Puran nyt tänne.
Olen 18 vuotias tyttö. Ja oon ollut masentunut varmaan aina. Muistan suunnitelleeni itsemurhaa ensimmäistä kertaa kun olin kolmannella luokalla.
Omat vanhempani kuolivat kun olin 4 vuotias silmieni edessä. Muistikuvat verisistä ruumista, väkivallasta ja huudosta ovat varhaislapsuuttani. Katselin sitä juopottelu, tappelu touhua aina hiljaa vierestä. Muistan vain tyhjän tunteen että kukaan ei välittänyt. Yksinäisyyden.
Mut adoptoitiin uskonnolliseen perheeseen, jossa minusta opetettiin nöyrä, hiljainen ja arka. Mua koulukiusattiin henkisesti ja fyysisesti.Aina olin liian ruma hirvee tyhmä paska. Tönimistä ja tuuppimista ja vittuilua päin naamaa kasi luokaan asti. Eikä siihen kiusaamiseen oikeestaan ikinä puututtu itse tein siitä lopun rupeamalla "erikoiseksi" pukeutumalla huomiota herättävästi ja olemalla synkeä. Aloin myös huutaa kiusaajilleni yhtä lailla takaisin ja vielä rumemmin.
Pidän itseäni rumana vaikka toiset sanovat että olen hyvin kaunis ja porno ja seksikäs nainen.. Ehkä olenkin? Mutta silti kun joku sanoo jonkin negatiivisen huomautuksen minusta se kytee mielessä pitkään. Uskon negatiivista palautetta enemmän kuin positiivista.
Vihaan itseäni. Ja kokoajan on jaksamaton olo. Joskus 15 vuotiaana viiltelin ja hakkasin itseäni mustelmille. Nyt vain oon ja itken. Tuun kämppääni joka on hirveässä sekamelskassa. En jaksa siivota koska vaan itken. Kaupungilla saan aina paniikkikohtauksia.Kokoajan on päässäni vaan ajatus että en jaksa enään. Haluaisin kuolla. Kävelen tienyli katsomatta tuleeko autoja toiveena jäädä auton alle.. Yms toivon että jotenkin puolihuolimattomasti sattuisi onnettomuus, johon kuolisin. Itse en pysty vielä itsemurhaa tekemään koska oon niin paska vaikka olis jo aika.
En usko että mua kukaan rakastaa tai no ne jotka mua rakastaa niin niillekkin aiheutan vaan pelkkää harmia vaikka yritän olla kaikille hyvä ja kiltti ja huomaavainen. En nykyään uskalla sanoa kellekkään pahasti enkä kellekkään ei. Enkä mä tunne itsestäni olevan muuta hyötyä kuin muiden palvelijana. Erosin pitkäaikasesta suhteesta jonka jälkeen oon nainu kaiken liikkuvan kanssa. En mä kait osaa muuta antaa kun seksiä.
En jaksa kunnolla syödäkkään. BMI taitaa olla siinä 15-16 paikkeilla. Hävettää kun ei aikuisena ihmisenä osaa edes syödä kunnolla. Yksin on vaan niin kurja syödä..
Käyn mä terapiassa ja on mulle määrätty masis lääkkeitä En syö niitä lääkkeitä koska haittavaikutukset oli niissä tosi isot mulla ja ei ne helpottanu mun oloani olleskaan.
Onko väärin tehdä itsemurha?
Mä kyllä ymmärrän niitä jotka tappaa ittensä jos on näin kova tai kovempi sisäinen tuska ku esim. minulla. Vaikka mitä tälläsella paskalla on valittamista ku on ihmisiä joilla menee huonomminkin.
Mutta ei sitä osaa sanoin kuvailla sitä ahdistusta, kipua ja kiukkua, mikä on sisällä. Oon niin väsynyt, väsynyt, väsynyt....
Kirjotin varmaan paskasti ja huonosti ja ei mulla olis ees oikeutta valittaa mistää. Hävettää lähettää tää kirje mutta kuitenkin. Äh vaikeeta selittää.
Ihme jos jaksoitte lukee mun naurettavaa säälittelyä.
anteeksi..
En jaksa enään elää
26
10817
Vastaukset
- hesu
mut uskoisin tietäväni ton tunteen .elämä ei ole reiluu mut kylse elämä voi muuttuu äkkiäkin paremmaks ku saa siihen sisältöä, onse sit mitä vaan.. kumpa pystyisin jotenki suo piristää :)
- on ja pysyy
Hei Pudrutus!
Kiitos koskettavasta kirjeestäsi. Osaat kirjoitaa lyhessä kirjeessä syvälle menevistä asioistasi herkästi.
Itsemurha on tietysti asia, jonka tekemisestä Sinua ei voi kukaan estää. Sillä tavalla elämäsi on Sinun päätettävissäsi.
Elämä on vaihtoehto, joka kannataa katsella ajan kanssa loppuun. Kuolla kyllä ehtii ja haudassakin riittää olemista sinne hätäilemättäkin.
Ei muuta kuin pää pystyyn ja eteenpäin päivän matka kerrallaan. Ei sinulta Jumalakaan enempää vaadi. Anna palaa! - moo
Surullista lukea surullista purkaustasi! Jospa ensin aloitat siitä, että syöt lääkkeitä mitä sinulle on määrätty. Lääkkeiden vaikutus ei ala heti vaan vasta muutaman viikon kuluttua niiden aloittamisesta ja sivuvaikutuksetkin vähenee pidempään käytettynä. Opit myös elämään pienten sivuvaikutusten kanssa ja saat elämänhallintasi takaisin. Terapiaa kannattaa myös jatkaa!
Itsemurha ei ole koskaan mikään ratkaisu elämän vaikeuksiin. Mieti, mitä sitten jos tekisit itsemurhan? Mihin joudut? Ruumiisi mätänee mutta sielusi jää elämään. Uskon, että aina kun olet kaikkein pimeimmässä, näkyy valoa jo jostakin. On hyvä, kun purit tänne tunteitasi. Ehkä se jo helpotti. Hoida itseäsi terapian ja lääkkeiden avulla ja voit saada elämäsi vaikeista kokemuksistasi huolimatta takaisin ja hallintaasi!Olet vielä nuori ja sinulla on elämä edessä! Voimia tähän päivään! - kokenut
Itse olen taistellut elämäni ajan masennuksen pyörteissä. Olen käyttänyt monta eri lääkettä ja näin ollen olen vielä tässä. Ei lääkkeet heti auta kestää muutama viikko ja voi olla että joutuu vaihtamaan. Kun olin ikäisesi ei ollut kellekään kelle puhua, en käynyt terapiassakaan kun reilusti yli 20 vuotiaana, itse tajusia hakea apua. Vanhemmat eivät nähneet huonoa oloani ja ujouteni myötä en uskaltanut kertoa. Eivätkä vanhempani olisi mitään tehneet, metsään vaan ja marjan poimintaan tai lumen luontiin olisivat patistelleet. Nyt on hyvä ja kannattaa käyttää tunteitten purkuun ja huonoon oloon myös näitä keskustelufoorumeita, lisäksi terapia on hyvä paikka ja kannattaa käydä. Itse menen terapiaan aina milloin tuntuu, asioista avautumaan-ovat pyytäneetkin että sinne voi mennä jos ahdistaa pienet asiat tai muuten vaan tarvii rupatella.
- et kerta
syö lääkkeitäsi, mitkä lääkäri sinulle on vain hyvää tarkoittaen määrännyt..tai ylipäätään et ota apua vastaan..NIIN V****AKO TÄÄLLÄ INISET JA VALITAT PIENTÄ ELÄMÄÄSI?
On sitä maailmassa isompiakin asioita, kun säälittävä itsesäälissä rypemisesi.
Joopa joo..ja näitä luusereita kyllä riittää.- ....................
suurempi luuseri kun saat kiksejä jo muutenkin maassa olevien ihmisten mollaamisesta. Et edes tiedä millaisia haittavaikutuksia aloittajalle on lääkkeistä tullut.
- mitäpä tässä
kuule ei kaikilla mene niin nätisti ku sä joskus ajettelet..
- on rikos
tavallaan, mutta ennenkaikkea paha sairaus, josta jotkut onnekkaat selviytyvät. Itsestäni en tiedä, haluan tietenkin, jotta kaikilla olisi hyvä olo. Yritin itsaria viime perjantaina tietäen mitä se aiheuttaisi läheisilleni, pahin oli vain se tuska, mikä edelleen on sisälläni. En voi tehdä sitä enää toiste, sen jälkeen en ansaitsisi ketään elämääni tai mitään, saisin olla kodittomana kaatopaikalla, jos jäisin eloon taas. Yritän jollakin konstilla pyrkiä rakentamaan elämääni kasaan, vaikka se on helvetin vaikeaa. Syön lääkkeeni, käyn juttelemassa ammattiauttajien kanssa ja yritän olla myös hyvä itselle kuten muillekin.
En osaa neuvoa hyvin, mutta avunhaku on ensimmäinen askel paranemiseen. Koita pärjäillä ja yritä nauttia pienen pienistäkin asioista, joita elämässäsi toivottavasti on! :) - vielä keino
joka varmasti auttaa. Auttoi minua ainakin.
Olen käynyt tuon hirveän tuskan läpi ja mikään ei siihen auttanut. Sinä olet jo lapsuudessasi särkynyt, sillä kukaan täysijärkinen ei voi selvitä tuollaisesta lapsuudesta särkymättä.
Minäkin säryin lapsuudessani, sillä niin vaikeita asioita jouduin kohtaamaan.
Aivan turhaan sinä itseäsi syytät ja pidät huonona, sinä olet mennyt rikki muiden tekojen tähden.
Ainoa paha asia on tuo moraalin menetys, mitä sinulle on tuon rikkinäisyyden seurauksena tullut ja jonka sinä voit itse päättää, muuta sinä et juurikaan voi vielä päättää itse, sillä niin rikki olet mennyt, mutta tulee aika, että olet päätösvaltainen elämäsi suhteen.
Minun kohdallani tapahtui ihme, Jeesus paransi minut täysin rikki menneen hetkessä ja olen sen jälkeen ollut kauan Hänen työtoverinaan ja kertonut Hänen parantavasta voimastaan.
Olen myös opettanut positiivisen ajattelun merkityksestä ihmisen tunnemaailmaan ja siitä, että jokainen oppii hiljalleen ajattelemaan uudella tavalla.
Monet ovat parantuneet pyytämällä Jeesukselta apua ja oppineet aivan uuden tavan ajatella ja elää.
Älä sinäkään enää tärvää elämääsi olemalla kenen kanssa tahansa, sillä se vaikeuttaa omaa olemistasi, vaan anna itsellesi kaikki anteeksi ja ymmärrä itseäsi ja hyväksy se, että et sinäkään ollut niin yli-ihminen, ettet tuollaisissa olosuhteissa mennyt rikki ja tiedosta se, että sinun ei ole pakko jäädä rikkinäiseksi.
Jos et nyt jaksa uskoa, niin pyydä Jeesukselta uskonlahjaa.
Minun elämäni on kauan jo ollut onnellista ja uskon, että sinäkin saat onnen, usko vain.
Siunausta sinulle rikki menneelle, mutta korjauksen jälkeen uudelle.
Rukoilen puolestasi ja toivon, että saat niin hyvän ja terapeuttisen suhteen jonkun rakkaan lähimmäisen kanssa ja ennen kaikkea uskon lahjan, jotka sinut aivan väkisellä tervehdyttävät, siis usko ja hyvä suhde rakkaaseen lähimmäiseen.
Parantavat suhteet, Jeesukseen ja lähimmäiseen, joissa voit olla täysin oma itsesi ja täysin rehellinen ja oppia tuntemaan oikean itsesi, joka on hieno. - Karma Zone
Mieti asiaa siltä kannalta, että se mitä olet tähän asti kokenut on todennäköisesti pahinta mitä sulle voi sattua. Jatkossa on huomattavasti helpompaa jos vain saat lopetettua tekemästä tyhmyyksiä, mikä taas on mahdollista jos alat arvostaa itseäsi edes hieman.
Mitä nopeammin ymmärrät tän sen suurempi mahdollisuus sulla on välttyä tekemästä todella pahoja virheitä jotka oikeasti tulee haittaamaan sun tulevaa elämää huomattavissa määrin.
Esim. mieti mikä vitutus tulee jos välinpitämättömyyttäs pomppaat auton eteen ja halvaannut molemmista jaloista tai jopa kaikista raajoista. Et kuole mutta joudut olemaan toisten armoilla. Älä ikinä luule että sun asiat ei enää vois olla huonommin, sillä elämällä on karu tapa opettaa että kyllä voi! Ja kokemuksesta kun oppii parhaiten.
Meinaan että ulkopuolelta tullut paska johon ei itse voinut vaikuttaa on yksi juttu, mutta se kun jälkikäteen näkee miten on itse paskannut oman elämänsä välinpitämättömyyttään ja tyhmyyttään, se on paljon hevimpää se. Tälläsiä asioita näkee ainoastaan pitkillä aikaväleillä ja sulla ne on vielä edessä.
Oot joutunut kokemaan 18 vuotta aikamoista paskaa, nyt seuraavat 18 vuotta kyse onkin siitä tajuatko lopettaa itse vetämästä paskaa päällesi kun sitä ei enää muuten samalla lailla automaattisesti ulkoa tulisi.
18-vuotiaana puheet seuraavasta 18 vuodesta voi tuntua täysin naurettavilta mutta kyllä ne sieltä tulee. Tai teetkö mieluummin itsarin ja mahdollisesti pääset helvetin kautta tänne kokeilemaan elämää uudestaan, eli elämään jonkun mahdollisesti paskan lapsuuden uudelleen läpi. Monet asiat elämästäs olis kuitenkin niin paljon helpompia korjata nyt, kuin tehdä kaikki sama paska läpi uudelleen. - Replica
Koita jaksaa.
Totta kai sä saat kirjottaa tänne, älä sitä pyytele anteeksi.
Toivon, että saat asia kuntoon. Itsemurha ei ole hyvä vaihtoehto, maailma vaan menettää taas jotain kaunista ja ainutlaatuista.
Voimia.
_replica - viciousgirl
mene ihminen hyvä hoitoon ja pelasta itsesi.meille on kuitenkin annettu vain yksi elämä.
- dfsddgdfdf
Vain yksi elämä. Onneksi.
- Tietäjä Kalle
Juu sinun elämäsi on niin paskassa jamassa ja haet vain sääliä täältä joten annan muutaman vinkin. Hanki terapeutti, Mene hoitoon, Tutustu ihmisiin. Jos et pysty mihinkään näistä tee näin: Hirtä itsesi, Ammu itsesi tjsp xd
- jos on pakko
jotain kirjottaa ni älkää ainakaa pahasti.
Mun mielestä itsari on kyllä pahin asia mitä voi tehä. Ja mulla niin suututtaa kun niin monet kaverit on sen tehny. Jos voisin peruuttaa aikaa taaksepäin niin auttaisin ja kuuntelisin niitä. Vaikka ei niille ole edes tapahtunu mitää tuollaista mitä sulle. Ja ei niistä olis ees ikinä uskonu että tekisivät mitää tuollaista. Päällepäin niin iloisia. Itekkki oon vasta 20 v.
Mutta älä ees ajattele vielä tuollaista. Hanki kavereita ja piä housut jalassas ;) Kirjekavereita vaikka. Ajattele jos vielä vahinko sattuu ja lapsen saat..
- Jasssuuu
Tuntuu en jaksais enää oon 15v koko aijan on kauhee masennus itken ku en jaksa.Tuntuu ku en jaksa elää oon ruma ja kaikkee. Kaikki menee huonosti isä hylkäs äitille en sano mitää koska se ite kärsii masennuksesta.
- -----------------
mutta nyt ku ei oo paha olo ni pystyn kirjottaa. Mulla on masennus, oon kyllä vasta 9 vuotias, eikä kukaan ota mua vakavasti ja siit tulee viel kauheempi olo. Toivon että täällä joku ymmärtäis. Mun iskällä on mielenterveys ongelmia, ja enneku minä äiti ja veli muutettiin ni se huus joka ilta. Se tuli aina kännissä kotiin ja äiti vaan haki ja haki sitä asuntoa. Se potki ja hakkas meidän koiraa ja joskus uhkas mennä tappaa sen metsään. Sit aina veli ja äiti yritti pitää mua rauhallisena mut mä vaan itkin koko ajan. Joskus se alko vähän niinku kuristaa äitii ja veljeä ja mut mulle se ei ikinä tehny mitään. Aina jos se satutti jotain toista ni mä aloin ( :D ) purra sitä koska luulin että se lopettais. Mut ei lopettanu ja onneks ollaa kaikki selvitty hengissä. Aina ku asuttiin siellä, toivoin joka aamu et heräisin uudesta kodista. Ja sit ku se päivä koitti ni olin tajunnu et selvisin enkä joutuis sinne enää asumaan, mielummin menisin vaikka lastenkotiin. Oli siinä sitte monta sosiaali(Jotain) tapaamista ja pelkäsin että kun iskä syytteli äitii turhista asioista ni poliisit veis sen vankilaan. Äiti oli sitte muuten ihan täysjärkinen... Poliisit kävi meillä melkeen joka ilta mut sit se alko hiipuu kun ne tajus että iskä vaan soitteli sinne turhaan.
No tossa pala mun lapsuudesta. Nyt vasta ku aloin kirjottaa ni tajusin miten
pahaa toi oli. Voisko mun masennus johtuu tosta lapsuudesta? Kukaan ei mua
kuuntele ja kaikki vaihtaa puheenaihetta... EN TAJUU MITÄÄN NORMAALISTA
9 VUOTIAAN TYTÖN ELÄMÄSTÄ! - ______
----------------- kirjoitti:
mutta nyt ku ei oo paha olo ni pystyn kirjottaa. Mulla on masennus, oon kyllä vasta 9 vuotias, eikä kukaan ota mua vakavasti ja siit tulee viel kauheempi olo. Toivon että täällä joku ymmärtäis. Mun iskällä on mielenterveys ongelmia, ja enneku minä äiti ja veli muutettiin ni se huus joka ilta. Se tuli aina kännissä kotiin ja äiti vaan haki ja haki sitä asuntoa. Se potki ja hakkas meidän koiraa ja joskus uhkas mennä tappaa sen metsään. Sit aina veli ja äiti yritti pitää mua rauhallisena mut mä vaan itkin koko ajan. Joskus se alko vähän niinku kuristaa äitii ja veljeä ja mut mulle se ei ikinä tehny mitään. Aina jos se satutti jotain toista ni mä aloin ( :D ) purra sitä koska luulin että se lopettais. Mut ei lopettanu ja onneks ollaa kaikki selvitty hengissä. Aina ku asuttiin siellä, toivoin joka aamu et heräisin uudesta kodista. Ja sit ku se päivä koitti ni olin tajunnu et selvisin enkä joutuis sinne enää asumaan, mielummin menisin vaikka lastenkotiin. Oli siinä sitte monta sosiaali(Jotain) tapaamista ja pelkäsin että kun iskä syytteli äitii turhista asioista ni poliisit veis sen vankilaan. Äiti oli sitte muuten ihan täysjärkinen... Poliisit kävi meillä melkeen joka ilta mut sit se alko hiipuu kun ne tajus että iskä vaan soitteli sinne turhaan.
No tossa pala mun lapsuudesta. Nyt vasta ku aloin kirjottaa ni tajusin miten
pahaa toi oli. Voisko mun masennus johtuu tosta lapsuudesta? Kukaan ei mua
kuuntele ja kaikki vaihtaa puheenaihetta... EN TAJUU MITÄÄN NORMAALISTA
9 VUOTIAAN TYTÖN ELÄMÄSTÄ!oon noin 15 vuotta mutta nuoruus samanlainen ilman sossua ja poliisia ja siinä oli mulla myös muita osallisia...mutta samaa helvettiä(en kyll purru)! sit mietin aina mite ihanaa ois ollu elää normaalii nuoruutta ja sit mietin millane must ois voinu tulla. Sit mun vanhemmat ei jaksanu hoitaa muo ja silti musta aina kerrotaa mite kiltti olin nuorena ja vaikka itse sanon olinkin en koskaan vaatinut mitään ja sit joo itkin paljon paljon paljon(itkupilli) mutta en tiennyt mitä muuta voin tehdä.
Olen todella pahoillani sun puolesta enkä haluis enää enempää masentaa, mutta toi vaa pahenee se tuska sun sisällä ellet saa nopee apuu mulla se tuli liia myöhää koska mikää ei helpota tätä tuskaa ja tästä olen suunnitelmasti pääsemässä pysyvästi!(ANTEEKS JOS MASENSIN SUO VIEL LISÄÄ) oli pakko vaa sanoo sory).Mitäköhä tapahtuu sit ku o kuollu...? - niiiiiiiiiiiiiiiin3
______ kirjoitti:
oon noin 15 vuotta mutta nuoruus samanlainen ilman sossua ja poliisia ja siinä oli mulla myös muita osallisia...mutta samaa helvettiä(en kyll purru)! sit mietin aina mite ihanaa ois ollu elää normaalii nuoruutta ja sit mietin millane must ois voinu tulla. Sit mun vanhemmat ei jaksanu hoitaa muo ja silti musta aina kerrotaa mite kiltti olin nuorena ja vaikka itse sanon olinkin en koskaan vaatinut mitään ja sit joo itkin paljon paljon paljon(itkupilli) mutta en tiennyt mitä muuta voin tehdä.
Olen todella pahoillani sun puolesta enkä haluis enää enempää masentaa, mutta toi vaa pahenee se tuska sun sisällä ellet saa nopee apuu mulla se tuli liia myöhää koska mikää ei helpota tätä tuskaa ja tästä olen suunnitelmasti pääsemässä pysyvästi!(ANTEEKS JOS MASENSIN SUO VIEL LISÄÄ) oli pakko vaa sanoo sory).Mitäköhä tapahtuu sit ku o kuollu...?Koittakaa seuraavanlaista ajattelutapaa niin ehkäpä auttaa:
-minulla on vaan ainutkertainen elämä ja joskus kumminkin kuollaan pois, niin miksi kiirehtiä?
-Perimmiltään minä en ole tällainen, masennus tekee minusta tällaisen -> jokainen haluaa itselleen ja muille olla hyvä, joten miksi antaa surulle lisää tilaa kun voi olla onnellinenkin?
-Itsemurha vaan lisää ahdistusta (epäonnistunut myös itselle), joten eikö kannata mielummin keskittyä omaan paranemiseen?
-Minun täytyy löytää se oma itseni, oma paikkani ja omat vahvuuteni (jokaisella niitä on), jotta minun on hyvä olla.
Menneisyyttä me emme voi enää korjata, mutta tulevaisuutta voimme muuttaa. Ennenkaikkea toipumisen avain on se, että ihminen pyrkii löytämään ne omat selviytymiskeinot. Mikään hoito ei kyllä auta, jos ei ole itsellä halua toipua. Kannattaa pyrkiä löytämään siis se oma tahto niin sillä pääsee jo aika pitkälle.
- jmmgg
Kirjoitit mielettmän hyvin,kuvaillen mitä on sisälläs.
Mieti itseäsi sankarina,huhhuh vittu minä en selviäisi tuollaisesta,vaikka paskaa olen nähnytkin.
Olet oikeasti sankari. Elämä sattuu olemaan kipuilua,joskus liiankin kivuliasta.Mieti,sä olet selvinnyt tuollaisesta ryöpytyksestä ja sä oot vielä siinä. Silloin toivo ei ole menetetty. Oot siinä iässä,missä muutenkin jokainen kokee elämää eritavalla,alat käsittämään asioita eri tavalla. sä vahvistut tosta kyllä ihan oikeasti. Mä olen nyt 22. ja muistan kun olin 18,ja muistan kun olin hukassa. Koita miettiä ihan oikeasti maalaisjärjellä. Salli ittes tuntea noita tunteita. Sulla on koko elämä edessäs,usko vaan. Ei ole mikään vitun ihme että tunnet noin. Ole vähän armollisempi itselles. Ja hei,sen kämpän kanssa. Se oikeasti auttaa,kun siivoo. Aloita ihan pienestä.. ihan pienestä. Mulla on ainakin vähän parempi fiilis kun kämppä on siisti.
Ja sulla on oikeus purkaa tunteitas,ei se susta paskaa tee. Täällä ollaan,hengessä mukana. Usko vaan. :) haleja. - hohhoijaa
tylsä keskustelu
- älä luovuta
elämäs on aina hotain minkä puolesta kannattaa elää hanki vaan oma juttus :)
- venividivici95
Tää ny tulee aika myöhässä jos kattoo millo toi teksti o julkastu, mutta tiiän tasan ton saman tunteen.. Oon ite 17w ja kanssa ala-asteella ajattelin ekan kerran itsemurhaa.. (y)
- ,.,.
15-vuotias ja ajattelin lopettaa tämän elämän nyt.
- Mikä tarve päteä???
Kuka kehtaa tulla tänne aukomaan päätä niille, jolla on ollut vaikeeta elämässä..!? Eikö ole parempaa tekemistä?!
Ihan sama mistä puhuu niin nää sankarit tulee pätemään ja aukomaan päätä ihan vaan periaatteen vuoksi.. LAPSELLISTA TOUHUA!!!! Ite jos olisitte samassa tilanteessa...............................................
Tottakai tarvitsee yrittää ainakin auttaa niitä, jotka eivät ehkä omin avuin selviä tilanteessaan.
Ei ole itsestä aina kiinni mitä joutuu kokemaan ja mitä ei.
Se vaatii itseltä paljon ja jättää menneet, mutta se ei ole mahdotonta. - pyytäkää
pyytäkää Jumalalta apua!!!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1135233
- 675034
- 904104
Miten mä olisin
Rohkeampi lähestymään häntä. En tiedä. En osaa nykyään edes tikusta tehdä asiaa vaan käyttäydyn päin vastoin välttelen.753600Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv603188- 432781
- 152287
Yritän tänään laittaa taajuudet kohdilleen
Jotta törmätään kirjaimellisesti. Ei tätä kestä enää perttikään. Olet rakas ❤️521904- 391764
Onko kaivattusi
kyltymätön nainen, pystyisitkö olemaan hänelle loputon mies, vai meneekö toisinpäin.371628