Sohvan hinta

Miettikääpä ihmiset: mitä tulee sohvan hinnaksi, kun ensin ostat sen kulutusluotolla, jossa on n.9% korko. Jätät luottotilisi maksamatta. Pankki myy sen sen jälkeen perintäyhtiölle halpaan hintaan, mutta se ei sinulta perittävässä hinnassa näy. Perintäyhtiö lisää luottoosi kulujen hinnan ja korka juoksee koko ajan. Sen jälkeen luottotilisi menee ulosottoon, kun et pysty enää maksamaan kuluja ja korkoja perintäyhtiöllekään. Ulosotossa korot edelleen kasvavat, kun aikaa vaan kuluu. Ulosottovirkailija ulosmittaa irtaimen omaisuutesi (tämä vielä 90-luvulla oli mahdollista). Lunastat mm. sohvasi sieltä, koska tahdot sen pitää. Maksat siitä ulosottoon, mutta sitä koskeva luottosi jää edelleen maksamatta ulosottovirastoon. Maksoit siis jo kerran sohvasti. Sitten alat maksaa luottotiliäsi ulosottoon, joka perii sen sinulta palkastasi joka tapauksessa. Maksat sohvasi toiseen kertaan tässä yhteydessä. Näin meillä Suomessa vielä 90-luvulla. Ainoa parannus asiaan on tullut siinä, ettei koti-irtaimistoa enää niin helposti ulosmitata kuin aiemmin. Muu pyörii ennallaan. Olisi kannattanut ostaa sohva käteisellä ja odottaa hieman...
9873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

YHÄ VAAN RIITTÄÄ???????

Äänestä

"Miettikääpä ihmiset: mitä tulee sohvan hinnaksi, kun ensin ostat sen kulutusluotolla, jossa on n.9% korko. Jätät luottotilisi maksamatta."

En mieti. Toisaalta siksi etten tee osamaksukauppoja ja toisaalta siksi että en jätä laskujani maksamatta.

"Pankki myy sen sen jälkeen perintäyhtiölle halpaan hintaan, mutta se ei sinulta perittävässä hinnassa näy."

Tuo on sitä suurinta typeryyttä, että oletetaan että mikäli velkoja myy laskun eteenpäin halvalla, niin pitäisi myös perittävän summan laskea. Käytännössä siis esitetään vaade, että maksunsa laiminlyöneiden pitäisi saada tuote paremmilla ehdoilla kuin kaikki ajallaan maksaneiden. Toisekseen, useimmiten nuo luotot kyllä annetaan toimeksiantoina perintätoimistoille eikä niitä myydä eteenpäin.

"Perintäyhtiö lisää luottoosi kulujen hinnan ja korka juoksee koko ajan."

Tietenkin korko juoksee ja perintätoimisto kattaa kulunsa. Kenenkä nämä kulut pitäisi maksaa muun kuin sopimuksensa laiminlyöneen velallisen?

"Olisi kannattanut ostaa sohva käteisellä ja odottaa hieman..."

Niinpä.

Äänestä
  • Kriittiselle se vaan, että kysymys ei ole asiakkaasta vaan toimintamahdollisuuksien siirtämisestä muille eli miten perustellaan se, että pankki antaa toimintavaltuudet niin halvalla perintäyhtiöille. Miksi pankki tekee tämän jossakin tapauksissa asiakkaan ohi ja häntä kuuntelematta? Asiakashan ei ole alunperin ottanut lainaa perintäyhtiöltä, vaan pankilta, johon hänellä on asiakassuhde. Perintäyhtiöt toimivat muulta pohjalta kuin pankit.

    Äänestä

  • Ihmetellyt yhtään mitään, kun lukee tällä palstalla näiden ylivelkaantuneiden typerysten kertomuksia. On se vaan mua elämässä onnistanut, kun ei oo maksamattomia vuokria, sohvaa jonka ulosottomies vei mennessään, hoitamattomia "humpuukilainoja" ym. ym. ym.

    Yksi yhteinen piirre näillä kaikilla kitisijöillä kuitenkin on:
    Koskaan vika ei ole heissä itsessään, vaan syllinen on useimmiten yhteiskunta. Usein myös syytetään pankkeja ym. luottolaitoksia ja kaikenmaailman kauppiaita, jotka ovat heitä pettäneet. joskus vika on myös petollisessa asuinkumppanissa.

    Olen varmasti jollain tapaa poikkeuksellinen yksilö, kun mua ei oo vielä pettäny kukaan.
    Johtuneeko siitä, kun en ole antanut pettää.

    Äänestä

  • pankkisuhde poikki kirjoitti:

    Kriittiselle se vaan, että kysymys ei ole asiakkaasta vaan toimintamahdollisuuksien siirtämisestä muille eli miten perustellaan se, että pankki antaa toimintavaltuudet niin halvalla perintäyhtiöille. Miksi pankki tekee tämän jossakin tapauksissa asiakkaan ohi ja häntä kuuntelematta? Asiakashan ei ole alunperin ottanut lainaa perintäyhtiöltä, vaan pankilta, johon hänellä on asiakassuhde. Perintäyhtiöt toimivat muulta pohjalta kuin pankit.

    No jos pankki nyt sattuisi sen sohvaluoton myymään sille perintätoimistolle, niin asiakkaan ja luotonmyöntäjän väliset sopimusehdot korkoineen ym. pysyvät kyllä samoina. Että sikäli asiakkaan kannalta on aivan sama, onko velkojana pankki vai perintäyhtiö.

