Tässä hyvä kopio vapaansuomenliiton kotisivuilta:
Puheenjohtaja Ilkka Hakalehto: Muutosvoimat Suomi on kaivattu vaihtoehto ja kansan palvelija
Muutosvoimat Suomi rp:n ja Vapaan Suomen Liitto rp:n puheenjohtaja, tohtori Ilkka Hakalehto, puhui 6.12. eduskuntatalon edessä Helsingissä järjestetyssä kansalaistilaisuudessa. Hän sanoi mm. seuraavaa:
Suomen itsenäisyyden juhliminen niiden toimesta, jotka ovat tosiasiallisesti tehneet siitä lopun alistamalla maamme EU:n ja sen keskuspankin määräysvaltaan, on äärimmäisen irvokasta ja valheellista. Rehellistä keskustelua maamme nykyisestä asemasta eivät EU-Suomen vallanpitäjät suvaitse, vaan jatkavat tosiasioiden vääristelyä ja kansalaisten harhauttamista.
Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet selittävät, että Euroopan Unioni on itsenäisten valtioiden liitto. Valheella on tässä tapauksessa aivan erityisen lyhyet jäljet. EU:lle näet laaditaan paraikaa perustuslakia ja sellainen laaditaan vain valtiolle tai liittovaltiolle, ei itsenäisten valtioiden liitolle.
Venäjään kuuluneella Suomen suuriruhtinaskunnalla oli 1800-luvun lopulla enemmän itsenäistä päätösvaltaa kuin nyt EU-Suomella. Suomen suuriruhtinaskunnassa voimassa olleet lait voitiin säätää vain Suomen valtiopäivillä, kun sen sijaan EU-Suomessa voimaan tulevista uusista laeista lähes kolme neljäsosaa on EU:n määräämiä. Suomen suuriruhtinaskunnassa jokaisella valtiopäivämiehellä oli lakialoitteenteko-oikeus. EU:ssa lakialoitteen saa tehdä vain Unionin komissio. Vastaavia esimerkkejä, jotka kiistattomasti osoittavat, että autonomisella Suomen suuriruhtinaskunnalla oli enemmän itsemääräämisoikeutta kuin EU-Suomella, voisi luetella runsaasti.
Talvisodassa 63 vuotta sitten suomalaiset rintamamiehet ja koko kansa taistelivat maamme itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Silloin annetut raskaat uhrit ja monien sukupolvien työ isänmaamme hyväksi velvoittavat meitä toimimaan nykyisten vallanpitäjien EU-petoksen seurauksena menetetyn valtiollisen itsenäisyyden palauttamiseksi. Kansamme on nyt koottava Muutosvoimien taakse ja tueksi. Vain siten tavoitteemme – itsenäisyyden, kansanvallan, laillisuuden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden palauttaminen – saadaan toteutetuksi.
Toisin kuin itsensä EU-rahavallalle myyneet nykyiset eduskuntapuolueet Muutosvoimat haluaa irrottaa maamme ja kansamme EU-kahleista. Tämä tapahtuu laillisesti eduskunnan enemmistön tekemällä päätöksellä, eikä siitä seuraa mitään sakkomaksuja tai muita sanktioita toisin kuin EU:ssa mukanaolosta, mikä sälyttää jatkuvasti kasvavan taloustaakan kansamme harteille.
Kun maamme itsenäisyyden palauttamispäätös on tulevaisuudessa tehty – ja näin saattaa tapahtua pikemmin kuin arvaammekaan – voimme jälleen viettää joulukuun kuudetta muuna kuin menetetyn itsenäisyyden muistopäivänä, jollaisena sitä nyt on totuuden nimessä pidettävä.
Turkin äskeisissä parlamenttivaaleissa kaikki vanhat parlamenttipuolueet jätettiin uuden eduskunnan ulkopuolelle. Kansan mitta oli täynnä, ja se valitsi kokoonpanoltaan 100-prosenttisesti uuden eduskunnan. Ensi maaliskuun eduskuntavaaleissa kansalaisilla on myös Suomessa todellinen vaihtoehto kansalle selkänsä kääntäneille, katteettomia vaalilupauksia vanhan tapansa mukaisesti jakeleville eduskuntapuolueille. Muutosvoimat Suomi on Suomen kansan, ei eurooppalaisen rahavallan palvelija. Sen vuoksi se ei nauti vallanpitäjien mutta toivottavasti sitä enemmän Suomen kansan luottamusta. Muutosvoimat haluaa osoittaa, että se on tämän luottamuksen arvoinen.
Lisää artikkeleita:
www.vapaansuomenliitto.fi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.