miksi ei hisbollah

Miksiköhän ohjusiskut Israeliin ja kuuden sen sotilaan tappaminen ja kahden kaappaaminen ajoitettiin suomen puheenjohtajuuskauteen. Olisiko saksa vielä natsien 6000000.n juutalaisen tuhoamisen jälkeen ollut vähän noiveissaan ryhtymään tuomitsemaan israelia yhtä auliisti kuin eu mallimaa suomi.
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Saksan kunniakas kausi israelpolitiikassa muistetaan islamilaisessa maailmassa. Kun on samat tavoitteet ja päämäärät, niin likaisen työn tekijöiksi suomalaiset ääliöt sopivat hyvin. Ah-ahtisaari-li-lipponen. Helmutti hekotta..a....h.

Äänestä
  • Minä ajattelin, että Koivisto oli vainoharhainen, kun hän kesävieras ohjelmassa pähkäili samaa. Hamaskin nappas jonkun israililaisen ja viikon päästä Hisbollah kaksi, molemmat selkkaukset heti, kun Suomi tuli EU:n puheenjohtajamaaksi. Ehkä nää ajatteli saavansa Suomen puheenjohtajakaudella probakandavoiton, meidän johtajat tuntien. Kyllä Koivisto ihan täysissä hengen ja ruumin voimissa onkin.

    Äänestä

Miksi aina vedotaan siihen, mitä tehtiin natsisaksan aikana? Olen ollut monen saksalaisen kanssa tekemisissä eivätkä heistä kukaan ole olleet häpeilemättä sen aikaisia tekojaan, mutta eivät myöskään ole olleet tänä päivänä selittelemässä sen aikuisia asioita. Älkää siis lyöky lyötyä. Jos tunnette historiaa, niin muistakaa mitä me olimme ruotsalaisten kanssa tekemässä kolmikymmenen vuoden sodan ja "suuren" karoliinin Kustaa kahdennentoista aikoina Saksan maalla! Ruotsissa löytyy tämän ajan ihannointia nyt. Samaa paskaa kaikki!!

Äänestä
  • On kuitenkin hienoa, että Suuret ajattelijat, kuten voidaan ajatella koko Saksan, ja heidän alaisen euroopan älymystö, aikanaan ennustivat mitä tulee tapahtumaan. Eurooppa jakautuu, yhdendyy, ja silloin huomio kohdistuukin aivan muualle. Keinotekoiseen israelin valtioon, jos ONGELMA olisi onnistuttu poistamaan ennen kuin "Liittoutuneet" Puuttuivat asiaan, Kolmas MaailmanSota olisi vältetty.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


saksan puheenjohtajuuskausi kirjoitti:

Miksiköhän ohjusiskut Israeliin ja kuuden sen sotilaan tappaminen ja kahden kaappaaminen ajoitettiin suomen puheenjohtajuuskauteen. Olisiko saksa vielä natsien 6000000.n juutalaisen tuhoamisen jälkeen ollut vähän noiveissaan ryhtymään tuomitsemaan israelia yhtä auliisti kuin eu mallimaa suomi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu