Kanadalainen Andy Chiodo, 23, liittyy Kärppien maalivahtiosastolle vuoden mittaisella sopimuksella. Chiodosta odotetaan korvaajaa NHL-kaukaloihin lähteneelle Niklas Bäckströmille "Saimme Kärppien näköisen maalivahdin. Hänen uransa on menossa selkeästi eteenpäin", toteaa Kärppien maalivahtivalmentaja Ari Hilli.
Pittsburgh Penguinsin organisaatiosta Ouluun siirtyvä Chiodo on pelannut urallaan kahdeksan NHL-ottelua Penguinsin riveissä kaudella 2003-04. Hän edusti myös Kanadaa viime talven Spengler Cupissa
"Olemme kartoittaneet hänet tarkkaan monelta suunnalta. Odotamme liikkuvaa ja taistelevaa maalivahtia", Hilli sanoo.
Pelaaja saapuu Ouluun näillä näkymin viikonloppuna ja lienee käytettävissä jo 1. elokuuta Rovaniemellä, jossa Kärpät aloittaa kauteen valmistavat harjoitusottelunsa Mestis-joukkue Vaasan Sportia vastaan.
182-senttinen Chiodo on pelannut syksystä 2003 lähtien pääasiassa Penguinsin farmijoukkue Wilkes- Barre / Scranton Penguinsin riveissä AHL:ssä sekä ECHL-liigan Wheeling Nailersissa.
"Penguinsin organisaatiossa on kova kilpailu maalivahtiosastolla", Hilli sanoo viitaten muutaman vuoden takaiseen NHL:n ykkösvaraukseen Marc-Andre Fleuryyn ja Dany Sabouriniin.
Chiodo osoitti kaudella 2003-04 selviänsä myös kovien panosten otteluissa ja torjui joukkueensa AHL:n finaaleihin saakka. "Myös se vaikutti valintaan", Hilli sanoo.
New York Islanders varasi torontolaislähtöisen Chiodon vuonna 2001 kuudennella kierroksella ja kaksi vuotta myöhemmin Penguins poimi hänen oikeutensa seitsemännellä kierroksella. Keväällä 2003 Chiodo valittiin OHL:n (Ontario Hockey Leaguen) kauden maalivahdiksi
Kärpät kiinnitti keväällä maalivahtiosastolleen viime kaudella Mestiksen Jukureissa loistaneen Jaakko Suomalaisen. Hillillä on kaksi uutta opastettavaa, kun viime kauden kakkosvahti Mika Pietilän sopimus päättyi.
"Työsarkaa riittää, mutta molempien maalivahtien käyrä osoittaa ylöspäin", Hilli arvioi.
(M-A)
Chiodo Kärppien maalille
2
266
Vastaukset
- Laura1
pelätään pahinta. No, aikahan tuon näyttää:)Saavat sitten Suomalainen ja Chiodo kisata ykköspaikasta kunnolla.Jos Suomalaisen pelit alkaa mennä hyvin niin voi tulla ykkösmokeksi.
Iloinen olen siitä ainakin, että Kärpät sai pitää Pikun! Todella hieno juttu! Nyt kun miehen on nähnyt torjuvan, niin suhteellisen iso kivi vierähti sydämeltä. Chiodo on hyvä maalivahti. On vielä aivan liian aikaista sanoa onko hän Niken veroinen, tuskinpa vai, sillä muutenhan Chiodokin pelaisi NHL:ssä. Kuitenkin hän on tasokas torjuja ja tietyiltä osin jopa Nikkeä parempi. KalPa matsissa miehen hanska toimi erinomaisesti, eikä kiekkoja juurikaan jäänyt miehen eteen.
Chiodon kohdalla on muistettava, että tärkeintä on miehen kunto keväällä. Syksyn otteet ovat jossain määrin sivuseikka. Chiodon kohdalla pitää seurata tarkkaan sitä miten hän kauden mittaan kehittyy. Jos torjuntatavassa on puutteita, niin niille on kauden mittaan tehtävissä kehitystä. Ei siis pidä huolestua, vaikka alkukaudesta maaleja menisikin yllättävän paljon hänen selkänsä taakse. Joulun aikoihin on nähtävissä mikä on miehen rutiinitaso ja kuinka se on kehittynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513