Erkki Tuomiojan erottaminen olisi ajankohtainen ja nopeasti hoidettava tehtävä Suomen hallitukselle. 30.7.2006 pyöri erittäin epämiellyttävä Suomi mainos kaikilla arabiankielisillä televisiokanavilla. Tällä Erkki Tuomiojan lausunnolla Suomi on liitetty osaksi Israelin vastaista rintamaa.
Lähi-Idän pää- uutislähetyksissä kautta linjan oli ensimmäisenä teksti, "Suomi tuomitsee Israelin iskut." Suomi ei kaipaa tämän kaltaista mainosta, Suomen kansa ei halua ottaa hizbollahin puolta terrorismin tukijana. Suomalaisena minua hävettää suuresti Erkki Tuomiojan lausunnot, mies on häpeällisillä toimillaan saattanut meidät kaikki huonoon valoon.
Iranin valtion uutisissa tätä mantraa näytettiin otsikoissa kaikkein eniten, tietojen mukaan jokaisessa lähetyksessä. EU:n kantana Tuomiojan letkautusta ei ole huomioitu, ei vaikka Suomi on puheenjohtaja maa, kämmäys on laskettu Suomen omaksi viralliseksi kannaksi.
Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad ja Venezuelan presidentti Hugi Chavezin koko lehdistötiedotteenkin ajan Suomi nimeä mainostettiin Lähi-Idässä. Iranin uutiskanava (IRINN) on nautiskellut Suomen Erkki Tuomiojan letkautuksella ja liittänyt Suomen ikävästi näiden kahden herran jatkeeksi.
http://switch5.castup.net/frames/20041020_MemriTV_Popup /video_480x360.asp?ai=214&ar=1213wmv&ak=null

Vastaukset 8
Vanhimmat
Oli Tuomioja poliitikko tai ei niin eiköhän se sananvapaus koske heitäkin
Sitä paitsi Tuomioja on hyvin viisas mies,puhujan lahjat vaan puuttuu, herra ei meinaan osaa puhua vaan hän inisee
Erottaa ainakin Suomen oman kansallisuutensa ja järkensä menettäneiden Britannian,Saksan ja puoliksi edellisiin kuuluvan Ranskan joukosta
on ikuinen pikkupoika, stallari, suurmies isänsä varjossa oleva perserassi radikaali..
Harvoinnäkee tällaista vauhkoamista murhamiesten piolesta (USA ja Israel), ikäänkuin Suomi ja suomalaiset olisivat kovastikin juutalaisia. Tuomioja sentään velvollisuutensa takia (ja omantuntontonsa) puolustaa murhamiesten uhreja voimiensa mukaan. Tuntuu, että koko juutalaisväestö on manipuloitu muokkaamaan Suomen mielipidettä. Ajatelkaa hieman ja hävetkää!
...joka näkee juutalaisia joka nurkan takana...SALALIITTO!!!
Missä viipyy Vanhasen päätös erottaa Erkki Tuomioja tehtävästään. Ulkoministeri on tuhonnut Suomen kansainvälisen maineen.
http://en.chinabroadcast.cn/2947/2006/08/01/[email protected]
Henkilökohtaisesti olen ylpeä että mitäänsanomaton ja niin ärsyttävän neutraali suomi on kerrankin ilmaissut mielipiteensä.
Ja kyllähän se nyt tiedossa on että muslimimaiden tiedotusvälineet käyttävät lausuntoja ehkä hieman väärässä yhteydessä...