...joka neuvoo tätä tekemään oikean ratkaisun?
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-08-03,104:2:395843,1:0:0:0:0:0:
"Soini korostaa tukevansa Halmetta jatkossakin ihmisenä. Politiikassa pitää hänen mukaansa kuitenkin olla itse kunnossa ennen kuin pystyy muiden asioita ajamaan.
- Ystävää ja kaveria en hylkää, mutta sen sanon, että nyt jatkosta täytyy se oikea johtopäätös tehdä ja sitä hän on tässä jo tapaillut kappaleen matkaa. Uskon, että hän osaa sen tehdä."
Todistajia oli muuten peräti 5(!) ja silminnäkijälausunnot olivat seuraavanlaisia:
- Todistajaksi pyydetty ravintola Kukonkulman tarjoilija kertoi sunnuntaina 5. helmikuuta tarjoilleensa kello 13-20 isossa seurueessa olleelle Halmeelle viisi pulloa lokeroa. Pois lähtiessään Halme oli hieman horjahdellut.
- Läheisen hotelli-ravintola Kievarin työntekijä sanoi Halmeen tulleen kello 20 aikoihin pyytämään majapaikkaa. Mies oli "valmiissa" kunnossa: katse harhaili, puhe oli epäselvää. Alkoholin hajua ei kuitenkaan tuntunut. Halme ei saanut huonetta, koska edellisyön laskukin oli maksamatta ja huone oli ollut sotkussa.
- Leinmäkeläinen mies todisti Halmeen soittaneen ovikelloa kello 20.45 ja pyytäneen yösijaa, joka häneltä evättiin.
- Kyllä hän oli humalassa, hoiperteli kun lähti menemään autolle ja piti ovipielestä ja ovesta kiinni, että pysyi pystyssä. Kun miehen poika tuli käskemään Halmetta pois, tämä torkkui ratin päällä. Halmeella oli vaikeuksia saada pakkia päälle ja tiellä hän ajoi vasemman puolen aurauskeppejä viistäen.
Puolusasianajaja Lampelan mukaan 2003 sattuneessa ammuskelutapauksen seurauksena miehen AIVOJEN TOIMINTAKYKY ON HEIKENTYNYT (!), liike ja puhe takeltelee. Ulkopuoliset voivat luulla tätä humalatilaksi.
Nyt ymmärrän miksi Halme aikoo yhä yrittää Eduskuntaan.
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-08-03,104:2:395744,1:0:0:0:0:0:
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-08-03,104:2:395843,1:0:0:0:0:0:
"Soini korostaa tukevansa Halmetta jatkossakin ihmisenä. Politiikassa pitää hänen mukaansa kuitenkin olla itse kunnossa ennen kuin pystyy muiden asioita ajamaan.
- Ystävää ja kaveria en hylkää, mutta sen sanon, että nyt jatkosta täytyy se oikea johtopäätös tehdä ja sitä hän on tässä jo tapaillut kappaleen matkaa. Uskon, että hän osaa sen tehdä."
Todistajia oli muuten peräti 5(!) ja silminnäkijälausunnot olivat seuraavanlaisia:
- Todistajaksi pyydetty ravintola Kukonkulman tarjoilija kertoi sunnuntaina 5. helmikuuta tarjoilleensa kello 13-20 isossa seurueessa olleelle Halmeelle viisi pulloa lokeroa. Pois lähtiessään Halme oli hieman horjahdellut.
- Läheisen hotelli-ravintola Kievarin työntekijä sanoi Halmeen tulleen kello 20 aikoihin pyytämään majapaikkaa. Mies oli "valmiissa" kunnossa: katse harhaili, puhe oli epäselvää. Alkoholin hajua ei kuitenkaan tuntunut. Halme ei saanut huonetta, koska edellisyön laskukin oli maksamatta ja huone oli ollut sotkussa.
- Leinmäkeläinen mies todisti Halmeen soittaneen ovikelloa kello 20.45 ja pyytäneen yösijaa, joka häneltä evättiin.
- Kyllä hän oli humalassa, hoiperteli kun lähti menemään autolle ja piti ovipielestä ja ovesta kiinni, että pysyi pystyssä. Kun miehen poika tuli käskemään Halmetta pois, tämä torkkui ratin päällä. Halmeella oli vaikeuksia saada pakkia päälle ja tiellä hän ajoi vasemman puolen aurauskeppejä viistäen.
