Israelin

Itsenäinen Israelin kuningaskunta oli olemassa noin 2000 vuotta sitten. Sen jälkeen aluetta on hallinnut lukuisa joukko erilaisia valloittajia. Olot eivät aina olleet hyvät juutalaisille, mutta pieni rippunen on aina ollut alueella.
Palestiinan arabit joutuivat maksamaan hinnan Hitlerin synneistä.

http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Palestine
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alueella on myös aina ollut arabeja. Israelin alue on luvattua maata juutalaisille kuten myös muslimeille. Kuka päättää kumpi on oikeassa? Raamattu vai Koraani? Ja älä viitsi pilkata minun tai oman itsesi älykkyyttä noilla typerillä puheilla. Miksi arabien tulisi maksaa Hitlerin synneistä?? mieti hetki ennenkuin julkisesti esität omia typeriä mielipiteitäsi..

Kiitos

Äänestä
  • Israelin perustaminen oli brittien muistaakseni Churchillin ajatus. Ei mennyt suunnitelmien mukaan, kun israelilaiset julistivat yksipuolisesti itsenäisyyden. Hitlerin hirmuteot haluttiin korvata juutalaisille ja briteillä oli silloin hallussaan sopivasti Palestiinan alue, jossa oli ollut lukemattomia vuosisatoja pääsiassa arabeja, mutta myös israelilaisia vähemmistönä. Siihen aikaan vallitsi parempi sopu kuin nykyään. Palestiinan arabit joutuivat syyttään korvaamaan muiden syntejä. Tilanteen lopullisessa selvittämisessä tämä pitäisi ottaa huomioon, bussin johtaessa se ei onnistu.

    Äänestä

  • johtui tilanteesta kirjoitti:

    Israelin perustaminen oli brittien muistaakseni Churchillin ajatus. Ei mennyt suunnitelmien mukaan, kun israelilaiset julistivat yksipuolisesti itsenäisyyden. Hitlerin hirmuteot haluttiin korvata juutalaisille ja briteillä oli silloin hallussaan sopivasti Palestiinan alue, jossa oli ollut lukemattomia vuosisatoja pääsiassa arabeja, mutta myös israelilaisia vähemmistönä. Siihen aikaan vallitsi parempi sopu kuin nykyään. Palestiinan arabit joutuivat syyttään korvaamaan muiden syntejä. Tilanteen lopullisessa selvittämisessä tämä pitäisi ottaa huomioon, bussin johtaessa se ei onnistu.

    Siis on totta kyllä että israelin valtion perustaminen keksittiin hyvityksenä juutalaisille vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ja pointtina oli itselläni se että samainen alue on luvattu koraanissa muslimeille ja raamatussa juutalaisille. Joten konflikti on ymmärrettävä. Mutta todellakin tilanteen lopullinen selvittäminen onkin hieman haastavampaa kun mukana on USA ja iso-britannia.
    Toisinsanoen, kun Usa, Iso-britannia, EU ja Israel pääsevät sopuun, tilanne ratkaistaan. Muslimeiltahan perinteisesti ei kysytä... Reilua???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeus valtioon kirjoitti:

Itsenäinen Israelin kuningaskunta oli olemassa noin 2000 vuotta sitten. Sen jälkeen aluetta on hallinnut lukuisa joukko erilaisia valloittajia. Olot eivät aina olleet hyvät juutalaisille, mutta pieni rippunen on aina ollut alueella.
Palestiinan arabit joutuivat maksamaan hinnan Hitlerin synneistä.

http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Palestine

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu