"Useaan kertaan Halonen toisti, ettei EU ole Israelin eikä Hizbollahin puolella vaan vaatii rauhaa ja väkivaltaisuuksien lopettamista."
On todella mielenkiintoista, että EU ei ole Halosen mukaan kummankaan puolella, kun suvereeni valtio on joutunut vieraan valtion alueelta toimivan terroristijärjestön oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi.
Mitähän jos Suomeen alkaisi lentää ohjuksia Venäjän puolelta jonkun Zirinovskilaisen terroristijärjestön toimesta, ja Suomen vastatessa voimalla näihin iskuihin, alettaisiin maailmalla syyttämään Suomea siviiliväestön tappamisesta ja tuomittaisiin Suomen toimet ylipäätään. Lisäksi Suomea vaadittaisiin "lopettamaan vihollisuudet" ja alettaisiin vaatimaan tulitaukoa, joka koskisi vain Suomea?
Kyllä meillä on ulkopolitiikan johdossa niin kelvoton kaksikko, että tällaista ei ole kyllä kansa ansainnut. Millä ihmeellä noista päästäisiin eroon?
On todella mielenkiintoista, että EU ei ole Halosen mukaan kummankaan puolella, kun suvereeni valtio on joutunut vieraan valtion alueelta toimivan terroristijärjestön oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi.
Mitähän jos Suomeen alkaisi lentää ohjuksia Venäjän puolelta jonkun Zirinovskilaisen terroristijärjestön toimesta, ja Suomen vastatessa voimalla näihin iskuihin, alettaisiin maailmalla syyttämään Suomea siviiliväestön tappamisesta ja tuomittaisiin Suomen toimet ylipäätään. Lisäksi Suomea vaadittaisiin "lopettamaan vihollisuudet" ja alettaisiin vaatimaan tulitaukoa, joka koskisi vain Suomea?
Kyllä meillä on ulkopolitiikan johdossa niin kelvoton kaksikko, että tällaista ei ole kyllä kansa ansainnut. Millä ihmeellä noista päästäisiin eroon?
Vastaukset 20
Vanhimmat
vaihtaminen kesken toimikauden alkaa löytää yhä enemmän perusteita...
"puolueettomuus" on aina tarkoittanut eri asioita, mutta nyt ei ole epäselvää mitä sillä tarkoitetaan... ylipäällikön ei vain tulisi valehdella!!!!
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Vanhaseen vai kun siitä tulis virallisesti presidentti mahdollisimman pian järjestettäviin uusiin vaaleihin saakka
Vanhanen ei sovi mihinkään,mies ei juo edes viinaa
vastaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000018240245
Piikkiq on rikollinen
kapitalismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
sehän on terveen miehen merkki
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000018240245
piikkiq kannattaa kovasti sotimista ja kehoittaa jatkamaan ympärileikattujen mestaruudesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000018240245
Ulkopuolisia sotajoukkoja ei todellakaan voi lähettää kahden sotivan osapuolen väliin. Etenkin toisen osapuolen ollessa erittäin vahva ja US:n suojeluksessa. Kansainvälisen painostuksen avulla voitaisiin saada jotain aikaan, mutta Israelilla tuntuu olevan paljon ymmärtäjiä.
Tätä olen minäkin miettinyt. On häpeäksi Suomelle, että tuomitaan valtio, joka puolustaa kansalaisiaan. Jos ei oltu valmiita auttamaan aikaisemmin Israelia terroristihyökkäyksiä vastaan (mikä olisi pelastanut tilanteelta, mihin nyt on jouduttu), niin nyt pitäisi antaa kaikki tuki, että Hizbollah saadaan pois tuhotöitään tekemästä. Suomen tulisi länsimaisen moraalin mukaisesti tuomita Hizbollah, joka aivan ilmeisesti on raaka terroristijärjestö, joka on valmis uhraamaan lapsia, naisia ja vammaisia omien päämääriensä tukemiseksi. Ei minkään valtion armeija pidä kohteenaan siviilejä. Tämä on täysin moraalitonta. Eikö Tuomioja ja Halonen voi reagoida tähän? Käsittämätön moraali maamme johtajilla, jotka ovat hyljänneet länsimaisen oikeudenmukaisuuden käsityksen ja kiirehtineet tuomitsemaan itseään puolustavan valtion ja vaatimaan tätä neuvottelemaan terroristijärjestön kanssa, joka toimii luvatta toisen maan alueella, kun maa ei pysty tätä häätämään.
että joutuisit hizbollahin vangiksi ja sitten israel pommittaisi koko joukon hengiltä.
Siihenhän heillä olisi lupa sinun logiikkasi mukaan.
Ehkä nyt ymmärrät jotain - ei edes panttivangiksi otettuja siviilejä suojanaan käyttäviä sissejä voida tappaa israelin tyylillä....siis pistämällä kaikki hengiltä
petomaisuuttahan se osoittaa
Miten itse kehittele logiikkaasi? Mitä Israelin pitäisi milestäsi tehdä? Puolustautuihan Suomikin talvisodassa, vaikka tiesi, että antautumalla saman tien, välittömät siviiliuhrit olisi vältetty.
Kyllä törkein osapuoli tässä on Hizbollah kun ampuu raketteja "päiväkodin pihalta". Tämä moraaliton joukko tietää, että Israel iskee. Ts. he toivovat siviiliuhreja. Israel päinvastoin ei haluaisi niitä.
niihin rajoihin jotka sille joskus asetettiin ja tarv. vain puolustautua jos hyökätään - ei siis itse lähteä kukkoilemaan
silloin se saisi maailmankin sympatian puolelleen, toisin kuin nyt
Olen kanssasi samaa mieltä. Hävettää katsoa Halosta leikkimässä valtionnaista....
Onhan se kauheata, että siiviliuhreja syntyy ja kaikki me varmaan toivoisimme, että rauha vallitsisi. En ymmärrä niitä, jotka syyttävät vain Israelia ja kauhistelevat sen pommituksia. Historia on toki palestiinalaisten kannalta surullinen, mutta hyödyttääkö tulevia sukupolvia se, että energia laitetaan kostoon ja terrorismiin, kun voisi oikeasti toimia toisinkin. Ja nämä siviiliuhrit. Jos Hisbollah haluaisi suojella siviilejä, se ei ampuisi raketteja asuinalueilta eikä sijoittaisi asevarastoja asuinrakennusten kellareihin. He toivovat siviiliuhreja! Paskamaista sakkia.
Toki Hisbollah on myös toiminut avustusjärjestöjen omaisestikin, mutta ei heillä varmaan liikaa resursseja ole, joten miksi tuhlata niitä agressioihin?
Joskus leikittelen, että mitä jos karjalaiset olisivat panneet kaiken energiansa terrorismiin ja kehottaneet nuorisoansa vaikka räjäyttelemään itseänsä Leningradin kaduilla. Lappeenrannan asuinlähiöistä olisi ammuttu raketteja rajan yli. Karjalaiset, muut suomalaiset ja suomenruotsalaiset olisivat kiistelleet keskenään...
Lähi-idän menestyneimpiä terroristeja ovat israelilaiset. Kaikki tuntevat Stern -, Lehin - ja Irgun järjestöt. Vielä paremmin tunnetaan myöhemmin politiikan johtoon nousseet terroristit Shamir, Begin ja Sharon.
Herrojen tappolistalla on paljon korkea-arvoisia brittejä: Bevin, Moynehan jne., puhumattakoon muista, kuten arabeista.
Arvoisat herrat onnistuivat luomaan toisen maailmansodan jälkeen Israelin Palestiinan valtion alueelle. Alueella oli vain puoli miljoonaa juutalaista ja arabit omistivat suurimman osan alueesta. Vasta toisen maailman sodan jälkeen miljoonat juutalaiset tulivat alueelle. Aikaisemmin heikäläisiä oli alueella 2000 vuotta takaperin. Oikeus omistukseen lienee hankalaa, jos on kulunut näin pitä aika. Ainakin kotikonnuiltaan ajetut vajaa miljoona palestiinalaista eivät sitä ymmärrä.
http://www.wsws.org/articles/2003/jun2003/irae-j21_prn. shtml
ja tätä katkeruutta käyttävät eri terroristit hyväkseen pönkittääkseen omia valtapyrkimyksiään. Lähi-idästä löytyy paljon hulluja kiihkomielisiä järjestöjä, jotka käyttävän ihmisten katkeruutta hyväkseen ja kiihottavat heitä aggressiivisuuteen. Mikä on näiden järjestöjen päämäärä? Uskovatko he tosissaan voivansa palauttaa tilanteen, mikä vallitsi ennen Israelin syntyä? Tuskin. Muka "Jumalan sotilaana" toimiminen pönkittää itsetuntoa ja MIEHET saavat agressioista kicksejä. Vallan tunne on humalluttava, kun saadaan teinit tappamaan itsensä, ja joukot tottelemaan. Ja Syyrian ja Iranin isot pojat antavat sankarikohtelun. Pääsee hienoihin herkkupöytiin ja haaremeihin. Teini-iässä oleville tsemurhapommittajille luvataan taivaassa neitsyitä, kun samalla itse niistä nautitaan elävänä. Oksettavaa.
Jos nämä ihmiset oikeasti haluaisivat, että mahdollisimman monella olisi hyvä elää maan päällä, he varmaan laittaisivat rahansa aseiden sijasta koulutukseen, nuorison harrastuksiin jne.
rikollisten puolustaminen.
miksi me suomalaiset heitä puolustamme vaikka ovat suuria konnia?
Vaikea ymmärtää. Emme näytä tietävän enää itsekään mitä teemme. Jos joku muu kansa toimisi samoin niin tuskin riittäisi sympatiaa.
Ovatko ne hypnotisoineet meidät?
Nyt ei mennyt ihan nappiin. Alueella ei ollut mitään palestiinalaisvaltiota eikä juurikaan ihmisiä... jne
http://www.wsws.org/articles/2003/jun2003/irae-j21_prn.shtml
LUE:
http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Palestine
ITSENÄINEN ISRAELILAINEN KUNINGASKUNTA OLLUT yli 2000 vuotta takaperin.
Ennen tätä vuosisataa alueella oli pääaisiassa arabeja, mutta rauhantahtoisina antoivat olla joukossaan myös muutamia juutalaisia, joiden määrä tosi oli alimmillaan 1-5 prosenttia. Ehkä muualla maailmassa tienasi paremmin ja se houkutteli.
Tuomioja, Halonen aisapari vaihtoon.
monikaan mikä se Hizbollah oikeastaan onkaan?