Puolusasianajaja Lampelan mukaan 2003 sattuneessa ammuskelutapauksen seurauksena miehen AIVOJEN TOIMINTAKYKY ON HEIKENTYNYT (!), liike ja puhe takeltelee. Ulkopuoliset voivat luulla tätä humalatilaksi.
Nyt ymmärrän miksi Halme aikoo yhä yrittää Eduskuntaan.
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-08-03,104:2:395744,1:0:0:0:0:0:
Vastaukset 66
Vanhimmat
energia "vapaaehtoistyöhön"? :)
*Mä luulin, et hormoneja saa roudata maahan mielinmäärin.
En mä tienny, et se olis laitonta.*
Mitä ilmeisemmin on alkamassa lokakampanja aitoa kansansuosikkia Tony Halmetta vastaan. Merkkejä tästä on jo havaittavissa. Yliopistokekkulit ovat aikeissa kaapata Perussuomalaisten Helsingin piirin - tuskin onnistuu.
Vaaleista tulee olemmassaolon taistelu Perussuomalaisten tulevaisuudesta. Säilyykö se aitona kansanliikkeenä, vai tuleeko siitä jälleen yksi yliopistohörhöjen lompakkoa lihottava "sivubisnes".
Tony Halmeen 16 000 ääntä olisi muhkea kaappaus akateemiseksi fyreriksi pyrkivälle onnenonkijalle. Uskaltaako onnenonkija samaan kehään Tonyn kanssa?
Me Tony Halmeen kannattajat pistäkäämme stoppi Perustuslaillisten lähtemisille herrankekkuleiden matkaan vaikka kuinka ihanasti houkuttelisivat - ei ole puhtaat jauhot heidän pussissaan - puhdasta on vain hirveä pyrky valtaan.
Soinin ei kannata kaivaa maata jalkojensa alta. Hän pääsi itse Halmeen äänien siivellä eduskuntaan.
Asianajajakin oli näköjään sitten kertonut, että Halmeen aivojen toiminta on heikentynyt (entisestään) 2003 koomailun jäljiltä.
Ja jotkut ne vaan puhelee, että Zombie-Tony pitää saada uudelleen eduskuntaan.
Ihan muuten vaan sellainen asia kaikille tiedoksi, että nykyään rattijuopumussyytteen voi saada, vaikkei olisi promillejakaan, jos on vaikkapa lääkkeistä tolkuttomassa kunnossa.
Vaikuttaa, että Halme on sekä alkoholista että mistä lie mömmöistä tolaltaan suurimman osan ajastaan.
Ei viimeisintäkään oikeudenistuntoa jaksanut olla juomatta muutamaa olutta ja uhosi vielä, että, jos tuomio tulee, vedetään taas känni.
Ainahan alkkis syyn juomiselleen keksii.
Jos tuomio tulee, känniä pukkaaa, jos ei tule, otetaan taas ja sillei.
Enhän mä mitään oo taas tehny, en varmana.
Tässä mä vähän selittelen taas.
http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/kuva/?ts=395744,1
sillä Jakomäellä on oma antiakateeminen kuskinsa KÄDE, (75A 77A) joka jatkaa pyyteetöntä työtä aitoon suomalais-kansalliseen tyyliin kansanedun linjan ajamisessa.
Maa tarviitsee ennakkoluulotonta tarjontaa, ja sitä uskaltaa kÄDE tarjota. KÄDE ei halua tukea luusereoita, vaan KÄDE haluaa nostaa "köyhät" ylös kuopistaan ihmisten itsensä avuilla.
Onko se samanlainen lupailija kuin Halme, että, jos valitaan, niin kaikki hoituu?
Ja sitten ei tietty hoidu, ei ainakaan HAlmeen metodeilla.
Koomassa ja sairauslomalla kun ei oikein kykene työhön täysipainoisesti.
kundi jolla on kunnon ajatusta ja rohkeutta olla sanojensa takana. KÄDE ei lupaa kellokortteja eduskuntaan, mutta sellaisia esityksiä, joilla saadan jotain aikaiseksi jos vaan niitä ajatuksia uskalletaan tukea.
KÄDE rulaa!
Mitä sä käde lupaat?
KÄDEN ajatuksia. KÄDE varmaan kertoo sit lisää kun on palstalla. Jos on palstalla ollut ja KÄDEN kirjoituksia lukenut,niin pitäisi olla melko hyvin selvillä KÄDEN ajatuksista.
Varoitus: EI HEIKKOHERMOISILLE!
keskitysleiriparantajia vai mitä?
Halmetta mustamaalataan iltalehtien ja oikeuslaitoksen voimalla. Parin olutpullon nauttimista lounaan kyytipojaksi revitellään juopotteluna. Jokainen tajuaa, ettei 150-kiloinen mies ole parista oluesta moksiskaan.
Halmeen 16 000 äänellä on ahneita ottajia. Kaikki keinot tullaan käyttämään.
Jakomäki ei Halmetta hylkää. Hän on täällä suositumpi kuin presidentti.
Käden mielestä Hitler teki joitakin virheitä,mutta leiriajatuksen parannuskeinona hän haluaisi siirtää Suomeen,tietenkin kansallisin piirtein.
Onko Halme vielä uskossa?
Eikö se kerran pamahtanut niihinkin touhuihin?
Onko tämä käde joku vaikuttaja jossain tällä hetkellä?
>Jakomäki ei Halmetta hylkää. Hän on täällä suositumpi kuin presidentti.
Jakomäkeläisten ÄÖ onkin 150, siis yhteensä...
Persujen ehdokkaat suljetun osaston kamaa, mitä?
Jakomäkeläiset ovat tarpeeksi älykkäitä äänestääkseen Halmetta ja heitä on tuhansia.
Maisteri Soinille ei enää Halme kelpaa. Hän kyllä iskee kirveensä kiveen jos hankkii Halmeen tilalle ehdokkaaksi dosentin.
Älykkäät ihmiset äänestävät aivonsa eri aineilla pehmittänyttä isoa lasta?
Puolusasianajaja Lampelan mukaan 2003 sattuneessa ammuskelutapauksen seurauksena miehen AIVOJEN TOIMINTAKYKY ON HEIKENTYNYT (!)
************
Haluaako Halmeen äänestäjät varmistaa, että ovat varmasti ehdokkia älykkäämpiä?
Ne tyhmimmätkin?
Halmeen puheenvuoro eduskunnassa 07.02.2006
Arvoisa puhemies!
Kyllä alaikäisten seksuaalisen hyväksikäytön tuomion pitäisi olla kovempi kuin vuosi. Kyllä pelotteen pitäisi olla paljon suurempi, kun lapsia ruvetaan käyttämään hyväksi. Omana mielipiteenäni tässä lopuksi haluaisin sanoa, että jokaikiseltä pedofiililtä pitäisi leikata munat irti, lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää ne loppuiäksi linnaan.
[Puhemiehen huomautus PTK 4/2006 vp]
jakomäkeläiset ainakaan näkyneet kunnallisvaalien aikaan uurnilla. Missä lienee olleet, tais keppana maistua enemmän kuin äänestäminen.
Taputa sit ittelles helvetisti kun saat liksan/ työttömyyskorvauksen josta ennakot pidätetty ja makselet narkkarille 5000e kk palkkaa että pystyy pitää ittsenä kaljoissa ja tabuissa. Onnea.
Hän on Helsingin käräjäoikeuden lautamies.
Lisäksi hän ilmoittanut kiinnostuksensa Perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
joka puree vähä-älyisiin.
Kanerva huomautti Halmeelle, ettei Halme käyttäytyisi eduskunnassa kuin apina, vaikka apina onkin.
Halmeen puheenvuorot ovat täysin pesrseestä, jolla tavalla hän torpedoi puheenvuoroissaan mahdollisesti olevan asiankin.
Turha mies.
Menköön hoidattamaan vaikka alkoholi- ym. itseaiheutettuja ongelmiaan omaan laskuunsa johonkin parantolaan.
Ennen kuin taas noutavat pakolla (putkan kautta) riehuvan Halmeen pakkohoitoon.
Halmeen kautta kanavoituu kansan tyytymättömyys päättäjiin. Viime vaaleissa Halme keräsi n.16 500 ääntä. Seuraavissa vaaleissa on odotettavissa ainakin 25 000 ääntä.
