Sodan syylliset

Lähi-idän uusimpaan sotaan on useampia syyllisiä, joista vähiten parjattu on YK. Tämä julkisivujärjestö on epäonnistunut itse itselleen ja muille asettamien päämäärien saavuttamisessa ja turhiksi osoittautuneiden päätöslauselmien toteuttamisessa. Jos Hizbollah olisi riisuttu aseista ja Libanonin omaa hallintoa ja armeijaa olisi vahvistettu, niin nykyistä sotaa ei käytäisi Libanonin maaperällä. Ja edelleen jotkut käsittämättömän sinisilmäiset ja lyhytnäköiset suunnittelevat rauhanturvaajien lähettämistä - joukkojen joilla ei kovin suurta merkitystä ole ollut eikä tule olemaan vähäisillä valtuuksillaan - rauhaanpakottavien joukkojen sijaan. Jos YK ei ole toimiva järjestö ja Israel on ainoa joka sen uskaltaa tunnustaa ja on menettänyt viimeisenkin kunnioituksen juhlapuheisiin, niin luulisi muidenkin tajuavan ettei puheet ja hyväuskoisuus riitä vaan tarvitaan tekoja.

YK:n omien miesten kuolemasta voidaan syyttää myös YK:a itseään. Sota - jota tosin harva vieläkään uskaltaa nimittää sodaksi mitä se todellisuudessa on - oli jo jatkunut jonkun aikaa, Israelin tavoitteet ja menetelmät olivat tiedossa ja ulkopuolisia oli useaan otteeseen kehoitettu lähtemään oman henkensä säilyttääkseen pommitusten alta pois. Silti Kofi Annan käskee miesten pysyä pommien alla eikä anna lupaa poistua sodan keskeltä. Suomen sotaveteraanit voisivat varmasti opastaa herra Annania siinä, ettei tykistötulen keskeltä löydy turvallista paikkaa. Kofi Annan ja YK edesvastuuseen kuolleista!

Siviiliuhreihin syyllisiä löytyy niin Israelin pommeista, YK:sta, Hizbollahin sodankäyntitaktiikasta, kuin siviileistä itsestään. Jo muutaman viikon ajan siviilejä on käsketty poistua etelä-Libanonista, mutta silti he ovat halunneet jäädä pommien alle. Hizbollahin raukkamainen taktiikka taistella väkijoukon keskellä ja nauttia propaganda-etua kun heitä metsästettäessä kuolee ulkopuolisia siviilejä ja niitä siviilejä jotka kannattavat järjestöä ja osallistuvat taisteluunkin, tuottaa kuolleita varotteluista ja siviiliuhrien välttelyistä huolimatta.

Kaiken keskellä hämmästyttää se, etteivät länsimaalaiset ole vieläkään ymmärtäneet minkälaisilla taktiikoilla ja periaatteilla Israel ja arabivaltiot sotivat. Rauhan keskellä varttuneet länsimaiset pullamössöpojat ja -tytöt hämmästelevät kun sotaa jatketaan vaikka minä sanoisin 'ei saa', ja se että ylipäätänsä joku kuolee sodankäynnissä. Ja kovin paljon hämmästelyä tuntuu edelleen aiheuttavan arabitaistelijoiden taktiikka sotia väkijoukon keskellä, sitä ei moni edes näe - mistähän ne siviilit taas pommien keskelle joutuivat, syy täytyy olla aina ainoastaan pommittajassa. Monesti jää myös siviiliuhrien kauhistelun lomassa huomaamatta, että Israel varoittaa aina (ainakin minun tietoni mukaan) iskujensa edellä siviilejä että nämä tietäisivät poistua paikalta. Silti moni valitsee jäävänsä paikalle. Tuleeko heistä omasta mielestään marttyyrejä, en tiedä mutta suuren propaganda-arvon he terroristeille antavat. Ennen kuin joku ehtii väittää minun syyttävän siviilien kuolemasta aina heitä itsejään, totean että näin ei tietenkään aina ole. Syitä on monia, eikä siviilien kuolema tässäkään sodassa ole aina riippuvainen heidän omista teoistaan tai aina edes estettävissä. Silti olisi joskus mukava kuulla jonkun tarttuvan tähänkin vaikeaan asiaan yhden ainoan syyllisen etsimisen sijaan.

En kannata sotaa missään muodossa, enkä nykyistäkään lähi-idän sotaa. Mutta suurimmaksi syylliseksi nostaisin Israelin ja terroristienkin ohitse YK:n joka epäonnistui itse itselleen antamassaan tehtävässä ja petti niin Israelin kuin Libanonin. Libanon halusi rauhaa, mutta YK ei sitä kyennyt tuomaan, vaikka keinot siihen olivat tiedossa.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yk:n kykyyn vaikuttaa asioihin vaikuttaa suoranaisesti israelin, usa:n ja iso-britannian kaltaiset valtiot,
jotka pelkäävät menettävänsä oman valtansa tehdä päätöksiä.
Ja jokaisen osapuolen on kuitenkin oltava samaa mieltä sillä kaikilla turvallisuusneuvoston jäsenmailla on kuitenkin veto-oikeus.
ja sitäpaitsi Yk ei ole sotilasliitto!

Yk:n turvallisuusneuvostolla ja Yk:n muilla jäsenillä olisi tarvittavat resurssit tarvittaessa pakottaa konfliktin osapuolet rauhaan, mutta ehdoista ei päästä yhteisymmärrykseen.
YK ei voi valita puoltaan konfliktissa vaan sen on konfliktin MOLEMPIEN osapuolten kanssa sovittava siitä miten rauha saadaan rakennettua. Mielestäni oma mielipiteesi tukee jo tuttua ja ilmeisesti mielestäsi toimivaa amerikan mallia jossa kriisialueelle viedään länsimaalainen sotakoneisto ja siten pakotetaan konfliktin osapuolet (lue: arabimaa) rauhaan pakonomaisesti.
Eikö tämä mielestäsi lisää vihaa ja terrorismia? Lähi-ihän tilanne vaatii pysyviä ratkaisuja ja joustoa myös Israelin puolelta koska sodan juuret ulottuvat kauemmas kuin hizbollahiin ja isrealilaissotilaiden kaappaukseen.

Äänestä

ei voi olla koston kierrettä ilman kahta syyllistä.

Äänestä
  • Kyllä voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyttömiä onko heitä? kirjoitti:

Lähi-idän uusimpaan sotaan on useampia syyllisiä, joista vähiten parjattu on YK. Tämä julkisivujärjestö on epäonnistunut itse itselleen ja muille asettamien päämäärien saavuttamisessa ja turhiksi osoittautuneiden päätöslauselmien toteuttamisessa. Jos Hizbollah olisi riisuttu aseista ja Libanonin omaa hallintoa ja armeijaa olisi vahvistettu, niin nykyistä sotaa ei käytäisi Libanonin maaperällä. Ja edelleen jotkut käsittämättömän sinisilmäiset ja lyhytnäköiset suunnittelevat rauhanturvaajien lähettämistä - joukkojen joilla ei kovin suurta merkitystä ole ollut eikä tule olemaan vähäisillä valtuuksillaan - rauhaanpakottavien joukkojen sijaan. Jos YK ei ole toimiva järjestö ja Israel on ainoa joka sen uskaltaa tunnustaa ja on menettänyt viimeisenkin kunnioituksen juhlapuheisiin, niin luulisi muidenkin tajuavan ettei puheet ja hyväuskoisuus riitä vaan tarvitaan tekoja.

YK:n omien miesten kuolemasta voidaan syyttää myös YK:a itseään. Sota - jota tosin harva vieläkään uskaltaa nimittää sodaksi mitä se todellisuudessa on - oli jo jatkunut jonkun aikaa, Israelin tavoitteet ja menetelmät olivat tiedossa ja ulkopuolisia oli useaan otteeseen kehoitettu lähtemään oman henkensä säilyttääkseen pommitusten alta pois. Silti Kofi Annan käskee miesten pysyä pommien alla eikä anna lupaa poistua sodan keskeltä. Suomen sotaveteraanit voisivat varmasti opastaa herra Annania siinä, ettei tykistötulen keskeltä löydy turvallista paikkaa. Kofi Annan ja YK edesvastuuseen kuolleista!

Siviiliuhreihin syyllisiä löytyy niin Israelin pommeista, YK:sta, Hizbollahin sodankäyntitaktiikasta, kuin siviileistä itsestään. Jo muutaman viikon ajan siviilejä on käsketty poistua etelä-Libanonista, mutta silti he ovat halunneet jäädä pommien alle. Hizbollahin raukkamainen taktiikka taistella väkijoukon keskellä ja nauttia propaganda-etua kun heitä metsästettäessä kuolee ulkopuolisia siviilejä ja niitä siviilejä jotka kannattavat järjestöä ja osallistuvat taisteluunkin, tuottaa kuolleita varotteluista ja siviiliuhrien välttelyistä huolimatta.

Kaiken keskellä hämmästyttää se, etteivät länsimaalaiset ole vieläkään ymmärtäneet minkälaisilla taktiikoilla ja periaatteilla Israel ja arabivaltiot sotivat. Rauhan keskellä varttuneet länsimaiset pullamössöpojat ja -tytöt hämmästelevät kun sotaa jatketaan vaikka minä sanoisin 'ei saa', ja se että ylipäätänsä joku kuolee sodankäynnissä. Ja kovin paljon hämmästelyä tuntuu edelleen aiheuttavan arabitaistelijoiden taktiikka sotia väkijoukon keskellä, sitä ei moni edes näe - mistähän ne siviilit taas pommien keskelle joutuivat, syy täytyy olla aina ainoastaan pommittajassa. Monesti jää myös siviiliuhrien kauhistelun lomassa huomaamatta, että Israel varoittaa aina (ainakin minun tietoni mukaan) iskujensa edellä siviilejä että nämä tietäisivät poistua paikalta. Silti moni valitsee jäävänsä paikalle. Tuleeko heistä omasta mielestään marttyyrejä, en tiedä mutta suuren propaganda-arvon he terroristeille antavat. Ennen kuin joku ehtii väittää minun syyttävän siviilien kuolemasta aina heitä itsejään, totean että näin ei tietenkään aina ole. Syitä on monia, eikä siviilien kuolema tässäkään sodassa ole aina riippuvainen heidän omista teoistaan tai aina edes estettävissä. Silti olisi joskus mukava kuulla jonkun tarttuvan tähänkin vaikeaan asiaan yhden ainoan syyllisen etsimisen sijaan.

En kannata sotaa missään muodossa, enkä nykyistäkään lähi-idän sotaa. Mutta suurimmaksi syylliseksi nostaisin Israelin ja terroristienkin ohitse YK:n joka epäonnistui itse itselleen antamassaan tehtävässä ja petti niin Israelin kuin Libanonin. Libanon halusi rauhaa, mutta YK ei sitä kyennyt tuomaan, vaikka keinot siihen olivat tiedossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu