"Tutkija Tapio Kujala Lähi-idän mediasodasta:
Israel nyt moraalinen häviäjä
Mittavat siviiliuhrit ovat vaikuttaneet Lähi-idän kriisissä siten, että Israel näyttää nyt moraaliselta häviäjältä, arvioi dokumentaristi ja tiedotustutkija Tapio Kujala.
Silti Kujala pitää Israelia niin taitavana mediasodankävijänä, ettei se ole sitä vielä hävinnyt kokonaan.
JOUKO HURU
Lähi-idän mediasodasta väitöskirjaa valmisteleva Tapio Kujala on viettänyt kymmenen viimeisen vuoden aikana pitkiä aikoja Lähi-idässä Israelin ja palestiinalaisten alueilla. Hän on ollut alueella toimittajana, ulkoministeriön projektityöntekijänä ja tutkijana.
Pari kuukautta sitten Yleisradio - jossa Kujala on työskennellyt faktapäällikkönä joulukuusta 2005 saakka - esitti hänen ohjaamansa mediakriittisen dokumentin Taistelu mielikuvista. Se kertoo tiedotusvälineiden toiminnasta Lähi-idän kriisissä. Siinä kuvataan, miten monivivahteista mediasota on Israelin ja palestiinalaisten välillä.
Kujalan dokumentista käy ilmi, miten valtavasti Israel panostaa mediaan. Se avustaa toimittajia ja tekee niille taustatöitä ja hankkii materiaalia. Pelkästään armeijan palveluksessa olevia ammattilaisia on päivittäin sadoittain tekemisissä median kanssa.
- Median hallinta on Israelissa tavattoman upeasti järjestetty. Siellä on kaikessa osattu ottaa se huomioon, että tiedotusvälineitä voi olla aina läsnä.
Taidokkaan mediapelin taakse pitäisi kuitenkin kyetä näkemään.
Kujala sanoo, että Israel on rakentanut itsestään kuvan, että se on länsimaalainen demokratia. Hän kuitenkin kritisoi kuvaa sanomalla, ettei Israel ole eurooppalaisella mielessä demokraattinen.
- Kaikkein tärkeintä siellä on aina ollut turvallisuus. Kaikki muut asiat ovat alisteisia turvallisuudelle. Se on valtio, jolla on paha skitsofrenia. Se on hyvin vainoharhainen ja epäilevä. Se on koko ajan sormi liipasimella.
Molemmat käyvät
mediasotaa
Palestiinalaisilla ei ole yhtä hyviä mediataitoja kuin Israelilla.
- Molemmin puolin käydään mediasotaa, mutta palestiinalaisten puolella se on avoimen propagandistista. Israelin puolella tässä on suunnaton ero. He osaavat manipuloinnin. Toimittaja ei välttämättä erota, mikä on totta ja mikä ei.
Mediasotaan liittyy Kujalan mukaan vastapuolen demonisointi.
- Rakennetaan molemmin puolin kuvaa, että toinen on kaiken pahan alku ja juuri. Asia ei ole valitettavasti näin yksinkertainen. Israel ei ole yksin syyllinen, mutta ei se ole myöskään syytön. Tai Hizbollah-sissit eivät ole yksin syyllisiä tai syyttömiä.
Kujala sanoo, että molemmin puolin viestinnällä on muutakin kuin kansainvälistä mediamerkitystä. Viestintä on myös paikallista väestöä varten.
- Siihen liittyy paljon sellaista kansallistunnetta, että me vielä näytetään.
Kujala muistuttaa, että länsimaissa ei aina ymmärretä Lähi-idän vahvaa kielenkäyttöä.
- Kun israelilaiset sanovat, että Arafat pitäisi tappaa, tai yhtä lailla kun arabit sanovat, että israelilaiset pitäisi työntää mereen, niin se on retoriikkaa. Ei sillä tarkoiteta sitä mitä sanotaan.
- Kun toimittajat tekee huonosti läksynsä, ne menee tässä lankaan.
- Sillä on merkityksensä omalle väelle. Se tarkoittaa sitä, että me ei anneta periksi. Täytyy muistaa, että Lähi-idän kulttuureissa ei tunneta kompromisseja. Kompromissi on siellä heikkouden merkki.
Valtavien siviiliuhrimäärien ja YK:n tukikohdan tuhoamisen jälkeen Kujala pitää Israelia tällä hetkellä mediasodan moraalisena häviäjänä.
- Mutta ei se tarkoita sitä, että se olisi hävinnyt koko mediasodan. Sehän käy sitä koko ajan taidokkaasti. Paljolti on lopulta kiinni siitä, miten kansainvälinen yhteisö reagoi tähän kaikkeen.
- Yhdysvaltain siunauksellahan tässä nyt asioita tapahtuu. Yhdysvallat on ainoa, joka voi vaikuttaa Israelin toimintaan.
Onko rauhalle
mahdollisuutta?
Palestiinan tuntijana Kujala sanoo, etteivät palestiinalaiset tue oikeasti Hamasia niin paljon, miltä vaaleissa näytti.
- Se oli nimenomaan vastalause sille korruptiolle, mikä oli PLO:n myötä tullut palestiinalaishallintoon.
- Samaan aikaan on sanottava, että tottakai palestiinalaiset yhdistyvät aina yhteen rintamaan omiensa taakse.
- Vaalivoitto oli signaali sille, että yhteiskunnalle täytyy tehdä jotakin.
Kujala kritisoi Hamasista annettua kuvaa, monelta kantilta. Se ei ole yhtenäinen niin kuin annetaan ymmärtää, vaan se on jakaantunut moniin alajärjestöihin ja ryhmiin.
Toisaalta Kujala sanoo, että Hamas on palestiinalaisten keskuudessa tunnettu nimenomaan sosiaalijärjestönä. Se on ylläpitänyt kouluja ja se on tukenut huonossa asemassa olevia palestiinalaisperheitä. Näistä syistä Hamas on esimerkiksi Gazassa erittäin suosittu.
Kujala ei usko, että Hamasin kautta olisi kuitenkaan mahdollisuutta rauhaan ja Palestiinan valtioon.
Pahimmaksi esteeksi Kujala näkee, ettei Hamas ole oikeasti tunnustanut Israelin valtiota.
Palestiinalaisilta vaadittaisiin hänen mukaansa selkeää Israelin tunnustamista ja luopumista terrori-iskuista ennen kuin rauhalle olisi mahdollisuus.
Samaan hengenvetoon Kujala kuitenkin sanoo, että Israelilla olisi matkan varrella ollut monta kertaa mahdollisuus istua rauhanneuvottelupöytään.
- Minulla on käsitys, että Israelissa ei oikeasti halutakaan sitä kahden valtion mallia. Sen estämiseen on aina löytynyt jonkinlainen tekosyy.
Kujala sanoo painokkaasti, ettei sellainen rauha tai rinnakkaiselo onnistu, jossa vahvempi sanele ehdot.
- Lähi-idän tilanne on voimakkaasti tämän tyylinen, että vahvempi käy koko ajan ilmoittamaan, miten asiat pitää tehdä. Ei sillä saa kestävää rauhaa."
Lähdelinkki: http://www.kansanuutiset.fi/kotimaa.htm
***********************
Israel laajentaa maahyökkäystään
[1.8.2006 klo 11:41 Iltalehti ]
Israelin ilmavoimat jatkoi iskujaan Libanoniin. Avustuskuljetukset jäivät paikalleen, koska Israelilta ei saatu riittäviä turvatakuita.
Eteläisessä Beirutissa sijainneesta Hizbollahin tukikohdasta jäi Israelin ilmavoimien pommituksen jälkeen jäljelle vain kiviä. (WAEL HAMZEH / EPA)
Ruokaa ja lääkkeitä tuodaan Beirutiin lentokoneilla ja laivoilla. Apu on tarkoitus kuljettaa Etelä-Libanoniin rekoilla. (KEVIN FRAYER / AP)
Israel ja Hizbollah ottavat yhteen
Israel on tappanut uusimmissa hyökkäyksissään 20 Hizbollahin taistelijaa, kertoo armeija. Taistelut käytiin kolmessa libanonilaisessa kylässä lähellä Israelin rajaa.
Israel laajentaa maahyökkäystään Etelä-Libanonissa. Hallituksen edustajan mukaan armeija ulottaa hyökkäyksensä jopa 30 kilometrin päähän rajasta. Toiset poliittiset lähteet ovat puhuneet 6-7 kilometristä.
Maahyökkäyksen laajennuksesta päätti yöllä Israelin hallitus. Armeijan radio kertoi, että palvelukseen kutsutaan lisää reserviläisiä. Joukot vahvistuvat noin 15 000 sotilaalla.
- Tulitaukoa ei tule lähipäivinä, sanoi pääministeri Ehud Olmert.
Israel ja Hizbollah ovat ottaneet rajusti yhteen Libanonin kaakkoisosassa. Libanonilaisten lähteiden mukaan israelilaiset ovat edenneet noin kilometrin verran. Hizbollah sanoi aiemmin torjuneensa hyökkäyksen.
Humanitaarista apua ei saatu perille
YK sanoi maanantaina, että avustuskuljetukset eivät ole edistyneet Etelä-Libanoniin, koska Israelilta ei ole saatu riittäviä turvatakuita.
YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Jan Egeland kuitenkin sanoi, että Israel ei ole kertonut, millä alueella ja koska pommituksista pidättäydytään. Iskut ovat jatkuneet eri puolella maata koko päivän.
YK:n tiedotuksesta Libanonissa vastaavan Khaled Mansurin mukaan YK pyrkii saamaan turvatakuun jokaiselle maakuljetukselle Israelista. Hänen mukaansa tiistaiksi on suunniteltu kolmea avustussaattuetta. Mansur kuitenkin sanoi, että niille ei ole vielä saatu lupaa.
- Alueella on suunnaton avun tarve, ja se kasvaa koko ajan, Mansur huomautti.
Myöskään Libanonin Punaisen Ristin työntekijät eivät päässeet maanantaina taistelujen keskelle joutuneeseen Bint Jbeilin kaupunkiin. Avustuskuljetuksia vaikeuttaa myös se, että maasta on loppumassa bensiini, huomautti Maailman ruokaohjelma WFP.
Belgian puolustusministeriö puolestaan kertoi maanantaina, että Israel ei voinut luvata turvatakuita kahdelle Belgian suunnittelemalle avustuslennolle. Belgialaiset aikoivat lähettää kaksi sotilaskonetta Beirutiin lastinaan avustustarvikkeita.
Ilmaiskuja Syyriaan johtaville teille
Syyrian rajan tuntumassa sijaitsevien Hermelin ja Qaan libanonilaiskylien tiet vastaanottivat useita iskuja tiistain vastaisen yön aikana. Israel pitää aluetta Hizbollahin tukikohtana. Varsinkin Syyriaan johtavia teitä pommitettiin useasti, poliisilähteet kertoivat, mutta eivät maininneet mahdollisista uhreista.
Israelin hävittäjät iskivät lavapakettiautoon maanantaina Masnaan rajanylityspaikalla lähellä Syyrian rajaa. Libanonin turvallisuuslähteiden mukaan auto kuljetti vihanneksia, Israelin edustajan mukaan lastina oli aseita.
Israel painotti iskun tapahtuneen Libanonin rajojen sisällä. Libanonilaisten mukaan iskussa loukkaantui neljä tullivirkailijaa sekä yksi siviili.
Syyrian armeija valmiustilaan
Syyrian presidentti Bashar al-Assad määräsi maanantaina maan armeijan nostamaan valmiustilaansa. Al-Assad antoi kirjallisen määräyksensä Syyrian armeijan 61-vuotispäivillä.
Presidentti kertoi kansainvälisen tilanteen ja alueellisten haasteiden vaativan valmiutta.
- Israelin barbaarinen hävityssota väkeämme vastaan Libanonissa ja Palestiinassa on julmistumassa, hän jatkoi.
Syyria on tukenut voimakkaasti Libanonin Hizbollah-sissejä.
STT-AFP-REUTERS
Lähdelinkki: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200608014944425_uu.shtml
*****************
Qanan selviytyjät kuvailivat kauhuaan
[1.8.2006 klo 07:12 / Ilta-Sanomat ]
Reuters Eloonjääneiden kauhukuvaukset toissa yönä sattuneesta Israelin ilmaiskusta Qanaan levisivät eilen maailmalle.
Kolmikerroksiseen taloon Qanan kaupungissa oli kerääntynyt kaksi sukua: Hashemit ja Shalhoubit. Talosta tuli kuitenkin 65 ihmisen surmanloukku, josta selvisi elossa vain kourallinen ihmisiä.
13-vuotias Noor Hashem oli nukkumassa vanhemman siskonsa ja serkkunsa kanssa, kun pommit putosivat.
Noorin setä Mohammed Shalhoub veti tytön ulos talon raunioista.
- Minua pelotti kamalasti. Joka puolella oli pölyä ja kivenmurikoita, enkä nähnyt mitään. Kaikki oli mustaa, Noor kuvaili AP:lle.
Ambulanssien saavuttua Noorin äiti matkusti tyttärensä kanssa sairaalaan, mutta palasi etsimään Noorin pikkuveljiä: Mahdia, 7, Jaafaria, 12 ja vajaan vuoden ikäistä Abbasia. Tältä matkalta äiti ei ole vieläkään palannut.
- Noorin veljet ovat kuolleet, mutta hän ei vielä tiedä sitä, setä tunnusti.
Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211936
***************
Israel iski, yli 50 kuoli
[ 30.07.2006 klo 16:28 / Ilta-Sanomat ]
Yli 50 ihmistä on saanut surmansa Israelin ilmaiskussa Etelä-Libanonissa. Pommitukset tuhosivat kolmikerroksisen talon Qanan kaupungissa Tyroksen itäpuolella.
Kuolleita on ainakin 56, joista ainakin 34 on lapsia. Talossa asui yli sata Israelin hyökkäysten tieltä paennutta siviiliä. Israelin armeijan mukaan aluetta pommitettiin, koska Hizbollah on tehnyt sieltä käsin raketti-iskuja Israelin puolelle.
Libanonin pääministeri Fuad Siniora vaati välittömästi iskun jälkeen tulitaukoa, ja kieltäytyi kaikista neuvotteluista ennen sen solmimista. Hän syytti Israelia sotarikoksista. Libanonilaislähteet kertoivat, ettei ulkoministeri Condoleezza Rice matkusta Beirutiin hyökkäysten kiihtymisen vuoksi.
Rice jatkaa tänään neuvotteluita Israelissa ulkoministeri Tzipi Livnin ja puolustusministeri Amir Peretzin kanssa. Hän tapasi myöhään eilen pääministeri Ehud Olmertin. Kaksikko ei keskustellut tulitauosta. Israelin maajoukot puolestaan käynnistivät uuden hyökkäyksen Libanonin eteläosissa.
Sotilaat ja panssarivaunut suuntaavat todennäköisesti kohti Khiamin kaupunkia, joka oli yöllä rajujen pommitusten kohteena.
Israeli pahoitteli
siviilien kuolemaa
Israel on sanonut olevansa pahoillaan siviilien kuolemasta Qanan pommituksissa.
- Olemme pahoillamme viattomien siviilien kuolemasta. Emme halua siviilien joutuvan mukaan Israelin ja Hizbollahin väliseen sotaan, hallituksen tiedottaja Mark Regev sanoi.Sekä Israelin armeija että pääministeri Ehud Olmert ovat kuitenkin korostaneet, että seudun asukkaita oli varoitettu ennalta tulevista pommituksista. Israelin mukaan Hizbollah on tehnyt Qanan alueelta käsin raketti-iskuja sen kaupunkeihin.
Libanon ja Jordania ovat tuominneet Qanan pommituksen jyrkästi ja vaatineet nopeaa tulitaukoa. Myös Ranskan presidentti Jacques Chirac tuomitsi tapauksen ja katsoi tulitauon olevan välttämätön, jotta vastaavilta vältyttäisiin.
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään käsittelemään tapausta. Ranska esittää turvallisuusneuvostolle päätöslauselmaluonnosta, jossa vaaditaan tulitaukoa Lähi-itään heti, kertoo YK:n Pariisin-edustusto. Päätöslauselmaluonnos on lähetetty turvallisuusneuvoston jäsenmaiden tukittavaksi.
(IS-STT-Reuters-AFP)
Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211411
*******************
Libanon: Israelin pommit saastuttivat Välimerta ennätyksellisesti29.7.2006 13:29, päivitetty 29.07. 21:06
Israelin pommitukset öljytankkeihin libanonilaisella energiantuotantolaitoksella ovat aiheuttaneet Libanonin mukaan Välimerelle suurimman ympäristökatastrofin kautta aikojen.
Libanonin ympäristöministerin mukaan mereen on valunut 10 000-15 000 tonnia raskasta öljyä pari viikkoa sitten tehtyjen pommitusten seurauksena.
- Kyseessä on epäilemättä Välimeren suurin ympäristökatastrofi, jolla voi olla hirvittäviä seurauksia kaikille itäisen Välimeren maille, ympäristöministeri Jacub Sarraf sanoi.
Hizbollah uhkaa
uusilla iskuilla
Hizbollah-liikkeen johtaja Hassan Nasrallah on uhannut uusilla iskuilla Israelin keskiosiin, jos maa jatkaa hyökkäystään Etelä-Libanonissa.
Nasrallah ilmoitti televisiopuheessaan, että iskuja ulotetaan jatkossa myös Haifaa kauempana oleviin kaupunkeihin.
Israelin joukot ovat vetäytyneet libanonilaisen Bint Jbeilin kaupungin ympäristöstä, missä ne ovat käyneet viime päivinä ankaria taisteluja libanonilaisia shiiataistelijoita vastaan. Kaupunki tunnetaan Hizbollah-liikkeen vahvana alueena.
Libanonin poliisin mukaan Israel on kuitenkin jatkanut Bint Jbeilin alueen tulitusta.
Libanonin viranomaiset kertovat 11 siviilin saaneen surmansa Israelin tämänpäiväisissä ilmaiskuissa.
Israel saattaa olla lieventämässä kantaansa Hizbollahin aseistariisumisen suhteen. Maan ulkoministeriön virkamiehen mukaan Israel ei aio vaatia libanonilaisen järjestön taistelijoiden välitöntä riisumista aseista ehtona taistelujen lopettamiselle.
Nimettömänä pysytellyt virkamies kertoi Israelin edellyttävän, että Etelä-Libanoniin suunniteltu rauhanturvajoukko pitää Hizbollahin poissa raja-alueelta ja estää järjestöä hankkimasta uusia raketteja Syyriasta ja Iranista. (IS-STT-Reuters)
Katso video öljytuhoista! (Aftonbladet)
Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211350
***************************************
Israel jatkoi tulittamista siviilien paetessa pohjoiseen
[ 31.7.2006 klo 21:52 / Helsingin Sanomat ]
HUSSEIN MALLA / AP
Israel jatkoi tulittamista siviilien paetessa pohjoiseen
Mies peitteli ruumiin talon raunioissa Srifan kaupungissa Libanonissa.
Libanon-kuvakooste 2006 Israelin hyökkäyksen tiimoilta
qana. Sadat autot olivat juuttuneet jonoon, joka ei edennyt edes kävelyvauhtia. Kuoppaiselta tieltä nouseva pöly himmensi ilman, tunkeutui kuormureiden lavoilla kyyhöttävien ihmisten keuhkoihin ja värjäsi banaaniviljelmät keltaisiksi.
Etelä-Libanonin pikkutiet ovat jo viikkoja olleet tukkoisia, koska Israel on pommittanut valtateitä ja siltoja. Maanantaiaamuna ruuhka oli vielä tavallista pahempi Tyyroksen kaupungin pohjoispuolella. Israel oli edellisenä yönä luvannut pidättyä ilmaiskuista kahden vuorokauden ajan, jotta siviilit pääsisivät sotaa pakoon pohjoiseen.
Kukkulalta tien yläpuolelta kuului räjähdys. Pian kaksi sotilasta saattoi kolmatta, päähän haavoittunutta alas tielle. Israelilainen hävittäjä oli hyökännyt, ja sotilaiden mukaan yksi heidän tovereistaan oli kuollut ja kolme loukkaantunut.
Raivosta vapiseva pakolaismies poimi maasta kiven ja uhkasi hajottaa ulkomaisten toimittajien auton – nämä kun olivat "Israelin kätyreitä". Mies puhuttiin rauhalliseksi, kivi putosi kädestä ja autot pääsivät etenemään taas muutaman metrin.
Israel ei ollut luvannutkaan ehdotonta tulitaukoa. Se ilmoitti pidättyvänsä vain ilmahyökkäyksistä, mutta tekevänsä kyllä niitäkin, jos havaitsee "uhan turvallisuudelleen".
Vain Israel tietenkin määritteli, mitä se piti uhkana. Libanonilaisten sotilaiden lisäksi Israel pommitti ainakin Taiban kylän seutua. Tykistötulitus jatkui päivällä lähes taukoamatta.
Qanan kylässä hiljaisuuden rikkoivat vain tykistön kumu ja taivaalla risteilevien hävittäjien jyrinä. Kylä oli autio. Yksinäinen lehmä näykki kuivaa ruohoa.
Asukkaat pakenivat viimeistään sen jälkeen kun Israelin pommitus oli romahduttanut sunnuntain vastaisena yönä Qanassa talon ja kellariin oli kuollut noin 60 ihmistä.
Verilöyly on aiheuttanut vihanpurkauksia Libanonissa ja ulkomailla, mustannut entisestään Israelin mainetta ja pannut vauhtia tulitaukoneuvotteluihin.
Maanantai-iltapäivään mennessä suurin osa ruumiista oli saatu kuljetetuksi pois Qanasta. Muutaman arveltiin yhä jääneen raunioihin, minkä tiesi ruumiinhajustakin.
Lisää aiheesta:
Israel laajentamassa maahyökkäystään (10:33) (8:00)
Tuomioja uskoo EU:n löytävän yhteisen linjan Lähi-idän kriisiin (31.7. 14:52)
Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Israel jatkoi tulittamista siviilien paetessa pohjoiseen/1135220879038
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§
Kun 3.7.2006 kirjoitin alun alkaen keskusta-saitille - ja sitten sen saitin sangen näkemyksiltään kapea-alaisen sheriffin toimesta kv. politiikan sivustolle siirretyn - avauksen otsikolla "Israel on ongelma Lähi-idässä, ei mikään muu valtio", en osannut arvat, että se vajassa kuukaudessa ennättäisi kerätä yli 4500 käväisijää ja yli 170 kommenttikirjoitusta!!
Koska viime päivät ovat vakuuttavastn kiistattomasti osoittaneet, että otsikon toteava väite pitää prikulleen paikkansa, on syytä palat kyseiseen avaukseen. Siitä ja sen kommenteista sekä niihin linkitetyistä asiantuntija-artikkeleista ja muista kirjoituksista saa vajaan kuukauden ajalta sangen kattavan kuvan siitä, mistä Lähi-idän nykyisessä kriisissä on kysymys.
Repetitio mater studiorum est!!
Hyvä on kaikkien mahdollisten "infidelien" aloittaa ennakkoluulojensa karsiminen vaikka tuosta avauskirjoituksesta ja jatkaa sitä sitten keskustelukirjoituksista ja niiden annista...
****************************
"Israel on ongelma Lähi-idässä, ei mikään muu valtio".
Kirjoittanut: Timo Ristimäki 3.7.2006 klo 16.41
Israelin ulkoministeri ja Ehud Olmertin hallituksen varapääministeri Tzipi Livni kuuluu tulevan huomenna eli tiistaina 4.7.2006 vierailulle Suomeen, tunnetusti "ystävällismieliseen" ja "transatlanttista arvoyhteisyyttä" korostavaan maahan.
Ulkoministeri Livni kuuluu tapaavan matkansa aikana mm. Suomen pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kuin myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.).
Hesarin pikku-uutisen mukaan (HS 3.7.2006, s. A 4) "osapuolet keskustelevat Lähi-idän tilanteesta, rauhanprosessin uudelleenkäynnistämisen mahdollisuuksista sekä EU:n ja Israelin välisistä suhteista".
Mikäpä siinä on keskustellessa, kun Israelkin taisi ymmärtää antaa euroviisuissa Lordille sangen kohtuullisen tukun pisteitä!!!
Mutta vakavasti puhuen: eikö olisi sangen kohtuullista myös se, että historiansa varrella kovia kokenut pinei Suomi ymmärtäisi ottaa esille myös ihan oikeitakin asioita, vaikkapa semmoisia, miten kansainvälisen oikeuden - ja ns. suvereniteetin merkeissä - normein yritetään saada toisia valtioita kunnioittamaan toisen valtion kansanedustuslaitoksen ja hallituksen edustajien kaikkinaista koskemattomuutta.
Jotta pää- ja ulkoministerimme säästyisivät isommilta päänsävaivaamisilta, näiden kapi(ai)stenkin sivujen keskusteluista on löydettävissä small talk´in aperitiiviksi ihan oikeita kysymyspatteristoja, jotta juttu alkaisi luistaa...
Ja jotta kunnon kysymyksiä voisivat jättää lukematta vaikkapa myös nimimerkit "mvv" (suomeksi) ja hänen kova ja kovin kultivoitunut tukimiehensä "kepututkija" (vaikkapa atlantinkin murteella), kaivelen sivustoja ja ojennan auttavan käteni...
***********************
Brigadier General Says Israel is the problem not Iraq
by James J. David, Brigadier General, USA ret. - Jan 7, 2003
(James J. David is a retired Brigadier General and a graduate of the U.S. Army's Command and General Staff College, and the National Security Course, National Defense University, Washington, DC. He served as a Company Commander with the 101st Airborne Division in the Republic of Vietnam in 1969 and 1970 and also served nearly 3 years of Army active duty in and around the Middle East from 1967-1969.)
Question: Which country alone in the Middle East has nuclear weapons?
Answer: Israel.
Question: Which country in the Middle East refuses to sign the nuclear non-proliferation treaty and bars international inspections?
Answer: Israel.
Question: Which country in the Middle East seized the sovereign territory of other nations by military force and continues to occupy it in defiance of United Nations Security Council resolutions?
Answer: Israel.
Question: Which country in the Middle East routinely violates the international borders of another sovereign state with warplanes and artillery and naval gunfire?
Answer: Israel.
Question: What American ally in the Middle East has for years sent assassins into other countries to kill its political enemies (a practice sometimes called exporting terrorism)?
Answer: Israel.
Question: In which country in the Middle East have high-ranking military officers admitted publicly that unarmed prisoners of war were executed?
Answer: Israel.
Question Q: What country in the Middle East refuses to prosecute its soldiers who have acknowledged executing prisoners of war?
Answer: Israel.
Question: What country in the Middle East created 762,000 refugees and refuses to allow them to return to their homes, farms and businesses?
Answer: Israel.
Question: What country in the Middle East refuses to pay compensation to people whose land, bank accounts and businesses it confiscated?
Answer: Israel.
Question: In what country in the Middle East was a high-ranking United Nations diplomat assassinated?
Answer: Israel.
Question: In what country in the Middle East did the man who ordered the assassination of a high-ranking U.N. diplomat become prime minister?
Answer: Israel.
Question: What country in the Middle East blew up an American diplomatic facility in Egypt and attacked a U.S. ship, the USS Liberty, in international waters, killing 34 and wounding 171 American sailors?
Answer: Israel.
Question: What country in the Middle East employed a spy, Jonathan Pollard, to steal classified documents and then gave some of them to the Soviet Union?
Answer: Israel.
Question: What country at first denied any official connection to Pollard, then voted to make him a citizen and has continuously demanded that the American president grant Pollard a full pardon? (Pollard is a filthy traitor to the United States who should have been taken out at dawn and shot dead, along with Bruce Franklin BH)
Answer: Israel.
Question. What Middle East country allows American Jewish murderers to flee to its country to escape punishment in the United States and refuses to extradite them once in their custody?
Answer: Israel
Question. What Middle East country preaches against hate yet builds a shrine and a memorial for a murderer who killed 29 Palestinians while they prayed in their Mosque.
Answer: Israel
Question: What country on Planet Earth has the second most powerful lobby in the United States, according to a recent Fortune magazine survey of Washington insiders?
Answer: Israel.
Question. Which country in the Middle East deliberately targeted a U.N. Refugee Camp in Qana, Lebanon and killed 103 innocent men, women, and especially children?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East is in defiance of 69 United Nations Security Council resolutions and has been protected from 29 more by U.S. vetoes?
Answer: Israel.
Question: Which country in the Middle East receives more than one-third of all U.S. aid yet is the 16th richest country in the world?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East receives U.S. weapons for free and then sells the technology to the Republic of China even at the objections of the U.S.?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East routinely insults the American people by having its Prime Minister address the United States Congress and lecturing them like children on why they have no right to reduce foreign aid?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East had its Prime Minister announce to his staff not to worry about what the United States says because "We control America?"
Answer: Israel
Question: What country in the Middle East was cited by Amnesty International for demolishing more than 4000 innocent Palestinian homes as a means of ethnic cleansing.
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East has just recently used a weapon of mass destruction, a one-ton smart bomb, dropping it in the center of a highly populated area killing 15 civilians including 9 children?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East routinely kills young Palestinian children for no reason other than throwing stones at armored vehicles, bulldozers, or tanks?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East signed the Oslo Accords promising to halt any new Jewish Settlement construction, but instead, has built more than 270 new settlements since the signing?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East has assassinated more than 100 political officials of its opponent in the last 2 years while killing hundreds of civilians in the process, including dozens of children?
Answer: Israel
Question: Which country in the Middle East regularly violates the Geneva Convention by imposing collective punishment on entire towns, villages, and camps, for the acts of a few, and even goes as far as demolishing entire villages while people are still in their homes?
Answer: Israel
Question: What country in the Middle East is the United States threatening to attack because of fear that it may be a threat to us and to our allies?
Answer: Iraq
Comment: What General David has said is nothing more than the truth. Americans are afraid of Muslim terrorism but nearly any sane person, excluding hysterical Jews, who has any knowledge of the problems of the Middle East, realizes is that the sole reason behind the 9/11 attacks and other such incidents, is the total mindless obedience by the United States government to the requests and demands of the state of Israel. We should follow the sage advice of General George Washington when he said that America ought not to become embroiled in foreign wars but remain neutral and sell to both sides. There was no AIPAC then to bribe our legislators and steal our secrets nor any Neocon group to deliberately push this country into the bottomless pit of an Iraqi war because it suited Israel that we do so.
Brian Harring
www.tbrnews.org/Archives/a2381.htm#004
Lähdelinkki:
http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=4651
***********
Amerikkalaisen prikaatinkenraali evp. James J. Davidin poleeminen kysymys-vastaus - pohdinta löytyy myös kirjoitusketjusta...
****************
Useat amerikkalaiset verkkojulkaisut julkaisivat 18.6.2006 eläkkeellä olevan prikaatinkenraali James J. Davidin artikkelin, missä tämä toi julki käsityksensä, että "Israel on ongelma Lähi-idässä, ei mikään muu valtio".
Artikkeli koostuu kysymyksistä ja vastauksista, ja tässä muutamia vastinpareja - varmasti "Otsikossa" -hemmolaisten mieleen?
Kysymys: Millä maalla ainoana Lähi-idässä on ydinaseita?
Vastaus: Israelilla.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa kieltäytyy allekirjoittamasta ydinsulkusopimusta ja kieltää kansainväliset tarkastukset?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa valtasi asevoimin itselleen muiden valtioiden suvereenia maaperää ja jatkaa miehittämistään YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia uhmaten?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa rikkoo säännönmukaisesti toisen suvereenin valtion rajoja sotilaslentokoneilla, tykistöllä ja laivastotulella?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä USA:n liittolainen Lähi-idässä on vuosikausia lähettänyt salamurhaajia toisiin maihin tappamaan poliittisia vihollisiaan?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa loi 762 000 pakolaista ja kieltäytyy sallimasta heidän paluutaan kotiinsa?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa kieltäytyy maksamasta korvauksia ihmisille, joiden maan, pankkitilit ja liikeyritykset se takavarikoi?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa uhmaa 69:ää YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa ja on saanut USA:n vetolla suojaa 29:ltä muulta päätöslauselmalta?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa saa yli kolmasosan kaikesta USA.n avusta, vaikka on 16:ksi rikkain maa maailmassa?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Minkä Lähi-idän maan pääministeri on kehottanut henkilöstöään olemaan huolehtimatta siitä, mitä USA sanoo, koska "me kontrolloimme Amerikkaa?"
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa on hävittänyt yli 4000 viattoman palestiinalaisen kodit osana etnistä puhdistusta?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa lupasi Oslon sopimuksessa lopettaa kaikkien uusien juutalaissiirtokuntien rakentamisen, mutta on sen jälkeen rakentanut yli 270 uutta siirtokuntaa?
Vastaus: Israel.
***
Kysymys: Mikä Lähi-idän maa on kahden viime vuoden aikana salamurhannut yli sata vastustajansa poliittista virkailijaa sekä satoja siviilejä, joukossa kymmeniä lapsia?
Vastaus: Israel.
***
Lähde:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017481691
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017478161
Avauskirjoitus 3.7.2006 kokonaisuudessaan löytynee tuosta linkistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197
Ja kun käytyä keskustelua seuraa vaikka tuohon 29.7.2006 sille viimeksi kirjoittamaani kirjoitukseen ja sen sitaatteihin asti, lienee jo saavuttanut kohtuullisen tason Lähi-idän konfliktin taustojen ja syy-seuraus -suhteiden ymmärtämisessä.
Lukuisia nautintoja!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018215458
"Tutkija Tapio Kujala: Israel nyt moraalinen häviäjä"
19
1759
Vastaukset
- Kansalainen Ristimäki
Timbe päässy taas avohoitoon. Tere tulemast jälleen...
- hyvin...
mutta ihmeen terävän ja pitkän jutun pystyit kirjoittamaa - ja ihan faktapohjalla.
Ei tainnut mennä laitoshoito hukkaan.
Onnittelut hyvästä toipumisesta.
- Kansalainen Ristimäki
hieman -mikäli lääkepöllyltäs ehdit/jaksat- tuota alemapana olevaa videokuvaa Kfar Qanista ja Kommunismi-palstalla olevaa Tämäkö vahinko -videota?
Mielipiteitä ja syvällisiä ajatuksia niistä -ilman uutislainoja ja omalainauksia!- Timo Ristimäki
... ja "Bushin suosion laskun takana raamatunvastainen Lähi-idän politiikka", kirjoittaa Turun Sanomissa (Julkaistu 28.7.2006 klo 2:31:00) "Yhdysvaltain ja Ison-Britannian historian dosentti MARKKU RUOTSILA (Tampereen yliopistossa): hän viimeistelee kirjaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston historiasta.
Tapoihini ei kuulu kommentoida alkuunkaan mitään "avohoito"-o.t.o-diagnostikkojen sekoiluja.
Sen sijaan yritän tarjoilla saitilla päiväkausia kiehnaaville edes hivenen tiedonhippusia - vaikka kuinkakin keskenään ristiriitaisia - milloin miltäkin suunnalta.
Monelta on saattanut jäädä huomaamatta tuo Markku Ruotsilankin asiantuntija-artikkeli Turun Sanomista:
*****************
"Bushin suosion laskun takana raamatunvastainen Lähi-idän politiikka
USA:n kristillinen oikeisto tuntee tulleensa petetyksi
Lähi-idän kiihtyvät konfliktit ovat taas tehneet ajankohtaiseksi keskustelun uskontojen ja kulttuurien yhteentörmäyksestä. Yhteentörmäyksen toiseksi katalyytiksi leimattuja Yhdysvaltain kristillisiä fundamentalisteja ymmärretään kuitenkin varsin pintapuolisesti. Heidän poliittisesta vaikutusvallastaan on muodostettu karikatyyri, jolla on vain vähän yhtymäkohtaa todellisuuteen.
Ainakin 40 miljoonaa amerikkalaista kutsuu itseään uudestisyntyneiksi tai fundamentalistisiksi kristityiksi. Kyseessä on siis lukumääräisesti varsin huomattava ryhmä. Viime vuosina se on saavuttanut vaa'ankielen aseman republikaanisessa puolueessa. Tuon puolueen johtajien, presidentti George W. Bush mukaan lukien, on kuunneltava sen mielipiteitä ja pyrittävä pitämään se tyytyväisenä.
Bush tuli valituksi toiselle kaudelleen nimenomaan fundamentalistien äänillä, ja nyt fundamentalistit vaativat vastapalveluksia. Toistaiseksi he ovat saaneet hyvin vähän haluamastaan. Tämä, ei sodanvastaisuuden nousu, on keskeisin syy Bushin suosion viimeaikaiselle laskulle.
Bushin Lähi-idän politiikka on suurin yksittäinen syy kristillisen oikeiston pettymykseen. Se tuntee itsensä petetyksi nimenomaan sillä ulkopolitiikan saralla, josta se on eniten kiinnostunut.
Bushin linja raamatunvastainen
Kristilliset fundamentalistit eivät voi hyväksyä Bushin tukea itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamiselle, hänen vaatimuksiaan Samarian ja Juudean eli niin sanotun Länsirannan juutalaissiirtokuntien lakkauttamisesta eivätkä hänen tukeaan Gazan siirtokunnista vetäytymiselle. Heitä ei myöskään miellytä Bushin ehdotus, että Itä-Jerusalemista tehtäisiin tulevan palestiinalaisvaltion pääkaupunki.
Kristillisten fundamentalistien mielestä Bushin linja Israelia koskettavissa asioissa on yksinkertaisesti raamatunvastaista ja syntistä. Jumala tulee siitä rankaisemaan Yhdysvaltoja. Näin fundamentalistit uskovat, koska he käsittävät kirjaimellisesti Raamatun lukuisat lausumat siitä, miten alue Niililtä Eufrat-virralle on Jumalan ikuisesti juutalaisille antamaa.
Raamattu kertoo selvästi myös, kuinka jokainen kansakunta tulee viimeisellä tuomiolla sen mukaan tuomituksi, miten se kohtelee Israelin kansaa. Se lupaa aineellista, maallista menestystä Israelin puolella oleville tässä ja nyt, samoin kansallista eheytystä ja hengellistä edistystä. Kaikkia, jotka kajoavat Jerusalemiin ja yrittävät ottaa sen juutalaisilta, se sanoo kohtaavan täysimittaisen, yliluonnollisen tuhon. Yhdysvaltain kristilliset fundamentalistit käsittävät nämä lausumat kirjaimellisesti, ja he pelkäävät kansakuntansa puolesta.
"Jos Amerikka kääntää selkänsä Israelille sen koettelemuksen hetkellä, Israel säilyy - mutta Amerikka ei", kirjoitti John Hagee, yksi fundamentalistien näkyvimmistä nykyjohtajista, jokin aikaa sitten. Vastaavaa ovat toistaneet kaikki muut kristillisen oikeiston johtajat läpi Lähi-idän rauhanprosessin.
Jumala rankaisee Yhdysvaltoja
Fundamentalistit kritisoivat ankarasti myös Bushin Irakin-politiikkaa. He vastustavat ääri-islamilaista terrorismia ja ovat antaneet täyden tukensa Bushin terrorisminvastaiselle sodalle. Mutta tämä ei tarkoita, että he hyväksyisivät amerikkalaisten veronmaksajien (so. kristittyjen) rahojen käyttämistä islamilaisen valtion (eli Irakin) jälleenrakentamiseen.
Irak ei ole mikä tahansa islamilainen valtio vaan muinainen Babylon, Raamatussa kaiken pahuuden tyyssijaksi ilmoitettu maa-alue. Nimenomaan siellä Aatami ja Eeva söivät omenasta ja lankesivat syntiin. Ja nimenomaan siellä rakennettiin Jumalaa herjannut ja ihmistä sakralisoinut Baabelin torni.
Kristilliset fundamentalistit uskovat Babylonin tulevan jälleenrakennetuksi vähän ennen sitä maailmanloppuun johtavaa sotaa, jota kutsutaan Harmageddoniksi. Koska Raamattu niin toteaa, kaikki tuohon jälleenrakentamiseen osallistuvat tulevat viimeistään tuossa sodassa itsensä Jumalan tuhoamiksi. Yhdysvaltoja odottaa siis Jumalan rangaistus, ei vain Bushin Israel-politiikan vaan myös Irakin sodan takia.
Maailmanloppu lähestyy
Maallistuneisiin eurooppalaisiin korviin tällaiset uskomukset voivat kuulostaa oudolta, mutta Raamattuaan kirjaimellisesti lukevat pitävät niitä itsestäänselvyytenä. Yhdysvaltain kristilliset fundamentalistit ovat painostamassa Bushin hallintoa, jotta heidän oma maansa säästyisi Jumalan rangaistuksilta, ei koska he haluavat Yhdysvaltain imperiumia tai kristittyjen maailmanvaltaa.
Kristilliset fundamentalistit demonisoivat islamia. He tulkitsevat islaminuskoiset arabit Aabrahamin äpäräpojan Ismaelin jälkeläisiksi. He katsovat heistä jokaisen murhanhimoiseksi antisemiitiksi ja kaikkia Israelia tukevien kristittyjen vainoajaksi. Muslimien profeetasta Muhammadista he toistavat herjausten sarjaa, jota nyky-Euroopassa tuskin uskaltaa toistaa.
Kaikkia Lähi-idän sotia ja sodanuhkia fundamentalistit tulkitsevat 1800-luvun lopulta periytyvän eskatologisen viitekehyksen kautta, joka olettaa islamilaisista valtioista ja Venäjästä koostuvan liittouman ennen pitkää aloittavan maailmanloppuun johtavan sodan Israelia vastaan. Juuri nyt Iran on heidän spekulaatioidensa kärjessä, ja monet heistä uskovat Iranin aloittavan ydinaseellisen hyökkäyksen hetkenä minä tahansa.
Yhdysvalloilla ei tässä tulevassa sodassa ole osaa eikä arpaa, koska Raamattu ei sitä mainitse sodan osapuolena. Mutta fundamentalistit ovat aivan varmoja, että sota on tulossa, ja he haluavat Yhdysvaltain varmistavan Israel-politiikallaan, ettei Yhdysvallat tule tuossa sodassa tuhotuksi.
Uskontojenvälinen konflikti mahdollinen
Islamin demonisoinnilla ja Israelin ehdottomalla tukemisella on kuitenkin tahattomia seurannaisvaikutuksia, joista kristilliset fundamentalistit eivät tunnu piittaavan. Ääri-islamilaiset nimittäin tulkitsevat maailmanlopun puheita omista eskatologisista lähtökohdistaan ja tekevät niistä omat johtopäätöksensä.
Heistä monet odottavat 800-luvulla eläneen imaamin Mohammad al-Mahdin paluuta maan päälle ja uskovat Mahdin ryhtyvän taisteluun juutalaisia ja kristittyjä vastaan. Mahdi on kuulemma tuhoava kaikki vääräuskoiset, valloittava Jerusalemin ja tekevä siitä yleismaailmallisen islamilaisen imperiumin keskuksen.
Täysimittainen uskontojenvälinen konflikti on mahdollinen, jos Mahdia odottavat islamilaisterroristit ryhtyvät sotaan kristillisten fundamentalistien tukemaa Israelia vastaan.
Fundamentalistit yllyttävät Israelia toimiin, jotka koko ajan radikalisoivat Mahdia odottavia. Yhtälössä esteenä ja rauhoittajana toimii itse asiassa Bushin hallinto ja sen kiinnostus Lähi-idän rauhanprosessiin.
Kirjoittaja on Yhdysvaltain ja IsonBritannian historian dosentti Tampereen yliopistossa, joka viimeistelee kirjaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston historiasta.
MARKKU RUOTSILA"
*********************************
TS/Reuters
Presidentti George W. Bushin Lähi-idän politiikka on suurin yksittäinen syy Yhdysvaltain kristillisen oikeiston pettymykseen. Se tuntee itsensä petetyksi nimenomaan sillä ulkopolitiikan saralla, josta se on eniten kiinnostunut, kirjoittaa dosentti Markku Ruotsila. (Kuvateksti)
********************************
Lähdelinkki: http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:1:2006-07-28;6:1:0:0:0,104:140:394405,1:0:0:0:0:0
****************************
Kovin monelle "Kansalaiselle" ja muutamalle muullekin "Infidelille" tekisi hyvää lukea edes suomalaisia porvarillisia lehtiä ja niiden kannanottoja Lähi-idän konfliktin jo täydeksi sodaksi - nimenomaan Israelin toimesta ja Yhdysvaltain sallimana tai jopa yllyttämänä - puhhjenneestä nykytilasta.
Kiistatta on olemassa jo riittävästi näyttöä siitä, että Israel syyllistyy niin Libanonissa kuin Gazassa ja Länsirannalla kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mitä törkeimpiin loukkauksiin, jopa suoranaisiin sotarikoksiin, joiden käsittelypaikka ei suinkaan ole enää yksinomaan YK:n turvallisuusneuvosto vaan Haagin kansainvälinen sotarikostuomioistuin...
"Paineet Israelin hyökkäyksen lopettamiseksi kasvamassa
Myöhään sunnuntai-iltana tullut tieto ilmaiskujen väliaikaisesta keskeyttämisestä oli ensimmäinen valonpilkahdus sen jälkeen, kun Israel kolme viikkoa sitten aloitti hyökkäyksensä Hizbollahin asemiin Libanonissa. Israelin hallitus oli ollut siihen asti täysin kuuro kaikille vetoomuksille taistelutoimien tilapäisestäkin rajoittamisesta. Ansio ministereiden päiden kääntämisestä lankeaa Yhdysvaltain ulkoministerille Condoleezza Ricelle, joka on tähänastisen uransa haastavimman tehtävän edessä.
Ricella oli jo sinänsä järeät aseet taivutella Israelia, joka saa merkittävää taloudellista ja sotilaallista tukea Yhdysvalloilta. Ratkaisevaksi tekijäksi muodostui kuitenkin Israelin hyökkäys Qanan kylään, jossa pommit surmasivat sunnuntaina ainakin 56 siviiliä, näistä 37 lapsia. Qanan pommituksesta maailmalle levinneet tv-kuvat, joissa kuollut lapsi toisensa jälkeen kannettiin ulos rakennuksen raunioista, oli suuren luokan PR-tappio Israelille. Osansa siitä olisi saanut myös Yhdysvallat, jos Rice olisi joutunut lähtemään kotiin Jerusalemista ilman näkyvää tulosta.
Qanan pommituksella saattaa olla vielä merkittäviä seurauksia. Siitä voi muodostua käännekohta koko Israelin hyökkäykselle. Heti järkyttävän uutisen tultua julki suuttumuksen aalto löi yli maailman. EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana totesi, ettei mikään oikeuta tämänkaltaista tekoa viattomia siviilejä vastaan. Libanonin pääministeri Fuad Siniora puhui sotarikoksesta. Myös merkkejä juutalaisvastaisuuden kasvusta näkyi eri puolilla maailmaa.
Paineet siihen, että Yhdysvallat tekee pikaisesti jotakin Israelin ja Hizbollahin välisten taisteluiden lopettamiseksi ovat kasvaneet voimakkaasti. Yhdysvallat on antanut tähän asti vapaat kädet Israelin hallitukselle nujertaa Hizbollah. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Israelin hyökkäyksen seuraukset alkavat mennä yli amerikkalaistenkin sietokyvyn. Ricen mukaan tulitauko voidaan saada aikaan jo tällä viikolla.
Israelissa tulitauon kiirehtimisestä ei pidetä. Sotilaat katsovat tarvitsevansa vielä 10-14 päivää saadakseen Hizbollahin polvilleen. Alunperin toiveikkaimmat arvelivat operaatioon kuluvan aikaa vain viikon verran. Nyt kolmen viikon jälkeen Israelin on pakko myöntää, että Hizbollah on ollut huomattavasti arvioitua vahvempi vastustaja. Hizbollahin strategia myös toimii, toisin kuin Israelin.
Pahaenteisesti Israel on luvannut laajentaa hyökkäystään. Tällöin on olemassa suuri vaara, että taistelut leviävät Syyriaan, jolla on tukenaan Iran. Israelin tuoreella pääministerillä Ehud Olmertilla on luonnollisesti tarve osoittaa vahvuutta, mutta on syytä toivoa, ettei hän päästä tilannetta karkaamaan käsistään.
Israelin päämäärä rauhoittaa Libanonin vastainen rajansa on perusteltu. Jossakin vaiheessa sodankäynnistä on kuitenkin siirryttävä diplomatiaan. On korkea aika ryhtyä ponnistelemaan pysyvän rauhan aikaansaamiseksi levottoman rajan molemmin puolin. Tehtävä ei ole helppo, muttei mahdotonkaan. Siinä on sekä Yhdysvaltain että Syyrian tunnettava oma vastuunsa.
Julkaistu 1.8.2006 2:31:21 / Turun Sanomat
Lähdelinkki: http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:1:2006-08-01;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;6:1:0:0:0,104:8:395351,1:0:0:0:0:0:
***********************
Pääkirjoitus 1.8.
Raukkamainen ja rikollinen
Israelin raukkamainen ja rikollinen ilmaisku Qanan kaupunkiin surmasi yli 60 siviiliä, joista ainakin 37 oli lapsia. Israelin pääministeri Ehud Olmertin mukaan sotatoimia paossa olleiden evakkojen täyttämän kerrostalon pommittaminen oli vahinko. Olmertin mukaan "mikään ei ole ajatusmaailmallemme vieraampaa tai periaatteillemme vastakkaisempaa kuin viattomien satuttaminen".
Israel on kolmeviikkoisen pommituskampanjansa aikana tappanut enemmän siviilejä kuin Hizbollahin terroristeja, joiden pitäisi olla sen kohde. Olmertin tekopyhä vakuuttelu ei siksi vakuuttanut maailmaa. Paavi Benedictus XVI:ta myöten maailman johtajat ovat tuominneet Israelin iskun. Israel suostuikin painostuksen alla lopettamaan ilmaiskut kahden päivän ajaksi ja selvittämään Qanan pommituksen. Israel pidätti kuitenkin itseään oikeuden vastata Hizbollahin tulitukseen.
Selvitettävää Israelilla riittää. Maa ei ole vielä ilmoittanut, minkälainen virhe aiheutti viime viikolla neljän YK:n sotilastarkkailijan kuoleman.
Pääministeri Olmert ilmoitti vielä viikonloppuna, että maa tarvitsee kaksi viikkoa aikaa Hizbollahin uhan nujertamiseen. Toisaalta Israelin hallitus ei ole tyrmännyt nopeammankaan tulitauon mahdollisuutta. Maanantaina maan radio kertoi, että tulitauon edellytyksenä on kuitenkin kansainvälisten joukkojen lähettäminen alueelle. Joukkoja tuskin saadaan kokoon edes kahdessa viikossa.
Vaikka Israel on syyllistynyt viattomien siviilien murhaamiseen, ei se yksin ole syyllinen Libanonin katastrofiin. Hizbollah on edelleen jatkanut raketti-iskuja Israelin alueelle. Ei ole mitään takeita siitä, että Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallah suostuisi lopettamaan terrori-iskut. Toisaalta jotkin ryhmät saattavat jatkaa iskujaan Hizbollahin johdon käskyistä riippumatta. Eikä Israel jätä tulevaisuudessakaan vastaamatta yhteenkään väkivaltaisuuteen.
Yhdysvallat on jarruttanut YK:n turvallisuusneuvostossa välittömän tulitauon vaatimusta ja Israelin siviileihin kohdistuneiden iskujen tuomitsemista. Valitettavasti maailmanjärjestö on jälleen kerran hampaaton todellisen kriisin edessä. Pääsihteeri Kofi Annanin vaatimukset ovat tyhjiä niin kauan kuin Yhdysvallat sallii Israelin jatkaa väkivaltaa.
Pidetään mielessä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta kiittelevät viimeviikkoista budjettiesitystä, mutta vaativat siihen lisää rahaa vähä-osaisille (Uutispäivä Demari 31.7.). Backmanin mukaan kaikkein heikko-osaisimpien aseman parantaminen vaatii vielä lisäpuimista varsinaisessa budjettiriihessä. Feldt-Ranta antaa budjetille arvosanan 8 , joka kohoaisi kiitettävään lisäpanostuksella muun muassa pieniin eläkkeisiin.
Demarikritiikki kannattaa pitää mielessä. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja puoluesihteerin puheenvuoroilla uskoisi olevan niin paljon painoarvoa, että budjetissa unohtuneet vähävaraiset saavat lisärahaa ensi vuonna.
Pääkirjoitus 27.7.
Syylliset saatava vastuuseen
Neljän kansainvälisen sotilastarkkailijan kuolema kuohutti tunteita kaikkialla maailmassa. Israelin pommituksessa kuoli myös suomalainen upseeri. Kriisissä on jo aiemmin kuollut kymmeniä siviilejä eri maista. YK:n tukikohdan pommittaminen osoittaa, että Israelin operaatio on karannut täysin käsistä. Maa on luvannut teettää tapahtumasta tutkimuksen, mutta kuolleiden omaisia tutkimus tuskin lohduttaa. Syylliset on kuitenkin saatava vastuuseen, kaikilla tasoilla. Aseettomien sotilastarkkailijoiden surmaamista ei voi puolustella millään tavalla.
Jo nyt vaikuttaa selvältä, että Libanonissa pitkään jatkuneen tarkkailuoperaation rinnalle täytyy uudelleen perustaa laajamittainen rauhanturvaamisoperaatio. Ranskan presidentti Jacques Chirac esittikin keskiviikkona kansainvälisten rauhanturvaajien sijoittamista Libanoniin sekä maan Israelin- että Syyrian-vastaiselle rajalle. Kansainväliset rauhanturvajoukot valvoisivat tulitaukoa ja varmistaisivat Libanonin rajaturvallisuuden. Ainakin Ranska ja Ruotsi ovat jo ilmoittaneet valmiutensa joukkojen lähettämiseen.
Rauhanturvaajia ei kuitenkaan voi lähettää alueelle, ennen kuin kriisin osapuolet suostuvat tulitaukoon. Sellaisesta ei ole merkkejä. Israelin armeija on ilmoittanut, että operaatio saattaa jatkua useiden viikkojen ajan. Hizbollah puolestaan uhosi entisestään laajentavansa sotaa ja ulottavansa raketti-iskut entistä syvemmälle Israelin alueelle. Molempien osapuolten toimet merkitsevät lisää siviiliuhreja, niin israelilaisia, libanonilaisia kuin kansainvälisiäkin. Viimeksi tiistaina Israelin iskussa kuoli yksi lapsi ja useita siviilejä.
Tulitauon mahdollisuus vaikuttaa siis kaukaiselta. Koston kierre on syvä ja pitkä. Vaikka Israel on ilmeisesti kyennyt tuhoamaan huomattavan osan Hizbollahin raskaasta aseistuksesta, on sen taistelijoiden fanaattisuus ilmeisesti vain lisääntynyt. Kumpikaan osapuoli ei ole valmis ottamaan ensimmäistä askelta rauhan suuntaan. Siksi ne on tavalla tai toisella pakotettava lopettamaan vihollisuudet. Jokainen päivä sotaa osoittaa entistä vahvemmin, että kaikesta huolimatta YK:nkin kaltainen kansainvälinen toimija on kyvytön tositilanteessa.
Sotilastarkkailijoiden surmaaminen on tragedia, jonka voi vain toivoa toimivan viimeisenä kimmokkeena sille, että kansainvälinen yhteisö toimii päättäväisesti Lähi-Idän kriisin ratkaisemisen puolesta.
Lähdelinkki: http://www.kansanuutiset.fi/paaki.htm
*******************************
Israelin sotakone jauhaa tuhoa
[ 01.08.2006 00:01 / Keskisuomalainen ]
Israel raivoaa Libanonissa tavalla, jota on vaikea ymmärtää. Toki maailmasta löytyy edelleen paljon ihmisiä, joiden mielestä mikä tahansa Israelin tekemä isku vaikkapa siviilikohteisiin on oikeutettu. Perusteluja löytyy aina, jos niitä tikulla kaivaa.
Totuus kuitenkin on, että kohtuullisen itsepuolustuksen raja on aikaa sitten ylitetty. Hizbollah-järjestö on kylvänyt tuhoa Israeliin, mutta rajansa on kostamisellakin. Esimerkiksi IRA iski takavuosina rajusti Iso-Britannian kimppuun autopommeilla ja muilla terroritoimilla, mutta englantilaiset eivät katsoneet asiakseen aloittaa täysimittaista sotaa, jossa pommitetaan kaikkea YK-tarkkailijoista, naisista ja lapsista alkaen.
Mikä lienee Israelin tarkoitus? Aikooko se hävittää Libanonin ja vetää asfaltin sen päälle? Voimaa siihen kyllä on, mutta onko toimissa ymmärtämys mukana?
Libanonin ja Israelin välisessä kriisissä on monta häviäjää. Sotaa käyvät maat menettävät mittaamattomasti, Yhdysvaltojen on yhä vaikeampi ymmärtää ikuisuuskumppaniaan Israelia ja EU:n ulkopolitiikan hoidon nykyinen malli on tullut päätepisteeseensä Libanonin kriisin myötä. EU-maat vaativat kovaan ääneen tulitaukoa Libanoniin, mutta taistelut vain kiihtyvät.
Lähi-idässä ovat vierailleet lukuisat EU-johtajat. Samalla on tullut selväksi, ettei yhteisöllä ole minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta maailman kriiseihin. Unionin sirpaloi ulkopolitiikan hoidon niin monelle tahoille, ettei vakuuttavuutta ole. Lähi-idässä ovat vierailleet sekä unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana, ulkosuhteista vastaava komissaari Benita Ferrero-Waldner että puheenjohtajamaa Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Lisäksi näkemyksiään ovat käyneet esittämässä erikseen myös muutamien EU-maiden ministerit.
Toki on niin, ettei EU voi missään olosuhteissa toimia itsenäisen valtion tavoin. Se on monikansallinen yhteisö, jonka pitää aina ensi löytää keskinäinen mielipide ja harmonia, ennen kuin kantaa voidaan ottaa. Se painavin ase on talouspakotteiden käyttäminen, eikä sekään toimi kaikkialla maailmassa.
Kansainvälinen painostus sodan lopettamiseksi on ainut keino. Diplomatialla on yritettävä, vaikka asiaa vaikeuttaa Yhdysvaltojen nihkeä suhtautuminen tuomitseviin julkilausumiin tai pakotteisiin YK:n kautta. Amerikkalaisten on vaikea lähteä tuomaroimaan tilanteessa, jossa he itse käyvät täysimittaista sotaa Irakia vastaan.
Israel tarjoaa käyttöön lentotukikohtia ja huoltopisteitä, joita ilman Irak-operaatio olisi huomattavasti hankalampi. Mutta totta on sekin, että ilman Yhdysvaltain selkeää kannanottoa Israelin toimia vastaan, meno jatkuu entisellään.
Keskisuomalaisen I pääkirjoitus 1.8.2006
Lähdelinkki: http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=2
PS1. Amerikkalaisen prikaatinkenraali evp. James J. Davidin kysymys-vastaus -patteristo antaa siis edelleen oivallista osviittaa syventyä Lähi-idän kriisin taustaan, nykytilanteeseen ja tavoitteisiin...
Lukeminen kannattaa siis aloittaa tuolta...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197
PS2. Ja kuvia jos haluaa katsella, tuosta saanee alkutuntuman "valitun kansan" käsityksiin "demokratiasta" ja "rauhasta" ja "ihmisoikeuksista"...
***************
Qanan selviytyjät kuvailivat kauhuaan
[ 1.8.2006 07:12 / Ilta-Sanomat ]
Reuters Eloonjääneiden kauhukuvaukset toissa yönä sattuneesta Israelin ilmaiskusta Qanaan levisivät eilen maailmalle.
Kolmikerroksiseen taloon Qanan kaupungissa oli kerääntynyt kaksi sukua: Hashemit ja Shalhoubit. Talosta tuli kuitenkin 65 ihmisen surmanloukku, josta selvisi elossa vain kourallinen ihmisiä.
13-vuotias Noor Hashem oli nukkumassa vanhemman siskonsa ja serkkunsa kanssa, kun pommit putosivat.
Noorin setä Mohammed Shalhoub veti tytön ulos talon raunioista.
- Minua pelotti kamalasti. Joka puolella oli pölyä ja kivenmurikoita, enkä nähnyt mitään. Kaikki oli mustaa, Noor kuvaili AP:lle.
Ambulanssien saavuttua Noorin äiti matkusti tyttärensä kanssa sairaalaan, mutta palasi etsimään Noorin pikkuveljiä: Mahdia, 7, Jaafaria, 12 ja vajaan vuoden ikäistä Abbasia. Tältä matkalta äiti ei ole vieläkään palannut.
- Noorin veljet ovat kuolleet, mutta hän ei vielä tiedä sitä, setä tunnusti.
Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211936
PS3. Ja tuosta avautuu linkki I-S:n sivustolle, josta voinee päästä käsiksi Aftonbladetiin ja siihen, miten "Israelin pommit saastuttivat Välimerta ennätyksellisesti..."
******************
Libanon: Israelin pommit saastuttivat Välimerta ennätyksellisesti
[ 29.7.2006 13:29, päivitetty 29.07. 21:06 ]
Israelin pommitukset öljytankkeihin libanonilaisella energiantuotantolaitoksella ovat aiheuttaneet Libanonin mukaan Välimerelle suurimman ympäristökatastrofin kautta aikojen.
Libanonin ympäristöministerin mukaan mereen on valunut 10 000-15 000 tonnia raskasta öljyä pari viikkoa sitten tehtyjen pommitusten seurauksena.
- Kyseessä on epäilemättä Välimeren suurin ympäristökatastrofi, jolla voi olla hirvittäviä seurauksia kaikille itäisen Välimeren maille, ympäristöministeri Jacub Sarraf sanoi.
Hizbollah uhkaa
uusilla iskuilla
Hizbollah-liikkeen johtaja Hassan Nasrallah on uhannut uusilla iskuilla Israelin keskiosiin, jos maa jatkaa hyökkäystään Etelä-Libanonissa.
Nasrallah ilmoitti televisiopuheessaan, että iskuja ulotetaan jatkossa myös Haifaa kauempana oleviin kaupunkeihin.
Israelin joukot ovat vetäytyneet libanonilaisen Bint Jbeilin kaupungin ympäristöstä, missä ne ovat käyneet viime päivinä ankaria taisteluja libanonilaisia shiiataistelijoita vastaan. Kaupunki tunnetaan Hizbollah-liikkeen vahvana alueena.
Libanonin poliisin mukaan Israel on kuitenkin jatkanut Bint Jbeilin alueen tulitusta.
Libanonin viranomaiset kertovat 11 siviilin saaneen surmansa Israelin tämänpäiväisissä ilmaiskuissa.
Israel saattaa olla lieventämässä kantaansa Hizbollahin aseistariisumisen suhteen. Maan ulkoministeriön virkamiehen mukaan Israel ei aio vaatia libanonilaisen järjestön taistelijoiden välitöntä riisumista aseista ehtona taistelujen lopettamiselle.
Nimettömänä pysytellyt virkamies kertoi Israelin edellyttävän, että Etelä-Libanoniin suunniteltu rauhanturvajoukko pitää Hizbollahin poissa raja-alueelta ja estää järjestöä hankkimasta uusia raketteja Syyriasta ja Iranista. (IS-STT-Reuters)
Katso video öljytuhoista! (Aftonbladet)
[HUOM! Yllä oleva linkki Aftonbladetin videoon Libanonin rannikon öljytuhoista avautuu alempaa I-S:n sivuston kautta!!!)
Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211350 - Kansalainen Ristimäki
Timo Ristimäki kirjoitti:

Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211350ei sanasen sanaa videoista. Odotinkin jotain tällaista. En yli-enkä-aliarvioinut sijua jälleen Timbe. Olet kuin hauta kun kyse on vallitsevan konfliktin aiheuttajista eli Hizzu -heimosta.

Lähdelinkki: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1211350osaakos Timbe arabiaa ja sitä myöten arvioida Hizzbollahin uskonnollisia taustoja?
Vai onkos tuo Hizzu -heimo ihan hissun kissun kun kyse on islamista... - Kaheli
Kansalainen Ristimäki kirjoitti:
ei sanasen sanaa videoista. Odotinkin jotain tällaista. En yli-enkä-aliarvioinut sijua jälleen Timbe. Olet kuin hauta kun kyse on vallitsevan konfliktin aiheuttajista eli Hizzu -heimosta.
vallitsevan konfliktin aiheutti israel kun miehitti ja perusti nykyisen israelin "valtion". he aloittivat sodan nyt yhden sotilaan sieppauksen takia. entä ne muslimit jotka asuvat slummeissa israelin puolella heidän pakottamanaan?
- *Kansalainen*
Aika huonosti se Israel ainakin meikäläisessä mediassa saa sanomansa läpi suuresta panostuksesta huolimatta. Sen sijaan ns. palestiinalaiset onnistuvat mediasodassa huomattavasti paremmin. Vai mitä mieltä olet esim. tästä tapaus Jeninistä? Muistathan vielä tuon Jeninin "verilöylyn", jossa kuulemma kuoli 500 siviiliä? Vaikea uskoa, että Israel olisi tuollaista uutista maailmalle levittänyt. Varmaan muistat myös sen, että niitä "siviilejä" kuoli lopulta siinä iskussa pikkuisen vähemmän kuin 500?
- Timo Ristimäki
...lupaamansa tilapäisen tulitauon sijasta, kirjoitti Helsingin Sanomat 31.7.2006 klo 21:52 verkkosivuillaan julkaistussa uutisessa:
"- - HUSSEIN MALLA / AP
Mies peitteli ruumiin talon raunioissa Srifan kaupungissa Libanonissa.
qana. Sadat autot olivat juuttuneet jonoon, joka ei edennyt edes kävelyvauhtia. Kuoppaiselta tieltä nouseva pöly himmensi ilman, tunkeutui kuormureiden lavoilla kyyhöttävien ihmisten keuhkoihin ja värjäsi banaaniviljelmät keltaisiksi.
Etelä-Libanonin pikkutiet ovat jo viikkoja olleet tukkoisia, koska Israel on pommittanut valtateitä ja siltoja. Maanantaiaamuna ruuhka oli vielä tavallista pahempi Tyyroksen kaupungin pohjoispuolella. Israel oli edellisenä yönä luvannut pidättyä ilmaiskuista kahden vuorokauden ajan, jotta siviilit pääsisivät sotaa pakoon pohjoiseen.
Kukkulalta tien yläpuolelta kuului räjähdys. Pian kaksi sotilasta saattoi kolmatta, päähän haavoittunutta alas tielle. Israelilainen hävittäjä oli hyökännyt, ja sotilaiden mukaan yksi heidän tovereistaan oli kuollut ja kolme loukkaantunut.
Raivosta vapiseva pakolaismies poimi maasta kiven ja uhkasi hajottaa ulkomaisten toimittajien auton – nämä kun olivat "Israelin kätyreitä". Mies puhuttiin rauhalliseksi, kivi putosi kädestä ja autot pääsivät etenemään taas muutaman metrin.
Israel ei ollut luvannutkaan ehdotonta tulitaukoa. Se ilmoitti pidättyvänsä vain ilmahyökkäyksistä, mutta tekevänsä kyllä niitäkin, jos havaitsee "uhan turvallisuudelleen".
Vain Israel tietenkin määritteli, mitä se piti uhkana. Libanonilaisten sotilaiden lisäksi Israel pommitti ainakin Taiban kylän seutua. Tykistötulitus jatkui päivällä lähes taukoamatta.
Qanan kylässä hiljaisuuden rikkoivat vain tykistön kumu ja taivaalla risteilevien hävittäjien jyrinä. Kylä oli autio. Yksinäinen lehmä näykki kuivaa ruohoa.
Asukkaat pakenivat viimeistään sen jälkeen kun Israelin pommitus oli romahduttanut sunnuntain vastaisena yönä Qanassa talon ja kellariin oli kuollut noin 60 ihmistä.
Verilöyly on aiheuttanut vihanpurkauksia Libanonissa ja ulkomailla, mustannut entisestään Israelin mainetta ja pannut vauhtia tulitaukoneuvotteluihin.
Maanantai-iltapäivään mennessä suurin osa ruumiista oli saatu kuljetetuksi pois Qanasta. Muutaman arveltiin yhä jääneen raunioihin, minkä tiesi ruumiinhajustakin.
Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Israel jatkoi tulittamista siviilien paetessa pohjoiseen/1135220879038
**********************
"Qanan verilöyly lisäsi painetta tulitaukoon:
48 tunnin ikkuna
Onko Yhdysvalloilla halua ja kykyä painostaa Israel pikaiseen tulitaukoon? Vai antaako se pääministeri Olmertille vähintään tämän haluamat "10-14 päivää" sodan jatkamiseen?
[ ARTO HUOVINEN / Kansan Uutiset 1.8.2006 ]
Qanan verilöyly johti Israelin keskeyttämään ilmaiskut Libanoniin 48 tunniksi. Parhaimmillaan tämä maanantain vastaisena yönä käynnistynyt tauko voisi tarjota ikkunan neuvotteluille sodan lopettamisesta.
YK:n turvallisuusneuvostossa valmistellaan päätöslauselmaa. Mutta ainoa mahti maailmassa, jonka mielipiteellä on Israelille todellista merkitystä, on Yhdysvallat. Ja silläkin vain rajatusti: aina ei ole selvää, heiluttaako häntä koiraa vai toisinpäin.
Onko jo aika
etsiä ulospääsyä?
Libanonin sota alkoi kolme viikkoa sitten todennäköisesti ei pelkästään Yhdysvaltain suostumuksella vaan jopa kannustuksella. Se näytti palvelevan George W. Bushin hallituksen ja ulkoministeri Condoleezza Ricen hahmotelmaa "uuden Lähi-idän" luomisesta.
Sota ei ole kuitenkaan sujunut odotetulla tavalla. Hizbollahin odotettua kovempi vastarinta on yllättänyt Israelin. Samalla Hizbollahin suosio ja poliittinen voima ovat vain kasvaneet. Israelin häikäilemätön tapa ulottaa sota koko Libanoniin ja sen siviiliväestöön on nostattanut vastalauseita maailmalla.
Ratkaisevaa on nyt, uskovatko Israel ja Yhdysvallat saavuttavansa vielä jotakin sodan jatkamisella. Vai ollaanko vaiheessa, jossa ne yrittävät etsiä jotenkin kunnialliselta näyttävän ulospääsyn?
Kaksikko on antanut viitteitä molempiin suuntiin. Israelin pääministeri Ehud Olmert sanoi sunnuntaina Israelin "tarvitsevan" vielä 10-14 päivää aikaa sotatavoitteiden saavuttamiseen.
Rice puolestaan lisäsi sunnuntaina kiireellisyyttä tulitaukopuheisiinsa. Kuitenkin Yhdysvallat edelleen maanantain vastaisena yönä torjui YK:n päätöslauselmasta vaatimuksen välittömästä tulitauosta. Niinpä turvallisuusneuvosto tyytyi esittämään "äärimmäisen järkytyksensä ja surunsa" Qanan verilöylystä.
Painostaja ja
painostettava
Amerikkalaismedian mukaan Israel suostui 48 tunnin pommitustaukoon Ricen painostuksesta. Tämä voi olla molemmille edullinen tapa esittää asia.
Samalla tavalla Israelin hallituksen voisi olla edullista suostua tulitaukoon Yhdysvaltain painostuksesta. Näin se voisi ainakin osittain kiertää kotirintamalla kysymyksen siitä, saavutettiinko sodalla mitään.
Todellisuudessa Yhdysvaltain painostusvoima ei ole rajaton. Amerikkalaispoliitikot eivät uskalla vaalien edellä ärsyttää Israelin ystäviä, ja koska kongressin vaalit ovat kahden vuoden välein, ovat vaalit käytännössä lähes aina lähestymässä. Ja nyt seuraavat vaalit ovat oikeastikin vain runsaan kolmen kuukauden päässä.
Israelin hallitus tietää hyvin tämän tilanteen, mikä antaa sille pelivaraa.
Erimielisyys
marssijärjestyksestä
Sinänsä perusainekset Libanonin sodan lopettamiselle ovat jo kasassa ns. kansainvälisen yhteisön pöydällä. Erimielisyyttä on eniten siitä, missä järjestyksessä ne pannaan toimeen.
Toinen pääleiri on edelleen Yhdysvallat ja Tony Blairin Britannia, joiden mielestä tulitauon on oltava "kestävä", ts. ennen sitä on sovittava Libanonin raja-alueen pysyvästä rauhoittamisesta.
Toisen pääleirin puhemiehenä on esiintynyt näkyvimmin Ranska. Sen mukaan kiireellisintä on saada aikaan tulitauko, muista asioista voidaan sopia sen jälkeen.
Yhteinen näkemys on siitä, että ratkaisun yhteydessä on pantava toimeen aiemmat päätökset ja sopimukset Hizbollahin aseistariisumisesta. Samoin siitä, että puskurivyöhykettä valvomaan tulisi 15 000-20 000 miehen vahvuinen kansainvälinen joukko, jonka valtuudet olisivat nykyisiä YK:n Unifil-joukkoja laajemmat.
Kansainvälisen joukon johtajaksi on kaavailtu Ranskaa ja osallistujina on mainittu ainakin Turkki, Italia, Indonesia ja Australia. Yhdysvaltain tai Britannian joukkoja ei osastoon kuuluisi.
Lähipäivät
ratkaisevia
Ranska esitteli oman päätöslauselmaluonnoksensa YK:ssa viikonloppuna. Yhdysvallat puhui aiemmin, että ratkaisua etsittäisiin turvallisuusneuvostossa mahdollisesti ensi perjantaina, mutta nyt se saattaa kiirehtiä jo keskiviikkoon tai vielä aikaisemmaksi.
Lähipäivät ovat ratkaisevia. Jos Israel aloittaa pommitukset täydellä voimalla uudelleen keskiviikkoaamuna, toiveet pikaisesta tulitauosta jouduttaneen heittämään.
Jos halua riittää, reittejä kompromissiin on löydettävissä. BBC:n mukaan Britannian YK-suurlähettiläs Sir Emyr Jones Parry kannattaa päätöslauselmaa, jolla vihollisuudet lopetettaisiin välittömästi ja samalla luotaisiin "poliittinen perusta" kriisin pitkäjänteiseksi ratkaisemiseksi. Yksityiskohdat jäisivät siis myöhemmäksi.
Eteneminen riippuu tietysti myös Hizbollahista. Jos se jatkaa rakettien ampumista, ei tulitauosta voi puhua.
Porkkanaksi Hizbollahille Yhdysvallat kaavailee omaan esitykseensä lausumaa, jonka mukaan Israel suostuisi neuvottelemaan Shabaan kiistellyn kaistaleen luovuttamisesta Libanonille. Tämä on ollut Hizbollahin päävaatimuksia.
Voi kuitenkin olla, että Yhdysvallat joutuu vielä kulkemaan Damaskoksen ja Teheranin teiden kautta, ennen kuin paketti on kasassa."
Lähdelinkki Kansan uutiset / Ulkomaat 1.8.2006: http://www.kansanuutiset.fi/ulkomaat.htm
*****************************
Ulkomaat 1.8.
Qanan verilöyly lisäsi painetta tulitaukoon:

ARTO HUOVINEN

Voi kuitenkin olla, että Yhdysvallat joutuu vielä kulkemaan Damaskoksen ja Teheranin teiden kautta, ennen kuin paketti on kasassa.
--------------------------------------------------------------------------------
Ulkomaat 27.7.
Taustalla epäilyt rahanväärentämisestä
Kiinalaispankki jäädytti
Pohjois-Korean tilit
Kiina näyttää seuraavan Yhdysvaltain valtiovarainministeriön viime syyskuussa viitoittamaa polkua.
ARTO HUOVINEN
Kiinan toiseksi suurin pankki Bank of China on jäädyttänyt pohjoiskorealaiset tilit, kertoi brittilehti Financial Times keskiviikkona. Jäädyttäminen tapahtui jo ennen runsaan kolmen viikon takaisia Pohjois-Korean ohjuskokeita, mutta tuli julkisuuteen vasta nyt.
Jäädytyksen kohteena olivat kiinalaispankin Macaon haarakonttorissa olevat pohjoiskorealaisten asiakkaiden tilit. Taustalla ovat tiettävästi epäilyt Pohjois-Korean systemaattisesti harjoittamasta rahanväärentämisestä.
Rahanväärennösepäilyt nousivat otsikoihin viime syyskuussa, kun Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ilmoitti pitävänsä Macaossa toimivaa Banco Delta Asiaa (BDA) "rahanpesun keskeisenä osallistujana". Ilmoitus johti BDA:n sulkemiseen ja siellä olleiden Pohjois-Korean valtaeliitin jäsenten tilien jäädyttämiseen.
BDA:n jäädytetyillä pohjoiskorealaisilla tileillä on 24 miljoonaa dollaria. Myös Bank of Chinan jäädyttämillä tileillä on useita miljoonia dollareita.
Myös Kiinan
valuuttaa väärennettiin?
Kiinalaispankin tekoa pidetään merkittävänä, koska tähän saakka Kiina on varonut toimenpiteitä, jotka horjuttaisivat Kim Jong Ilin diktatuuria. Mutta ärtymykseen lienee painava syy. Amerikkalaisarvioiden mukaan Pohjois-Korea on väärentänyt paitsi Yhdysvaltain dollareita, myös Kiinan valuuttaa renminbitä.
Bank of China ei ole virallisesti kommentoinut syytä toimilleen.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriön tutkimukset BDA:n tapauksesta ovat edelleen meneillään. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan pohjoiskorealaisilla tileillä olisi pesty rahaa, joka oli hankittu mm. huumekaupalla, ohjuskaupoilla sekä rahanväärentämisellä.
BDA:n tapaus on saattanut Pohjois-Korean ennestäänkin vähäiset mahdollisuudet kovan valuutan hankkimiseen entistä tiukemmalle. Useat muutkin pankit ovat alkaneet tutkia pohjoiskorealaisia tilejä tiukalla seulalla. Financial Timesin mukaan Pohjois-Korea on syksyn jälkeen avannut 200-300 miljoonan dollarin arvosta uusia tilejä mm. Sveitsin, Itävallan, Venäjän ja Singaporen pankeissa.
Ns. kuuden vallan neuvottelut Pohjois-Korean ydinaseista katkesivat viime syksynä pian BDA-jupakan jälkeen. Pohjois-Korea on ilmoittanut, ettei se palaa niihin ennen kuin Yhdysvallat on luopunut rahanpesusyytöksistä.
Erikoismustetta
wonin turvaksi
Yhdysvalloissa on epäilty jo ainakin toistakymmentä vuotta, että Pohjois-Korea on osallisena systemaattisessa ja laajamittaisessa rahanväärentämisessä.
BDA:n jäljille johtaneet tutkimukset käynnistyivät lokakuussa 2004, kun Yhdysvaltain viranomaiset löysivät Newarkin satamaan saapuneesta Panaman lipun alla purjehtineesta aluksesta 300 000 dollarin arvoisen lastin väärennettyjä sadan dollarin seteleitä. Setelit oli kätketty valepohjan alle pahvisiin leikkikalulaatikkoihin.
Väärennökset olivat poikkeuksellisen korkeatasoisia. Niissä oli käytetty samanlaista erikoismustetta kuin aidoissa dollareissa ja ne oli painettu koostumukseltaan identtiselle paperille.
Pian samanlaisia dollareita alkoi löytyä useissa Yhdysvaltain satamissa. Väärennökset yhdistettiin salakuljetusta ja asekauppaa harjoittaviin kaakkoisaasialaisiin rikollisliigoihin. Näille väärennetyt dollarit olivat Yhdysvaltain viranomaisten mukaan päätyneet Pohjois-Koreasta.
Yhdysvaltain dollarit uudistettiin vuonna 1996 ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1928. Käyttöön otettiin useita uusia turvatekijöitä, mm. väriään katselukulmasta riippuen vaihtava erikoismuste.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö osti sveitsiläisyhtiöltä yksinoikeuden musteeseen, jonka väri vaihtuu vihreän ja mustan välillä. Useat muut maat tekivät vastaavia hankintoja - yhtenä ensimmäisistä Pohjois-Korea, jonka valuuttaa wonia ei ole tapana pitää varsinaisena väärentäjien suosikkikohteena. Pohjois-Korean hankkima muste vaihtaa väriä magentan ja mustan välillä, mikä asiantuntijoiden mukaan on helpoimmin muutettavissa jäljittelemään musta-vihreä -yhdistelmää.
Rahanväärennösreittien sulkeutuminen voi tietää ahtaita aikoja Kim Jong Ilille. Väärällä rahalla on hankittu Pohjois-Korean kapealle eliitille länsimaisia ylellisyystuotteita, joilla se on pidetty tyytyväisenä.

Ulkomaat 26.7.
Afganistanin naiset pelkäävät pahinta:
Virasto perusteilla taas
hyveitä edistämään
Afganistanin hallitus aikoo perustaa uudelleen Taleban-ajan pelätyimmän instituution, "hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen viraston".
ARTO HUOVINEN
Hyveiden edistämisen ja paheiden torjunnan virasto oli talebanien valtakaudella (1996-2001) vastuussa juuri niistä ihmisoikeuksia tukahduttaneista toimista, jotka eniten järkyttivät ja kauhistuttivat ulkomaailmaa.
Viraston tehtävänä oli valvoa islamilaista kuria sellaisena kuin talebanien opetukset sen näkivät. Virasto omistautui erityisesti naisten elämän kahlitsemiselle.
Kaduilla partioineet uskonnolliset poliisit olivat viraston alaisia. He tarkkailivat, että naiset olivat pukeutuneet kaiken peittävään burkhaan ja etteivät he menneet ulos ilman miespuolisen sukulaisensa seuraa. Luonnollisesti he vahtivat myös, etteivät tytöt käyneet koulua.
Uskonnolliset poliisit rankaisivat syntisiä pienistäkin rikkeistä pieksemällä heidät kepeillä ja heittämällä pidätysselliin. Rangaistukseen johti vaikkapa se, että naisella oli valkoiset kengät tai kopisevat korot, puhumattakaan siitä jos hänellä huomattiin olevan huulipunaa tai kynsilakkaa.
Eivät miehetkään saaneet tehdä mitä tahansa; pieksemisen saattoi aiheuttaa esim. se, jos ei antanut partansa kasvaa tarpeeksi pitkäksi. Sukupuolesta riippumatta kiellettyjä olivat mm. televisio, musiikin kuunteleminen ja leijojen lennättäminen.
Hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen virasto vastasi myös ns. islamilaisten rangaistusten toimeenpanemisesta: aviorikoksista syytettyjen naisten kivittämisistä ja muista teloituksista sekä varkaiden raajojen katkaisemisista.
Presidentti Karzai
kannattaa virastoa
Afganistanin hallitus esitti runsas viikko sitten, että hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen virasto perustetaan uudelleen. Hankkeella on presidentti Hamid Karzain tuki.
Afganistanin parlamentti käsittelee esitystä kokoontuessaan myöhemmin kesällä. Ehdotuksen läpimenoa vahvasti konservatiivisessa parlamentissa pidetään todennäköisenä.
Naisaktivistit ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kauhistuneet talebanien aikaisen viraston jälleensyntymästä. Presidentin ja hallituksen edustajat ovat vakuuttaneet, että virastosta tulee nyt "tyystin toisenlainen".
Pyhiinvaellus- ja uskonnollisten asioiden ministeriön mukaan virasto tulee toteuttamaan tehtäväänsä "kasvattamalla, saarnaamalla ja rohkaisemalla", ei väkipakolla.
Ministeriön mukaan viraston vastustamia paheita olisivat ennen kaikkea alkoholi, huumeet, rikokset ja korruptio.
Ihmisoikeusaktivistit eivät hevillä näitä vakuutteluja usko. He muistuttavat, että kaikkia näitä tehtäviä varten hallituksella on jo elimet.
"Olemme huolissamme siitä, että hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen virastoa ollaan perustamassa uudelleen ilman sen valtuuksien selkeää määrittelemistä", sanoo Afganistanin riippumattoman ihmisoikeuskomission edustaja Ahmad Nader Naderi YK:n ylläpitämälle IRIN-uutistoimistolle.
Konservatiivit
vyöryttävät
Monet tarkkailijat pitävät hyveviraston henkiinherättämistä toistaiseksi shokeeravimpana esimerkkinä siitä, miten presidentti Karzain hallitus on antamassa periksi konservatiivisten tahojen painostukselle.
Uskonoppineilla, yksityisarmeijoiden päälliköillä ja entisillä talebaneilla on vahva sija sekä parlamentissa että hallituksessa.
Human Rights Watch -järjestön tutkija Zama Coursen-Neff sanoo IRIN:lle, että hyveviraston perustaminen uhkaa viedä huomion pois Afganistanin talousongelmilta ja jyrkästi heikentyneeltä turvallisuustilanteelta.
Afganistanilainen naiskansanedustaja Malalai Joya puuskahtaa brittiläisessä The Times -lehdessä, "etteivät ne edes vaivautuneet keksimään virastolle uutta nimeä". Suorapuheisen Joyan kimppuun käytiin toukokuussa parlamentissa ja hän joutuu pitämään jatkuvasti henkivartijoita turvanaan.
Joyan mukaan naisten asema ei ole olennaisesti parantunut talebanien jälkeisenä aikana. Parlamentissa on kyllä naiskiintiö, naiset saavat periaatteessa käydä töissä ja muutamassa maakunnassa jopa kulkea ilman burkhaa. Mutta oikeuksien käyttäminen aiheuttaa kuitenkin naisille hengenvaaran.
Tytöt eivät uskalla
mennä kouluun
Human Rights Watchin äskettäin julkaiseman raportin mukaan koulutuksen puute uhkaa Afganistanin kehitystä ja turvallisuutta. Yleinen turvattomuus estää lapsia menemästä kouluun erityisesti maan eteläosissa.
Hyökkäykset kouluja, opettajia ja oppilaita vastaan ovat jatkuvasti lisääntyneet kaikkialla maassa. Nykyään menee tuskin päivää ilman poltettua koulua tai murhattua opettajaa.
Tytöistä alle puolet käy ala-astetta ja yläasteikäisistä tytöistä kouluun uskaltautuu enää alle viisi prosenttia.
Human Rights Watchin mukaan konservatiivien jalansija kasvaa, koska taloutta ja turvallisuutta ei ole saatu kuntoon. Järjestö valittaa, että länsimaat ovat pitäneet huonosti kiinni avustuslupauksistaan.
Talvella 2001-02 esim. Britannian pääministeri Tony Blair vakuutti, että tällä kertaa ei tehdä sitä virhettä, että Afganistan jätettäisiin yksin.
Naisten aseman parantaminen oli yksi perusteluista, joilla Blair ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush myivät Afganistanin sotaa yleiselle mielipiteelle. Tähän mediaoperaatioon valjastettiin myös päämiesten puolisot Cherie Blair ja Laura Bush.
Muistiin on merkitty esim. Laura Bushin esiintyminen radiossa marraskuussa 2001: "Saavuttamamme sotilaallisen menestyksen ansiosta Afganistanin naiset eivät enää ole vankeina kodeissaan. He voivat kuunnella musiikkia ja opettaa tyttäriään ilman pelkoa rangaistuksesta".

Ulkomaat 25.7.
Rice kiertää Lähi-idässä
ilmaisemassa "huolestumista"
Humanitaarinen kriisi
pahenee Libanonissa
Yhdysvaltain diplomatian ei uskota johtavan pikaiseen tulitaukoon Libanonissa - tai edes pyrkivän siihen.
ARTO HUOVINEN
YK:n hätäavun koordinaattori Jan Egeland oli selvästi järkyttynyt nähtyään Israelin pommitusten aiheuttamia tuhoja sunnuntaina Libanonissa.
YK:n odotettiin maanantaina vetoavan, jotta Libanoniin saataisiin Egelandin suosittamat sata miljoonaa dollaria välitöntä hätäapua, sillä muuten on edessä pikainen humanitaarinen katastrofi.
Lääkkeiden, elintarvikkeiden ja polttoaineiden varastot ovat nopeasti hupenemassa. Libanonin viranomaisten arvion mukaan polttoaine loppuu maassa kahden viikon sisällä, lääkkeet kolmen viikon sisällä ja jauhot syyskuuhun mennessä.
Beirutin satamassa on katsottu katkerina, kun ulkomaalaisia evakuoimaan saapuvat laivat tulevat Libanoniin tyhjinä. Vain parilla laivalla on ollut tuomisenaan edes symbolisesti hätäapua.
Libanonin viranomaiset pelkäävät myös, että maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa pian 1,2 miljoonaan ihmiseen eli kolmasosaan väestöstä.
Siviiliautoja
pommitetaan
Libanonia saartava Israel hylkäsi sunnuntaina YK:n esityksen siitä, että hätäapua voitaisiin toimittaa Beirutin, Sidonin ja Tripolin satamien kautta. Samoin Israel torjui ilmasillan sekä suojatun maakäytävän muodostamisen Syyriasta Libanonin pohjoisrajan kautta maan eteläisille hätäalueille.
Brittiläisen The Times -lehden mukaan avustusjärjestöillä on vaikeuksia saada autokuskeja palkatuksi apukuljetuksiin, koska nämä pelkäävät Israelin koneiden iskevän saattueisiin.
Pelko ei ole mitenkään turha. Useiden riippumattomien todistusten mukaan Israel on iskenyt useita kertoja siviiliajoneuvoihin. Tekoja on syytä pitää tarkoituksellisina, sillä Israelin tunnetusti suorituskykyinen armeija tuskin sortuu vähän väliä vahinkoihin.
Norjan Punaisen Ristin edustaja Knut Kaspersen sanoi maanantaina, että Israelin sotilaskoneet tulittivat sunnuntai-iltana kahta Punaisen Ristin ambulanssia.
The Times -lehden kirjeenvaihtajan mukaan Israelin helikopterit tulittivat sunnuntaina eteläisessä Libanonissa Litanijoen pohjoispuolelle pakenevia siviiliautoja. Kirjeenvaihtaja näki paikalla useita ruumiita.
Lehden mukaan Israel oli luvannut YK:n Unifil-upseereille, ettei se iske pääteitä pitkin pohjoiseen kulkeviin siviiliautoihin. Lupaus osoittautui kuitenkin arvottomaksi.
Huolestunut
Rice kierroksella
Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice aloitti maanantaina Lähi-idän kiertomatkansa Beirutista, jossa hän "ilmaisi tukensa" Libanonin hallitukselle.
Ricen matkan ei odoteta tuovan Euroopan maiden toivomaa pikaista tulitaukoa Libanoniin. Sen sijaan Rice saanee vielä monta kertaa ilmaista "huolestuneisuutensa" tilanteesta.
Useiden amerikkalaisten viestimien mukaan George W. Bushin hallitus ei tosiasiassa edes pyri pikaiseen tulitaukoon. Se haluaa antaa Israelille vielä lisää aikaa nuijia Libanonia.
Syynä tähän on se, että Yhdysvaltain mielestä Israel ei ole vielä ehtinyt riittävästi heikentää Hizbollahia.
Yhdysvallat haluaa myös Israelin tavoin rokottaa Hizbollahin kautta sitä tukevia Irania ja Syyriaa. Syyria on tässä heikompi lenkki, ja Washingtonin toivomassa lopputuloksessa Iran on entistä eristetympi.
The New York Times -lehti kertoi lauantaina, että Yhdysvallat pyrkii nopeuttamaan täsmäohjattujen pommien toimittamista Israelille. Laser- ja satelliittiohjatut pommit ovat osa kongressin viime vuonna hyväksymää sotilasavun pakettia. Pakettiin kuuluu mm. sata raskasta ns. bunkkerintuhoajapommia.
Israelin tekemän kiirehtimispyynnön arvellaan merkitsevän sitä, että sillä on vielä Libanonissa niin pitkä lista iskukohteita, etteivät nykyiset pommivarastot välttämättä riitä.
Israel kelpuuttaisi
Nato-joukot
Verrattuna vaikkapa viime talven pilapiirrosmielenosoituksiin arabimaissa on katseltu kovasti hiljaisina Libanonin tuhoamista. Israelin sotatoimien tietoinen kohdistaminen siviileihin nostattaa kuitenkin vähitellen suuttumusta.
Niinpä Ricen yhdeksi tehtäväksi uskotaan Israelin vakuuttaminen siitä, että sen kannattaisi harjoittaa pidättyvyyttä maaliensa valinnassa. Yhdysvaltain liittolaisiin kuuluva Saudi-Arabia pyysi sunnuntaina Bushia puuttumaan tilanteeseen.
Ricen odotetaan myös tunnustelevan ajatusta kansainvälisten joukkojen sijoittamisesta eteläiseen Libanoniin Israelin vastaiselle rajalle. Israelin puolustusministeri Amir Peretz ilmoitti sunnuntaina hyväksyvänsä tällaisen joukon, mikäli se on Naton johtama.
Nato-johtoiset joukot korvaisivat alueella YK:n Unifil-rauhanturvaajat, jotka mandaattinsa vuoksi joutuvat tosi kriisissä sivustakatsojan asemaan.
Peretzin ilmaisema näkemys on käänne Israelin perinteiseen kantaan, joka on ollut varsin kielteinen ulkomaisiin rauhanturvaajiin. Israel on katsonut niiden rajoittavan sen toimintavapautta.
Nyt tilanne on toinen. Luotettavasta lähteestä peräisin olevat ulkomaiset joukot kelpaisivat suitsimaan Hizbollahia, koska Israel ei entisten kokemustensa vuoksi haluaisi pysyvästi miehittää osia Libanonista. Libanoniin on helppo mennä, mutta sieltä on vaikea päästä pois.
Lähdelinkki Kansan Uutiset / Ulkomaat 25.7.2006: http://www.kansanuutiset.fi/ulkomaat.htm
PS1. "Kansalaisen" kannattaa - hizzu-vzzailujensa sijasta - ennen seuraavia hizzutteluheimolaisiaan käydä lukemassa ihan oikeaa asiaa Lähi-idästä, sen nykyisenkin kriisin eli faktisesti (Israelin hyökkäys)sodaksi kehittyneen tilanteen taustoista.
Sitä löytyy esimerkiksi tuon kirjoituksen ...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197
... ja tuon kirjoituksen sisältä ja myös niiden väliseltä alueelta...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018291769
Ja löytyyhän sitä runsaasti myös tuolta...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018140692
... aina tuonne asti...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018215775
Sillä Lähi-idän kriisin kehittymiseen täydeksi sodaksi johtanut kehitysketju on paljon monimuotoisempi kuin infidelit ja muut kaltaisensa kansalaiset kuvittelevat. Kysymys onkin täydestä syystä asetettava kutakuinkin siten, miten valtioneuvos, ex-pääministeri Harri Holkeri (kok) sen teki viime viikon kirkollis-yhteiskunnallisessa Kotimaa-Lehden kolumnissaan...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018215310
PS2. Ja Jeninin sijasta kannattaisi muistella ehkä akuutimpaa asiaa: Qanaa:
******************
Qana kohteena aiemminkin
[ 30.7.2006 klo 17:56 / Nelosen uutiset ]
Qanan kylää eteläisessä Libanonissa pidetään raamatullisena Kaanaan häiden pitopaikkana, jossa Jeesuksen kerrotaan muuttaneen veden viiniksi. Kymmenen vuotta sitten yli 100 siviiliä sai surmansa, kun Israel pommitti YK:n rauhanturvaajien tukikohtaa kylässä. Siviilit olivat hakeneet turvaa Unifil-joukkojen suojista Israelin hyökkäyksen takia.
Israel yritti vuoden 1996 huhtikuussa sotakoneellaan nujertaa Hizbollahin taistelijat, jotka tulittivat raketein Pohjois-Israelia. 18. huhtikuuta Israel iski fidziläisten rauhaturvaajien miehittämään tukikohtaan, jonne oli ahtautunut lisäksi satoja pakolaisia.
Kansainvälinen yhteisö tuomitsi joukkosurman ja kahdeksan päivää myöhemmin selkkauksen osapuolet taipuivat tulitaukoon luvaten pidättäytyä sotimisesta siviilien keskellä.
Israelin vuoden 1996 Libanonin sotilasoperaation nimi oli Vihan hedelmät. 16 vuorokauden ajan Israel moukaroi pohjoisen naapurin maaperää 600 ilmapommituksessa ja 23 000 tykinammuksella. 175 libanonilaista sai surmansa ja yli 350 haavoittui - uhreista valtaosa oli siviilejä.
YK piti Qanan Unifil-tukikohdan pommitusta "todennäköisesti tarkoituksellisena". Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti Israelia tahallisesta teosta.
Uhrit on haudattu muutaman sadan metrin päähän sunnuntaina tuhotusta rakennuksesta.
HS–STT–AFP
Helsingin Sanomat
Lähdelinkki: http://www.nelonen.fi/uutiset/arkisto_uutinen.asp?d=1135220864844
*********************
Hyökkäys Yhdysvaltoihin (11.9.2001)
Noam Chomsky
Terroristihyökkäykset Yhdysvaltoja vastaan olivat valtavia rikoksia. Ne eivät ehkä olleet mittakaavaltaan yhtä laajoja kuin monet muut terrori-iskut, kuten esimerkiksi Clintonin ohjusisku Sudaniin ilman mitään uskottavaa veruketta, jossa puolet maan lääketuotannosta tuhoutui jatuntematon määrä ihmisiä kuoli (kukaan ei tiedä kuinka moni, koska USA blokeerasi YK:n tutkimuksen asiasta, eikä ketään kiinnosta). Puhumattakaanpaljon suuremmista rikoksista, joita muistuu helposti mieleen.
Mutta epäilemättä tämä oli hirvittävä rikos. Kuten tavallista, pääasialliset uhrit olivat työtätekeviä ihmisiä: siivoojia, sihteereitä, palomiehiä, jne. On myös todennäköistä, että hyökkäys osoittautuu murskaavaksi iskuksi palestiinalaisia ja muita köyhiä ja sorrettuja ihmisiä vastaan. On todennäköistä, että se johtaa ankariin turvallisuustoimiin ja sillä on monia kielteisiä vaikutuksia kansalaisoikeuksiin ja USA:n sisäiseen vapauteen.
Nämä tapahtumat alleviivaavat dramaattisella tavalla Yhdysvaltojen "ohjuspuolustus"hankkeen typeryyttä. On koko ajan ollut itsestäänselvää -- ja strategiset analyytikot ovat huomauttaneet toistuvasti -- että jos joku kukaan aiheuttaa valtavaa vahinkoa Yhdysvalloille, hän tuskin käyttää ohjuksia, joilla hän takaisi välittömän tuhoutumisensa. On paljon helpompia keinoja, joita ei käytännössä voida estää mitenkään. Mutta on hyvin todennäköistä, että tämän päivän tapahtumia tullaan käyttämään lisäämään painetta ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. "Ohjuspuolustus" on pelkkä veruke avaruuden militarisoinnille, ja neuvokkaalla suhdetoiminnalla naurettavimmatkin argumentit saattavat tehota pelokkaaseen väestöön.
Lyhyesti sanoen, terrori-isku oli kuin lahja USA:n kovan linjan oikeistolle, joka toivoo voivansa käytää väkivaltaa valtapiirinsä kontrolloimiseen. Erillinen huoli ovat USA:n välittömät vastatoimet, ja teot, joita ne ehkä vuorostaan provosoivat -- mahdollisesti lisää tamantapaisia hyökkäyksiä, tai jopa pahempia. Tulevaisuus näytää paljon pahaenteisemmältä nyt kuin ennen viimeisimpiä hirmutekoja.
Me voimme valita, miten reagoida. Me voimme ilmaista oikeutettua kauhua ja pyrkiä ymmärtämään, mikä johti näihin rikoksiin, mikä merkitsee, että meidän on yritettävä arvata niiden tekijöiden ajatuksia. Jos valitsemme tämän reaktion, meidän on mielestäni syytä kuunnella kokeneen Lähi-Idän -kirjeenvaihtajan Robert Fiskin sanoja, jonka tieto ja ymmärrys alueen asioista on vertaansa vailla. Fisk kuvailee sitä "pahuutta ja uskomatonta julmuutta, johon nöyryytetty kansa kykenee". Hän kirjoittaa, että "tämä ei ole demokratian sota terroria vastaan, toisin kuin maailmalle tullaan seuraavina päivinä uskottelemaan.
/ - - Kysymys on myös amerikkalaisista ohjuksista, jotka iskeytyvät palestiinalaisten koteihin, amerikkalaisista sotilahelikoptereista, jotka ampuivat raketteja libanonilaiseen ambulanssiin vuonna 1996, amerikkalaisista ammuksista, joita satoi Qana-nimiseen kylään, USA:n israelilaisen liittolaisen kouluttamasta libanonilaisesta miliisijoukosta, jotka viiltelivät, raiskasivat ja murhasivat tiensä pakolaisleirien läpi". Ja monesta muusta vastaavasta tapauksesta. Jälleen kerran voimme valita: voimme joko yrittää ymmärtää tai kieltäytyä ymmärtämästä. - - /
Jälkimmäisessä tapauksessa lisäämme todennäköisyyttä, että tulevaisuus tuo mukanaan vielä pahempia katastrofeja.
Noam Chomsky
Käännös: Juhani Yli-Vakkuri
Lähdelinkki: http://www.kaapeli.fi/~pulut/chomsky/artikkelit/terrori.htm
PS3. Ja Qanan sotarikoksen ohessa infedilien ja kansalaisten olisi syytä olla huolissaan esimerkiksi tuosta:
********************************
Libanon: Israelin pommit saastuttivat Välimerta ennätyksellisesti
Julkaistu: 29.7.2006 14:13
Päivitetty: 29.7.2006 20:55
BEN CURTIS / AP
Paksu öljy peitti Ramlet el-Beidan rantaa Beirutissa perjantaina.
Beirut. Israelin pommitukset ovat aiheuttaneet valtavan ympäristökatastrofin Välimerellä, syytti Libanonin ympäristöministeri lauantaina.
Ministerin mukaan Israelin pommittamalta voimalaitokselta on valunut mereen 10 000–15 000 tonnia raskasta polttoöljyä, joka on jo saastuttanut Libanonin rannikon ja uhkaa myös muiden alueen maiden merialueita.
"Kyseessä on epäilemättä Välimeren suurin ympäristökatastrofi, jolla voi olla hirvittäviä seurauksia kaikille itäisen Välimeren maille", ympäristöministeri Jacub Sarraf sanoi.
Israel pommitti voimalaitoksen öljytankkeja kaksi viikkoa sitten. Tankit sijaitsevat vain parinkymmenen metrin päässä rannasta. Öljyvuoto on jo pysähtynyt, mutta 25 000 litran vetoinen tankki on edelleen tulessa ja saattaa räjähtää.
Öljy on jo mustannut liki kolmanneksen Libanonin rannikosta. Ministeri Sarraf arvioi, että puhdistustyö voi maksaa kymmeniä miljoonia euroja ja kestää ensi vuoteen saakka. Työhön ei kuitenkaan voida ryhtyä Israelin merisaarron ja kaluston puutteen vuoksi.
Libanon on pyytänyt apua ulkomailta.
"Jos mitään ei tehdä, virtaukset kuljettavat öljyn myös Kyprokseen, Syyriaan, Turkkiin, Kreikkaan ja myös Israeliin. Välimeren eläimistö ja ekosysteemi kärsivät pahoin", Sarraf varoitti.
YK:n ympäristöohjelma UNEP ilmaisi myös vakavan huolensa ilmaiskun aiheuttamasta öljyvuodosta mereen.
UNEP arvioi, että öljy uhkaa jo Syyrian rantoja. Luonnon lisäksi vaarassa on kalastuksesta ja turismista elantonsa saavien ihmisten toimeentulo.
Öljytankkien palo on lisäksi synnyttänyt paksun savupilven, joka on matkalla Beirutin ylle.
STT–AFP
Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Libanon Israelin pommit saastuttivat Välimerta ennätyksellisesti/1135220853991 - Kansalainen Ristimäki

Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Libanon Israelin pommit saastuttivat Välimerta ennätyksellisesti/1135220853991ihan suorat linkit uutisiin. Tuloo helpommaksi meille kaikille ja niille ensikertalaisille, jotka olettavat että sanotkin jotain. Säästyy aikaa ja sun "uskottavuutta". Kiitos!
Ja muista mistä kaikki tämä nykyinen oikeastaan alkoi eli yksi viisi viisi yhdeksän!
Se on kato YK:n päätöslauselma ja mitähän se koski tai koskee. - Timo Ristimäki
Kansalainen Ristimäki kirjoitti:
ihan suorat linkit uutisiin. Tuloo helpommaksi meille kaikille ja niille ensikertalaisille, jotka olettavat että sanotkin jotain. Säästyy aikaa ja sun "uskottavuutta". Kiitos!
Ja muista mistä kaikki tämä nykyinen oikeastaan alkoi eli yksi viisi viisi yhdeksän!
Se on kato YK:n päätöslauselma ja mitähän se koski tai koskee.Ja "se on kato", meinaan YK:n turvaneuvoston päätöslauselmia jokunen muukin kuin 1559.
Ehkäpä Israelilla ei olisi ollut tarvetta tähän nykyiseen hyökkäykseensä tai ei olisi ollut ainakaan ihan "pakko" ryhtyä siihen , jos Israel samalla innolla olisi toteuttanut, sanokaamme nyt vaikka näitä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia:
233, 234, 237, 242, 248, 250, 251, 252, 259, 267, 271, 298, 338, 339, 381, 425,
446, 452, 465, 468, 469, 471, 476, 478, 484, 508, 509, 512, 513, 515, 516, 517,
518, 520, 521, 573, 592, 605, 607, 608, 611, 636, 641, 672, 673, 681, 694, 726,
799, 904, 1073, 1322 ...
Turvallisuusneuvoston päätöksiäkin tärkeämpänä voitanee vielä pitää YK:n yleiskokouksen
päätöslauselmia, erityisesti vaikkapa päätöslauselmaa 181; YK:n yleiskokous kun on YK:n ja kansainvälisen oikeuden ylin päättävä elin...
PS. "Kansalainen ??" voisi alkajaisiksi yrittää vaikkapa muistella YK:n turvaneuvoston päätöslauselmaa 242 ja miettiä muutenkin tilannetta ennen suhteettoman suurta väkivallankäyttöä hyökkäystoimissa niin Gazaan kuin eritoten Libanoniin:
Israel miehittää edelleen palestiinalaisalueita
vastoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. Eritoten päätöslauselma 242 vuodelta 1967 on edelleen voimassa.
Tämän lisäksi Israelin rakentama muuri on todettu
laittomaksi, joten miksi Israel jatkaa miehityspolitiikkaansa ja muurin
rakentamista vaikka ne ovat laittomia?
Ns. turva-aita erottaa palestiinalaisten alueet ja israelilaisten siirtokuntien
alueet toisistaan ja erottaa suuren osan Länsirannasta erilleen. Se ei noudata
vuoden 1949 rajaa vaan menee Länsirannan puolelle. Palestiinalaisten mukaan
Israelin turva-aidalla siirtokunnilleen erottamat alueet ovat Länsirannan kaikkien hedelmällisimmät, ja niillä on mm. suurin osa alueen vesivaroista.
Turva-aita, jonka rakentaminen siis edelleen jatkuu, onkin tuomittu laajasti ja mm. YK pitää sitä laittomana.
Ja jotta "Kansalaiselle..." tulisi mieleen muutakin kuin IDF- videoiden katselu, muutama - retorinen - kysymys "demokraattisesta Israelista" lienee paikallaan:
Tiesitkö, että ei-juutalaiset israelilaiset eivät saa ostaa tai vuokrata maata Israelissa?
Tiesitkö, että autojen rekisterikilvet Israelissa on merkitty väreillä, jotta juutalaiset voidaan erottaa ei-juutalaisista?
Tiesitkö, että Israelin valtaamilla alueilla 85% vedestä annetaan pienelle juutalaisväestölle, ja jäljelle jäävät 15% lukumääräisesti paljon suuremmalle arabiväestölle? Esimerkiksi Hebronissa 85% vedestä varataan noin 400:lle
juutalaiselle "uudisasukkaalle", kun taas 15%:n osuus joudutaan jakamaan Hebronin 120 000 ei-juutalaisen kesken.
Tiesitkö, että Yhdysvallat avustaa Israelia yli 5 miljardilla dollarilla joka vuosi?
Tiesitkö, että USA:n vuosittainen apu Israelille (1,8 miljardia dollaria pelkästään sotilaallisena apuna) on suurempi, kuin sen vuosittainen apu
kaikille Afrikan maille yhteensä?
Tiesitkö, että Israel on ainoa Lähi-idän maa, jolla on ydinaseita?
Tiesitkö, että Israel on ainoa maa Lähi-idässä, joka kieltäytyy allekirjoittamasta ydinaseiden rajoittamissopimusta, ja kieltää kansainvälisen
tarkastuksen puolellaan?
Tiesitkö, että Israel on miehittänyt naapurimaansa Syyrian alueita yli 30 vuoden
ajan, uhmaten kansainvälisiä lakeja ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä?
Tiesitkö, että Israel on lähettänyt vuosikymmenten ajan salamurhaajiaan (Mossad)
tappamaan poliittisia vihollisiaan muissa maissa?
Tiesitkö, että Israelin puolustusvoimien korkea-arvoiset upseerit ovat myöntäneet julkisesti, että maan joukot ovat tappaneet sumeilematta aseettomia sotavankeja?
Tiesitkö, että Israel kieltäytyy asettamasta syytteeseen niitä joukkoja, jotka
ovat tunnustaneet teloittaneensa sotavankeja?
Tiesitkö, että Israel takavarikoi tämän tästä ei-juutalaisten pankkitilejä, kauppoja ja maita, ja kieltäytyy maksamasta uhreille korvausta?
Tiesitkö, että 8. kesäkuuta 1967 Israelin lentokoneet iskivät kansainvälisillä
vesillä amerikkalaiseen sotalaivaston alukseen USS Libertyyn, tappaen 34 amerikkalaista merimiestä ja haavoittaen 171:ä muuta aluksella ollutta? (Kuvittelepa mikä kohu olisi noussut, jos islamilainen maa olisi tehnyt samoin!)
Tiesitkö, että USA:n toiseksi suurin poliittinen eturyhmä on hiljattaisen Fortune-lehden tutkimuksen mukaan juutalainen AIPAC (American Israel Public Affairs Committee)?
Tiesitkö, että Israel vastustaa 69:ää YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa? Tai oikeastaan jo 70:ää. Lisäksi sen keskeisin tukija eli Yhdysvallat on YK:n turvaneuvostossa veto-oikeudellaan estänyt monien kymmenien päätöslauselmien synnyn...
Tiesitkö, että nykyinen Israel pitää sisällään yli 400 nyt jo jäljettömiin hävinnyttä palestiinalaiskylää, ja että sionistit ovat uudelleennimenneet lähes jokaisen alueen peittääkseen takavarikointiensa jäljet?
Tiesitkö, että ennen viimeaikaisia pommitusiskuja niin Gazaaan kuin Libanoniinkin neljä Israelin pääministeriä - M. Begin, Y. Shamir, Y. Rabin ja A. Sharon - ovat osallistuneet siviileihin kohdistuneisiin pommituksiin, verilöylyihin ja kylistä karkotuksiin? Siis jo ennen Ehud Olmertia, joka taitaa mielestään panna edeltäjiäänkin "paremmaksi"...
Tiesitkö, että Israelin ulkoministeriö maksaa kuudelle amerikkalaiselle
suhdetoimintayritykselle, jotta nämä antaisivat Israelista myönteisen kuvan amerikkalaiselle yleisölle?
Tiesitkö, että Sharonin kokoomushallitus piti siällään aikanaan puolueen, Molodetin, joka
kannattaa kaikkien ei-juutalaisten häätämistä miehitetyiltä alueilta? Jotta siitä sitten vaan vetailemaan Hamasiin ja Hizbollahin osallistumista Palestiinalaishallintoon ja Libanonin hallitukseen...
Tiesitkö, että Oslon sopimuksen
allekirjoittamiseen jälkeen Israel on - tuon sopimuksen vastaisesti - jatkanut
juutalaisten "siirtokuntien" rakentamista?
Tiesitkö, että juutalaisten "siirtokuntien" rakentaminen miehitetyille alueille aikanaan
kaksinkertaistui - "kovan linjan" pääministeri B. Netanyahuun verrattaessa - nimenomaan
"maltillisen" pääministeri Ehud Barakin aikana?
Tiesitkö, että Israel julkaisi erään postimerkin kunnioittaakseen miestä, joka hyökkäsi siviilejä kuljettaneeseen bussiin, tappaen useita ihmisiä?
Tiesitkö, että hiljattain paljastetut dokumentit osoittavat, että Israelin ensimmäinen pääministeri, David Ben-Gurion, hyväksyi ainakin jossain tapauksissa palestiinalaisten karkotuksen vuonna 1948?
Tiesitkö, että Israelin korkeimman oikeuden antamasta kidutuskiellosta
huolimatta Israelin turvallisuuspalvelun Shin Betin kuulustelijat ovat
jatkaneet palestiinalaisvankien kiduttamista?
Tiesitkö, että palestiinalaiset pakolaiset muodostavat suurimman osan maailman
pakolaisväestöstä?
"kansalainen ..." ja "Infidel" ja muutamat muutkin voisivat muistaa, että Israelia koskevia YK:n päätöslauselmia on muitakin kuin tuo
242.
Kun Britannia ilmoitti vetäytyvänsä Kansainliiton mandaatilla hallinnoimansa Palestiinan alueelta, YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman
181 (23.11.1947) äänin 33 puolesta, 13 vastaan.
Päätöslauselmassa määriteltiin
Palestiinan jako juutalais- ja arabivaltioon ja näiden rajat yksityiskohtaisesti, sekä Jerusalemin asema kansainvälisenä erillisalueena.
Arabimaat, Palestiinan arabit ja mm. Kuuba ja Kreikka olivat esitystä vastaan,
ja siksi Palestiinan arabivaltiota ei perustettu.
Päätöslauselma 242 (turvallisuusneuvosto 22.11.1967) vaatii hyvin yksiselitteisesti ja selkeästi Israelia vetäytymään takaisin valloittamiltaan alueilta, siinä ei puhuta
neuvotteluista ehtona vetäytymiselle.
Muitakin Israelia koskevia päätöslauselmia on, mm. 267 (3.7.1969) jossa Israelia vaaditaan luopumaan Jerusalemin liittämisestä osaksi Israelia ja palauttamaan sen kansainvälinen asema.
Nämä päätöslauselmat ovat kaikkien saatavilla ja
kehottaisinkin jokaista asiasta kiinnostunutta tutustumaan niihin. Israelissa arabikansalaiset eivät suinkaan ole tasa-arvoisia juutalaisten kanssa. Israelin arabeja syrjivään lainsäädäntöön, oikeus- ja hallintokäytäntöön ovat puuttuneet useat ihmisoikeusjärjestöt, mm. Amnesty International ja Human Rights Watch
sekä israelilaiset Association for Civil Rights in Israel (ACRI) ja The Arab Association for Human Rights (HRA). Miehitetyillä alueilla arabeilla ei ole juuri mitään oikeuksia. Muun muassa 27.7.2005 Israelin parlamentti Knesset sääti kaksi avoimesti palestiinalaisia syrjivää lakia, joista toinen estää palestiinalaisia hakemasta korvauksia miehitetyillä alueilla tuhotusta omaisuudesta, ja toinen käytännössä estää perheiden yhdistämisen jos toisena
puolisona on palestiinalainen ja toisena Israelin kansalainen. Näiden lakien tekstit samoin kuin muutkin tässä esittämäni asiat ovat helposti kenen tahansa tarkistettavissa.
Palestiinan arabeista osa karkotettiin jo Britannian alaisuudessa 1920-luvulta
lähtien kruunun takavarikoitua heidän maansa ja myytyä ne juutalaisten järjestöille. 1948 levottomuuksien yhteydessä paljon arabeja pakeni alueelle, joka heille oli YK:n päätöslauselmalla 181 määrätty, vaikka moni jäikin Israeliin. Israelin viranomaiset estivät pakolaisia palaamasta takaisin kotiseuduilleen tilanteen rauhoituttua. Myöhemmin Israelissa säädettiin kolme lakia, The Land Acquisition Law (1953), The Land Rights Settlement Ordinance (1969) ja The Negev Land Acquisition Law (1980), joilla käytännössä otettiin kaikki pakolaisten ja myös suurin osa maassa edelleen asuvien arabien maista
valtion omistukseen, ja jaettiin myöhemmin lähinnä juutalaisille uudisasukkaille.
Eli yhtään mikään Lähi-idässä - sen enempää historiallisessa Palestiinassa kuin Libanonissakaan ei ole "alkanut" päätöslauselmasta "yksi viisi viisi yhdeksän", kuten muutamat tietämättömät saattavat kuvitella ja/tai uskotella.
Kun jättää moisen "uskottelemisen", voi erinomaisen paljon lisätä omaa "uskottavuuttaan"...
.. ja siirtyä kehittämään Lähi-idän problematiikkaan liittyviä taitotietojaan vaikkapa tuolta...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197
- Kansalainen Ristimäki
historiasta. Aina voidaan mennä historiassa vaikka aadamin aikoihin, mutta jos syitä nykyiseen sotaan Libanonissa haetaan löytyy ne numero 1559 takaa. Hizzbollah!
- Timo Ristimäki
"- - Israelin sotaopin historiaan perehtynyt professori Pasi Kesseli uskoo, että tilanne Libanonissa käynnistyi nopeammin kuin Israel oli odottanut. - - Kesseli sanoo olevansa melko varma, ettei iskuja YK-asemaa ja Qanan kylän taloa vastaan tehty vahingossa." (Turun Sanomat 2.8.2006).
"Kansalainen .." tuntuukin olevan henkilö, joka seisoo sanojensa takana. Useimmiten jopa hyvinkin kaukana...
Ehkä löytyykin Israelin kv. humanitarisen oikeuden vasteaisiin hyökkäyssotiin niin Gazassa kuin Libanonissakin "syitä" jonkin "takaa", mutta todella hyvin kaukaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018309701
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018318206
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018317855
.. kuten erityisen hyvin siis tuosta Kesselistä...
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2006-08-02,104:3:395616,1:0:0:0:0:0:
... vaikka juuri tuolta toki kaikkein eniten...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197
http://www.tbrnews.org/Archives/a2381.htm#004 - Kansalainen Ristimäki

http://www.tbrnews.org/Archives/a2381.htm#004on kaiken takana.
- Timo Ristimäki
Kansalainen Ristimäki kirjoitti:
on kaiken takana.
Ekä hyvinkin "kaiken takana". Mutta paljon syvemmät syyt löytyvät about 70 muusta YK:n resoluutiosta ja hyvin usealta vuosikymmeneltä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018377945
Lue enemmän...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018351940
... ja vieläkin enemmän...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197 - Kaheli
Kansalainen Ristimäki kirjoitti:
on kaiken takana.
jätkälle lyötiin jauhot kurkkuun.. en väitä että islamilaiset on puhtaita näissä jutuissa, mutta kyllä israel on törkeintä mitä on nähty maan päällä. paljon törkeämpää kuin natsien ja stalinin hommat
- Anonyymi
Onko tämä sama Tapio Kujala joka sai potkut Tamkista?
- Anonyymi
Sama ukkeli.
Ihan on kujalla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768