maanpetos

Muutosvoimat Suomen puheenjohtaja Ilkka Hakalehto: Suomen liittäminen EU:hun oli törkeä maanpetos
Ranskan entisen presidentin Valery Giscard d’Estaingin johdolla toimivan EU:n "tulevaisuuskonventin" puheenjohtajisto julkisti äskettäin ensimmäisen luonnoksen Unionin perustuslaiksi. Sillä on puheenjohtajiston täysi tuki eikä se suinkaan ole puheenjohtajan yksinajattelua, niin kuin jotkut ovat kiirehtineet väittämään.

Julkaistun luonnoksen mukaan EU:sta tulisi juridisesti "oikeushenkilö" eli lopullisesti liittovaltio, jona sitä jo tähän asti on monistakin eri syistä voitu pitää.

Jo silloin, kun Euroopan talousyhteisö v. 1957 perustettiin, päämääränä oli liittovaltion rakentaminen. Sama tavoite oli jo niillä federalisteilla, jotka jäivät vähemmistöön, kun edelleen toimiva Euroopan neuvosto v. 1949 perustettiin.

Ne, jotka veivät Suomen v. 1994 EU:hun, salasivat täysin tietoisesti kansalaisilta sen tosiasian, että EU on prosessi, jonka tavoitteena on ylikansalliseen päätösvaltaan perustuva Euroopan liittovaltion aikaansaaminen. Törkein tuolloin esitetyistä valheista oli väite, jonka mukaan Suomen itsenäisyys lisääntyy, kun se liittyy EU:hun. Totuus kun on juuri päinvastainen. Suomen kansalle perustuslakimme mukaan kuuluva korkein valta, valtiovalta, on maamme EU:hun liittämisen seurauksena luovutettu Unionille ja sen keskuspankille ja valtiollinen itsenäisyys on näin menetetty.

Niin kuin Turun yliopiston professori Ari-Matti Nuutila on äskettäin todennut, "törkeä maanpetos tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen valtio yritettäisiin liittää toisen valtion osaksi". Sen jälkeen, kun EU:sta on tullut juridisesti "oikeushenkilö",ei kukaan voine enää millään perusteella kumota väitettä, jonka mukaan maamme EU:hun liittäjät syyllistyivät törkeään maanpetokseen. He eivät ainoastaan yrittäneet liittää, vaan liittivät Suomen toisen valtion osaksi. Mielestäni Nuutilan määrittelemän törkeän maanpetoksen tunnusmerkistö toteutui v. 1994, kun maamme liitettiin nykyiseen Euroopan Unioniin, jolla jo silloin monessa suhteessa oli valtion tunnusmerkit, vaikka ei vielä ollutkaan "oikeushenkilö".

Maamme EU:hun liittämiseen kansanedustajana osallistuneen Paavo Nikulan nimittäminen oikeuskansleriksi takasi sen, että maan ylin lainvalvoja torjuu – niin kuin on torjunutkin – kansalaisten kantelut perustuslain rikkomisesta ja valtiollisen itsenäisyyden menettämisestä.

Pääministeri Lipposen ja muiden EU-mielisten poliitikkojen hätä EU:n ensimmäisen perustuslakiluonnoksen sisällöstä johtunee siitä, että he oivaltavat "nahkurin orsien" lähestyvän, kun heidän toimintansa maanpetoksellisuutta voidaan arvioida entistä selvemmin argumentein.

Toinen syy heidän hätäänsä on siinä, että EU:n perustuslakiluonnos sisältää myös Unionista eroamispykälän. Eroaminen EU:sta on luonnollisesti mahdollista jo nytkin eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksellä, niin kuin Unionin liittymisjuridiikkaa aikoinaan selvittäneen Seppo Tiitisen johtaman komitean mietinnössä todetaan. Mutta EU-mieliset puolueet ovat jo pitkään levittäneet ympäri maata totuudenvastaista "tietoa", että EU:sta ei voi erota. Nyt EU:n perustuslakiluonnos vie pohjan tällaisilta vääristelyväitteiltä, mikä hermostuttaa Lipposta, Jäätteenmäkeä, Itälää, Siimestä, Soininvaaraa, Enestamia, Kallista ja muita EU:hun sitoutuneita federalisteja.

Kun Suomi saadaan vapautetuksi EU-kahleista, joutuvat maamme Unionin ja sen keskuspankin määräysvaltaan alistaneet ja uskollisuuttaan niille vannoneet poliitikot vastuuseen teostaan, joten heidän nykyinen hermostuneisuutensa on inhimillisesti täysin ymmärrettävää.
10382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

toiminta ja Rusin veljesten ketkuilu KGB:n laskuun. Puoluekanta kaikilla on kepu. Kyllä hävettäisi olla keskustalainen kun joukossa on maanpettureita.

Äänestä
  • lasketaan ansioksi! Juhantalokin äänestettiin uudelleen eduskuntaan.

    Äänestä

Niin miksi nykyset edustajamme eivät pyri kaikin käytettävissä olevin keinoin korjaamaan virhettä vaan lipponenkin höpisee pitää päästä euroopan kovaan ytimeen ! Haloo hei ota pami ja mee nukkuu !

Kyllä nyt vaan edut ovat haittoja suuremmat oleet toistaiseksi mutta saas nähdä kun nuo itäjutut liittyy. Vähän jännittää ! Suurin haitta itämaista aiheutuu heikosti koulutetuille ja työvoimavaltaiselle alalle koska halpaa työvoimaa on paljon saatavilla mutta eivätköhän suuri enemmistö äänestänyt EU:lle kyllä joten ei siitä sovi muutamaa henkilöä moittia koska kansalta kysyttiin !

Äänestä
  • Petetty kirjoitti:
    "...mutta eivätköhän suuri enemmistö äänestänyt EU:lle kyllä joten ei siitä sovi muutamaa henkilöä moittia koska kansalta kysyttiin !"

    Niinpä! Eliitti meni kansan selän taakse, että kansaa voidaan syyttää, jos jäsenyys tuo huonoja puolia.

    Sain lukea keskeisen EY-jäsenyysneuvottelijan Antti Kuosmasen kirjan "Suomen tie Euroopan unioniin. Kirjan, jonka "koko" painoksen Kuosmanen, juvalaisen maanviljelijän poika, joutui tuhoamaan. Kirjaa ehdittiin myymään Akateemisessa kirjakaupassa muutama kappale. Kuosmanen muuten sai kirjalleen kustantajan, oululaisen Kustannusosakeyhtiö Ultima Thulen, joten kustantajan omistajat (Fortumin johtaja Matti Vuoria ja isänsä professori Pekka Vuoria) kärsivät kirjan tekemisen nahoissaan, tai sitten kirjapaino sai rahansa muuta kautta!

    Mitä kirjassa sitten oli?

    Kuosmanen paljasti kertoi mm maratonneuvotelujen epämääräisen tuloksen saamiseksi tehdyn kikkailun sekä sen, että kansanäänestyksen aikaan neuvottelut olivat kesken.

    Kansalta kysyttiin 16.10.1994: Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI?

    Miten kansa tiesi asiasta, joka oli kesken. Kaksi päivää ennen kansanäänestysta ministeri Pesälä valehteli eduskunnalle.


    Todellakin! Neuvottelut olivat kesken. Viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen EU-ministerivaliokunta oli koolla päättääkseen LOPULLISEN EHDOTUKSEN jättämisestä. Kokouksessa oli myös Mikko Pesälä. Asia ja sen dokumentit on netissä.

    Nettikirja "Vaalipetos" ja skannatut asiakirjat löytyvät kotisivulta www.satanen.com.

    Vasemmasta (ala)reunasta löytyy myös muita EU-jäsenyyden epämääräisyyksiin paneutuneiden henkilöiden kirjoittamia nettikirjoja, mm:

    Miten Suomi luopui markasta
    ja
    Salaiset EU-pöytäkirjat.

    Lohdutukseksi Keskustalaisille:
    Ei Keskustajohdon tekemisiä tarvitse tavallisen keskustaihmisen hävetä. Lisäksi sotkussa ovat myös muiden puolueiden johtoremmit. Joten ei yksin Keskustalla ole syytä pelätä huonoa menestystä eduskuntavaaleissa.

    Sanottakoon näin, ettei eduskunnan keskusta-eliitti, sen paremmin kuin MTK:n Esa Härmäläkään ole maanviljelijän etua ajanut kymmeneen vuoteen.

    Äänestä

Nämä maanpetosargumentit tuntuvat nyt kovasti kaukaa haetuilta. Demokratiassa pitäisi tyytyä enemmistön ratkaisuun ja hakea sitten uuden tiedon tai uusien perusteiden avulla muutosta asiantilaan (EU-jäsenyyteen), jos se tuntuu huonolta. Ei mikään valtio ole aivan itsenäinen, toisilla on vaan enemmän riippuvuuksia kuin joillakuilla toisilla.

Jos ajatellan tilannetta historiallisesti, EU on pyrkimystä eurooppalaiseen tasapainoon. Haetaan määrättyä status quota, josta ei haluta poiketa, jotta rauha pysyisi Euroopassa ja nykyisiin valtasuhteisiin ei tulisi radikaaleja muutoksia. Jos ajatellaan tilannetta Euroopassa vaikkapa ennen ensimmäistä maailmansotaa, blokkiutumista tapahtui eikä kukaan puhunut maanpetoksesta. Liittoutumilla haluttiin viime kädessä aina turvata omat edut. Silloin liittoutuivat kasvava Saksa, Balkanille pyrkivä Itävalta-Unkari ja heikko Italia. Ranskassa vallitsi Saksalle vuonna 1871 hävityn sodan vuoksi revanssimieliala ja se haki Saksaa heikompana turvaa liittosuhteesta Venäjän ja silloisen suurvallan Britannian suunnasta. Britannia oli tuolloin ainoa valtio, jonka voidaan sanoa olleen suhteellisen itsenäinen. Se johtui siitä, että maan teollisuus oli kehittynyttä, merivoimat ylivertaiset, siirtomaita oli paljon. Silti sekin pelkäsi Saksan nopeaa kasvua ja haki liittotumalla turvaa.

Koko kansojen historia on täynnänsä liittoutumista, jossa itsenäisyys tietysti jossain suhteessa aina kärsii. Itsenäisyys ei ole kuitenkaan mikään muuttumaton kiveen hakuttu arvo, jolla olisi jokin mitta - 100 % itsenäisyyttä. Yhdysvallat on nykypäivän suurvalta samaan tapaan kuin Britannia oli sitä 1800-luvulla. USAkin pyrkii silti liittoutumaan siinä määrin kuin se on sen omien etujen mukaista. Suomen itsenäistymisprosessiakin voisi katsoa maanpetoksellisten silmälasien läpi. Tsaristisen Venäjän kannalta sekä bolsevikkihallitus että Suomen itsenäisyyttä ajavat suomalaiset toimivat maanpetoksellisesti ja olisivat joutaneet hirteen. Valtiollista historiaa ei voi kuitenkaan käsitellä ensisijaisesti oikeudellisena kysymyksenä. Onnistunutta vallankeikausta kutsutaan vallankumoukseksi ja sen sankareita ylistetään, epäonnistunutta kutsutaan taas kapinaksi ja sen kannattajat ammutaan tai pannaan vankityrmään loppuiäkseen.

Äänestä

Maanpetoksessa on kysymys valtiollisen itsenäisyyden luovuttamisesta. Oma raha kuuluu valtiolliseen itsenäisyyteen.

Suomen markka oli merkitty hallitusmuotoon.

Markan poistaminen hallitusmuodosta oli ongelma Esko Ahon hallituksen sisärenkaalle.

Todisteena perustuslakikikkailusta on salaiseksi määrätty EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirja 16/93 20.12.1993. Siihen tekaistiin Suomen EMU-varaumateksti, jolla eduskuntaa harhautettiin.

Anteeksi, että kirjoitin näin pitkän kirjoituksen, mutta lyhyemmin ei asiaa voi näin perinpohjin ilmaista.

Tallentakaa. Teksti on rankkaa, virallisiin asiakirjoihin perustuvaa faktaa. Siinä Muutosvoimien puheenjohtajan, tohtori Hakalehdon maanpetos-faktatkin kalpenevat.

Tulostakaa - niin on parempi lukea!
Taustaa EMU-varaumalle, jolla maanpetos tehtiin.

Asiaan:

Milloin Suomen eduskunta sai hallitukselta lakiesityksen hallitusmuotoon merkitystä markasta luopumiseksi?

Ei koskaan, sillä kyseessä on suuri perustuslaki-kikkailu. Maanpetos.

Markasta luopuminen eli EMU:n hyväksyminen oli jo liittymisneuvottelujen aloittamisen ehto.

Neuvottelut aloitettiin 1.3.1993, jolloin Pertti Salolainen Suomen neuvottelujen avauspuheessaan täytti Suomen puolesta tuon ehdon.

Eikös asiaa olisi pitänyt kysyä eduskunnalta jo ennen avauspuhetta, siis tehdä hallitusmuotoon muutos markan poistamisesta perustuslaista?

Ei, koska eduskunnasta ei olisi löytynyt tarvittavaa 5/6 kiireellisyysenemmistöä markasta luopumiseksi.
Ahon hallituksen oli turvauduttava kikkailuun. Eduskunta piti sivuuttaa ja uskotella, että eduskunta saa aikanaan päättää asiasta.

Salolaisen avauspuhe oli hyväksytty iltakoulussa vko 4/93, 27.2.1993. Oikeuskansleri Aalto ei nähnyt puheessa mitään perustuslain vastaista. Iltakoulun aikoihin oli myös EY-ministeriryhmän kokous, jossa todettiin, että Salolainen yksin vastaa avauspuheen sisällöstä!

Suomi ei neuvotellut yhdessäkään neuvottelutilaisuudessa yhdestään Maastricht-aiheesta. Asia selviää virkamieskokouksista touko-kesäkuulta 1993! - Ei edes yhteisestä puolustuksesta. Liittoutumattomuuskin oli rasite. Suomen tarkoitus oli oikein välttää näitä neuvotteluaiheita.

Maastricht-aiheiden deklaraatio (hyväksymisilmoitus) annettiin 21. ja 22. päivä joulukuuta 1993 Brysselissä.

Deklaraatiossa Suomi hyväksyi kaiken.

Ennen deklaraatiota Suomen EU-ministeriryhmä oli koolla 20.12.1993, siis ennen Brysseliin matkustamista. Kikkailu-varauma tekaistiin kansallista harhautusta ajatellen kokouspöytäkirjaan 16/93 20.12.1993. Pöytäkirjan 6 §:ään kirjoitettiin :

Talous- ja rahaliiton kolmatta vaihetta koskeva neuvotteluluku voidaan sulkea. Siinä yhteydessä muistutetaan, että talous- ja rahaliitoa koskien tehdään päätös aikanaan hallituksessa ja eduskunnassa.

Esko Aho kertoi eduskunnalle 13.6. 1994 vastatessaan Andersonin välikysymykseen:

Neuvoteltaessa on todettu, että talous- ja rahaliitoa koskien tehdään päätös aikanaan hallituksessa ja eduskunnassa.

Pöytäkirjan 16/93 muistutusteksti oli siis ollut Ahon avustajalla vastauspuheenvuoroa laadittaessa!

Ahon vastauspuheesta eduskunta sai käsityksen, että neuvoteltaessa on todettu, että se saisi aikanaan, liittymissopimuksen hyväksymisen ulkopuolellakin, päättää EMU:sta.

Samoin pääministeri Esko Aho ja virkamiespääneuvottelija Veli Sundbäck kertoivat syyskuun alussa 1994 perustuslakivaliokunnalle, että neuvoteltaessa on todettu, että talous- ja rahaliiton hyväksyminen edellyttää aikanaan perustuslain mukaan eduskunnan myötävaikutusta.

Valiokuntasihteeri Jarmo Vuorinen piti tätä neuvotteluasiantuntijaselvitystä niin itsestäänselvyytenä, ettei kirjoittanut asiaa edes pöytäkirjaan!

Asia olikin etukäteen sovittu. Ahon ja Sundbäckin asiantuntijalausuntojen perusteella perustuslakivaliokunta (pj Sauli Niinistö) antoi lausunnon;
Perustuslakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.

Nämä sanat olivat Ahon hallitukselle tärkeät. Sanat, joiden perusteella lakiehdotusta markan poistamiseksi hallitusmuodosta ei tarvitse antaa.

Lausunto meni ulkoasiainvaliokuntaan, jossa EMU-kriittinen Erkki Tuomioja ehdotti ponnen liittymissopimuksen hyväksymisen ehdoksi; Eduskunta hyväksyy liittymissopimuksen, edellyttäen, että hallitus aikanaan antaa erillisen esityksen hallitusmuodon muuttamiseksi mietinnössä mainittujen seikkojen mukaan.

Tämä Ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistui 30.10.1994. Pari viikkoa kansanäänestyksen jälkeen. 2.11. se jaettiin eduskunnalle ja 18.11. käytiin äänestys.
Eduskunta hyväksyi liittymissopimuksen täsmälleen Tuomiojan ponnen mukaisesti ja luuli samalla saavansa myöhemmin päättää asiasta.

Lipposen I hallitus kirjoitti hallitusohjelmaansa kyseisen erillisen esityksen, muttei antanut sitä koskaan eduskunnalle, koska oli pelko, ettei eduskunnasta löydy kyseistä 5/6 enemmistöä.

Niinpä pääministeri Lipponen ja oikeusministeri Niinistö löysivät perustuslakimuurista aukon, josta markka oli ilman eduskunnalle annettua lakia jo aikaisemmin Ahon hallituksen aikana kikkaillen luiskahtanut.

Tätä Lipponen tarkoitti tuhahtaessaan Aholle: "Nahkurin orsilla tavataan!"
Siis; ole hiljaa, kun olet itse näin kikkaillut.

Lipponen äänestytti eduskuntaa "historiallisessa" EMU-äänestyksessä luottamuslauseäänestyksellä.

Aho oli luottamuslauseäänestystä vastaan, koska hän oli eduskunnalle luvannut, että eduskunta saa asiasta erillisen lakiesityksen.

Aho ja Tuomioja sanastelivat eduskunnassa Suomen ja Ruotsin EMU-varaumista ja totesivat sitten, että molemmilla mailla on samanlainen EMU-varauma.

Miksi Ruotsi kuitenkin jäi EMU:n ulkopuolelle, vaikka Ruotsinkin avauspuheenvuorossa täytettiin velvoite EMU:n hyväksymisestä.

Kuinka moni kansanedustaja tiesi, että asia piti jo avauspuheessa ilmoittaa?

Salolainen avauspuhetta ei kyllä ole hallituskaan hyväksynyt. Avauspuheen pitäminen merkittiin pöytäkirjaan tiedoksisaattoasiana. Ja mitä EY-ministeriryhmän pöytäkirjassa lukeekaan, Salolainen vastaa avauspuheen sisällöstä!

Mitä deklaraation yhteydessä Brysselissä ilmoitettiin?
Varaumako?
Ei! Siellä luettiin muistutusvirke lisättynä kahdella sanalla: PERUSTAMISSOPIMUKSEN MUKAISESTI!

Jos Esko Aho olisi kertonut vastauspuheenvuorossaan 13.6. 94 eduskunnalle ja syyskuussa perustuslakivaliokunnalle myös nuo kaksi sanaa, ei varaumaluonnetta olisi ollenkaan kansanedustajien mielikuvaksi syntynyt.

Kansanedustajat eivät tiedä, miten Esko Aho on heitä harhauttanut.

Tai jos joku heistä tietää, asia hävettää.


Lopuksi:

Tunnen itseni ohikulkijaksi, joka havaitsee talon olevan tulessa. Ilmoituksista huolimatta palokunta ei jostakin syystä lähde liikkeelle.
Palokuntahan lähtee liikkeelle, vaikka ilmoituksen tekijänä olisi humalainen.

Olen sattumalta sattunut palopaikalle eli saanut haltuuni asiakirjoja, joista em. faktat ilmenevät.

En ole ns. EU-kriittinen, kuten Hakalehto. Kritisoin vain suomalaista eduskunnan ja perustuslain sivuuttavaa päätöksentekoa.

Äänestä
  • Ketä jaksaa lukea tuollaista argumentoitimäärää ! Jos petos ja rikos on menty tekemään niin miksi siitä nykyiset poliitikot vaikenee ja hyväksyy ?

    Eletää nyt tätä päivää ja mietitään miten saamme vieläkin enemmän irti EU:sta :)

    Äänestä

  • Pettäjä kirjoitti:

    Ketä jaksaa lukea tuollaista argumentoitimäärää ! Jos petos ja rikos on menty tekemään niin miksi siitä nykyiset poliitikot vaikenee ja hyväksyy ?

    Eletää nyt tätä päivää ja mietitään miten saamme vieläkin enemmän irti EU:sta :)

    Pettäjän kirjoitus on pettäjän puhetta.

    Mitä hyvää EU tarjoaa?

    EKP on vienyt Suomen valtiontaloudellisen päätösvallan.

    Mielestäni asia pitää penoa pohjamutia myöten.

    Äänestä

Enkä edes äänestänyt mutta näin on ihan hyvä .