    Äänestä

  • Tapanila kirjoitti:

    Kyllä pankki nyt on hieman luotettavampi kumppani näissä raha-asioissa kuin perintäyhtiö, tämän ehkä kaikki voivat myöntää.

    Äänestä

  • seppo ja sami kirjoitti:

    Kyllä pankki nyt on hieman luotettavampi kumppani näissä raha-asioissa kuin perintäyhtiö, tämän ehkä kaikki voivat myöntää.

    Oikein tietävä ja asiallinen kommentti.

    Hauskaa yhteiseloa vaan...

    Äänestä

  • pankkisuhde poikki kirjoitti:

    Kriittiselle se vaan, että kysymys ei ole asiakkaasta vaan toimintamahdollisuuksien siirtämisestä muille eli miten perustellaan se, että pankki antaa toimintavaltuudet niin halvalla perintäyhtiöille. Miksi pankki tekee tämän jossakin tapauksissa asiakkaan ohi ja häntä kuuntelematta? Asiakashan ei ole alunperin ottanut lainaa perintäyhtiöltä, vaan pankilta, johon hänellä on asiakassuhde. Perintäyhtiöt toimivat muulta pohjalta kuin pankit.

    "miten perustellaan se, että pankki antaa toimintavaltuudet niin halvalla perintäyhtiöille."

    Pankissa sitä varmaan perustellaan sillä, että asiakas kuuluu ongelmaryhmään maksajana ja on koettu, että näin päästään edullisemmin kuin jos aletaan laskemaan luoton perinnän onnistumismahdollisuuksia ja perintään kuluvia henkilöresursseja. Asiakkaallehan se ei kuulu mitenkään mihin hintaan velkoja luoton myy eteenpäin.

    "Miksi pankki tekee tämän jossakin tapauksissa asiakkaan ohi ja häntä kuuntelematta?"

    Miksi velkojan pitäisi kysyä velalliselta saako velan siirtää perintäyhtiölle?

    "Asiakashan ei ole alunperin ottanut lainaa perintäyhtiöltä, vaan pankilta, johon hänellä on asiakassuhde."

    Niin ja jättänyt laskunsa maksamatta.

    "Perintäyhtiöt toimivat muulta pohjalta kuin pankit."

    Perintätoimistot jatkavat siitä, mihin velkojat jäävät. Jos laskuja ei makseta ajallaan, niin siitä seuraa perintätoimia. Useimpien yritysten on edullisempaa hoitaa ulkoisen palveluntarjoajan kautta perintätyö kuin tehdä se itse. Sinällään sekä pankin että perintätoimiston muistutuskirjeet pyrkivät täsmälleen samaan lopputulokseen: erääntyneen velan maksamiseen.

    Äänestä

  • Pitkään aikaan enää kirjoitti:

    Ihmetellyt yhtään mitään, kun lukee tällä palstalla näiden ylivelkaantuneiden typerysten kertomuksia. On se vaan mua elämässä onnistanut, kun ei oo maksamattomia vuokria, sohvaa jonka ulosottomies vei mennessään, hoitamattomia "humpuukilainoja" ym. ym. ym.

    Yksi yhteinen piirre näillä kaikilla kitisijöillä kuitenkin on:
    Koskaan vika ei ole heissä itsessään, vaan syllinen on useimmiten yhteiskunta. Usein myös syytetään pankkeja ym. luottolaitoksia ja kaikenmaailman kauppiaita, jotka ovat heitä pettäneet. joskus vika on myös petollisessa asuinkumppanissa.

    Olen varmasti jollain tapaa poikkeuksellinen yksilö, kun mua ei oo vielä pettäny kukaan.
    Johtuneeko siitä, kun en ole antanut pettää.

    Kuka hullu ostaa sohvan osamaksulla, kannattaa istua vaikka lattialla sen aikaa että saa rahat kokoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kallista se on kirjoitti:

Miettikääpä ihmiset: mitä tulee sohvan hinnaksi, kun ensin ostat sen kulutusluotolla, jossa on n.9% korko. Jätät luottotilisi maksamatta. Pankki myy sen sen jälkeen perintäyhtiölle halpaan hintaan, mutta se ei sinulta perittävässä hinnassa näy. Perintäyhtiö lisää luottoosi kulujen hinnan ja korka juoksee koko ajan. Sen jälkeen luottotilisi menee ulosottoon, kun et pysty enää maksamaan kuluja ja korkoja perintäyhtiöllekään. Ulosotossa korot edelleen kasvavat, kun aikaa vaan kuluu. Ulosottovirkailija ulosmittaa irtaimen omaisuutesi (tämä vielä 90-luvulla oli mahdollista). Lunastat mm. sohvasi sieltä, koska tahdot sen pitää. Maksat siitä ulosottoon, mutta sitä koskeva luottosi jää edelleen maksamatta ulosottovirastoon. Maksoit siis jo kerran sohvasti. Sitten alat maksaa luottotiliäsi ulosottoon, joka perii sen sinulta palkastasi joka tapauksessa. Maksat sohvasi toiseen kertaan tässä yhteydessä. Näin meillä Suomessa vielä 90-luvulla. Ainoa parannus asiaan on tullut siinä, ettei koti-irtaimistoa enää niin helposti ulosmitata kuin aiemmin. Muu pyörii ennallaan. Olisi kannattanut ostaa sohva käteisellä ja odottaa hieman...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu