Vielä kerran....

...haluan puhua Lähi-idän tilanteesta ja sen taustoista, kun aihetta siihen näkyy edelleen olevan. Pahimmin ennakkoasenteinen kirjoittelu näkyy tosin jo hieman vaimentuneen, kun kaiken pahan maailmassa USA:n syyksi paneva Timo Ristimäki näkyy saaneen kyllikseen. Eivätkä kovin aktiivisia enää näy olevan nekään, jotka kaiken pahan takana tuolla ja muuallakin – jopa meillä – näkevät sionismin, sanhedrinin, kasaarijuutalaiset, vapaamuurarit ja muut yhtä mielenkiintoiset salaseurat.

Pitävätköhän nuo kaikki itseään keskustalaisina, koska tällä saitilla noista kirjoittelevat? En ihmettelisi, sillä kyllähän kepulaisuuteen kuuluu kaiken vieraan pelko ja ahdasmielinen suvaitsemattomuus kaikkia muita kuin ”omaa väkeä” kohtaan.

Mutta vielä on keskustelua ja siinä esiintyviä vääriä tietoja ja oletuksia sen verran, että ainakin tämän kerran koetan antaa hieman tietoja, jotka saattaisivat mahdollistaa halukkaille syvällisemmän keskustelun. Minua ärsyttää se, että sanotaan vankka tuomitseva mielipide jostain yksittäisestä tapahtumasta ymmärtämättä sen väistämätöntä yhteyttä meneillään olevaan sotaan. Ärsyttävät myös kovin varmat tuomitsevat mielipiteet koko sodasta, jos sen syytä ei ymmärretä. Ja sen ymmärtämiseksi vaadittaisiin paitsi sotaa edeltäneen tilanteen myös paljon pitemmän ajan historian tuntemusta.

Tuolla aikaisemmin Mielipidepankki avauksessaan ”Murha vai tappo” ymmärrettävästi on kuohuksissaan aseettomien tarkkailijoiden kuolemista, mutta osoittaa samalla – ja myöhemmässä vastineessaan minun avaamassani ketjussa – kyllä ymmärtävänsä tilanteen paremmin kuin moni muu. Mutta lakimieheksi liian jyrkän tuomion hän antaa tuosta yksittäisestä tapauksestakin, sillä jos hän ottaisi huomioon siihen johtaneet syyt, niin enintään kuolemantuottamuksesta Israelin armeijaa voitaisiin syyttää.

Emeritus on tänään käyttänyt Israelin viimeisiä asiassa pommituksia koskevassa asiassa puheenvuoron, johon yhdyn, koska tiedän asian juuri niin usein olevan. Niinhän menettelivät hizbollahit myös tuossa tarkkailijoiden hengen vaatineessa tapauksessa: ampuivat niiden aseman vierestä rakettinsa ja suojautuivat sitten betonibunkkereihinsa. Ilmeisesti he todella jättivät tuon kerrostalon heti kuultuaan Israelin varoituksen talon tuhoamisesta, mutta eivät välittäneet tietoaan talon siviiliasukkaille.

Myös Seppo Hietanen on hänelle harvinaisella tavalla tuossa asiassa esittänyt ihan oikeitakin näkemyksiä, jotka hän kyllä yleensä heti pilaa kytkemällä niihin täysin paikkansapitämätöntä poliittista fuulaa, jopa meidän kotimaamme politiikasta, ja tietysti aivan päinvastaisesti todellisuudelle.

Oiva Härkönen on pariin kertaan heittänyt hänelle tyypillisesti iskulauseenomaisen viestin asiasta, viimeksi CITY-Keskustan avaamassa ketjussa, ja viesti on ajatukseltaan oikeansuuntainen, mutta siitä kuitenkin ilmenee, että Oivakaan ei tunne tarpeeksi hyvin Israelin historiaa, jotta voisi ymmärtää vaikean tilanteen.

- - -

Israelin valtion syntyä ei pidä laskea vasta vuodesta 1947, jolloin YK hyväksyi Palestiinan jakamisen erillisiksi juutalais- ja arabivaltioiksi. Oikeampi ajankohta sille olisi 1897, jolloin Israelin perustamiseen tähtäävän sionismi-aatteen isä Itävallan juutalainen kirjailija Theodor Herzl Wieniin koolle kutsumassaan ensimmäisessä kansainvälisessä juutalaiskonferenssissa sai hyväksytyksi päätöslauselman asiasta, jonka jälkeen alkoi juutalaisten voimakas työskentely asian hyväksi, ja juutalaisten muutto Palestiinaan kiihtyi.

Monien Israelin juutalaisten mielestä maa on kuulunut aina heille, vaan suurin osa heistä on ollut vain tilapäisesti maanpaossa varmoina siitä, että vielä joskus he palaavat maahansa. Niinpä he aina juutalaisten suurimman juhlan pääsiäisen (pesah) aikaan toisiaan tervehtiessä aina lisäsivät: ”ensi vuonna Jerusalemissa”. Juutalaisten pääsiäistä vietetään tietenkin heidän Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi.

Palestiinassahan oli koko 2000-vuotisen diasporankin aikana aina asunut pieni, muutaman kymmenen tuhannen juutalaisvähemmistö, mutta runsaat sata vuotta sitten sinne alkoi tulla juutalaisia useamman tuhannen vuosivauhtia. He ostivat maata arabeilta ja rupesivat viljelemään ja rakentamaan sitä aluksi pitkään sulassa sovussa arabien kanssa, sillä Palestiinassa ei ollut silloin ahdasta, kun arabiväestökin oli vain hieman yli puoli miljoonaa. Arabit päinvastoin olivat tyytyväisiä, kun saivat juutalaisilta rahaa myymästään maasta ja paljon neuvoja maanviljelyksessä ja kaikessa niin, että Palestiinan arabien elintaso kohosi selvästi naapurimaiden elintasoa korkeammaksi.

Palestiina kuului tuohon aikaan Turkille, oli osa ottomaanien imperiumia. Kun se imperiumi romahti ensimmäisessä maailmansodassa, Palestiina siirtyi Iso-Britannian mandaattialueena hallittavaksi. Jo sodan aikana oli Iso-Britannian ulkoministeri jaarli Balfour antanut lupauksen juutalaisille (ns. Balfourin julistus) kansallisesta kodista Palestiinaan. Juutalaiset pitivät tuosta lupauksesta kiinni, vaikka britit halusivat sen unohtaakin. Juutalaisten muutto Palestiinaan kiihtyi entisestään, ja nyt alkoi tulla ongelmia, kun arabit sitä vastustivat, ja brittien hallinto asettui arabien puolelle. 1920-luvun alussa maassa oli jo noin 200 000 juutalaista, ja he aloittivat mm. Tel Avivin (nimi merkitsee : kevään kukkulat) kaupungin rakentamisen hiekkaperäiselle joutomaalle rannikolle historiallisen Haifan kaupungin pohjoispuolelle. Nyt tuossa kauniissa suurkaupungissa, ympäristöineen on jo runsaasti yli miljoona asukasta.

Jo vuonna 1920 juutalaiset olivat perustaneet itsepuolustusjärjestön nimeltä Haganah, ja terrori-iskuin se taisteli myös arabien puolella olleita siirtomaaisäntiä brittejä vastaan. Yksi järjestön pelätyimpiä päälliköitä oli Menahem Begin, jonka päästä britit olivat tarjonneet huomattavan palkkion, mutta onneksi Beginin pää pysyi hänen hartioillaan, jotta hän sitten Israelin pääministerinä 1979 pystyi tekemään rauhan Egyptin presidentti Anwar Sadatin kanssa!

Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan keskitysleireillä arviolta kuusi miljoonaa ihmistä kuoli, suurin osa kaasuttamalla hengiltä. Kuolleista yli 90 % oli juutalaisia. Nuo karmeat tapahtumat paljastuttuaan ravistelivat voittajavaltioiden johtajien ja koko maailmankin omaatuntoa niin, että Israel perustettiin voittajavaltioiden yksimielisellä päätöksellä. Päätökseen varmasti vaikuttivat jo nuo aiemmatkin tapahtumat (Balfourin julistus) ja se, että juutalaisvainot olivat olleet vuosisatoja tavallisia lähes kaikkialla Euroopassa.

Kun päätös Palestiinan jakamisesta ja Israelin muodostamisesta tehtiin, Palestiinassa asui jo lähes 400 000 juutalaista. Pian sinne alkoi tulla juutalaisia niin suuria määriä, että britit tekivät kaikkensa sen estääkseen, ja internoivat tulijoita mm. suurille leireille Kyprokselle. Sieltä kuitenkin juutalaisia karkasi suurin joukoin ja itse hankkimillaan laivoilla tulvivat maahan, kuten mm. Leon Uriksen mainiossa romaanissa ”Exodus” kerrotaan. Tuolloin tapahtui myös muutama suuronnettomuus, kun ylilastissa ollut laiva upposi hukuttaen suuren joukon maahan pyrkiviä.

Juutalaisia kuitenkin pääsi perillekin niin, että jo vuonna 1948 maassa alkoivat olla ”puntit tasan”, eli arabeja oli noin 800 000, juutalaisia hieman vähemmän. Silloin luonnollisesti ongelmat väestöryhmien kesken olivat jo pahoin kärjistyneet, kun juutalaiset olivat ottaneet haltuunsa omin lupinensakin maata, joka kuitenkin enimmäkseen oli ”ei kenenkään” maata, tai ainakaan arabit eivät sitä olleet viljelleet tai rakentaneet.

Terrorismiluonteinen sissisota maan sisällä oli kiihtynyt puolin ja toisin sen jälkeen kun britit olivat vetäytyneet maasta. Nyt siihen puuttuivat arabinaapuritkin. He kutsuivat palestiinalaisia arabeja pakolaisiksi maihinsa, jotta nämä eivät jäisi sodan jalkoihin, kun he hyökkäävät maahan ja ajavat kaikki juutalaiset Välimereen. Lähes puoli miljoonaa palestiinalaista noudatti kutsua.

Ja sitten nuo naapurit Egypti, Jordania ja Syyria – Libanon pysytteli sivussa - hyökkäsivät 1948 yhdessä tuohon pieneen maahan, ja niitä tukivat henkisesti ja aineellisestikin voimakkaasti myös kauemmat arabimaat, kuten Irak ja Saudi-Arabia. Israelin piti olla helppo nakki ylivoimaisille arabeille. YK:n sovittelemassa aselevossa 1949 Israelin hallintaan jäi lähes tuplaten suurempi alue kuin minkä YK oli sille myöntänyt. Pakolaisongelma kärjistyi, kun arabit pakenivat Israelin nyt valtaamilta alueilta naapurimaihin.

Monta kertaa ovat arabinaapurit yrittäneet työntää juutalaiset Välimereen, mutta aina niille on käynyt köpelösti. Vuonna 1956 Egypti kansallisti Suezin kanava, ja Israel käytti selkkausta hyväkseen valtaamalla koko Siinain, mutta YK:n määräystä kiltisti noudattaen se pian vetäytyi vuoden 1949 rajoilleen.

Mahtipontisin naapureiden yritys tapahtui 1967, kun Egyptin vaatimuksesta YK:n rauhanturvajoukot poistettiin Siinailta, jonka jälkeen Egypti sulki Akaban lahden – Israelin meritien Punaiselle merelle ja sitä kautta maailman valtamerille, ja taas kaikki naapurit yhdessä aloittivat sodan Israelia vastaan. Tuossa ns. kuuden päivän sodassa Israel valtasi taas Siinain Egyptiltä, Jordanin koko länsirannan Jordanialta ja Golanin alueen Syyrialta.

Vielä 1973 naapurit yrittivät. Egypti saikin hyvän alkumenestyksen tuossa ns. Jom Kippurin sodassa ylittämällä kieltämättä nerokkaasti Suezin kanavan, kun Israelilla oli suuren juhlapäivän johdosta vajaa miehitys vastarannalla. Mutta jo muutaman päivän kuluttua Israel oli mobilisoinut armeijansa ja oli saartanut Egyptin armeijan kanavan länsipuolelle Katkerajärvien alueella, edennyt Golanilla kymmeniä kilometrejä Sasaan kaupungin tasalle, ja olisi varmasti päässyt Damaskukseen asti, jos olisi halunnut. Ja taas tarvittiin YK.n rauhanturvaajat aselepoa tekemään ja osapuolten väliin, jossa he olivat sitten Siinailla vuoteen 1979 saakka. Golanilla Israelin ja Syyrian välillä ne ovat vieläkin.

Mutta tämän sodan jälkeinen rauhanteko vuonna 1979 oli Egyptille voitollinen: se sai Siinain takaisin – ja Anwar Sadat sai maksaa siitä voitosta hengellään!

- - -

Nykyisenkin sodan taustalla on nähtävä kaikki tuo lyhyesti kuvaamani pitkä historia. Suurin ongelma on palestiinalaispakolaiset, jotka eivät ole luopuneet aikomuksestaan palata takaisin kotimaahansa, ja joiden aikomusta tukevat nuo naapurit, jotka heidät – nykyisten pakolaisten isovanhempien sukupolven – maihinsa kutsuivat.

Toivottavasti heidän diasporansa ei kestä kahta tuhatta vuotta, mutta vaikea on nyt nähdä sille loppua olevan tulossa. Israel ei varmasti tule näköpiirissä olevassa kaukaisessakaan tulevaisuudessa mihinkään häviämään paikaltaan, ei edes luopumaan strategisesti välttämättömistä valloituksistaan kuten Golanista. Helpoin tapa olisi noiden pakolaisten asuttaminen arabimaihin, joissa heille kyllä tilaa olisi, ja joissa he pääsisivät oman kielensä ja uskontonsa pariin, mutta sitä eivät halua enemmän nuo naapurit kuin pakolaiset itsekään.

Egyptissä pakolaisten määrä on niin pieni, että tuo suuri maa pystyy pitämään ne ”kurissa”, mutta Jordaniassa ne saivat maan asiat niin sekaisin, että kuningas Hussein jo 1970-luvulla hääti heidät pois maastansa, ja enemmistön niistä joutui vastaanottamaan Libanon, joka oli liian heikko heidät torjuakseen.

Libanonissa olivat sitä ennen eläneet sulassa sovussa keskenään muslimit, kristityt ja juutalaiset, ja maan perustuslainkin mukaan maan presidentistä ja pääministeristä toisen on oltava muslimi, toisen kristitty. Pian nuo pakolaismassat panivat asiat sekaisin ja johtivat sotiin myös maan, jossa vanhojen foinikialaisten jälkeläiset olivat vain halunneet elää rauhassa, tehdä kauppaa ja rikastua entisestäänkin. Maan ulkopuolelta nuo Libanoninkin sodat ovat paljolti käyttövoimansa saaneet, etenkin Syyriasta, ja shiialaiset hizbollahit tietysti saavat voimakasta tukea myös voimakkaimmalta shiia-muslimien hallitsemalta maalta Iranilta.

Sodassa tapahtuu aina kamalia, siellä kuolee täysin syyttömiä, rauhanhaluisia siviilejä ja lapsiakin. Niin tapahtui aikoinaan meilläkin; esim. ensimmäisessä Helsingin pommituksessa 30.11.1939 kuoli muistaakseni 90 ihmistä, ensimmäisenä uhrina 9-vuotias koulutyttö Armi Metsäpelto. On ymmärtämätöntä tuomita jokin yksittäinen tapahtuma, olkoon se miten ruma tahansa. Sota voidaan ja pitääkin tuomita, mutta oikeilla perusteilla. Tämä nykyinen Lähi-idän sota tuomitaan näilläkin saiteilla enimmäkseen väärillä perusteilla, kun ei haluta nähdä ja ymmärtää siihen taas johtaneita tapahtumia.

- - -

Tällaisen lyhyen – monen mielestä varmaan taas ylipitkän – esityksen asiasta vielä halusin tehdä. Uskon tämän tarjoavan jotakin sille, joka aidosti haluaa asiasta – nykytilanteesta taustoineen – jotakin tietää ja ymmärtää. Aihepiiristä löytyy kirjallisuutta vaikka kuinka paljon. Mielestäni siitä saa paljon varmemman pohjan tarjoavaa tietoa kuin päivän mediasta, joka kuitenkin joutuu olemaan myös tässä asiassa kuten usein muussakin kovin pinnallinen ollakseen ns. mediaseksikäs.

Tietysti laitan tämän esitykseni tälle saitille, kun täällä tuostakin asiasta on eniten keskusteltu. Ja eniten täällä on esitetty myös Israelin ja juutalaisten vastaista näkemystä, ja esittäjistä ainakin monet ovat olleet keskustalaisia, vaikka CITY-Keskusta avauksessaan väittääkin, että keskustassa ei ole juutalaisvastaisuutta. Väitteen tekee hupaisaksi se, että samalla – ja varsinkin eilen tekemässään ja myöhemmin poistamassaan avauksessa – hän väittää sitä olevan eniten demareissa, joiden keskuudesta meillä kuitenkin on noussut mm. kaksi pitkäaikaista Suomi-Israel-seuran puheenjohtajaa ja myöhempää kunniapuheenjohtajaa, K-A.Fagerholm ja Arvo Salo. Mutta en toki tahdo väittää, että keskustalaisuuteen sinänsä kuuluisi antisemitismi, joskin sen kannattajissa on ehkä enemmän kuin muiden puolueen kannattajissa alkulauseessani kuvaamiani ahdasmielisiä ihmisiä.
511717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat
  • Toivottavasti Suomi menestyy tehtävässä siten kuin tuossa linkkikirjoituksessa odotetaan. Totesihan eilen Erkki Tuomiojakin tv:ssa, että jos EU ei nyt onnistu pyrkimyksessään, voidaan pitkäksi ajaksi unohtaa toivomukset EU:n arvovallan paluusta. Ja paljolti se arvovallan säilyminen on nyt juuri Suomesta kiinni: Suomella on nyt paikka joko profiloitua todella hyvin tai epäonnistua maammekin kuvan kannalta kohtalokkaasti.

    Totta kai keskustavetoisella hallituksella taustavaikuttajana on asemansa, joskaan tuolla alueella puoluepolitiittisia pisteitä se ei pysty kertäämään ja sellaisen yrityskin olisi typerää ja alhaista. Pääministerillä on mahdollisuus profiloitua näkyvämmin kuin mitä hän nyt tekee, sillä nyt kyllä ulkoministerimme on selkeästi ykkönen ja presidentti kakkonen tuossa asiassa, ja valtakunnan johdon työnjaon perusteella varmaan niin pitää ollakin.

    Äänestä

Sinä muuten et pysty käsittelemään edes oman maamme historiaa missään merkitsevässä kontekstissa. Se ei johdu vain siitä että olet täydellisesti tietämätön jokaikisestä historian aputieteestä alkaen kulttuuriantropologiasta, sosiologiasta, psykologiasta tai edes taloudesta, vaan myös siitä että olet asenteellisesti täynnä itseäsi ja sanomisen tarvettasi, etkä pysty mitään koskaan oppimaankaankaan. Miksi kuvittelet että sinulla olisi jotain sanottavaa juutalaisista tai arabikulttuureista?

Äänestä
  • ...aina julistat minun tyhmyyttäni ja tietämättömyyttäni, mutta et vielä koskaan ole antanut yhden yhtä näyttöä omasta tietorikkaudestasi ja ymmärryskyvystäsi ulkoa oppimiasi eri tiedealojen nimiä enempää. Luultavasti noiden tiedealojen sisällöistä sinulla ei ole hajuakaan.

    Minulla on paljon sanottavaa sekä juutalaisuudesta että arabikulttureista sekä myös kaikista Lähi-idän maista, niiden historiasta ja nykyisyydestä, koska olen vuosia siellä ollut ja olen ollut kymmeniä vuosia hyvin kiinnostunut aihepiiristä, aina Raamatusta ja Koraanista alkaen, joihin molempiin olen melkoisesti perehtynyt ja tietysti ne ovat hallussanikin, useitakin, nyt Koraanejakin kaksi, kun äskettäin ostin myös uudemman, Jaakko Hämeen-Anttilan suomentaman.

    Hyllyssäni on varsin paljon niin juutalaisuutta kuin islamiakin ja myös kristinuskoa koskevaa kirjallisuutta, monet kirjat vuosikymmenten aikana käytössä kuluneita. Olen jokseenkin varma, että jos alkaisimme todella keskustella tuosta(kin) aihepiiristä, keskustelumme jäisi perin lyhyeksi, kun sinulta loppuisivat repliikit jo alkuunsa.

    Joten hohhoijaa todellakin mokoman möläyksesi johdosta.

    Äänestä

  • Tyypillinen kepuloinen "keskustelija." Ilman vakituista nikkiä eli usein kirjoitellaan puskaryssäläistä soopaa. Rekisteröity nikki on käytössä kun näytetään (valheellista) sivistynyttä naamaa.

    Äänestä

  • ...ja jopa ihan livenäkin tuollaisten tapahtumien varsin tuoreita jälkiä niin Kyproksella kuin noissakin maissa, ja aina ne ovat kovin raskaita nähdä. Varsinkin tällä iällä, kun en ole itse enää sotilas, vaan monen nuoren ja pienenkin lapsen isoisä ja isoisän isäkin.

    Mutta sittenkin pysyn kannassani, jonka jo avauksessani totesin:

    >> Sodassa tapahtuu aina kamalia, siellä kuolee täysin syyttömiä, rauhanhaluisia siviilejä ja lapsiakin. Niin tapahtui aikoinaan meilläkin; esim. ensimmäisessä Helsingin pommituksessa 30.11.1939 kuoli muistaakseni 90 ihmistä, ensimmäisenä uhrina 9-vuotias koulutyttö Armi Metsäpelto. On ymmärtämätöntä tuomita jokin yksittäinen tapahtuma, olkoon se miten ruma tahansa. Sota voidaan ja pitääkin tuomita, mutta oikeilla perusteilla. Tämä nykyinen Lähi-idän sota tuomitaan näilläkin saiteilla enimmäkseen väärillä perusteilla, kun ei haluta nähdä ja ymmärtää siihen taas johtaneita tapahtumia.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...ja jopa ihan livenäkin tuollaisten tapahtumien varsin tuoreita jälkiä niin Kyproksella kuin noissakin maissa, ja aina ne ovat kovin raskaita nähdä. Varsinkin tällä iällä, kun en ole itse enää sotilas, vaan monen nuoren ja pienenkin lapsen isoisä ja isoisän isäkin.

    Mutta sittenkin pysyn kannassani, jonka jo avauksessani totesin:

    >> Sodassa tapahtuu aina kamalia, siellä kuolee täysin syyttömiä, rauhanhaluisia siviilejä ja lapsiakin. Niin tapahtui aikoinaan meilläkin; esim. ensimmäisessä Helsingin pommituksessa 30.11.1939 kuoli muistaakseni 90 ihmistä, ensimmäisenä uhrina 9-vuotias koulutyttö Armi Metsäpelto. On ymmärtämätöntä tuomita jokin yksittäinen tapahtuma, olkoon se miten ruma tahansa. Sota voidaan ja pitääkin tuomita, mutta oikeilla perusteilla. Tämä nykyinen Lähi-idän sota tuomitaan näilläkin saiteilla enimmäkseen väärillä perusteilla, kun ei haluta nähdä ja ymmärtää siihen taas johtaneita tapahtumia.

    kun tuollaista höpötätä
    puuttuu inhimillisyyden geeni kuten sionisteilta

    Äänestä

  • ...niistä lapsista, jotka Hizbollahin "taistelijat" roudasi kerrostaloon, kun itse pötkivät pakoon suojabunkkeriin?
    Karmeata sodankäyntiä!

    Äänestä

  • pohjimmiltasi kirjoitti:

    kun tuollaista höpötätä
    puuttuu inhimillisyyden geeni kuten sionisteilta

    Täytyy hämmästellä joitakin mielipiteitä näissä Lähi-Idän kysymyksissä. Täällä kaikenlaiset kansantieteilijät kirjoittelevat asioista, joita ilmeisesti lähinnä analysoivat tunnepohjalla. Jonkun ihmisen leimaaminen pedoksi, osoittaa jo sinänsä kirjoittajan kyvyttömyyden viileän asiallisen analyysin tekoon. Moniko teistä arvostelijoista on asunut ja työskennellyt kyseessä olevan alueen ihmisten kanssa. Montako israelilaista ja palestiinalaista tunnette henkilökohtaisesti. Mitkä ovat ne asiat, joiden perusteellla olette valmiit tuomitsemaan meneillään olevia tapahtumia. Kyllä nettiin kuvia löytyy. Ei kai kukaan kiistä sitä, että siviilien tappaminen on väärin ja järkyttävää ja, että se pitäisi lopettaa viipymättä. En ole yhdessäkään lukemassani JKK:n tekstissä havainnut hänen mitenkään ihannoivan tätä järjetöntä tappamista. Asiatietoa Lähi-Idän konfliktista ja sen taustoista tuntuu olevan runsaasti, enkä ainakaan itse pysty tiedoillani kehuskelemaan. Olen työtehtävissä oleillut lähes 15 vuotta eri pituisia jaksoja kyseisellä alueella ja tunnen henkilökohtaisesti sekä israelilaisia että palestiinalaisia - sekä kristittyjä, että islaminuskoisia - ja väitän jotain ymmärtäväni näiden ihmisten luonteenlaadusta. En silti kykene analysoimaan tilannetta samoin kuin JKK monissa kirjoituksissaan, lähinnä teoreettisen tiedon puutteen vuoksi. Useimmat kirjoituset näillä palstoilla ovat moralisoivia, mutta se on oikeastaan eri keskustelun aihe, joten keskittykää asiaan ja lopettakaa henkilökohtaisten solvausten suoltaminen.

    Äänestä

  • WADI kirjoitti:

    Arvostan mielipidettäsi, koska jo aikaisemmin on käynyt ilmi, että Sinäkin tunnet tuota maailmankolkkaa ja sen ihmisiä omakohtaisestikin minua pitemmältäkin ajalta, ja että olet monissa muissakin viesteissäsi osoittanut selvää järkeä.

    Olen pitänyt itseäni ainakin normaalissa määrin tunneihmisenä, mutta tässä kysymyksessä - toki eräissä muissakin - olen joutunut itsellenikin yllätyksekseni olevani sittenkin enemmän järki-ihminen, kun en voi antaa tunteilleni valtaa asioissa, joissa niiden kautta päästään vain sellaisiin mielipiteisiin, joita täällä enimmäkseen nähdään, juutalaisten puolestakin, mutta varsinkin heitä vastaan.

    En voisi arvostaa itseäni, jos vastoin parempaa käsitystäni puhuisin jotakin vain tunnepohjalta. Sellainen lienee helpompaa niille, jotka ovat tottuneet niin usein puhumaan politiikasta vastoin parempaa tietoaan.

    Se, että saan silloin tällöin kuulla näkemyksiäni tukevia mielipiteitä juuri sellaisilta ihmisiltä, joiden sanomina niitä arvostan, rohkaisee minua jatkossakin puhumaan asioista juuri niin kuin näen niiden olevan. Kiitos!

    Äänestä

isoisänä kuohuttavat lasten kärsimykset ja kuolema aina. Sinä suhtaudut niihin oudon kylmäkiskoisesti.

Äänestä

  • kirjoitukseen kirjoitti:

    juuri näkemykseni perustui. No eipä se nyt kuitenkaan sinulta mitään uutta ole. Eipä tuota myötäelämisen taitoa voi opettaa, jos se ei ole luontaista.

    Tarkoitin, että narsistinen ihminen on niin oman itsensä lumoissa, että ei häneltä riitä myötäelämisen taitoa muille. No sinähän tunnelmoit lähinnä lainaamalla muiden kirjoittamia runoja.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Tarkoitin, että narsistinen ihminen on niin oman itsensä lumoissa, että ei häneltä riitä myötäelämisen taitoa muille. No sinähän tunnelmoit lähinnä lainaamalla muiden kirjoittamia runoja.

    Mm. lukemalla muitakin hyviä kirjoja kuin vain historiaa, kuuntelemalla ja harrastamalla musiikkia ja... no, enpä viitsi mennä intiimeimmille alueille!

    Ja olen minä tehnyt ja esittänyt täälläkin myös omia runojani, mm. keskustasta ja Annelista; haluatko, että esitän niitä taas! Mutta toki usein mieluummin turvaudun muiden tekemiin runoihin, kun siinä lajissa en ole ihan Eino Leinon, V.A.Koskenniemen, Aaro Hellaakosken, Yrjö Jylhän, Lauri Viidan, Omar Khaijamin, Pablo Nerudan (noiden runoja ainakin lienen täällä esittänyt) ja monen muunkaan runoilijan veroinen.

    Ja runoilla todella voidaan liikauttaa ihmismieltä tehokkaammin kuin parhaallakaan proosalla. Ei kai kuitenkaan kaikkien mieltä - mutta sellaisiin mieliin ei vaikuttane moni muukaan asia.

    jatkuvasti esittämääni käsitystä. Mutta keskustelu on sikäli turhaa, että ei sinulla ole edellytyksiä tajuta tätä. Joten lopetan tähän. Saat mielihyvin viimeisen sanan.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Mm. lukemalla muitakin hyviä kirjoja kuin vain historiaa, kuuntelemalla ja harrastamalla musiikkia ja... no, enpä viitsi mennä intiimeimmille alueille!

    Ja olen minä tehnyt ja esittänyt täälläkin myös omia runojani, mm. keskustasta ja Annelista; haluatko, että esitän niitä taas! Mutta toki usein mieluummin turvaudun muiden tekemiin runoihin, kun siinä lajissa en ole ihan Eino Leinon, V.A.Koskenniemen, Aaro Hellaakosken, Yrjö Jylhän, Lauri Viidan, Omar Khaijamin, Pablo Nerudan (noiden runoja ainakin lienen täällä esittänyt) ja monen muunkaan runoilijan veroinen.

    Ja runoilla todella voidaan liikauttaa ihmismieltä tehokkaammin kuin parhaallakaan proosalla. Ei kai kuitenkaan kaikkien mieltä - mutta sellaisiin mieliin ei vaikuttane moni muukaan asia.

    On maailmankirjallisuus hallussa Voltairesta Churchilliin, ja septimisoinnut musiikissa. Ja tosiaan, muistanpa sinun joskus kovasti innostuneen tuosta V A Koskenniemestäkin, kun jollain palstalla esiteltiin hänen natsimielisiä puheitaan.

    Ne septimisoinnut sinun kannattaisi opetella oikeasti, kun siellä enkelikuorossa tuskin pystyt niitä huijaamaan.

    Äänestä

Lähdet ilmeisesti siitä ajatuksesta, että sota on sotaa ja tilanne legitimoi eli sallii kanelaiset teot. Tästä otat esimerkkinä Helsingin pommituksen talvisodan alussa, kun ensimmäinen uhri oli pikkutyttö. Minun ajatukseni on se, että tuossakin sodassa koko Helsingin pommittaminen oli vastoin kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja periaatteita, koska se kohdistui yksinomaan siviiliväestöön. Siinä ei edes tavoiteltu sotilaallisia kohteita, jotka olisi piilotettu väestökeskuksiin.

Sodassa eri osapuolet suorastaan tähtäävät siviilien, lapsien, vanhusten ja naisten tappamiseen. Sillä lailla halutaan herättää kauhua vastapuolessa ja kertoa omasta vihasta. Tässä on vain vivahteita eri tavoista. Toisinaan tarvoitteena on tappaa siviiliväestö kuten Hiroshimassa, Nagasakissa ja Dresdenissä toisen maailmansodan aikoihin. Toisinaan taas ei vaan piitata siitä, että sota vaatii siviiliuhreja. Tämän piittaamattomuuden taakse on helppo mennä ja sanoa, että kyse oli vahingosta.

Sodankäyntiä koskevat kansainväliset säännöt ovat turhia. Näin olen lukevinani kirjoitustasi. Saddam Husseinia, Milosevicia ja muita on turha tuomita. Tuomitsijat eivät vain ymmärrä alueen historiaa. Tai tuomitsijat eivät ymmärrä alueen kulttuurista taustaa ja ihmisten tapaa toimia siellä.

Suomessakin tapettiin julmasti ja julmetusti keitä tahansa ihmisiä sisällissodassamme. Sitäkin olisi voitu puolustella historiallisilla seikoilla. Kun aikaa on kulunut, aika harva tällaisia murhatöitä enää kehtaa millään puoleustella. Sodan epäinhimilliset ja oikeudenvastaiset menetelmät olivat osa tuotakin sotaa ja aikalaiset muista maista tekivät sitä koskevia havaintoja jo paikan päällä silloin. Ja tuomitsivat ne kuten minusta oikein olikin.

Minusta sotaa ja siinä tehtyjä tekoja ei voi koskaan puolustella, jos on olemassa vaihtoehto ratkaista konflikti muutoinkin. Israelin toimet ovat täysin ylimitoitetut siihen nähden, mistä nykyinen kahakka alkoi. Se haluaa ratkaista asiat sotimalla eikä sopimalla. Tämä on olennainen kulttuurinen ero meidän sivistyneiden eurooppalaisten ja Lähi-idässä asustaven barbaarikansojen välillä.

Äänestä
  • >>> Tuomitsijat eivät vain ymmärrä alueen historiaa. Tai tuomitsijat eivät ymmärrä alueen kulttuurista taustaa ja ihmisten tapaa toimia siellä... Suomessakin tapettiin julmasti ja julmetusti keitä tahansa ihmisiä sisällissodassamme. Sitäkin olisi voitu puolustella historiallisilla seikoilla. Kun aikaa on kulunut, aika harva tällaisia murhatöitä enää kehtaa millään puoleustella.

    Tämä on aika hyvin sonottu. Historiakirjoituksen ongelma jonkin "pyhiä arvoja" koskettaneen ja haavapintoja jättäneen konfliktin jälkeen onkin sitten melkoinen. Lueskelin eräänä päivänä J O Hannulaa ja Ylikangasta peräperää, ja vaikutelma oli shokeeraava. Tuossa:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000018202014

    Äänestä

  • Alkukin Sinulta ihan poskellaan oletuskissasi minun näkemyksistäni, joiden kyllä olisi pitänyt käydä selville kaikesta siitä (varsin paljosta), jota olen asiasta sanonut.

    Yhdyn kyllä näkemykseesi Helsingin ja muiden siviilikohteittemme pommituksesta ilman sodanjulistusta alkaneen talvisodan alussa, ja laittomiksihan ne tuomitsi kansainliittokin ja koko sivistyneen maailman yleinen mielipide. Mutta sittemmin sellaisesta on tullut tapa, eivätkä ainakaan toisen maailmansodan voittajavaltiot voi sitä hyvällä omallatunnolla tuomita, kun muistnevat sentään nuo Hiroshimat ja Dresdenit, joihin viittasiut, eikä neuvostoliittolaisten käyttäytyminen Puolassa ja Saksassa ollut yhtään parempaa.

    Sinun historiaa hyvin tuntevana pitäisi kyllä ymmärtää paremmin nuo nykyisen konfliktin syyt, oikeastaan sen vääjäämättömyys, ja pelkästään minun avauksessani esittämä niitä valaisee jo sen verran, että en ymmärrä, miksi sanot noin:

    >> Minusta sotaa ja siinä tehtyjä tekoja ei voi koskaan puolustella, jos on olemassa vaihtoehto ratkaista konflikti muutoinkin. Israelin toimet ovat täysin ylimitoitetut siihen nähden, mistä nykyinen kahakka alkoi. Se haluaa ratkaista asiat sotimalla eikä sopimalla.> Tämä on olennainen kulttuurinen ero meidän sivistyneiden eurooppalaisten ja Lähi-idässä asustaven barbaarikansojen välillä.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Alkukin Sinulta ihan poskellaan oletuskissasi minun näkemyksistäni, joiden kyllä olisi pitänyt käydä selville kaikesta siitä (varsin paljosta), jota olen asiasta sanonut.

    Yhdyn kyllä näkemykseesi Helsingin ja muiden siviilikohteittemme pommituksesta ilman sodanjulistusta alkaneen talvisodan alussa, ja laittomiksihan ne tuomitsi kansainliittokin ja koko sivistyneen maailman yleinen mielipide. Mutta sittemmin sellaisesta on tullut tapa, eivätkä ainakaan toisen maailmansodan voittajavaltiot voi sitä hyvällä omallatunnolla tuomita, kun muistnevat sentään nuo Hiroshimat ja Dresdenit, joihin viittasiut, eikä neuvostoliittolaisten käyttäytyminen Puolassa ja Saksassa ollut yhtään parempaa.

    Sinun historiaa hyvin tuntevana pitäisi kyllä ymmärtää paremmin nuo nykyisen konfliktin syyt, oikeastaan sen vääjäämättömyys, ja pelkästään minun avauksessani esittämä niitä valaisee jo sen verran, että en ymmärrä, miksi sanot noin:

    >> Minusta sotaa ja siinä tehtyjä tekoja ei voi koskaan puolustella, jos on olemassa vaihtoehto ratkaista konflikti muutoinkin. Israelin toimet ovat täysin ylimitoitetut siihen nähden, mistä nykyinen kahakka alkoi. Se haluaa ratkaista asiat sotimalla eikä sopimalla.> Tämä on olennainen kulttuurinen ero meidän sivistyneiden eurooppalaisten ja Lähi-idässä asustaven barbaarikansojen välillä.

    ... ei ole kulttuuri- eikä ajatushistoriasta minkäänlaista hajua. Ei minkäänlaista. Ei yhtään minkäänlaista. Ei alkeitakaan. Otan osaa.

    Äänestä

  • muuten.... kirjoitti:

    ... ei ole kulttuuri- eikä ajatushistoriasta minkäänlaista hajua. Ei minkäänlaista. Ei yhtään minkäänlaista. Ei alkeitakaan. Otan osaa.

    >> arabitkin kantoivat aikoinaan hellenististä sivistysperinnettämme pimeimmän keskiajan yli, kun täässä sivistyneessä Euroopassa oli vallalla taika-uskon ja väärin ymmärretyn kristinuskon vastenmielinen ja hirmutekoihin yltänyt synteesi

    Todella hykerryttävää. Euroopan kulttuurihistoriaa a la Jorma K Korhonen.

    Äänestä

  • mahtavaa kirjoitti:

    …on sinun tietämättömyytesi Euroopan kulttuurihistoriasta. Mistä olet sitten tuollaisen hienon sanan oppinut?

    Lähes koko Iberian niemimaa oli arabien (maurien) vallassa lähes 800 vuotta, eli vuoteen 1452 asti, jolloin viimeinen maurikuningas poistui heidän viimeisestä pääkaupungistaan Granadasta yhdistyneen pohjoisemman Espanjan kuningasparin Isabellan ja Ferdinandin kanssa tekemällään sopimuksella. Viime vuosituhannen ensimmäisellä puoliskolla kehittynein Eurooppa oli juuri tuo islamilaisten arabien hallitsemassa osa, kun muualla vallitsi pimeä keskiaika, joka kielsi kaiken tieteenkin tekemisen.

    Maurien entisissä pääkaupungeissa Sevillassa, Cordobassa ja Granadassa on yhä esillä vaikka kuinka paljon heidän kulttuurinsa suuria saavutuksia, tunnetuin niistä ehkä Alhambra Granadassa; mykistävän hieno paikka edelleen. Olen kaikki nuokin paikat, kuten koko Andalusian (arabiaksi Al Andalus) kiertänyt ja siitä myös paljon lukenut. Maurien kulttuuri on jättänyt jälkensä nykyiseenkin Espanjan kulttuuriin ja sitä kautta koko Eurooppaan.

    Monessa asiassa eripuraiset arabit ovatkin yksimielisen ylpeitä historiastaan ja valistuneimmat myös tietoisia siitä, että heidän valtakuntansa ulottui satoja vuosia Eurooppaan ja he todella kantoivat kreikkalaista sivistysperinnettä pimeän keskiajan yli kehittäen tieteitä ja taiteita ennennäkemättömään kukoistukseen mm. Avicennan ja Averroeen johdolla. Heidän kanssansa yhdessä työskenteli myös juutalainen oppinut Maimonides. Arabit odottavat, että tämä muistetaan ja heidän mielipidettään alueen asioissa edelleen kuullaan ja arvostetaan.

    Nyt täytyy taas pitää pieni oppitunti. Älä Korhonen välitä, tämä ei ole niinkään sinulle. Tilaisuus on vain sellainen että kannattanee ääneen todeta muutama seikka. Jos vaikka nuoret keskustalaiset saisivat inspiraatiota.

    Korhonen on näitä tieto- ja sitaattisanakirjaviisaita, joka on jäänyt oikeaa koulutusta vaille. Sitten hän on omaksi vahingokseen vielä niin itsetärkeä ja omaa vakuuttuneisuuttaan vahvistava, ettei hän ole koskaan itseoppimisen kautta mitään pystynyt omaksumaan. Tälläkin kertaa hän taisi katsoa sanakirjaansa huitaisten, kun helleenisen perinteen sijasta erehtyi käyttämään sanaa hellenistinen.

    Se että arabifilosofien mielenkiinnon kohteena oli nimenomaan kreikkalainen eikä roomalainen perinne on tietysti olennainen pointti. Mutta tämä suuntautuminen ei kuitenkaan ole kaikkein olennaisin pointti. Olennaisin on, että Platonin sijaan Aristoteles nousi näistä kiinnostuksen kohteina olleista filosofeista päällimmäiseksi. Karkeasti sanottuna eurooppalainen ajattelu olisi tuskin myöhempinä vuosisatoina maallistunut samalla tavalla, jos Platonin ideat olisivat muodostuneet Aristoteleen logiikan sijaan ajattelun paradigmoiksi. Tuolloin ajattelumme voisi yhä olla alkukristillisyyden rasittamaa, eikä sitä kerroksellisuutta, jossa ensin ominaisuudet ja sitten kausaalisuhteet hahmottuvat erilleen entiteeteistä olisi ajatteluumme koskaan muodostunut. Platonin idea-ajattelun ajoilta lähtien nimittäin eurooppalaisen ajattelun ongelmana on ollut se tapa, jolla ominaisuuksien kulloinkin käsitetään liittyvän olioihin. Jossain ajatushistorian alkuhämärissä eroa tehtiin predikaatin ja olion välillä, nykyisin erotamme attribuutit ja oliot. Tähän sinun, Korhonen, ei kannata syventyä enempää. On nimittäin niin, että sinun ajattelussasi vallitsee vielä autuas syntymähumala kaikkien tasoerojen suhteen.

    Poimin käsityksesi keskiaikaisesta "taika-uskon ja väärin ymmärretyn kristinuskon vastenmielisesta ja hirmutekoihin yltäneestä synteesistä" esille siksi, että siinä on ihan esimerkillisellä, siis ihan tieto-opin peruskurssille esimerkkiaineistoksi sopivalla tavalla tehty jäsennys- ja ajatusvirheitä. Tällaisten harakanlauseiden avulla opiskelijoille opetetaan alkeita.

    Analyysi voisi tapahtua näin: Jos tunnet tietäväsi mikä, minkä historiallisen ajan, milloin ja missä tunnustettu kristinusko on sitä "oikeaa", puhut uskosta tunnustuksellisesti. Se joka kirjoittaa kulttuurihistoriaa ei voi puhua tunnustuksellisesti. Historiankirjoitus on eri asia kuin uskonnon kannalta tehty kuvaus, ja historiankirjoittajan on katseltava uskontoja muista näkökulmista kuin niiden sisältä. Uskontoja voidaan tarkastella esim. kulttuuriantropologian, sosiologian tai kehityspsykologian kannalta, ja silloin niihin voidaan liittää yleistä merkitystä omaavia määreitä. Jos joku ei hallitse historian aputieteitä, hänen ei kannata harrastella historiaa. Varsinkaan kulttuurihistoriasta hän ei ymmärrä mitään, koska hän ei pysty erottamaan missä hänen omat määreensä sekoittuvat yleisiin määreisiin.

    Tuollainen tomppeli voi vaikka todeta itsestään: olen isänmaallinen mies. Se on hänen omaa uskontunnustustaan. Siitä on pitkä matka siihen mitä hän oikeasti on. No, toisaalta, tosin, ketäpä se haittaa mitä narsisti itsestään "ajattelee" .

    Äänestä

  • jaellaan.... kirjoitti:

    - todella vastenmielinen, itseään täynnä oleva omahyväinen typerys. Vai vain kovin heikon itsetunnon omaava reppana? Se ainakin on varmaa, että todella sivistynyt ihminen ei puhu kenellekään tuolla tavalla.

    Korhonenkin on itserakas, mutta symppiksellä tavalla sinuun verrattuna. Korhonen on joka asiassa ylivertainen rinnallasi. Sen sinä tajuatkin, ja olet saanut Korhosesta samanlaisen trauman kuin Timo Ristimäki ja Seppo Hietanen. Jos Korhonen olisi mielestäsi niin mitätön, kuin koetat kuvata, niin samalla osoitat itsesi vielä mitättömämmäksi.

    Äänestä

  • mutta sinä olet - kirjoitti:

    Mukavaa että asiapitoinen kirjoitukseni on nostattanut noin liikuttavan ja tunteellisen reaktion. Yleensähän sotilaiden sydämet sanovat pum-pum, mutta nyt ne sitten kai sanovat poks-poks.

    Äänestä

  • kiva.... kirjoitti:

    Mukavaa että asiapitoinen kirjoitukseni on nostattanut noin liikuttavan ja tunteellisen reaktion. Yleensähän sotilaiden sydämet sanovat pum-pum, mutta nyt ne sitten kai sanovat poks-poks.

    ...eikä hän näy reagoineen siihen sydämellään vaan päällään.

    Tämä sotilas reagoi tuollaiseen vain alapäällään. Ptruuph...

    Äänestä

Nuo räkänokka teinit jotka täällä esittävät fasistisia ja Israelin vastaisia eivät kykene samanlaiseen asiantuntijuuteen. Se on selvä. Sen vuoksi analyyttisen keskustelun käyminen tällä palstalla tästä aiheesta onkin lähes tulkoon mahdotonta.

Ainoa kauneusvirhe muuten erinomaisessa tekstissä oli että et malttanut olla nostamatta keristä taas framille. Asiantuntijajutut asiantuntijajuttuina ja keris jutut erikseen, eikö niin?

Mitä keskustaan tulee on sen kannattajakunnassa ymmärtääkseni paljonkin Israelin ystäviä, enemmän ainakin kuin antisemiittejä.

Äänestä
  • tässä on jotain hyvääkin.
    Ehdotin jo nimimerkin vaihtoa ja teen sen taas. Jos ottaa tuollaisen merkin niin se pitäisi näkyä tekstissä.
    Hyvää? Niin hyvää sikäli että se paljastaa maailmankuvasi: 'räkänokkateinit' ovat fasisteja ja esittävät Israelin vastaisia ja katteettomia lausuntoja....
    Tyylissäsi on se vaara että jää itseltä huomaamatta että ehkä itse onkin jo isoksi kasvanut räkänokka joka on jännyt polkemaan teinitasolle.

    Äänestä

  • minua mutta kirjoitti:

    tässä on jotain hyvääkin.
    Ehdotin jo nimimerkin vaihtoa ja teen sen taas. Jos ottaa tuollaisen merkin niin se pitäisi näkyä tekstissä.
    Hyvää? Niin hyvää sikäli että se paljastaa maailmankuvasi: 'räkänokkateinit' ovat fasisteja ja esittävät Israelin vastaisia ja katteettomia lausuntoja....
    Tyylissäsi on se vaara että jää itseltä huomaamatta että ehkä itse onkin jo isoksi kasvanut räkänokka joka on jännyt polkemaan teinitasolle.

    nimimerkki neutraalitarkkailija viittaa siihen, että olen neutraali suhteessa suomalaisiin poliittisiin puolueisiin. Se ei tarkoita, etteikö minulla voisi olla vahvojakin mielipiteitä.

    Äänestä

  • neutraalitarkkailija kirjoitti:

    nimimerkki neutraalitarkkailija viittaa siihen, että olen neutraali suhteessa suomalaisiin poliittisiin puolueisiin. Se ei tarkoita, etteikö minulla voisi olla vahvojakin mielipiteitä.

    niin ei voi olla neutraali.
    Jätä se sana pois ja ole vain tarkkailija jota omat mielipiteet, asenteet ja tunteet ohjaavat.

    Äänestä

  • neutraalitarkkailija kirjoitti:

    nimimerkki neutraalitarkkailija viittaa siihen, että olen neutraali suhteessa suomalaisiin poliittisiin puolueisiin. Se ei tarkoita, etteikö minulla voisi olla vahvojakin mielipiteitä.

    ... tapa määritellä itseään. Miten se oikein menee? En ole suhteessa mihinkään poliittiseen suuntaan, mutta minulla on voimakkaat mielipiteet? Entä kun kaikki muut näkevät, että kaikki voimakkaat mielipiteesi ovat poliittisesti oikeistolaisia?

    Sen pahempi oikeistolle?

    Tämän "puolueettoman" mielipiteilyn on kai kehittänyt korkeimpaan potenssiinsa palstan kilometrikirjoittaja Korhonen, joka toimimistaan puolueettomana YK-virkailijana pitää sellaisena ansiona, joka erityisesti pätevöittää hänet antamaan Lähi-idän asioista puolueellisia, Israelia tukevia lausuntoja.

    Herää vain pieni epäiys siitä onko tällainen neropatti sitten koskaan ymmärtänyt puolueettomuudesta mitään.

    Teillä on jotain yhteistä. Molemmilla on musta säkki päässään ja siksi uskotte että olette ihan samalla puolella.

    Äänestä

ja sillä elvistelysi. Esitä kerrankin jotain omaperäistä ja rakentavaa millä Lähi-Itään saadaan rauha. Israelin huippuarmeijan ihailu on ilmeisesti jäänyt päälle ollessasi takavuosina turvallisella seuramatkalla Siinailla.

Jos et ole huomannut pölyttyneiden historiankirjojesi yli, niin huomautan että Israel murskaa tälläkin hetkellä kaupunkeja maan tasalle ja tappaa viattomia ihmisiä kuin paskakärpäsiä USAn tuella ja aseistamana.

Olisiko hyödyllisempää pohtia miten alueelle saadaan tasapuolinen rauhantila näiden ikuisten Raamatun selitysten sijaan. Siinäpä olisi sinibaretille muutamaksi illaksi hommia kerrakseen.

Kipitäpä vaikka Nurmijärvelle ihailemasi EU-pääministeri Vanhasen lintukotoon ja yrittäkää siellä linnunpönttöjen rakentelun ja naisjuttujen lomassa rakentaa Suomen EU-politiikkaa kuin miehet.

Nyt ainoa suomalaisministeri jota asia tuntuu kiinnostavan on ulkoministeri Tuomioja, joka joutuu tekemään Vanhasenkin työt kaikissa kainsainvälisissä rauhanneuvotteluissa.
Sinänsä hyvä että paras mies on pumpuissa. Vanhasen surkea kielitaito ja olemattomat kansainväliset suhteet eivät voisi pahemmin tulla tässä vakavassa maailmanpoliittisessa tilanteessa, EU-puhenjohtajamaan pääministerinä, koko Euroopan tietoisuuteen.

Kepussa ei näy olevan ensimmäistäkään nykypoliitikkoa joka otettaisiin maailmalla vakavasti kansainvälisen politiikan piirissä ja mediassa. Eikä sen puoleen kokoomuksessakaan.

Ilman Koivistoa, Lipposta, Ahtisaarta ja Tuomiojaa Suomi olisi pudonnut mutasarjaan jo ajat sitten.

Vaikkei tuo rauhan saaminen kuulukaan ensimmäisiin prioriteetteihisi ajattele, että lapsesi ja lapsenlapsesi ja muut EUn veronmaksajat maksavat loppupeleissä kuitenkin näiden rauniokaupunkien uudelleenrakennuksen. Välillisesti tai välittömästi. Ei mikään pikkusumma siitä ilosta, että Israelin armeija saa toimittua livenä USAn aseteollisuuden testaajana, vaikka USAn aseteollisuuden tilauskirjat pullottaa jo muutenkin Irakin sodan ansiosta.

Äänestä
  • ...kaikki minua koskevat oletuksesi ovat enemmän tai vähemmän poskellaan.

    Mutta on siinä ihan oikeaakin näkemystä sitä tasapainottamassa. En vain haluaisi saattaa tuota vaikeaa asiaa meidän puoluepoliittiseksi kiistakysymykseksi, mutta kyllä voin paljolti yhtyä tuohon:

    >> Kepussa ei näy olevan ensimmäistäkään nykypoliitikkoa joka otettaisiin maailmalla vakavasti kansainvälisen politiikan piirissä ja mediassa. Eikä sen puoleen kokoomuksessakaan.

    Ilman Koivistoa, Lipposta, Ahtisaarta ja Tuomiojaa Suomi olisi pudonnut mutasarjaan jo ajat sitten.

    Äänestä

... tuumaavat tiettävästi USAn uskonnollisen äärioikeiston fundamentalistisimmat ainekset, joille George W. Bushinkin sotaisa politiikka on liian "rauhanomaista"...

En toki pane "kaikea pahaa maailmassa Yhdysvaltain syyksi", mutta kohtuullisen paljon olisi syytä panna toki "JormaKKorhosenkin".

Enkä toki "ole saanut kyllikseni", vaikka ei tuo "JormaKKorhosenkaan" tapa juuri tsoltaan erinäisiä "Kansalaisia", "Infideleitä" ja muita "Raamatun Israeliin" näkemyksiään pohjaavia pekkasartoloita ylitä...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018291335

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018297459

Jos noista linkeistä ei löydy mietettä kylliksi, kannattaa palata avauskirjoitukseen per. 3.7.2006, jossa on jo yli 4500 käväisijää - ja sen sisältöaineistoon...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197

Äänestä
  • kommentteja samasta asiasta? Ovat täysin erilaisia.

    Äänestä

"Emeritus on tänään käyttänyt Israelin viimeisiä asiassa pommituksia koskevassa asiassa puheenvuoron, johon yhdyn, koska tiedän asian juuri niin usein olevan. Niinhän menettelivät hizbollahit myös tuossa tarkkailijoiden hengen vaatineessa tapauksessa: ampuivat niiden aseman vierestä rakettinsa ja suojautuivat sitten betonibunkkereihinsa. Ilmeisesti he todella jättivät tuon kerrostalon heti kuultuaan Israelin varoituksen talon tuhoamisesta, mutta eivät välittäneet tietoaan talon siviiliasukkaille."
-------------------------------------
Ensinnäkin kiitos avauksestasi, ehkäpä se antoi uutta tietoa sellaisille, jotka eivät "uutisotsikoista" enempää asioista tiedä.
Fundamistimisille terroristisypatiseeraajille ei siitä ollut apua. Minäkin jaksoin lukea sen kokonaan, koska olen jo kymmeniä vuosia ollut kiinnostunut lähi-idän tapahtumista, vaikka en sillä koskaan ole käynyt.
Hyvin muuten olet Vikipediasi lukenut!
Juttusi uskottavuutta lisää se, että olet niinkin kauan ollut paikanpäällä ja nähnyt omin silmin puheena olevia asioita, se on todellista dokumenttia!
Leikkasin tuosta avauksestasi kappaleen jossa kerroit yhtyväsi käsityksiini tapahtumien kulusta.
Minun tietojeni mukaan (Aamulehti 31.7.06) siviilit (naiset ja lapset) olivat "evakoita", eli olivat siirretyt mainittuun kerrostaloon.
Jos näin on, on rikos ihmisyyttä vastaan niin suuri, ettei sitä voi sanoin kuvata.

Äänestä
  • ...Vikipediaan en ole vilkaissutkaan tässä asiassa, sillä kyllä minun tietämykseni noista historioista ovat nettikautta paljon vanhempaa perua, ihan omista kirjoistani, lainatuista kirjoista ja tosiaankin monin tavoin siellä paikan päälläkin nähtyä, kuultua ja omaksuttua niin, että kaikki tärkeimmät tapahtumat vuosilukuineen ja avainhenkilöineen muista varmasti ulkoa. Kuten kaiken tuossa avauksessakin esittämäni. Ja myöhemmistä tapahtumista olen saanut tietoni lähinnä mediasta.

    Ei Vikipediankaan tutkimisessa silti mitään hävettävää liene ja jotain muuta asiaa olen minäkin sieltä joskus vilkaissut, mutta en todellakaan ole vielä kertaakaan katsonut mitään tuolta alueelta. Pitäisikö?

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...Vikipediaan en ole vilkaissutkaan tässä asiassa, sillä kyllä minun tietämykseni noista historioista ovat nettikautta paljon vanhempaa perua, ihan omista kirjoistani, lainatuista kirjoista ja tosiaankin monin tavoin siellä paikan päälläkin nähtyä, kuultua ja omaksuttua niin, että kaikki tärkeimmät tapahtumat vuosilukuineen ja avainhenkilöineen muista varmasti ulkoa. Kuten kaiken tuossa avauksessakin esittämäni. Ja myöhemmistä tapahtumista olen saanut tietoni lähinnä mediasta.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Pan_Am_Flight_103

    Hyvin mielenkiintoista kansainvälisestä terrorismista ja taustoista, joissa mukana myös Hizbollah!

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...Vikipediaan en ole vilkaissutkaan tässä asiassa, sillä kyllä minun tietämykseni noista historioista ovat nettikautta paljon vanhempaa perua, ihan omista kirjoistani, lainatuista kirjoista ja tosiaankin monin tavoin siellä paikan päälläkin nähtyä, kuultua ja omaksuttua niin, että kaikki tärkeimmät tapahtumat vuosilukuineen ja avainhenkilöineen muista varmasti ulkoa. Kuten kaiken tuossa avauksessakin esittämäni. Ja myöhemmistä tapahtumista olen saanut tietoni lähinnä mediasta.

    Ei Vikipediankaan tutkimisessa silti mitään hävettävää liene ja jotain muuta asiaa olen minäkin sieltä joskus vilkaissut, mutta en todellakaan ole vielä kertaakaan katsonut mitään tuolta alueelta. Pitäisikö?

    "Ei Vikipediankaan tutkimisessa silti mitään hävettävää liene ja jotain muuta asiaa olen minäkin sieltä joskus vilkaissut, mutta en todellakaan ole vielä kertaakaan katsonut mitään tuolta alueelta. Pitäisikö?"
    -----------------------------
    ...Wikipedia on erinomainen tietolähdepaikka, itse käytän sitä ahkerasti, samoin Fakta 2000:a (pitäisiköhän ostaa vähän tuoreempi versio).

    Ohessa linkki po. aiheeseen, josta asssosiaationi tuli.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Israel

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    ...ihan mainio perustiedon lähde Isrelista tuon linkkisi takana. Lisäsin sen suosikkeihini, ja tutkin sitä paremmalla ajalla.

    Mutta kyllä minulla todellakin on ihan kotikirjastossanikin melkoisesti myös Israelia kuten arabimaita, samoin juutalaisuutta ja islamia koskevaa kirjallisuutta, mutta noista nettitiedostoista tiedon haku on usein helpompaakin, kun voi hakea hakusanoilla, kuten tietosanakirjoistakin. On minullakin tuo elektroninen WSOY:n fakta, mutta se näkyy olevan jo vuodelta 1996, enkä sitä koskaan käytä, kun minusta on kätevämpää hakea tietoa Fakta 2001 tietosanakirjasta, ja luultavasti se 24-osaisena, hyllymetrin tilaa vievänä on täydellisempikin kuin tuo CD-facta.

    Äänestä

Toisten kirjoituksilla kapi "loistaa". Vai loistaako.

Äänestä
  • ...etkä taida loistaa niillä itsekään.

    Tottahan on, että ei minun päässäni synny totuutta itsekseen, kuten monen päässä täällä näkyy syntyvän, ja siksi minun totuuteni eivät olekaan niin värikkäitä kuin eräiden. Kaikki on pitänyt lukea tai kokea "livenä", nähdä ja kuulla.

    Kun jostakin asiasta on kiinnostunut ja siinä osin mukanakin elänyt, niin aina siitä mieleen jää sen verran, että yhtä ja toista pystyy kertomaan. Kuten tuonkin avaukseni ihan ulkomuistista. Mutta en silti "omasta päästäni".

    Jos näin uteliaalla - kauniimmin sanoen: tiedonhaluisella - luonteella varustettu ihminen on päässyt edes vähän opiskelemaan ja on on elänyt niinkin monipolvista elämää kuin minä jo yli 70 vuotta, niin on varmasti oppinut ja tullut tietämään yhtä ja toista, josta ei ole vaikea kertoakaan, jos on vähänkään kertojan lahjoja.

    Äänestä

  • Kovin harvapa meistä on kykeneväinen kokonaan omia ajatuksia esittämään. Eikös siinä olekin enemmän kyse asioiden yhdistelemisestä järkeviin kokonaisuuksiin. Eri mieltähän sopii tietty olla, mutta silloin olisi hyvä, jos asiansa myös perustelisi eikä keskittyisi niin kovin paljon piikittelyyn. Mielipiteenvaihtoonhan tämä palsta on tarkoitettu eikä matalaotsaiseen herjaamiseen. Esitäpä itse jokin lähimainkaan yhtä laaja analyysi kyseisen levottomuuspesäkkeen ongelmista, syistä ja seurauksista. Tarttis kai jotain asioista tietääkin.

    Äänestä

Lopetan tällä erää tästä aiheesta tähän, kun rupean valmistumaan muihin tehtäviin, jotka vievät minulta lähinnä seuraavat päivät. Toivottavasti keskustelu aiheesta jatkuu, ja toivottavasti juttuni antoi siihen tosipohjaisia ja realistisia aineksia mielikuvituksellisten tai väärin ymmärrettyjen vastapainoksi. En olisi pahoillani, jos se tyrehdyttäisikin sitä kaikkein mielikuvituksellisinta keskustelua, joka viime päivinä täällä on vellonut.

Juttujeni lueskelijalle kerron, että olen viime vinkkiesi perusteella juuri tilannut antikkanetin kautta Kalle Lehmuksen kirjan "Kolme kriisiä", Simpan kirjan "Jahvetti, legenda jo eläessään, sekä Leon Uriksen kirjan "Hadzi" (siihen vinkin sain YK-kaveriltani Haminasta). Helsingin kirjaston kautta varasin Juhola&Paulaharju&Strömbergin kirjan "Päämajan hukatut kuukaudet", kun sitä ei löytynyt mistään antikvariaatista.

Täytyy sanoa, että Sinä vinkkeinesi tulet minulle kalliiksi, kun nytkin kaikki nuo kolme kirjaa jouduin tilaamaan eri antikvariaateista, kun samassa niistä kahtakaan ei ollut. Mutta ei se mitään, anna vain vinkkejäsi edelleen, jos ne ovat yhtä hyviä kuin tähänastiset!

Äänestä
  • kiitos van kaikille lukijoille ja huomenna taas kerron mitä ajattelen maailmanmenosta ja missä olen matkustellut.
    Lukekaa tätä juttua siihen asti kun aikanne tulee kuitenkin pitkäksi ilman minua, heh-heh-:

    ------------

    "-Israel on tabu. Israel saa tehdä mitä vain ilman, että mikään Euroopan valtio, USA:sta puhumattakaan, uskaltaisi arvostella juutalaisvaltion toimia. Kaikki arvostelu leimataan fasistiseksi antisemitismiksi ja arvostelijat ovat natsi-fasisti-sikoja.
    Israel on jo vuosia käyttänyt hyväkseen toisen maailmansodan aikana tapahtuneita juutalaisvainoja ja saanut useilta tahoilta sympatiaa yhä vieläkin, siitäkin huolimatta, että maa itse toimii kuin muinainen natsi-Saksa.
    En ota kantaa siihen, miten juutalaiset asutettiin Palestiinaan ja syntyi Israelin valtio, enkä siihen, miten maassa siihen asti asuneet palestiinalaiset "siirrettiin" kodeistaan juutalaisten tieltä.
    Otan kantaa siihen miten Israelin valtio toimii nykyisin. Israel ei kunnioita ihmisoikeuksia, ei kansainvälistä mielipidettä eikä inhimillisiä arvoja. Israel tuhoaa paitsi palestiinalaisia, niin ohessa myös omia kansalaisiaan. Jos mikä muu valtio hyvänsä hyökkäisi jonkun suvereenin valtion alueelle, pommittaisi asuinalueita ja tappaisi lapsia, niin koko maailma puuttuisi tilanteeseen. Mutta ei, kun on kyseessä Israel.
    Kun seuraa tapahtumia tällä hetkellä, niin alkaa ymmärtämään mistä tulevat itsemurhapommittajat ; heitä syntyy koko ajan lisää. Kun ihmisiltä tapetaan isä/äiti/veljet/siskot/sukulaiset ja hänelle kerrotaan pakolaisleirissä, että suvun koti sijaitsi ennen Jerusalemin siinä osassa, missä nyt asuu vain juutalaisia jne. Näistä elämän siemenistä syntyy itsemurhapommittajia. Niitä synnyttää viha ja kostonhalu, sorto ja epäoikeudenmukaisuus.
    Miksi EU, USA ja YK eivät puutu voimakkaasti ja päättäväisesti YHDESSÄ Israelin tekemiin siviilien murhiin ? Siksi, että maailman talous on vieläkin niin voimakkaasti juutalaisten käsissä, ettei Israelin toimiin uskalleta puuttua taloudellisten seuraamusten pelossa. George Bush tyhmempi ja kumppanit ovat saaneet ja saavat niin paljon taloudellista tukea USA:n juutalaisyhteisöltä, etteivät he voi heittää hiekkaa tukijoidensa, juutalaisten, silmille.
    Tässä kaikessa on myös se ikävä puoli, että Suomen juutalaisyhteisön pomo on julkisesti ilmoittanut kannattavansa nykyisiä siviilien pommituksia. He itse synnyttävät mielessäni kysymyksen, jospa jotkut silloin 60 vuotta sitten olivat sittenkin oikeassa...? "
    ------
    Huomiseen.

    Äänestä

YK:n turvaneuvoston päätöslauselmia on jokunen muukin kuin 1559, jonka ympärillä niin monet Lähi-idän konfliktista kirjailevat tuntuvat kiehnaavan.

Ehkäpä Israelilla ei olisi ollut tarvetta tähän nykyiseen hyökkäykseensä tai ei olisi ollut ainakaan ihan "pakko" ryhtyä siihen , jos Israel samalla innolla olisi toteuttanut, sanokaamme nyt vaikka näitä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia:

233, 234, 237, 242, 248, 250, 251, 252, 259, 267, 271, 298, 338, 339, 381, 425,
446, 452, 465, 468, 469, 471, 476, 478, 484, 508, 509, 512, 513, 515, 516, 517,
518, 520, 521, 573, 592, 605, 607, 608, 611, 636, 641, 672, 673, 681, 694, 726,
799, 904, 1073, 1322 ...

Turvallisuusneuvoston päätöksiäkin tärkeämpänä voitanee vielä pitää YK:n yleiskokouksen
päätöslauselmia, erityisesti vaikkapa päätöslauselmaa 181; YK:n yleiskokous kun on YK:n ja kansainvälisen oikeuden ylin päättävä elin...

PS. Niin "Kansalainen ??" kuin "JormaKKorhonen" ja "Emerituskin" voisivat alkajaisiksi yrittää vaikkapa muistella YK:n turvaneuvoston päätöslauselmaa 242 ja miettiä muutenkin tilannetta ennen suhteettoman suurta väkivallankäyttöä hyökkäystoimissa niin Gazaan kuin eritoten Libanoniin:

Israel miehittää edelleen palestiinalaisalueita
vastoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. Eritoten päätöslauselma 242 vuodelta 1967 on edelleen voimassa.

Tämän lisäksi Israelin rakentama muuri on todettu
laittomaksi, joten miksi Israel jatkaa miehityspolitiikkaansa ja muurin
rakentamista vaikka ne ovat laittomia?

Ns. turva-aita erottaa palestiinalaisten alueet ja israelilaisten siirtokuntien
alueet toisistaan ja erottaa suuren osan Länsirannasta erilleen. Se ei noudata
vuoden 1949 rajaa vaan menee Länsirannan puolelle. Palestiinalaisten mukaan
Israelin turva-aidalla siirtokunnilleen erottamat alueet ovat Länsirannan kaikkien hedelmällisimmät, ja niillä on mm. suurin osa alueen vesivaroista.

Turva-aita, jonka rakentaminen siis edelleen jatkuu, onkin tuomittu laajasti ja mm. YK pitää sitä laittomana.

Ja jotta "Kansalaiselle..." ja muillekin helluntaiherätyksen kokeneeseen pastori-kirjailija Pekka Sartolaan addiktoituneelle tulisi mieleen muutakin kuin IDF- videoiden katselu, muutama - retorinen - kysymys myös "demokraattisesta Israelista" lienee paikallaan:

Tiesitkö, että ei-juutalaiset israelilaiset eivät saa ostaa tai vuokrata maata Israelissa?

Tiesitkö, että autojen rekisterikilvet Israelissa on merkitty väreillä, jotta juutalaiset voidaan erottaa ei-juutalaisista?

Tiesitkö, että Israelin valtaamilla alueilla 85% vedestä annetaan pienelle juutalaisväestölle, ja jäljelle jäävät 15% lukumääräisesti paljon suuremmalle arabiväestölle? Esimerkiksi Hebronissa 85% vedestä varataan noin 400:lle
juutalaiselle "uudisasukkaalle", kun taas 15%:n osuus joudutaan jakamaan Hebronin 120 000 ei-juutalaisen kesken.

Tiesitkö, että Yhdysvallat avustaa Israelia yli 5 miljardilla dollarilla joka vuosi?

Tiesitkö, että USA:n vuosittainen apu Israelille (1,8 miljardia dollaria pelkästään sotilaallisena apuna) on suurempi, kuin sen vuosittainen apu
kaikille Afrikan maille yhteensä?

Tiesitkö, että Israel on ainoa Lähi-idän maa, jolla on ydinaseita?

Tiesitkö, että Israel on ainoa maa Lähi-idässä, joka kieltäytyy allekirjoittamasta ydinaseiden rajoittamissopimusta, ja kieltää kansainvälisen
tarkastuksen puolellaan?

Tiesitkö, että Israel on miehittänyt naapurimaansa Syyrian alueita yli 30 vuoden
ajan, uhmaten kansainvälisiä lakeja ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä?

Tiesitkö, että Israel on lähettänyt vuosikymmenten ajan salamurhaajiaan (Mossad)
tappamaan poliittisia vihollisiaan muissa maissa?

Tiesitkö, että Israelin puolustusvoimien korkea-arvoiset upseerit ovat myöntäneet julkisesti, että maan joukot ovat tappaneet sumeilematta aseettomia sotavankeja?

Tiesitkö, että Israel kieltäytyy asettamasta syytteeseen niitä joukkoja, jotka
ovat tunnustaneet teloittaneensa sotavankeja?

Tiesitkö, että Israel takavarikoi tämän tästä ei-juutalaisten pankkitilejä, kauppoja ja maita, ja kieltäytyy maksamasta uhreille korvausta?

Tiesitkö, että 8. kesäkuuta 1967 Israelin lentokoneet iskivät kansainvälisillä
vesillä amerikkalaiseen sotalaivaston alukseen USS Libertyyn, tappaen 34 amerikkalaista merimiestä ja haavoittaen 171:ä muuta aluksella ollutta? (Kuvittelepa mikä kohu olisi noussut, jos islamilainen maa olisi tehnyt samoin!)

Tiesitkö, että USA:n toiseksi suurin poliittinen eturyhmä on hiljattaisen Fortune-lehden tutkimuksen mukaan juutalainen AIPAC (American Israel Public Affairs Committee)?

Tiesitkö, että Israel vastustaa 69:ää YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa? Tai oikeastaan jo 70:ää. Lisäksi sen keskeisin tukija eli Yhdysvallat on YK:n turvaneuvostossa veto-oikeudellaan estänyt monien kymmenien päätöslauselmien synnyn...

Tiesitkö, että nykyinen Israel pitää sisällään yli 400 nyt jo jäljettömiin hävinnyttä palestiinalaiskylää, ja että sionistit ovat uudelleennimenneet lähes jokaisen alueen peittääkseen takavarikointiensa jäljet?

Tiesitkö, että ennen viimeaikaisia pommitusiskuja niin Gazaaan kuin Libanoniinkin neljä Israelin pääministeriä - M. Begin, Y. Shamir, Y. Rabin ja A. Sharon - ovat osallistuneet siviileihin kohdistuneisiin pommituksiin, verilöylyihin ja kylistä karkotuksiin? Siis jo ennen Ehud Olmertia, joka taitaa mielestään panna edeltäjiäänkin "paremmaksi"...

Tiesitkö, että Israelin ulkoministeriö maksaa kuudelle amerikkalaiselle
suhdetoimintayritykselle, jotta nämä antaisivat Israelista myönteisen kuvan amerikkalaiselle yleisölle?

Tiesitkö, että Sharonin kokoomushallitus piti siällään aikanaan puolueen, Molodetin, joka
kannattaa kaikkien ei-juutalaisten häätämistä miehitetyiltä alueilta? Jotta siitä sitten vaan vetailemaan Hamasiin ja Hizbollahin osallistumista Palestiinalaishallintoon ja Libanonin hallitukseen...

Tiesitkö, että Oslon sopimuksen
allekirjoittamiseen jälkeen Israel on - tuon sopimuksen vastaisesti - jatkanut
juutalaisten "siirtokuntien" rakentamista?

Tiesitkö, että juutalaisten "siirtokuntien" rakentaminen miehitetyille alueille aikanaan
kaksinkertaistui - "kovan linjan" pääministeri B. Netanyahuun verrattaessa - nimenomaan
"maltillisen" pääministeri Ehud Barakin aikana?

Tiesitkö, että Israel julkaisi erään postimerkin kunnioittaakseen miestä, joka hyökkäsi siviilejä kuljettaneeseen bussiin, tappaen useita ihmisiä?

Tiesitkö, että hiljattain paljastetut dokumentit osoittavat, että Israelin ensimmäinen pääministeri, David Ben-Gurion, hyväksyi ainakin jossain tapauksissa palestiinalaisten karkotuksen vuonna 1948?

Tiesitkö, että Israelin korkeimman oikeuden antamasta kidutuskiellosta
huolimatta Israelin turvallisuuspalvelun Shin Betin kuulustelijat ovat
jatkaneet palestiinalaisvankien kiduttamista?

Tiesitkö, että palestiinalaiset pakolaiset muodostavat suurimman osan maailman
pakolaisväestöstä?

"kansalainen ..." ja "Infidel" ja muutamat muutkin voisivat muistaa, että Israelia koskevia YK:n päätöslauselmia on muitakin kuin tuo
242.

Kun Britannia ilmoitti vetäytyvänsä Kansainliiton mandaatilla hallinnoimansa Palestiinan alueelta, YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman
181 (23.11.1947) äänin 33 puolesta, 13 vastaan.

Päätöslauselmassa määriteltiin
Palestiinan jako juutalais- ja arabivaltioon ja näiden rajat yksityiskohtaisesti, sekä Jerusalemin asema kansainvälisenä erillisalueena.
Arabimaat, Palestiinan arabit ja mm. Kuuba ja Kreikka olivat esitystä vastaan,
ja siksi Palestiinan arabivaltiota ei perustettu.

Päätöslauselma 242 (turvallisuusneuvosto 22.11.1967) vaatii hyvin yksiselitteisesti ja selkeästi Israelia vetäytymään takaisin valloittamiltaan alueilta, siinä ei puhuta
neuvotteluista ehtona vetäytymiselle.

Muitakin Israelia koskevia päätöslauselmia on, mm. 267 (3.7.1969) jossa Israelia vaaditaan luopumaan Jerusalemin liittämisestä osaksi Israelia ja palauttamaan sen kansainvälinen asema.

Nämä päätöslauselmat ovat kaikkien saatavilla ja
kehottaisinkin jokaista asiasta kiinnostunutta tutustumaan niihin. Israelissa arabikansalaiset eivät suinkaan ole tasa-arvoisia juutalaisten kanssa. Israelin arabeja syrjivään lainsäädäntöön, oikeus- ja hallintokäytäntöön ovat puuttuneet useat ihmisoikeusjärjestöt, mm. Amnesty International ja Human Rights Watch
sekä israelilaiset Association for Civil Rights in Israel (ACRI) ja The Arab Association for Human Rights (HRA). Miehitetyillä alueilla arabeilla ei ole juuri mitään oikeuksia. Muun muassa 27.7.2005 Israelin parlamentti Knesset sääti kaksi avoimesti palestiinalaisia syrjivää lakia, joista toinen estää palestiinalaisia hakemasta korvauksia miehitetyillä alueilla tuhotusta omaisuudesta, ja toinen käytännössä estää perheiden yhdistämisen jos toisena
puolisona on palestiinalainen ja toisena Israelin kansalainen. Näiden lakien tekstit samoin kuin muutkin tässä esittämäni asiat ovat helposti kenen tahansa tarkistettavissa.

Palestiinan arabeista osa karkotettiin jo Britannian alaisuudessa 1920-luvulta
lähtien kruunun takavarikoitua heidän maansa ja myytyä ne juutalaisten järjestöille. 1948 levottomuuksien yhteydessä paljon arabeja pakeni alueelle, joka heille oli YK:n päätöslauselmalla 181 määrätty, vaikka moni jäikin Israeliin. Israelin viranomaiset estivät pakolaisia palaamasta takaisin kotiseuduilleen tilanteen rauhoituttua. Myöhemmin Israelissa säädettiin kolme lakia, The Land Acquisition Law (1953), The Land Rights Settlement Ordinance (1969) ja The Negev Land Acquisition Law (1980), joilla käytännössä otettiin kaikki pakolaisten ja myös suurin osa maassa edelleen asuvien arabien maista
valtion omistukseen, ja jaettiin myöhemmin lähinnä juutalaisille uudisasukkaille.

Eli yhtään mikään Lähi-idässä - sen enempää historiallisessa Palestiinassa kuin Libanonissakaan ei ole "alkanut" päätöslauselmasta "yksi viisi viisi yhdeksän", kuten muutamat tietämättömät saattavat kuvitella ja/tai uskotella.

Kun jättää moisen "uskottelemisen", voi erinomaisen paljon lisätä omaa "uskottavuuttaan"...

.. ja siirtyä kehittämään Lähi-idän problematiikkaan liittyviä taitotietojaan vaikkapa tuolta...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018309701

... ja jatkaa tuolta...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197

"Vielä kerran": Hyvää ötyä!

Äänestä
  • ... perusasioista, vaan perusasenteista.

    Eivätkä nämä pysty käsittelemään palestiinan konfliktia, vaan lähinnä tietosanakirjatietoa palestiinasta. Konfliktien käsitteleminen edellyttäisi jotain ihan muuta tietoa.

    Onneksi sellaista on esim. ulkoministeri Tuomiojalla.

    Äänestä

  • Olen juuri nyt matkalle lähdössä, enkä ehdi tuota litaniaasi tutkia, mutta jo pikavilkaisulla silmiini osuu täyttä valhetta, niin samaa se lienee muukin.

    >> Tiesitkö, että ei-juutalaiset israelilaiset eivät saa ostaa tai vuokrata maata Israelissa?

    Tiesitkö, että autojen rekisterikilvet Israelissa on merkitty väreillä, jotta juutalaiset voidaan erottaa ei-juutalaisista? > Tiesitkö, että Israel on miehittänyt naapurimaansa Syyrian alueita yli 30 vuoden
    ajan, uhmaten kansainvälisiä lakeja ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä?

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Olen juuri nyt matkalle lähdössä, enkä ehdi tuota litaniaasi tutkia, mutta jo pikavilkaisulla silmiini osuu täyttä valhetta, niin samaa se lienee muukin.

    >> Tiesitkö, että ei-juutalaiset israelilaiset eivät saa ostaa tai vuokrata maata Israelissa?

    Tiesitkö, että autojen rekisterikilvet Israelissa on merkitty väreillä, jotta juutalaiset voidaan erottaa ei-juutalaisista? > Tiesitkö, että Israel on miehittänyt naapurimaansa Syyrian alueita yli 30 vuoden
    ajan, uhmaten kansainvälisiä lakeja ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä?

    Missäköhän ne "golanin mäellä olleen" ex-sinibaretti, ex-asevelisosialisti, nyk. "työväen presidentin" kannattaja, mutta alati arvostamiensa K.A. Fagerholmin & Arvo Salon kaltainen ja tapainen "Israelin-ystävä" eli nimimerkki "JormaKKorhonen" täydet valheet oikein on löytänyt?

    Kaiketi ilmaisemastaan "ymmärryksestä", "että Israel pitää ja tulee aina pitämään sen alueen", eli miehittämänsä alueet Syyriassa - ja nimenomaan huolimatta siitä, että Israel näin "uhmaa kansainvälisiä lakeja ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä"!

    On siinä meillä - ollutkin - "rauhan" turvaaja!

    "JormaKKorhosen" on parasta tutustua niihin lukemattomiin kirjoihin, joita hänellä kuuluu kirjahyllyssään olevan.

    Kohtalaisen hyviä lukuvinkkejä on hänellekin ollut kuukausitolkulla tarjolla myös esim. tuota tietä...

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000017595197

    http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=4651

    http://www.tbrnews.org/Archives/a2381.htm#004

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018314420

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018140692

    PS. "Rauhaa" turvaavana toimintatapana JKK suitsuttanee kritiikittömästi ymmärtämystään myös tämänpäiväisille uutiselle:

    *********************

    Israel jatkaa Libanonin moukarointia

    [ 2.8.2006 klo 9:46 / Helsingin Sanomat ]

    MENAHEM KAHANA / AFP

    Israelin maajoukkoja palaamassa asemilleen Etelä-Libanonisssa tehdyn operaation jälkeen.

    JERUSALEM/BEIRUT. Israel on jatkanut rajuja iskuja Libanoniin kaksi vuorokautta kestäneen osittaisen ilmapommitustauon jälkeen.

    Ainakin kolme libanonilaissotilasta kuoli Israelin ilmavoimien pommitettua Libanonin armeijan tukikohtaa.

    Israelin erikoisjoukot ja Hizbollah-sissit kävivät puolestaan yön aikana rajuja taisteluita Baalbekin kaupungissa syvällä Libanonin maaperällä. Baalbek sijaitsee Bekaan laaksossa yli sadan kilometrin päässä Israelin rajasta.

    Israelin armeija kertoi vanginneensa ainakin kolme Hizbollahin taistelijaa. Armeijan edustajan mukaan vangit vietiin Israeliin.

    Hizbollahin sissit vangittiin maahanlaskuoperaatiossa. Hizbollah vastasi israelilaisten tuleen ja saartoi sotilaat hetkeksi sairaalaan. Paikallisten mukaan alueella taisteltiin erittäin rajusti.

    Israelilaislähteiden mukaan erikoisjoukot etsivät sairaalasta sheikki Muhammad Jazbekia, yhtä Hizbollahin johtajista. Myös libanonilaiset turvallisuuslähteet kertovat Israelin vanginneen Hizbollahin jäseniä.

    Ilmapommituksissa kuoli ainakin kymmenen siviiliä ja useita muita haavoittui. Israelilaiskoneet tuhosivat useita taloja. Yhdestä sortuneesta talosta löytyi kuolleena viisihenkinen perhe. Muista talosta löytyi lisäksi viisi ruumista.

    Uhriluvun uskotaan kasvavan, kun kaikkien talojen rauniot saadaan raivattua.

    Ainakin 617 libanonilaista on kuollut kolme viikkoa kestäneissä taisteluissa, ja heistä suuri osa siviilejä. Israelilaisia on kuollut 51.

    Israelin oikeusministerin Haim Ramonin mukaan kolme viikkoa jatkuneissa taisteluissa on kaatunut 300 Hizbollahin sissiä.

    REUTERS–AP–STT–AFP

    Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Israel jatkaa Libanonin moukarointia/1135220897884

    PS2. Jos on ongelmia EU:lla selvitä Lähi-idän kriisistä "kuivin jaloin", "JormaKKorhosen" peräti anti-arabi-asenteellisella suhtautumisella ja toimintatavalla siiihen tuskin olisi mahdollisuuksia alkuunkaan...

    **********************

    Kuivin jaloin

    [ 1.8.2006 klo 21:55 / Helsingin Sanomat ]

    Kansainvälistä diplomatiaa on tavattoman vaikea tajuta. Tekisi mieli sanoa, että Euroopan unionin ylimääräinen ulkoministerikokous Brysselissä oli turha harjoitus, sanahelinää.

    Mitä väliä sillä on, miten EU muotoilee vaatimuksensa aseiden vaientamisesta, kun Israel ja Hizbollah eivät kuitenkaan noudata unionin vaatimusta?

    Tappokoneistot jatkoivat toimiaan tiistaina keskeytyksettä. Jos joku Lähi-idässä pystyi ammusten räjähtelyltä kuuntelemaan europiipitystä, hän on nauranut katketakseen pähkäilyä siitä, vaatiiko EU "välitöntä tulitaukoa" vai "vihollisuuksien välitöntä lopettamista, jota seuraa kestävä tulitauko".

    Diplomatia tuotti paperille jälkimmäisen, vaikeatajuisemman muotoilun. Käytännössä samaan aikaan Israelin pääministeri Ehud Olmert ilmoitti, ettei tulitauolle ole vielä mitään edellytyksiä.

    EU-diplomatian pilkkaaminen olisi siis houkuttelevan helppoa – mutta samalla tolkuttoman typerää.

    Vaikka kannanotosta tuli vesitetty versio, unioni – ja siinä sivussa puheenjohtajamaa Suomi – selvisi ainakin tällä erää niukasti kuivin jaloin.

    Vaikka EU:lla ei ole lähimainkaan Yhdysvaltain kaltaista vaikutusvaltaa Lähi-idässä, se ei tarkoita tarkoituksettomuutta. Jo yksin humanitääriseen apuun luvattu yli sata miljoonaa euroa ovat merkittävä päätös. Siitä on toivon mukaan hyötyä.

    Vaikka EU ei vakuuta yhtenäisyydellään, on sentään myönteistä, jos epäyhtenäisyys ei ole repivää. Pienimmän yhteisen nimittäjän löytäminen on parempi asia kuin isojen erottajien. Vuoden 2003 Irakin sotaa edeltänyttä Euroopan sisäistä eripuraa ei soisi seuraavansa uudestaan. Siitä ei olisi ainakaan hyötyä.

    Vaikka EU:n mahdollisuudet kriisin osapuolten painostamiseen ovat lievästi sanottuna rajalliset, unionin valttikortit saattavat tulla esille myöhemmin, jonkinlaisen ratkaisun jo synnyttyä. EU:lla toisin kuin Yhdysvalloilla on esimerkiksi käytössään planetaarisesti harvinainen ihmislaji, jolla on toimivat suhteet joka puolella Lähi-itää. Ulkopoliittisesta edustajasta Javier Solanasta ei ainakaan voi olla haittaa.

    Ja mikä tärkeintä: vaikka rauhan aikaansaaminen on ensisijaisesti Israelin ja Hizbollahin itsensä ja toissijaisesti arabivaltioiden, Iranin ja Yhdysvaltojen käsissä, EU-maat saattavat vielä nousta arvaamattomaan rooliin. Jos joskus päästään siihen pisteeseen, että Etelä-Libanonia rauhoittaa kansainvälinen joukko, sen täytyy tulla pääosin Euroopasta. Siitä olisi sanoinkuvaamatonta hyötyä.

    HEIKKI AITTOKOSKI

    Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuivin jaloin/1135220894187

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JormaKKorhonen kirjoitti:

...haluan puhua Lähi-idän tilanteesta ja sen taustoista, kun aihetta siihen näkyy edelleen olevan. Pahimmin ennakkoasenteinen kirjoittelu näkyy tosin jo hieman vaimentuneen, kun kaiken pahan maailmassa USA:n syyksi paneva Timo Ristimäki näkyy saaneen kyllikseen. Eivätkä kovin aktiivisia enää näy olevan nekään, jotka kaiken pahan takana tuolla ja muuallakin – jopa meillä – näkevät sionismin, sanhedrinin, kasaarijuutalaiset, vapaamuurarit ja muut yhtä mielenkiintoiset salaseurat.

Pitävätköhän nuo kaikki itseään keskustalaisina, koska tällä saitilla noista kirjoittelevat? En ihmettelisi, sillä kyllähän kepulaisuuteen kuuluu kaiken vieraan pelko ja ahdasmielinen suvaitsemattomuus kaikkia muita kuin ”omaa väkeä” kohtaan.

Mutta vielä on keskustelua ja siinä esiintyviä vääriä tietoja ja oletuksia sen verran, että ainakin tämän kerran koetan antaa hieman tietoja, jotka saattaisivat mahdollistaa halukkaille syvällisemmän keskustelun. Minua ärsyttää se, että sanotaan vankka tuomitseva mielipide jostain yksittäisestä tapahtumasta ymmärtämättä sen väistämätöntä yhteyttä meneillään olevaan sotaan. Ärsyttävät myös kovin varmat tuomitsevat mielipiteet koko sodasta, jos sen syytä ei ymmärretä. Ja sen ymmärtämiseksi vaadittaisiin paitsi sotaa edeltäneen tilanteen myös paljon pitemmän ajan historian tuntemusta.

Tuolla aikaisemmin Mielipidepankki avauksessaan ”Murha vai tappo” ymmärrettävästi on kuohuksissaan aseettomien tarkkailijoiden kuolemista, mutta osoittaa samalla – ja myöhemmässä vastineessaan minun avaamassani ketjussa – kyllä ymmärtävänsä tilanteen paremmin kuin moni muu. Mutta lakimieheksi liian jyrkän tuomion hän antaa tuosta yksittäisestä tapauksestakin, sillä jos hän ottaisi huomioon siihen johtaneet syyt, niin enintään kuolemantuottamuksesta Israelin armeijaa voitaisiin syyttää.

Emeritus on tänään käyttänyt Israelin viimeisiä asiassa pommituksia koskevassa asiassa puheenvuoron, johon yhdyn, koska tiedän asian juuri niin usein olevan. Niinhän menettelivät hizbollahit myös tuossa tarkkailijoiden hengen vaatineessa tapauksessa: ampuivat niiden aseman vierestä rakettinsa ja suojautuivat sitten betonibunkkereihinsa. Ilmeisesti he todella jättivät tuon kerrostalon heti kuultuaan Israelin varoituksen talon tuhoamisesta, mutta eivät välittäneet tietoaan talon siviiliasukkaille.

Myös Seppo Hietanen on hänelle harvinaisella tavalla tuossa asiassa esittänyt ihan oikeitakin näkemyksiä, jotka hän kyllä yleensä heti pilaa kytkemällä niihin täysin paikkansapitämätöntä poliittista fuulaa, jopa meidän kotimaamme politiikasta, ja tietysti aivan päinvastaisesti todellisuudelle.

Oiva Härkönen on pariin kertaan heittänyt hänelle tyypillisesti iskulauseenomaisen viestin asiasta, viimeksi CITY-Keskustan avaamassa ketjussa, ja viesti on ajatukseltaan oikeansuuntainen, mutta siitä kuitenkin ilmenee, että Oivakaan ei tunne tarpeeksi hyvin Israelin historiaa, jotta voisi ymmärtää vaikean tilanteen.

- - -

Israelin valtion syntyä ei pidä laskea vasta vuodesta 1947, jolloin YK hyväksyi Palestiinan jakamisen erillisiksi juutalais- ja arabivaltioiksi. Oikeampi ajankohta sille olisi 1897, jolloin Israelin perustamiseen tähtäävän sionismi-aatteen isä Itävallan juutalainen kirjailija Theodor Herzl Wieniin koolle kutsumassaan ensimmäisessä kansainvälisessä juutalaiskonferenssissa sai hyväksytyksi päätöslauselman asiasta, jonka jälkeen alkoi juutalaisten voimakas työskentely asian hyväksi, ja juutalaisten muutto Palestiinaan kiihtyi.

Monien Israelin juutalaisten mielestä maa on kuulunut aina heille, vaan suurin osa heistä on ollut vain tilapäisesti maanpaossa varmoina siitä, että vielä joskus he palaavat maahansa. Niinpä he aina juutalaisten suurimman juhlan pääsiäisen (pesah) aikaan toisiaan tervehtiessä aina lisäsivät: ”ensi vuonna Jerusalemissa”. Juutalaisten pääsiäistä vietetään tietenkin heidän Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi.

Palestiinassahan oli koko 2000-vuotisen diasporankin aikana aina asunut pieni, muutaman kymmenen tuhannen juutalaisvähemmistö, mutta runsaat sata vuotta sitten sinne alkoi tulla juutalaisia useamman tuhannen vuosivauhtia. He ostivat maata arabeilta ja rupesivat viljelemään ja rakentamaan sitä aluksi pitkään sulassa sovussa arabien kanssa, sillä Palestiinassa ei ollut silloin ahdasta, kun arabiväestökin oli vain hieman yli puoli miljoonaa. Arabit päinvastoin olivat tyytyväisiä, kun saivat juutalaisilta rahaa myymästään maasta ja paljon neuvoja maanviljelyksessä ja kaikessa niin, että Palestiinan arabien elintaso kohosi selvästi naapurimaiden elintasoa korkeammaksi.

Palestiina kuului tuohon aikaan Turkille, oli osa ottomaanien imperiumia. Kun se imperiumi romahti ensimmäisessä maailmansodassa, Palestiina siirtyi Iso-Britannian mandaattialueena hallittavaksi. Jo sodan aikana oli Iso-Britannian ulkoministeri jaarli Balfour antanut lupauksen juutalaisille (ns. Balfourin julistus) kansallisesta kodista Palestiinaan. Juutalaiset pitivät tuosta lupauksesta kiinni, vaikka britit halusivat sen unohtaakin. Juutalaisten muutto Palestiinaan kiihtyi entisestään, ja nyt alkoi tulla ongelmia, kun arabit sitä vastustivat, ja brittien hallinto asettui arabien puolelle. 1920-luvun alussa maassa oli jo noin 200 000 juutalaista, ja he aloittivat mm. Tel Avivin (nimi merkitsee : kevään kukkulat) kaupungin rakentamisen hiekkaperäiselle joutomaalle rannikolle historiallisen Haifan kaupungin pohjoispuolelle. Nyt tuossa kauniissa suurkaupungissa, ympäristöineen on jo runsaasti yli miljoona asukasta.

Jo vuonna 1920 juutalaiset olivat perustaneet itsepuolustusjärjestön nimeltä Haganah, ja terrori-iskuin se taisteli myös arabien puolella olleita siirtomaaisäntiä brittejä vastaan. Yksi järjestön pelätyimpiä päälliköitä oli Menahem Begin, jonka päästä britit olivat tarjonneet huomattavan palkkion, mutta onneksi Beginin pää pysyi hänen hartioillaan, jotta hän sitten Israelin pääministerinä 1979 pystyi tekemään rauhan Egyptin presidentti Anwar Sadatin kanssa!

Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan keskitysleireillä arviolta kuusi miljoonaa ihmistä kuoli, suurin osa kaasuttamalla hengiltä. Kuolleista yli 90 % oli juutalaisia. Nuo karmeat tapahtumat paljastuttuaan ravistelivat voittajavaltioiden johtajien ja koko maailmankin omaatuntoa niin, että Israel perustettiin voittajavaltioiden yksimielisellä päätöksellä. Päätökseen varmasti vaikuttivat jo nuo aiemmatkin tapahtumat (Balfourin julistus) ja se, että juutalaisvainot olivat olleet vuosisatoja tavallisia lähes kaikkialla Euroopassa.

Kun päätös Palestiinan jakamisesta ja Israelin muodostamisesta tehtiin, Palestiinassa asui jo lähes 400 000 juutalaista. Pian sinne alkoi tulla juutalaisia niin suuria määriä, että britit tekivät kaikkensa sen estääkseen, ja internoivat tulijoita mm. suurille leireille Kyprokselle. Sieltä kuitenkin juutalaisia karkasi suurin joukoin ja itse hankkimillaan laivoilla tulvivat maahan, kuten mm. Leon Uriksen mainiossa romaanissa ”Exodus” kerrotaan. Tuolloin tapahtui myös muutama suuronnettomuus, kun ylilastissa ollut laiva upposi hukuttaen suuren joukon maahan pyrkiviä.

Juutalaisia kuitenkin pääsi perillekin niin, että jo vuonna 1948 maassa alkoivat olla ”puntit tasan”, eli arabeja oli noin 800 000, juutalaisia hieman vähemmän. Silloin luonnollisesti ongelmat väestöryhmien kesken olivat jo pahoin kärjistyneet, kun juutalaiset olivat ottaneet haltuunsa omin lupinensakin maata, joka kuitenkin enimmäkseen oli ”ei kenenkään” maata, tai ainakaan arabit eivät sitä olleet viljelleet tai rakentaneet.

Terrorismiluonteinen sissisota maan sisällä oli kiihtynyt puolin ja toisin sen jälkeen kun britit olivat vetäytyneet maasta. Nyt siihen puuttuivat arabinaapuritkin. He kutsuivat palestiinalaisia arabeja pakolaisiksi maihinsa, jotta nämä eivät jäisi sodan jalkoihin, kun he hyökkäävät maahan ja ajavat kaikki juutalaiset Välimereen. Lähes puoli miljoonaa palestiinalaista noudatti kutsua.

Ja sitten nuo naapurit Egypti, Jordania ja Syyria – Libanon pysytteli sivussa - hyökkäsivät 1948 yhdessä tuohon pieneen maahan, ja niitä tukivat henkisesti ja aineellisestikin voimakkaasti myös kauemmat arabimaat, kuten Irak ja Saudi-Arabia. Israelin piti olla helppo nakki ylivoimaisille arabeille. YK:n sovittelemassa aselevossa 1949 Israelin hallintaan jäi lähes tuplaten suurempi alue kuin minkä YK oli sille myöntänyt. Pakolaisongelma kärjistyi, kun arabit pakenivat Israelin nyt valtaamilta alueilta naapurimaihin.

Monta kertaa ovat arabinaapurit yrittäneet työntää juutalaiset Välimereen, mutta aina niille on käynyt köpelösti. Vuonna 1956 Egypti kansallisti Suezin kanava, ja Israel käytti selkkausta hyväkseen valtaamalla koko Siinain, mutta YK:n määräystä kiltisti noudattaen se pian vetäytyi vuoden 1949 rajoilleen.

Mahtipontisin naapureiden yritys tapahtui 1967, kun Egyptin vaatimuksesta YK:n rauhanturvajoukot poistettiin Siinailta, jonka jälkeen Egypti sulki Akaban lahden – Israelin meritien Punaiselle merelle ja sitä kautta maailman valtamerille, ja taas kaikki naapurit yhdessä aloittivat sodan Israelia vastaan. Tuossa ns. kuuden päivän sodassa Israel valtasi taas Siinain Egyptiltä, Jordanin koko länsirannan Jordanialta ja Golanin alueen Syyrialta.

Vielä 1973 naapurit yrittivät. Egypti saikin hyvän alkumenestyksen tuossa ns. Jom Kippurin sodassa ylittämällä kieltämättä nerokkaasti Suezin kanavan, kun Israelilla oli suuren juhlapäivän johdosta vajaa miehitys vastarannalla. Mutta jo muutaman päivän kuluttua Israel oli mobilisoinut armeijansa ja oli saartanut Egyptin armeijan kanavan länsipuolelle Katkerajärvien alueella, edennyt Golanilla kymmeniä kilometrejä Sasaan kaupungin tasalle, ja olisi varmasti päässyt Damaskukseen asti, jos olisi halunnut. Ja taas tarvittiin YK.n rauhanturvaajat aselepoa tekemään ja osapuolten väliin, jossa he olivat sitten Siinailla vuoteen 1979 saakka. Golanilla Israelin ja Syyrian välillä ne ovat vieläkin.

Mutta tämän sodan jälkeinen rauhanteko vuonna 1979 oli Egyptille voitollinen: se sai Siinain takaisin – ja Anwar Sadat sai maksaa siitä voitosta hengellään!

- - -

Nykyisenkin sodan taustalla on nähtävä kaikki tuo lyhyesti kuvaamani pitkä historia. Suurin ongelma on palestiinalaispakolaiset, jotka eivät ole luopuneet aikomuksestaan palata takaisin kotimaahansa, ja joiden aikomusta tukevat nuo naapurit, jotka heidät – nykyisten pakolaisten isovanhempien sukupolven – maihinsa kutsuivat.

Toivottavasti heidän diasporansa ei kestä kahta tuhatta vuotta, mutta vaikea on nyt nähdä sille loppua olevan tulossa. Israel ei varmasti tule näköpiirissä olevassa kaukaisessakaan tulevaisuudessa mihinkään häviämään paikaltaan, ei edes luopumaan strategisesti välttämättömistä valloituksistaan kuten Golanista. Helpoin tapa olisi noiden pakolaisten asuttaminen arabimaihin, joissa heille kyllä tilaa olisi, ja joissa he pääsisivät oman kielensä ja uskontonsa pariin, mutta sitä eivät halua enemmän nuo naapurit kuin pakolaiset itsekään.

Egyptissä pakolaisten määrä on niin pieni, että tuo suuri maa pystyy pitämään ne ”kurissa”, mutta Jordaniassa ne saivat maan asiat niin sekaisin, että kuningas Hussein jo 1970-luvulla hääti heidät pois maastansa, ja enemmistön niistä joutui vastaanottamaan Libanon, joka oli liian heikko heidät torjuakseen.

Libanonissa olivat sitä ennen eläneet sulassa sovussa keskenään muslimit, kristityt ja juutalaiset, ja maan perustuslainkin mukaan maan presidentistä ja pääministeristä toisen on oltava muslimi, toisen kristitty. Pian nuo pakolaismassat panivat asiat sekaisin ja johtivat sotiin myös maan, jossa vanhojen foinikialaisten jälkeläiset olivat vain halunneet elää rauhassa, tehdä kauppaa ja rikastua entisestäänkin. Maan ulkopuolelta nuo Libanoninkin sodat ovat paljolti käyttövoimansa saaneet, etenkin Syyriasta, ja shiialaiset hizbollahit tietysti saavat voimakasta tukea myös voimakkaimmalta shiia-muslimien hallitsemalta maalta Iranilta.

Sodassa tapahtuu aina kamalia, siellä kuolee täysin syyttömiä, rauhanhaluisia siviilejä ja lapsiakin. Niin tapahtui aikoinaan meilläkin; esim. ensimmäisessä Helsingin pommituksessa 30.11.1939 kuoli muistaakseni 90 ihmistä, ensimmäisenä uhrina 9-vuotias koulutyttö Armi Metsäpelto. On ymmärtämätöntä tuomita jokin yksittäinen tapahtuma, olkoon se miten ruma tahansa. Sota voidaan ja pitääkin tuomita, mutta oikeilla perusteilla. Tämä nykyinen Lähi-idän sota tuomitaan näilläkin saiteilla enimmäkseen väärillä perusteilla, kun ei haluta nähdä ja ymmärtää siihen taas johtaneita tapahtumia.

- - -

Tällaisen lyhyen – monen mielestä varmaan taas ylipitkän – esityksen asiasta vielä halusin tehdä. Uskon tämän tarjoavan jotakin sille, joka aidosti haluaa asiasta – nykytilanteesta taustoineen – jotakin tietää ja ymmärtää. Aihepiiristä löytyy kirjallisuutta vaikka kuinka paljon. Mielestäni siitä saa paljon varmemman pohjan tarjoavaa tietoa kuin päivän mediasta, joka kuitenkin joutuu olemaan myös tässä asiassa kuten usein muussakin kovin pinnallinen ollakseen ns. mediaseksikäs.

Tietysti laitan tämän esitykseni tälle saitille, kun täällä tuostakin asiasta on eniten keskusteltu. Ja eniten täällä on esitetty myös Israelin ja juutalaisten vastaista näkemystä, ja esittäjistä ainakin monet ovat olleet keskustalaisia, vaikka CITY-Keskusta avauksessaan väittääkin, että keskustassa ei ole juutalaisvastaisuutta. Väitteen tekee hupaisaksi se, että samalla – ja varsinkin eilen tekemässään ja myöhemmin poistamassaan avauksessa – hän väittää sitä olevan eniten demareissa, joiden keskuudesta meillä kuitenkin on noussut mm. kaksi pitkäaikaista Suomi-Israel-seuran puheenjohtajaa ja myöhempää kunniapuheenjohtajaa, K-A.Fagerholm ja Arvo Salo. Mutta en toki tahdo väittää, että keskustalaisuuteen sinänsä kuuluisi antisemitismi, joskin sen kannattajissa on ehkä enemmän kuin muiden puolueen kannattajissa alkulauseessani kuvaamiani ahdasmielisiä ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu