EI näin xD

Erehdyin vuokraamaan sellaisen uutuus(?)pätkän kuin Mortuary. Juoni kuulosti ihan houkuttelevalta ja kanteen oli jostain ihmeestä saatu väännettyä kehuvia lausuntoja, mutta koko leffa on huonoja kliseitä ja komediaa. Ennalta-arvattava, typerä ja tahattoman hauska. Loppua katsellessa tuli mieleen, ovatko leffan tekijät (aiheesta) potkaisseet käsikirjoittajan pihalle puolivälin jälkeen ja unohtaneet kertoa seuraajalle mitä alussa oli tapahtunut -älyttömämpää loppuratkaisua en ole piiiitkään aikaan nähnyt!

No, parodianahan tuo on ihan loistavaa, ja lähes kahteen tuntiin mahtui yksi ehkä hyväksi luokiteltava kohtaus... xD
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

et jaksais sääki hokee tota xD:tä mut kiitti ku kerroit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


devilived kirjoitti:

Erehdyin vuokraamaan sellaisen uutuus(?)pätkän kuin Mortuary. Juoni kuulosti ihan houkuttelevalta ja kanteen oli jostain ihmeestä saatu väännettyä kehuvia lausuntoja, mutta koko leffa on huonoja kliseitä ja komediaa. Ennalta-arvattava, typerä ja tahattoman hauska. Loppua katsellessa tuli mieleen, ovatko leffan tekijät (aiheesta) potkaisseet käsikirjoittajan pihalle puolivälin jälkeen ja unohtaneet kertoa seuraajalle mitä alussa oli tapahtunut -älyttömämpää loppuratkaisua en ole piiiitkään aikaan nähnyt!

No, parodianahan tuo on ihan loistavaa, ja lähes kahteen tuntiin mahtui yksi ehkä hyväksi luokiteltava kohtaus... xD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu