Tunnetteko ketään yrittäjää, joka menestyksellisen yrittäjäuransa jälkeen on heittäytynyt etelän rannalle pötkölleen ja makoilee siellä drinksuja nautiskellen?
Minä en.
Tunnen monia menestyneitä yrittäjiä jotka eivät jää lepäämään vaikka ikä antaisi myöten.
Kaverini, joka tosin ei ole vielä edes 35:ttä on perustanut, rakentanut ja myynyt jo kaksi firmaa ja perustanut kolmannen ja neljännen.
Ne tuloskuntoon saatuaan taitaa taas kääriä miljoonatilin myydessään ne alojen markkinajohtajille.
Eikä tarvitsisi, jos rahasta puhutaan. Ne 4 miljoonaa sillä oli jo, mutta pani taas eurot poikimaan.
Kaiken huippu on se, että tällä sepällä ei ole juurikaan kummoista koulutusta ja yrityksetkin ovat kaikki täysin eri aloilla.
Että siis tällaisia ovat yrittäjät:
Kyse on siitä, että tuollaisia temppuja kykenee tekemään ainoastaan siihen lahjat omaava ihminen.
Et ehkä sinä enkä varmasti minä, vaikka hyvin tienaankin, sinusta en tiedä.
Siksi verkostomarkkinointi on ainoa tapa, jolla tavallinen, koulutettu tai kouluttamaton ihminen voi ansaita hyvää tuloa ja jopa eläkkeen loppuiäkseen.
Se on varmasti ainoa yrittämisen muoto, jossa on mahdollisuus rikkaaksi tulemiseen myös rahallisesti ja vailla rahallisia riskejä.
(hei, muistathan, että aloituspakkauksen tai tuotevaraston osto ei ole taloudellinen riski ja jos niin olisikin, on parempi ettei sellainen henkilö mieti mitään bisneksiä edes verkostomaailmassa, koska pennitön ajattelee kuin pennitön)
Mutta jos olet tutustunut hyvien, isojen verkostoyritysten markkinointisuunnitelmiin, huomaat, että niillä on myös koulutusjärjestelmä.
Oppia saadessaan ihminen (ainakin joskus) tajuaa, että raha ei tuo autuutta ja siksi tuntemani verkostomarkkinoijat tekevät töitä vielä vanhoinakin.
No, okei, on poikkeuksiakin, mutta pääsääntöisesti he tykkäävät työnteosta.
Toki on olemassa niitäkin iäkkäämpiä, jotka eivät ole vielä onnistuneet ja toivovat pidemmän työrupeaman tuovan riittävästi tilastollista otantaa jotta organisaatio kasvaisi ja tilit vihdoin täyttyisivät.
Mutta kannattaa muistaa, että he eivät ole niitä lahjakkaita, joista miljonäärejä sikiää.
Verkostomarkkinoinnin avulla he, tavalliset tavikset, voivat kuitenkin tienata eläkepäivinään sellaisia tilejä joista tavallinen eläkeläinen näkee vain unta vaikka jakaisi lehtiä ja myisi omenoita torilla ja illat siivoaisi.
Samalla näillä taviksilla on vireää tekemistä ja mukavia ihmisiä ympärillä.
Loppuiäkseen.
Mitäs pahaa siinä sitten on?
Tunnen kuitenkin myös yhden herrasmiehen (valitettavasti omassa yhtiössäni) joka käy jo 7:tta kymppiään.
Hän oli paukannut perilliseni nenän eteen kehumaan ja esittelemään, millaisella jahdilla Bahamalla ajelee ja millaisessa kartanossa asustaa ja esitellyt sitten yhtiömme hänelle.
Lapsi tietysti minulta kyselemään, miksen ole yhtä menestynyt kuin tuo ukko jolla kuulema henkikin haisi, eikä vetimetkään olleet viimeisen päälle.
Kerroin lapselleni, että sen sijaan että valehtelisin jahdeista ja kartanoista, teen töitä joka päivä ja myyn sekä rekrytoin.
Tämä ukko ei tee kumpaakaan, koska on palkitsemisjärjestelmässä usean askeleen takanani ja varmuudeksi kysäisin, näkikö tätä verkostoritaria kummallakaan niistä palkintomatkoista joilla olemme yhdessä olleet?
Eipä näkynyt.
Tuollaisista satusedistä ja -tädeistä eivät nassikat kyllä tykkää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi sinä...
Kirjoituksesi oli hyvä ja siinä oli jopa sydäntä mukana.
Itse en ole ollut "aktiivinen Move-vastustaja" mutta isäukkoni vuoksi aikoinaan asiasta kiinnostuin.
Mä tuskin jaksan enää tätä palstaa lukea.Siksi että...
Movettajien päälliköt ovat tehneet työnsä pirun hyvin eli noita ns. "kauppoja" sikiää luvattuun tahtiin S2E-keskukseen...
Kaikki normaalilla älyllä varustetut ihmiset tietävät kyllä mistä on kyse..
Move-lahko haalii typeriä ihmisiä (kuten isäukkoni) alaisikseen..
Kovasti toivon että Move joutuu syytteeseen mutta kuten edellä sanoin...Hyvin sujuu huijaus tällä haavaa :/
Kylläpä tosiaan ripsikin.
"Siksi verkostomarkkinointi on ainoa tapa, jolla tavallinen, koulutettu tai kouluttamaton ihminen voi ansaita hyvää tuloa ja jopa eläkkeen loppuiäkseen.
Se on varmasti ainoa yrittämisen muoto, jossa on mahdollisuus rikkaaksi tulemiseen myös rahallisesti ja vailla rahallisia riskejä. "
Syvästi epäilen.
Mutta niin se vai on.
Käyhän katsomassa, mitä saat esim hakusanalla Susan Peterson. Ihan vinkkinä, että presidentin palkitsema Vuoden Liikenainen USA:ssa vuonna 2004.
Luuletko että on tyhjätasku?