Mikäpä olisi parempi tapa protestoida, kuin äänestää Halmetta, jota jo Soinikin hylkii. Halmeen maanvyöryvoitto olisikin hyvä näpäytys Soinille, joka on selvästi herraskaistunut ja ryhtynyt käyttämään sivistyssanoja.
ja luulee että munakin on suuri. Kanerva ei varmaan huutelisi samalla tavalla jos joutuisi Halmeen kanssa samaan kehään.
Kunhan Halme istuu vielä pari kautta eduskunnassa, niin saatetaanpa valita vielä puhemieheksikin. Silloin säilyisi järjestys eduskuntasalissa. Puhemies saattaisi itse kantaa häiriköt niskasta ja perseestä pidellen pihalle jos nuijankopautus ei tehoa.
Meneekö nyrkkeuly ja politiikka sekaisin?
Politiikka on politiikkaa ja nyrkkeily nyrkkeilyä.
Halmeelle sopii nyrkkeily politiikkaa paremmin, vaikka on siinäkin jo täysi lasileuka.
Eduskunnassa ei ole tapana soittaa suuta ja häväistä sitä muutenkaan sellaisilla puheilla, joista puhuja itse ei muista myöhemmin mitään.
Niistä puheistahan Halme itse on kertonut, joista ei jälkeenpäin muistanut mitään.
Ei vaikuta vastuulliselta asioidenhoidolta.
Siinäpä protestia, kun ukko makaa koomassa tai pakkohoidossa, tai on muuten vaan kykenemätön hoitamaan edes omia asioitaan.
Mitäs, jos Halme joutuu HKO:n syyniin joskus?
Onko kädellä olemassa nimikin?
Ari Kähäräkö, vai mikä täällä joskus on mainittu?
Protesti Halmeen kautta rokottaa eniten SDP:tä.
Jakomäki äänestää Halmetta vaikka kuinka haukkuisitte - lokampanjalla on päinvastainen vaikutus - mitä enemmän lokaa lentää - sitä enemmän Halme saa ääniä.
...
Halme on rikollinen, jota ei kukaan likikään täysipäinen äänestä.
näköjään. Vai Halmeen kanssa samaan kehään? Halmeen kanssa voisi mennä yks sun toinen samaa kehään ja eikä olisi mitään ongelmaaa.
Halme on kaukana siitä tehosta? mikä hällä joskus on ollut. ja nyt hän on kehässä pelkkä raakki.
Halme ei istu yhtään kautta enään eduskunnassa, joten puhemiehen paikkaa on turha ajatella.
Kauniisti sanotaan ,että eduskunta on pienoiskuva Suomen kansasta.
Kyllä meitä juoppoja senverran on,että me meille muutama paikka kuuluu.
Etenkin kun meidän rahat menee alkoholi-ja tupakkaveroihin.
tupakassa ja viinassa? Eikö noilla verorahoilla nimenomaan makseta teidän paskakasojen juopottelut ja polttamiset. Pakkotöihin johonkin ulkosaareen teidät pitäs laittaa ja rahaa antaa vain työtä vastaan.
Halmeen puheita muistellen, miksi yhteiskunnan tulisi maksaa itseaiheutettujen sairauksien hoidosta mitään?
Älkää nyt arvon ihmiset menkö asioiden edelle.
En toistaiseksi ainakaan pyri mihinkään. En puheenjohtajaksi, enkä vielä ole vastannut myöntävästi eduskuntavaali ehdokkaaksikaan.
Tosin jälkimmäiseen annan vastauksen tässä kuussa.
Jos Halme joutuu edustajakautenaan Hko.n ja istuntooni, niin lupaan jäävätäitseni, vaikka siihen ei suoranaista velvoitetta olekaan.
Take it easy !
Alkoholin aiheuttamiin "sairauksiin" laitettujen rahojen määrällä esim. vanhusten hoitoa parannettaisiin oikein urakalla, ja he sentään ansaitsevat hoidon. Alkoholistit ovat itse tilansa aiheuttaneet, joten itse kustantakoot heihin kohdistuvan hoitotarpeen.
Samoin muunkin elämisen. Ei ole veronmaksasjia kohtaan oikein, että noiden juoppojen asuminen ja muut kulut maksetaan yhteiskunnan pussista, ja vielä juopottelu päälle.
Tuolta osin yhteiskunnan palvelutarjonnan voisi lopettaa kokonaan. Tai sitten nuo tahot pitää saattaa sellaisen järjestelyjen piiriin, missä he itse ansaitsevat tuon tuen vaatiman kustannuksen.
Niin tekee ainakin 25 000 helsinkiläistä - se riittää - muut saavatkin vaikka virkata pitsiä ja lausua runoja kaiket päivät.
Halmeen äänestäjät ymmärtävät, että kännispäissä tapahtuu joskus ylilyöntejä meille kaikille.
Alkoholisti on joskus huonommassa kunnossa kuin terve vanhus. Alkoholismi on yhteiskunnan aiheuttama sairaus. Pitää ottaa oppia niistä maista, joissa suuralkoholismia ei ole vaikka viinakauppoja on joka nurkalla. Ei alkoholismia kielloilla ja kovalla kohtelulla kitketä.
Kädehän on leirihoidon edelläkävijä Suomessa.
Puolivuotta seurattuaani hänen "yhteiskunnallisiaan" kannanottoja ,listaan keille pitää antaa leirihoitoa hänen mielestään.
- alkoholistit (siihen on olemassa lääkehoitoa)
- homoseksualistit( siihenkin löytyy Amerikasta
parantava lääkehoito)
- maahanmuuttajat
-pitkäaikaistyöttömät
Lisää varmaan tulee kun vaalit tulevat lähestyvät.Kohta Suomi muistuttaa Neuvostoliiton vankileirien "saaristoa"
Vai olisiko kädestä puheenollessa esikuvana 1930-40 luvun Saksa.
Suhonen ei ymmärrä kirjoitettua, mutta ei se ensimmäinen kerta olekaan.
Sillanalus henkilöt olisi heidän oman turvallisuutensa ja hyvinvointinsa kannalta laitettava johonkin valvottuun paikkaan "leiriin", missä he saavat säännöllistä lääkitystä, säännöllistä ruokailua, ja ohjattua työntekoa joka parantaa heidä identiteettiään ja fyysistä olotilaansa yhteiskuntaa palautumista /palauttamista silmällä pitäen.
Maahanmuuttajien kohdalla taas pitää miettiä tarkoin ketä on syytä päästää maahan ja onko heillä valmiuksia integroitua meidän yhteiskuntaamme , meidän ehdoilla. Jos ei, niin välittömästi pois.
Niille taas jotka selkeästi haluaa itse ansaita toimeentulonsa yhteiskunnassamme, niin työlupa kouraan samantien, esim. 1 vuoden koeajalla ja sitten jatkoa lisää. Pakolais-statusta olisi syytä tiukentaa, ja käsittämään rajallisen ajan vain naiset ja lapset.Miehet osallistukoot omien maidensa konfliktien kuntoon saattamiseen.
Pitkäaikaistyöttömiä ei tarvitse leirittää, mutta vastikkeeton rahan jakaminen pitää lopettaa, sillä töitä on jos edellytetään niitä tehtävän. Järjestelmää pitää uusia niin että tekeminen on velvollisuus eikä pelkkä oikeus. Työntekeminen pitää tehdä kannatavammaksi kuin työttömänä olo.
Homot ja lesbot tehkööt himassaan mitä tykkäävät, kunhan eivät esitä vaatimuksia suuntautumisensa varjolla yhteiskunnalle.
Homopareille ei ole tarvetta myöntää adoptio oikeutta, eikä lesboille hedelmöityshoitoa.
Mallia meidän ei tarvitse hakea mistään muualta, vaan voimme luoda sen ihan itse.
Halme tuskin enää sumeilla aivoillaan edes kehää löytäisi.
Kerrotko hieman tarkemmin esim. siitä, kuinka alkoholistit parannetaan?
Oletko esittänyt myös homoseksuaaleille joskus jotain "parannuskeinoja"?
Miksi sellaisia pitäisi parantaa, jotka eivät ole sairaitakaan?
Jos alat puhua homoseksuaalien parantamisesta, olet hakoteillä.
Mutta kerropa se lääke, jolla alkoholistit parannetaan, sellaisesta kirjoitit kerrattain jotain ja perustelit hoidon toimivuutta, kun joku tuttavasi oli lopettanut juomisen.
Vai olitko se sinä?
Mitä Halmeeseen tulee, oli käsittämätön asia, että hän sai sellaisen äänivyöryn 2003.
Jos se toistuu, se on vielä käsittämättömämpää.
Ei edes persut voi olla niin typeriä?
Vai voiko?
Kannattais päivittää tiedot ennen kun rupee esittämään väitteitään. Jos tarjottu työ ei kelpaa niin työkkäri räppää karenssille. Siinä se "vastikkeettoman rahan" tulo loppuu.
joutavia, sillä jos et ota duunii vastaan, niin vaikka työkkäri raha olisi hetken karensisssa, niin sosku ja kela antaa hynää. Teille perkeleen pelleille on sama mistä te keppana rahat haette.
Työ on otettava vastaan, tai sitten kaikki tuet pois. asunto, toimeentulo, lapsilisät kaikki.
Eiköhän rupee duuni maistumaan!
Muista, että siitä työstä pitää saada toimeentulokin.
Kyllä työnteettäjiä aina löytyy, palkanmaksajia kaivataan myös.
Sinun ajatusmaailmasi mukaan toimimalla Suomi ajautuisi aikamoiseen kaaokseen, vaikka itse varmaan ajattelet, että asiat voidaan hoitaa noin helposti?
Ja välillä lyödään halmemaisesti turpaan niitä, jotka ei usko kertasanomalla?
Ei ne 25 000 hesalaista ala ammuskella parin oluen jälkeen.
Ja sen jälkeen pätkähdä koomaan.
Onkohan kukaan muu kansanedustajaehdokas pitänyt
koko kesän jännityksessä suomalaisia äänestäjiä kuin käde.
Erityisesti se on koskenut hänen neljääkymmentäkahta (42) kannattajaansa.
Olen kyllä kuullut, tavallisesti asioista perillä olevalta taholta,että lupautumisessa on tiukat reunaehdot.
Varmasti asia selviää syksyn aikana.
makuuttaa tyhjänpanttina kotonaan, sillä se jos mikä aiheuttaa syrjäytymistä ja lisää alkoholiongelmia. Jos ihmiselle maksetaan joutenolosta, niin samalla hänelle voidaan osoittaa jotain hyödyllistä tekemistäkin.
Yhteiskunnassamme on vaikka minkälaisia työhön verrattavia toimia. On puistojen vahtimisia/siivoamisia, on vanhusten seuralaispalvelun tarvetta, on tienparannustöitä,(kuten aikanaankin oli)on metsäharvennus töitä ym.ym. Näitä erillaisia aputöitä on vaikka millä mitalla, niihin pitää vaan velvoittaa menemään. Jos ei mene, ei tule tukea.
On parempi että meistä jokainen sidotaan yhteiskunnan rakentamiseen, sillä kun pidetään ihmiset aktiivisina yhteiskunnan jäseninä, niin syrjäytymisiä ei juuri tapahdu, ja ihmisten vastuuntunto ja oma aktiivisuus säilyy.
Miten saat noilla toimilla suomen kaaokseen, niin sitä en ymmärrä. Tarkoitatko, että työnvieroksujat asettuvat kapinaan yhteiskuntaa vastaan? Miten sillä kaaos saataisiin aikaiseksi.
joka uskaltaa sen tehdä. Halme on meidän sankari oli hän koomassa tai. Hän on koomassakin vaikuttavampi henkilö kuin kukaan perussuomalainen on koskaan ollut. Iltalehdet päivystävät hänen sänkynsä vierellä ja hänen jokaista örähdystään spekuloidaan seuraavana päivänä sivukaupalla.
Halmeen kaappaminen on perussuomalaisille kuin lottovoitto, olisi mieletöntä luopua kautta aikojen suurimmasta perussuomalaisesta, Tony Halmeesta.
Niin, kuten sanottu, työtä on.
Siitä työstä pitäisi saada myös toimeentulo.
Tietysti voidaan alkaa teettämään samalla rahalla, joka nyt maksetaan työttömille, myös työtä.
Varmaan ilomielin työnteettäjät ottavat näitä työttömiä hanttihommiin, jos valtio maksaa työttömyyspäivärahan suuruisen korvauksen näille työntekijöille.
OSa työnantajista alkanee myös potkia vakituista väkeä pois sellaisista hommista, joissa pärjäisi vaikka Tony Halme ja ottaa sellaisen kierrätystyöttömän töihinsä, kun se on ilmainen.
Ja nämä vakituiset siirtyvät pikkuhiljaa samaan kierrätysväkeen, jolla teetetään työt työttömyyspäivärahalla.
Selitäpä nyt oikein tarkoin tämä ideasi, miten aiot toteuttaa sen yhtälön, että työstä saadaan myös toimeentulo?
Ihailette kumipäätä.
Asia ymmärretty.
minullekin nuo reunaehdot, mitä ne ovat? Kuten olen aikaisemminkin maininnut, vaikka suhosen äly ei sitä ymmärräräkkään, niin ei voi olla ehdokas, ennen kuin lupautuu siihen.
Mitään estettä ei kuitenkaan ole tuohon ehdokkuuteen ryhtymiseen, ja aion tässä elokuun aikana ilmoittaa myönteisen vastauksen. Nuo suhosen perillä olevat tahot voisivat oppia pääsemään ensin perille.
Millos suhonen ilmoittaa omat saavutuksensa poliittisen taivaan alla, vai onko tuo taivas ollut vain veneen alla.
Mies, joka poistaa työttömyyden puolessa vuodessa?
On hyvä lause ja tarkoittaa sitä, että meidän jokaisen on terveellisempää tehdä jotain joka päivä, kun olla keppanan kera kotona. Ymmärrätkö?
On siis parempi osallistua, koska jo se , että olemme toisten kanssa aktiivisesti yhteiskunnan jäseninä pitää meidät viriilissä ja aktiivisessa kunnossa. Niin psyykkisesti, kuin fyysisestikin. Ei työn teettämisen tarkoitus ole saada orjatyövoimaa,vaan pitää ihmiset mukana elämässä.
Jos 50 vuotta sitten jokaisen piti osallistua, niin miksi nyt ei tarvitsisis? Irtolaislakikin pitäisi saattaa uudelleen voimaan. Nykyisin ollaan vaan totuttu siihen, että yhteiskunta hoitaa kyllä eikä velvoita mihinkään. Se ei mielestäni käy. Isosta osaa ihmisiä on tullut laiskoja, vaateliaita ja pelkkiä luuserihenkisiä.
Arbait macht frei
Kirjoittanut: KÄDE 4.8.2006 klo 17.10
On hyvä lause ja tarkoittaa sitä, että meidän jokaisen on terveellisempää tehdä jotain joka päivä, kun olla keppanan kera kotona. Ymmärrätkö?
*********
Ymmärrän.
*
On siis parempi osallistua, koska jo se , että olemme toisten kanssa aktiivisesti yhteiskunnan jäseninä pitää meidät viriilissä ja aktiivisessa kunnossa. Niin psyykkisesti, kuin fyysisestikin.
***********
Varmaan totta.
*
Ei työn teettämisen tarkoitus ole saada orjatyövoimaa, vaan pitää ihmiset mukana elämässä.
****
Kerrotko jo sen, miten aiot käytännössä toteuttaa tämän niin, että ihmisillä on myös toimeentulo tekemästään työstä?
Ja, ettei heistä tule heittopusseja, joita heitellään paikasta toiseen 'työttömyyspäivärahan kokoisella' palkkauksella?
*
Jos 50 vuotta sitten jokaisen piti osallistua, niin miksi nyt ei tarvitsisis?
***
Siksi juuri on kehitetty turvaverkko, ettei tarvitsisi elää kuten 50 vuotta sitten.
*
Irtolaislakikin pitäisi saattaa uudelleen voimaan.
***
Siihen en sano mitään.
*
Nykyisin ollaan vaan totuttu siihen, että yhteiskunta hoitaa kyllä eikä velvoita mihinkään.
***
Osin varmaan totta, mutta yleistäminen on aina yleistämistä.
*
Se ei mielestäni käy. Isosta osaa ihmisiä on tullut laiskoja, vaateliaita ja pelkkiä luuserihenkisiä.
***
Osin samaa mieltä.
Ehkä en kuitenkaan ihan sinua päästäisi leirittämään näitä luusereita yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi.
*************************
Kerro tarkemmin tuosta työn ja toimeentulon yhteensovittamisesta, muutakin kuin, että haluat palata ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin?
Senverran voin kädelle ilmoittaa että minun poliittiset tehtäväni ovat olleet toista luokkaa kuin kaksi vuotta lautamiehenä.(Muistahan kiittää Tonya ,että 50-vuotias maalaispoika pääsi peräti lautamieheksi stadiin.)
Minun aktiiviaika on ohi,seuraan politiikkaa ja paljastan poliittisia huijareita ja onnenonkijoita.
JK
tunnen sympatiaa fiksuja ja sivistyneita persuja kohtaa,niitäkin on.
Pienten puolueiden ongelma on ,kun aktiiveja on vähän niin niiden liepeille pääse kaikenlaisia onnenonkijoita.
suteetti suhonen, et sitten voinut mainita noita saavutuksiasi, koska niitä ei ole.Kerro mitkä nuo sinun "poliittiset tehtäväsi" ovat olleet?
Kai voi olla niistä senverran ylpeä, että kerrot tälläiselle maalaispojalle mitä savolainen suurmies suhonen on tehnyt.Lautakuntia, valtuustoa, puoluehallitusta......mitä?
Tuo sinun vinoilusi olisi jäynempää, jos siinä olisi jotain otetta, mutta kun tuo tuntuu olevan ihan tyhjää tyhjän lätinää.
ps. minä en saanut tuota lautamies paikkaa, vaan otin sen koska olen tehnyt sitä jo 2.si kautta aikaisemminkin, ja siinä on oma mielenkiintonsa.
Sinä sait lautamiespaikkasi Tony Halmeen valtavan suosion vuoksi jolla hän hankki Perussuomalaisille valtuustopaikan.Aikaisemmin persuilla ei ollut valtuutettua.
Täytyy selvittää sinulle alkeellisimpia kunnanhallinnon perusteita.
Lautakuntien paikat ja muut jäsenyydet,joihin kuuluu lautamiehet,määräytyy valtuustoryhmien suuruuden mukaan.Tonyn hankkiman paikan vuoksi sinäkin sait sen lautamiehen paikan.
Älä viitsi kuvitella ,että sait sen "suuren" henkilökohtaisen kannatuksen vuoksi.
Minkähän puolueen siivellä olet aikaisemmin ollut lautamies.
Muuten olen sitä mieltä,että ajokortti ja lautamiehen virka ovat kovin heppoisia suosituksia puolueen puheenjohtajaksi.
suhonen meriittejäsi esitellyt,miksi? Koska niitä ei ole. Sinun ei todellakaan tarvitse opetustoimeen kohdaltani ruveta, sillä -74 jälkeen olen ollut tosi monessa mukana. Tonya minun ei ole kiittäminen mistään, ei mistään.
Vaikka tuo lautamies paikka persuille valtuustopaikan avulla tulikin, niin niin otin sen koska halusin, eikä muilla ollut sitä mitään vastaan. Älä sinä suhonen suotta sihise, sillä niin kauan kun et osaa meriittejäsi esittää, niin olet yhtä tyhjän kanssa.
Turha Soinin on herrana keikaroida tunkiolla.
Halmetta ei ole edes puhallutettu,kuten muita kansalaisia.
TODISTAA aina voi miten tahansa,varsinkin jos omaa toisenlaisen aatteen itse.
Halme vetää protestiääniä enemmän kuin kukaan
muu persujen ehdokas,että se siitä.
kun ei ole ehdolla. Halme törttöili itsensä pihalle, ja se siitä. Ei sitä kukkan järjellä varustettu äänestäisi kuitenkaan.
Mitä sellaista Halme lupaa tai sanoo, joka olisi äänestämisen arvoista? Mitä eroa on Halmeen sanomalla ha helsingin piirin muiden henkilöiden sanomalla. nehän on pitkälle yhteneväisiä, mutta muut esittää ne hieman diplomaattisemmin. Onko brutaalius se plussa joka antaa Halmeelle jonkin etulyöntiaseman, eikö asiallisuus ole halmeen kannattajien luonteepiirteisiin kuuluvaa ollenkaan?
Voi teitä poikia
Pojat on poikia, vaikka voissa paistais. Halme ei usko Soinia tai edes itseään. Se on menoa nyt...