerros' (B'nai B'rith) jonne muilla ei ole asiaa ja jota muut kunnioittavat ja jonka ohjeita noudattavat
http://www.jewwatch.com/index.htm
keitä ovat nuo rappari/sionisti-aihetta spämmäävät nilviäiset.
kun tuollaisia puhut?
Nilviäiset? Etkö tiedä ettei se eläinlaji osaa kirjoittaa ja käyttää tietokonetta?
Hepposella pohjalla ovat hokemasi.
Tämä on tietysti minun vaatimaton mielipiteeni.
vain....
no, jos niin täytyy tehdä niin ok
itse en sanoisi nilviäinen vaan puutteellisen ymmärryskyvyn omaava tai luonteeltaan häiriintynyt tai vielä kehittymätön
Mutta en ymmärrä mistä tuo neo-natsi nyt tuli mieleesi?
Toisaalta lähes kaikissa meissä asuu pieni psykopaatti mutta toiset saavat sen hallintaansa ja oppivat käyttäytymään kunnolla.
Linkkisi sankari Frank Weltner on neonatsien ylistämä "säihkyvä soihtu erämaassa". Sinulla ja neonatseilla on sama sankari. Siitä laskin yhteen 1 ja 1 ja sain tulokseksi 2.
Menikö pieleen?
mikäli osaat englantia tämä Weltnerin kirjoitus. Sillä ei ole mitään tekemistä natsismin kanssa. Pikemminkin sinä syyllistyt natsismiin kun katsot läpi sormien niitä pahoja tekoja joita maailmalla tehdään - ja valtaosin sionistien toimesta.
Sionistit ovat tietenkin luokitelleet Weltnerin uus-natsiksi kuten he luokittelevat kaikki jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Ja juuri sillä taktiikalla ja siihen liittyvällä terrorilla he aikovat kaapata maailman valtaansa eikä se ole vaikeaa kun on niin paljon sinun kaltaisiasi naivisteja.
http://www.jewwatch.com/jew-history-jewwatch-frank-weltner-personal.html
http://www.jewwatch.com/index.htm
Jokaisella kielellä on oma filologiansa. Myös sitä pitää ymmärtää jotta pystyisi hahmottamaan tekstin takana olevan kokonaisuuden.
Weltner osaa taitavasti liikkua USA:ssakin kielletyn rasismin rajamaastossa. Hänen on pakko, muuten hänen radioasemansa suljettaisiin.
Neonatsiryhmät, kuten "Aryan Nations", ihailevat Weltneriä suorastaan nerona ja ylistävät häntä arjalaisuuden "liekehtiväksi soihduksi erämaassa".
Jos ymmärtäisit amerikanenglantia syvällisemmin, huomaisit heti minkälainen käärme Weltner on - rasisti inhottavimmillaan.
ja siksi näet asiat kuten haluat
etkö tiedä kuka kontrolloi mediaa usassa?
kaikki jotka arvostelevat juutalaisia ja kirjoittavat perusteltuja ja asiallisia kirjoituksia heidän juonistaan ovat antisemitistejä. Se sana on vallankäytön väline.
http://www.stormfront.org/jewish/whorules.html
jyllä tuo on selvää faktaa
yritähän kumota se
Heidän isäntiään ovat mm. elokuva- ja ääniteteollisuuden 90-luvulla ostaneet japanilaiset. He hallitsevat kovalla ja taitavalla kädellä omistamiaan yhtiöitä.
Juutalaisista tehdään turhaan syntipukkeja. Japani johtaa maailmantaloutta ja seuraavia maailmantalouden isäntiä tulevat olemaan kiinalaiset.
tuo.
Lue enemmän ja kirjoita sitten lisää.
Näillä saiteilla on niin paljon kaltaisiasi jotka eivät vaivaudu tai kykene ottamaan selvää asioista, siis faktoista, mutta silti on kova tarve olla äänessä. Se minua ihmetyttää.
Sinäkin näytät olevan yksi heikäläisistä.
http://www.jewwatch.com/jew-entertainment-hollywood-jews.html