Äänestä
  • Vaalipetoksesta on näyttö:

    Katso kotisivu satanen.com;

    Salaiset EU-pöytäkirjat
    ja
    Vaalipetos

    Ne ovat painikkeina vasemman laidan alakulmassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi kirjoitti:

Muutosvoimat Suomen puheenjohtaja Ilkka Hakalehto: Suomen liittäminen EU:hun oli törkeä maanpetos
Ranskan entisen presidentin Valery Giscard d’Estaingin johdolla toimivan EU:n "tulevaisuuskonventin" puheenjohtajisto julkisti äskettäin ensimmäisen luonnoksen Unionin perustuslaiksi. Sillä on puheenjohtajiston täysi tuki eikä se suinkaan ole puheenjohtajan yksinajattelua, niin kuin jotkut ovat kiirehtineet väittämään.

Julkaistun luonnoksen mukaan EU:sta tulisi juridisesti "oikeushenkilö" eli lopullisesti liittovaltio, jona sitä jo tähän asti on monistakin eri syistä voitu pitää.

Jo silloin, kun Euroopan talousyhteisö v. 1957 perustettiin, päämääränä oli liittovaltion rakentaminen. Sama tavoite oli jo niillä federalisteilla, jotka jäivät vähemmistöön, kun edelleen toimiva Euroopan neuvosto v. 1949 perustettiin.

Ne, jotka veivät Suomen v. 1994 EU:hun, salasivat täysin tietoisesti kansalaisilta sen tosiasian, että EU on prosessi, jonka tavoitteena on ylikansalliseen päätösvaltaan perustuva Euroopan liittovaltion aikaansaaminen. Törkein tuolloin esitetyistä valheista oli väite, jonka mukaan Suomen itsenäisyys lisääntyy, kun se liittyy EU:hun. Totuus kun on juuri päinvastainen. Suomen kansalle perustuslakimme mukaan kuuluva korkein valta, valtiovalta, on maamme EU:hun liittämisen seurauksena luovutettu Unionille ja sen keskuspankille ja valtiollinen itsenäisyys on näin menetetty.

Niin kuin Turun yliopiston professori Ari-Matti Nuutila on äskettäin todennut, "törkeä maanpetos tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen valtio yritettäisiin liittää toisen valtion osaksi". Sen jälkeen, kun EU:sta on tullut juridisesti "oikeushenkilö",ei kukaan voine enää millään perusteella kumota väitettä, jonka mukaan maamme EU:hun liittäjät syyllistyivät törkeään maanpetokseen. He eivät ainoastaan yrittäneet liittää, vaan liittivät Suomen toisen valtion osaksi. Mielestäni Nuutilan määrittelemän törkeän maanpetoksen tunnusmerkistö toteutui v. 1994, kun maamme liitettiin nykyiseen Euroopan Unioniin, jolla jo silloin monessa suhteessa oli valtion tunnusmerkit, vaikka ei vielä ollutkaan "oikeushenkilö".

Maamme EU:hun liittämiseen kansanedustajana osallistuneen Paavo Nikulan nimittäminen oikeuskansleriksi takasi sen, että maan ylin lainvalvoja torjuu – niin kuin on torjunutkin – kansalaisten kantelut perustuslain rikkomisesta ja valtiollisen itsenäisyyden menettämisestä.

Pääministeri Lipposen ja muiden EU-mielisten poliitikkojen hätä EU:n ensimmäisen perustuslakiluonnoksen sisällöstä johtunee siitä, että he oivaltavat "nahkurin orsien" lähestyvän, kun heidän toimintansa maanpetoksellisuutta voidaan arvioida entistä selvemmin argumentein.

Toinen syy heidän hätäänsä on siinä, että EU:n perustuslakiluonnos sisältää myös Unionista eroamispykälän. Eroaminen EU:sta on luonnollisesti mahdollista jo nytkin eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksellä, niin kuin Unionin liittymisjuridiikkaa aikoinaan selvittäneen Seppo Tiitisen johtaman komitean mietinnössä todetaan. Mutta EU-mieliset puolueet ovat jo pitkään levittäneet ympäri maata totuudenvastaista "tietoa", että EU:sta ei voi erota. Nyt EU:n perustuslakiluonnos vie pohjan tällaisilta vääristelyväitteiltä, mikä hermostuttaa Lipposta, Jäätteenmäkeä, Itälää, Siimestä, Soininvaaraa, Enestamia, Kallista ja muita EU:hun sitoutuneita federalisteja.

Kun Suomi saadaan vapautetuksi EU-kahleista, joutuvat maamme Unionin ja sen keskuspankin määräysvaltaan alistaneet ja uskollisuuttaan niille vannoneet poliitikot vastuuseen teostaan, joten heidän nykyinen hermostuneisuutensa on inhimillisesti täysin ymmärrettävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu