Pionit kukkivat tänä kesänä ensimmäistä kertaa ja hienosti kukkivatkin! Isoja kukkia, mutta aika hentojen varsien päässä, joten tuenta oli tarpeen. Nuppuvaiheen muurahaiset eivät tuntuneet haittaavan, nuput ei kuivuneet (kuten joku jossain vaiheessa on kertonut omilleen käyneen). Mutta mitä tehdä nyt, kun kukat on kukintansa lopettaneet? Terälehdet on kuivia, mutta itse lehdet vielä vihertää upeasti. Pitäisikiö kukkavarret leikata pois vai miten tästä edetään syksyn koittaessa? Ja leikataanko sitten myöhemmin syksyllä varret poikki muutaman sentin korkeudelta talven ajaksi? Tiedoista ja neuvoista kiitollinen...
Vastaukset 2
- noin..!
Juu, tuolla lailla itse olen pioneita hoitanut, että kukinnan jälkeen se kuiva möykky (ex-kukka :D) ja pätkä ylimääräistä vartta leikataan pois ja lehdet ja varret jäävät syksyyn asti. Sitten syyspuuhien aikaan leikataan loputkin alas. Olen jättänyt noin 5-10 cm:n mittaiset tyngät maahan, en tiedä kuinka lyhyeksi niitä kannattaa leikata.
- muutarhuri
Anna pionien olla vaan, ei niitä tarvi leikellä!
Jos esimerkiksi haluat omia siementaimia, annat kukan kehittää siemenet, niistä tulee joskus hienoja yllätyksiä kun pionit keskenään risteytyvät :)
Pioni komistuu vuosi vuodelta, ja se tarvii kasvurauhan, sitä ei erityisemmin tarvi "hoitaa" kun sen on hyvin istuttanut ja muistaa lannoittaa tarpeen mukaan.
Keväällä vasta siistit kuivat rangat ja lehdet pois, niistä on suojaakin juuristolle kun ovat siinä keräämässä lunta pionin päälle..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606