toiminimi

Kannattaako tehdä toiminimen lukuun pörssikauppaa, vai onko sillä väliä vaikka luukuttaisi tämän tästä päivän sisäistä kauppaa yksityishenkilönä.
3265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yksityisenä henkilönä teen ainakin minä.

Äänestä

sijoitustoiminnan aiheuttamia kuluja verotuksessa. Toiminimenä kuitenkin maksat ansiotuloistasi veroja siinä missä kuka tahansa ja osakekaupalla tuskin itsellesi ansiotuloja kauheasti teet.

Vastaukseni on siis, että en ainakaan tähän hätään keksi mitä hyötyisit siitä, että toiminimenä harjoittaisit pelkästään sijoitustoimintaa...

Äänestä

Silloin voittosi verotetaan aina pääomatulona. Toiminimellä (eli yksityisenä elinkeinonharjoittajana) menisi todennäköisesti melkoinen osa voitosta progressiivisen verotuksen alaiseksi ansiotuloksi. Tämä johtuu siitä, että yrityksen varallisuus muodostuisi pieneksi, sillä pörssissä vaihdettavaa tavaraa ei tässä mielessä lasketa yrityksen omaisuudeksi.

Jos yritystä osakekauppaan ajattelee perustaa on Oy käsitykseni mukaan tällä hetkellä järkevin ratkaisu. Toiminnan pitäisi olla täysipäiväistä ja todella isoja rahasummia pyörittävää, että homma kannattaisi, ainakin jos asiaa tarkastelee pelkästään tulonhankkimistarkoituksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

Kannattaako tehdä toiminimen lukuun pörssikauppaa, vai onko sillä väliä vaikka luukuttaisi tämän tästä päivän sisäistä kauppaa yksityishenkilönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu