Aloitin juuri Andrea van Dülmen kirjan Martti Luther, Elämä, teot ja kirjoitukset. En ole päässyt kovin pitkälle, mutta eräs lause kiinnitti huomioni. Palstalla on ollut paljon puhetta, mitä tarkoittaa "usko tulee kuulosta". Vl:t ovat sitä mieltä, että kuuleminen täytyy olla fyysistä kuulemista toisen ihmisen välityksellä (eikö vain?). Monet muut taas sanovat, että kuuleminen on "hengellistä". Dülmen kirjassa (s. 21) kerrotaan näin:
"Tämän Raamatun lukemisen Luther yhdistää tekstin mietiskelyyn eli "märehtimiseen", mikä saa aikaan Jumalan sanan "kuulemisen"."
Luther, ainakin tämän lauseen perusteella, uskoi että Jumalan sanan voi "kuulla" myös lukemisen välityksellä.
Myös minä uskon, ettei kuuleminen tarkoita fyysistä kuulemista, vaan hengellistä kuulemista.
Mitä muut ovat mieltä? Mitä vl:t ajattelevat näistä Lutherin ajatuksista? Opettiko Luther väärin?
"Tämän Raamatun lukemisen Luther yhdistää tekstin mietiskelyyn eli "märehtimiseen", mikä saa aikaan Jumalan sanan "kuulemisen"."
Luther, ainakin tämän lauseen perusteella, uskoi että Jumalan sanan voi "kuulla" myös lukemisen välityksellä.
Myös minä uskon, ettei kuuleminen tarkoita fyysistä kuulemista, vaan hengellistä kuulemista.
Mitä muut ovat mieltä? Mitä vl:t ajattelevat näistä Lutherin ajatuksista? Opettiko Luther väärin?
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Usko tulee kuulemisesta"
On oltava kuuliainen Jumalan sanalle ja etsittävä Jumalan valtakuntaa ja sen vanhurskautta
että lukeminen voi synnyttää Jumalan sanan kuulemisen? Eli usko tulee kuulosta ja kuuleminen voi tapahtua Raamattua lukemalla? Olen luullut, että vl:t opettavat ettei kuuleminen voi tapahtua kuin fyysisesti kuulemalla?
"Olen luullut, että vl:t opettavat ettei kuuleminen voi tapahtua kuin fyysisesti kuulemalla? "
sovintosaarnasta jossa synnit saa anteeksi
Mutta muuten voi lukeminen vaikuttaa kuuliaisuutta
On myös hengessään "kuulemista"
Jumalan Henki puhuu ihmiselle myös äänettömästi
tiedän sen kokemuksestani, joita on ollut paljon 40 v:n aikana. Pidän myös selvänä myös Lutherin olleen selvillä tästä. Hänen kontatessaan polvillaan ns. Pilatuksen portaita Roomassa hän
ikäänkuin kuuli sanat: "Vanhurskas on elävä uskosta". Korjatkaa, jos olen väärässä. Minulla ei ole mahdollista tarkistaa asiaa luotettavista lähteistä.
Muistan itse, kun olin ollut ns. syvässä synnintunnossa villien nuoruusvuosieni jälkeen.
Minua painoi raskaasti ajattelemattomat puuhani,
mutta ymmärsin ongelmani laadun hengelliseksi, joten en yrittänytkään etsiä apua psykologian ammattilaisilta. Minulla oli selkeä tietoisuus siitä, että tämän ongelmani ratkaisija olisi Jeesus. Sitten kodissani koin Jeesuksen vetoavan minuun, että nousisin uuteen elämään hänen ollessa
minun taivaallisena Asianajajanani. "Voi, jospa voisinkin" koin huokaavani jostakin mieleni syvyydestä. Silloin aistin äänettömän viestin: Ei sinusta ole. Korkeintaan kaksi viikkoa. Se oli selvä ja myös todenmukainen. Olin todella heikko luonne, lyhytjänteinen ja hetkellinen. Sitten oli
kuin joku olisi selvästi sanonut, vaikka en kuullut ääntä: "Jeesus on sama Auttaja jokaisena elämäsi päivänä!" Se on ollut totta kokemusteni perusteella jo 40 vuoden ajan. Ja mikä tärkeintä, tuo sana on kuin sellaisenaan Raamatusta lainattu,
vaikka en silloin Raamattua vielä tuntenutkaan.
Raamatussa se on näin: "Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti" heb.13:8.
Nämä kokemukset voivat olla varsin yksilöllisiä, enkä minä katso olevani mikään malliesimerkki.
Tuumii Kaurniemi.
on aina vl-liikkeessä pidetty pahana asiana, koska sieltä saattaa saada ristiriitaisia käsityksiä vl-opin kanssa. Kun itse olin nuori, meitä kehotettiin välttämään raamatun lukemista ja ottamaan oppi saarnoista, keskustelutilaisuuksista ja raamattuluokasta.
Ilmeisesti siksi, ettei tulisi vahingossa luettua vl-käsityksille ristiriitaisia raamatunkohtia...
Missähän ja milloin olet nuoruutesi viettänyt ja minkä herätysliikkeen parissa? Voin vakuuttaa yli neljänkymmenen vuoden omalla kokemuksella sekä tätä vanhempien kirjoitusten lukemisen perusteella, että vl-liikkeessä on aina kehotettu Raamatun lukemiseen ja erikoisesti oltu huolissaan "maallisen lukemisen" Raamatun lukemista syrjäyttävästä vaikutuksesta.
Sen tiedän että ainakin vielä 1930-luvulla Esikoislestadiolaisten saarnamies esitti kirjoittajan kuvaamia mielipiteitä, mutta en usko että sielläkään nykyisin opetettaisiin noin.
Täällä näköjään voi heitellä 180 astetta totuudesta poikkeavia väitteitä tuosta vaan.
Hyvä ystäväni, joka vietti nuoruutensa Oulusta jonkin verran etelään päin, kertoi muutama kuukausi sitten, että hänen lapsuudessaan 1980-luvun alussa heidän siionissaan Raamatun lukemista väheksyttiin ja jopa suoraan sanottiin, että "ei pidä sekoittaa päätä Raamatulla". Ei se sen traagisempi kertomus ollut, mutta aikuisena olen itse huomannut, että eri puolella Suomea on siioneissa opetettu eri tavoilla joissain asioissa. Tämä Raamatun lukeminen on yksi asia, jossa vaihtelua kannoissa on varmasti esiintynyt (minulla ei ainakaan ole mitään syytä epäillä uskovaisen ystäväni sanoja, eikä hän niitä vikoillen sanonutkaan - muisteli vain hieman naureskellen).
t.Uskovainen minäkin
Joko olet päässyt pitemmälle lukemisessasi? Minulle tuli just äsken aamutuimaan eräs asia mieleeni. Huomasin, ettei vl-tuomio satuttanut enää lainkaan.
Se on hyvä, sillä koska ne eivät tule kai koskaan loppumaan, niin on muutoksen on tapahduttava itsessä. Herkkyys vl-sanoille pitää vähetä ja ne voi sitten ohittaa tuntematta pahaaoloa ja hylätyksitulemista sanojen tasolla. Ei tarvitse nytkään spekuloida vl-mäisesti, mikä olen ja olenko paatunut jne...
Siis kysymykseni Lutherista. Hänhän joutui katolisen kirkon kuluttavaisen tuomiotulen äärellä toimimaan - oli pannabullat ja valtakunnankiroukset ja hirmuinen viha entisen kotikirkon eli hengellisen kodin suunnalta.
Se ahdisti Marttia, sen muistan. Ristiriitaiset tunteet pääsivät välillä valtaan ja masennuskin iski. Tosin rohkeus ja varmuus omasta uskosta oli myös selvästi nähtävissä. Jumala antoi Voimaa taisteluun vääryyksiä vastaan, vaikka monet ihmiset ja erityisesti kirkko miehineen olivat vastaan.
Milloin ja missä vaiheessa Lutherin olo helpottui tuon suhteen? Katolinen kirkko ei antanut piiruakaan periksi ja sen antamat tuomiot jäivät voimaan sadoiksi vuosiksi. Kai ovat vieläkin, vaikka sopimuksia on tehty kirkkojen välillä?
Missä vaiheessa Luteher ei enää välittänyt entisen kirkkonsa sanoista ja tekemisistä, vaan meni rauhallisena eteenpäin oman uskonsa kanssa?
Näkyykö tuo hänen kirjoituksissaan? Milloin hän jätti katoliset ikään kuin sivuun? Vai oliko tuo "taistelu" kuolemaan saakka voimakasta? Mielessä, kirjoituksissa ja toimissa?
päässyt kovin pitkälle, mutta käsitykseni on, että Luther kirjoitteli loppu elämänsä asioista, jotka olivat hänelle kirkastuneet. Ja asiathan olivat kirkastuneet erilaiseksi/vastakkaiseksi kuin kirkon oppi. Toisin sanoen Luther kirjoitti katolista kirkkoa vastaan loppu elämänsä. Muistelisin myös että Luther oli alussa myötämielisempi katolista kirkkoa kohtaan, mutta aikaa myöten käsitykset tiukkenivat. Eli alussa hän ei ihan uskaltanut sanoa kaikkea, eikä ollut varma ajatuksistaan, koska koko ikä hänelle oli opetettu että katolinen kirkko on oikeassa. Kyseisessä Lutherin kirjassa sanotaan:
"Jo tuolloin Luther ajattelee nähneensä paljon virheitä paaviudessa, mutta oli vielä liiaksi vakuuttunut kirkon auktoriteetistä luopuakseen ajatuksistaan: "Sinä yksinkö olisit viisas? Kas, saatahan erehtyä."
Lopulta hänen teologinen oppinsa muotoutuu täyteen muotoonsa ja sehän oli Paavin kirkon vastainen. Eli vastauksena kysymykseesi, luulen että Luther ei koskaan jättänyt katolisia "sivuun". Voin toki olla väärässä, korjaan asian jos se käy kirjasta ilmi.
Kyllä kannattaisi itsekin lukea Lutheria enemmän, mutta kysäisin, jos vaikka sattuisit tietämään. Voi olla, että olen itse lukenutkin, mutta en muista sitä tähän hätään.
Mukava kun kommentoit ja huomioit kysymykseni.