Joku viritteli kyselyä siitä, millaislla autoilla ajellaan.
Se kai ei ole tärkeää, sillä tunnemme kaikki johtavassa asemassa olevia ihmisiä, jotka ajavat tavallisilla autoilla.
Auton merkki, laatu ja malli eivät siis ole sivistyneille tärkeitä, eivät ainakaan kunnallisellla tai valtion sektorilla.
Mutta tuntemani yrittäjät ajavat lähes aina menestyksensä mukanaan tuomilla autoilla ja lähes poikkeuksetta koulutustasosta huolimatta, sillä mikäs siinä, että hyvä olo näkyy ja tuntuu myös kankusta alaspäin?
Johtopäätös siis autoista ja niiden tasosta on se, että ei ole koiraa karvoihin katsominen, sillä vastustajat vievät voiton mennen tullen:
Vastustajat ajavat laajalla spektrillä ekologisesti puolustettavilla ja kestävää kehitystä tukevilla ajoneuvoilla, kuten romu, polkupyörä ja potkukelkka.
Ei ole ihme, etteivät kannata ulkomaanmatkailua, kotimaanmatkailua tai edes matkailua kotikaupungin rajojen sisäpuolella, sillä vastamäet ja laivaristelyt käyvät ylivoimaiseksi. Siksi on kerrottava kaikille että raha ei tuo onnea. Voiton tavoittelu on myös synti, koska laiska ei voi saada voittoa kenestäkään tai mistään.
Tämä on tosi tärkeä pointti.
Köyhyys ja puute, se se onnen tuo (mut miks' siitä huolimatta ollaan kirkonkylän marketissa sitä lottokuponkia jättämässä joka lauantai ja viimeseen asti?)
He myös välttävät rahan törsäämistä esim terveelliseen ravintoon tai sisäfilepihviin, lapsen uuteen polkupyörään tai lukion kirjoihin.
Kyllä, tuo vaikuttaa onnelta...
Muuttaisinko maalle, vai asuisinko kaupungissa, joka tapauksessa:
Te olette se osa kansaa, joka ei käytä ökyautojensa huoltamiseen kansantaloudellisesti kestämätöntä tuontikuormitusta tai huollata niitä turhaan ylihintaisesti merkkikorjaamoissa, vaihda alle joka vuosi uusia talvirenkaita tai riistä äiti maalta sen kalliisti varastoimia öljyvaroja.
Ei, te olette erilainen osa kansaa.
Se osa, joka huoltaa autonsa syrjäisellä rekkojen parkkipikalla ja jättää akunkin siihen.
Renkaat ostetaan kierrätyksestä ja vanhat heitetään rekkaparkin penkalle, kuten vaihtoöljyt, laittamatta niitä kuitenkaan purkkiin.
Haluan kaltaiseksenne heti.
Se kai ei ole tärkeää, sillä tunnemme kaikki johtavassa asemassa olevia ihmisiä, jotka ajavat tavallisilla autoilla.
Auton merkki, laatu ja malli eivät siis ole sivistyneille tärkeitä, eivät ainakaan kunnallisellla tai valtion sektorilla.
Mutta tuntemani yrittäjät ajavat lähes aina menestyksensä mukanaan tuomilla autoilla ja lähes poikkeuksetta koulutustasosta huolimatta, sillä mikäs siinä, että hyvä olo näkyy ja tuntuu myös kankusta alaspäin?
Johtopäätös siis autoista ja niiden tasosta on se, että ei ole koiraa karvoihin katsominen, sillä vastustajat vievät voiton mennen tullen:
Vastustajat ajavat laajalla spektrillä ekologisesti puolustettavilla ja kestävää kehitystä tukevilla ajoneuvoilla, kuten romu, polkupyörä ja potkukelkka.
Ei ole ihme, etteivät kannata ulkomaanmatkailua, kotimaanmatkailua tai edes matkailua kotikaupungin rajojen sisäpuolella, sillä vastamäet ja laivaristelyt käyvät ylivoimaiseksi. Siksi on kerrottava kaikille että raha ei tuo onnea. Voiton tavoittelu on myös synti, koska laiska ei voi saada voittoa kenestäkään tai mistään.
Tämä on tosi tärkeä pointti.
Köyhyys ja puute, se se onnen tuo (mut miks' siitä huolimatta ollaan kirkonkylän marketissa sitä lottokuponkia jättämässä joka lauantai ja viimeseen asti?)
He myös välttävät rahan törsäämistä esim terveelliseen ravintoon tai sisäfilepihviin, lapsen uuteen polkupyörään tai lukion kirjoihin.
Kyllä, tuo vaikuttaa onnelta...
Muuttaisinko maalle, vai asuisinko kaupungissa, joka tapauksessa:
Te olette se osa kansaa, joka ei käytä ökyautojensa huoltamiseen kansantaloudellisesti kestämätöntä tuontikuormitusta tai huollata niitä turhaan ylihintaisesti merkkikorjaamoissa, vaihda alle joka vuosi uusia talvirenkaita tai riistä äiti maalta sen kalliisti varastoimia öljyvaroja.
Ei, te olette erilainen osa kansaa.
Se osa, joka huoltaa autonsa syrjäisellä rekkojen parkkipikalla ja jättää akunkin siihen.
Renkaat ostetaan kierrätyksestä ja vanhat heitetään rekkaparkin penkalle, kuten vaihtoöljyt, laittamatta niitä kuitenkaan purkkiin.
Haluan kaltaiseksenne heti.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tuli mieleeni, erään autoalalla rikastuneen nyt eläkkeelle jääneen suomalaisen liikemiehen puheet. Mies joka on tehnyt autoilla miljoonia vuosien varrella sanoi, että järkevä liikemies ei koskaan bisnestä tehdessään ajele huippukalliilla autolla tai kehu kuinka kannattavaa bisnestä hän tekee. Hän perusti väitteensä sille, että asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöille ei kannata antaa kuvaa, että liiketoiminta on huipputuottavaa. Fiksut ihmiset ymmärtävät, että liikemies saa rahansa juuri heiltä, asiakkailta (tai maksamalla liian pientä palkkaa). Siksi asiakkaalle ei kannata antaa kuvaa, että suuret voitot ja rikkaudet on kerätty esim ylihintaisista tuotteista, siis asiakkaiden selkänahasta. Toivottavatsi ymmärrätte, mitä tarkoitan...
Yksinkertaistettuna: Luokseni kaahaa upealla urheiluautolla mies hienossa puvussa ja rupeaa tyrkyttämään kanta-asiakaskorttia hänen kauppakeskukseensa kehuen samalla huikeaa bisnesideaa, jolla voi rikastua. Mieleeni tulee, että miten noin alkeellisella idealla voi muka tuhansien henkilöiden organisaatio rikastua? Olisikohan vain niin, että ainoa mahdollisuus tähän ovat hinnat, joissa on paljon ilmaa. Tämä siksi, että KAIKEN PROVISION EDUSTAJILLE ON TULTAVA TUOTEMYYNNISTÄ ASIAKKAILLE. Ymmärrän, että yhtälö on mahdoton. Joko kyseessä on huijaus tai hinnoissa on minulle liikaa ilmaa.
Mielummin ostan tuotteet vaikka läheisestä kaupasta, joka on asettanut hintansa prikulleen markkinoiden tasolle ja katteet ovat siksi pieniä. Näissä kaupoissa myyjä ei myöskään ökyile asiakkailta saamillaan rahoilla, eikä kehuskele kuinka niillä on osteltu kaikkea hienoa ja kallista. Ymmärsittekö?
ja valitettavasti kyllä vallalla näyttää olevan että ihmiset jostain täysin käsittämättömästä syystä haluavat ostaa juuri sieltä kellä parhaiten menee eli kuka eniten heiltä välistä rahaa repii... SIIS EI MITÄÄN JÄRKEÄ, kuluttajan kannalta.
Minua ei haluttaisi tänne vastailemaan mutta en nyt maslta.
Hinnoittelusta: "Niormaalista kaupasta ostettuna raha jakautuu eri tavalla kuin vm:ssä. Mutta jakajia on enemmän normaalisti. On valmistaja, huolinta maaahantuoja, tukku, aluetukku, kuljetuksia, mainonta, mynnitmiestä, siis jkaisella tasolla se tavara pitää jollakin tavalla tehdä seuraavan kauppatason tietoisuuteen ja jokaisella kauppatasolla on isot rakennukset jotka vievät osansa jne.
Vm-idea jaklelukanavana on se että asiakasmyyyjällä ei ole tavarataloa eikä käytä muuta mainontaa omaa suosittelua. Näistä säästyvät rahat jaetaan verkostoon palkkioina. Ymmärrät varmasti että jaettavaa kerttyy enemmän kuin "kivijalkamyymälästä" ja mainonnan avulla myytynä.
Normaalisti asiakkaalle myyvä kauppa ottaa noin 40%-50% tavaran hinnasta, josta maksaa kivijlakakaupan kulut, mainonnan ja henkilöstön palkat. El 100€:sta noin 50 €. Tätä rahaa verkostossa jaetaan, mutta sitä jaetaan usealle tasolle riippuen siitä miten yrityksen järjestelmässä on asia ratkaistu. Monelle pieni siivu mutta jakaisesta verkoston tekemästä kaupasta, riippumatta siitä kuka sen kaupan on tehnyt.
Se raha jota siellä jaetaan on teidän itsenne sinne maksamaa... ja kavereiden kans! Joten hommatkaa lisää niitä maksajia ettei omat tulot lopu!
Pari vasta-argumenttiä:
>Hinnoittelusta: "Niormaalista kaupasta ostettuna
>raha jakautuu eri tavalla kuin vm:ssä. Mutta
>jakajia on enemmän normaalisti. On valmistaja,
>huolinta maaahantuoja, tukku, aluetukku,
>kuljetuksia, mainonta, mynnitmiestä,
Onhan tuossa perää, mutta S2EN "yhteistyökumppanit" ovat juuri noita liikkeitä (pois lukien moven omat liikkeet). Eli esim. Cazze, sillä on nuo kaikki mitä tuossa luettelit. Lisäksi sitten hinnoissa pitää olla myös "edustajien" palkkiot. Eli kerro miten S2E vm-mullistajana poistaa nuo luettelemasi "välikädet".
>Vm-idea jaklelukanavana on se että
>asiakasmyyyjällä ei ole tavarataloa eikä käytä
>muuta mainontaa omaa suosittelua.
Mainontaan käytettävä raha on pieni prosentti yrityksen liikevaihdosta. Logistiikka sitten maksaa jo jonkin verran. Kiinteät varastot (kiinteistöt) ovat investointeja, joiden kulut arvotetaan pitkälle jaksolle jolloin niiden vaikutus ei ole liian suuri. Varastoihin voidaan kuitenkin tilata suuria määriä hyödykkeitä, jolloin saadaan etuja suurten erien alennuksina sekä kuljetuskustannukset saadaan suurilla erillä edulliseksi/hyödyke.
VM-idean mukaan jokainen tilaa tuotteensa "suoraan valmistajalta". Tällöin jokainen tuote pitää toimittaa erikseen. Kuljetuskulut/tuote ovat siten kiinteät ja korkeat suhteessa siihen että niitä rahdataan kontteja kerrallaan.
Verkkokaupan ongelmana on edelleen logistiikka. Se logistiikkaongelma ei poistu sillä että "Pekka" suositteleen "Timolle" että osta tuolta "tällä tunnuksella", sillä tuotteen toimittamiseen tarvittava logistiikka on hoidettava joka tapauksessa. "henkilökohtaisella suosittelulla" säästetään vain mainontakuluissa, ja kuten todettu, mainonnan budjetti on pieni osuus yrityksen liikevaihdosta. Jos leikitään että "Pekka" saa suosittelustaan 1 euron palkkiota kun "Timo" ostaa 30 euron hintaisen tuotteen (aivan, 1 euro, koska sitä pitää jakaa usealle tasolle). Edelleen toimittavalla liikkeellä on nuo logistiikkakulut (ellei "Timo" itse maksa näitä kuluja) jolloin hinta on oltava sen verran korkea että siitä jää vielä maksettavaa "verkostoon".
Lasketaanpa vaikka sillä 50% joka jaetaan verkostoon, eli jos "suosittelemalla" syntyisi 10 000 kauppaa 30 euron hintaiselle tuotteelle, niin tuon markkinoinnin hinnaksi tulisi 10 000 x 15 euroa, eli 150 000 euroa. Tuollaisella summalla saa monta televisiomainosta, radiomainosta sekä mainoksia sanomalehtiin, joilla tavoittaa _koko_ suomen kansan ja rahaa jää vielä ylikin. "Suosittelussa" tavoitetaan vain yksi kerrallaan.
Yksi "kortti" jota ei vielä tuossa kirjoituksessasi ollut oli tietenkin "maailmanlaajuinen" asiakaskunta. "Pekan" "liiketoiminta" laajenee siten, että hänen "alalinjassa" on pari ulkomaalaista. Hienoa!!! Mutta tämän vuoksi on olemassa rajoitukset kuinka "syvälle" organisaatioon maksetaan palkkioita. Tälläin "Pekan" alalinjan "tuotto" katkeaa aika nopeasti.
Markkinatalous on siitä jännä koneisto, että se etsii koko ajan menetelmiä jolla toimintaa voisi tehostaa. Jokainen mahdollinen säästö tutkitaan ja lasketaan sen kannattavuus. Tätä tutkimusta on tehty niin pitkään kun kauppaa on käyty ja siinä valossa katsottuna on kummallista että VM on ollut vuosikymmeniä "tulevaisuuden tapa". Kuitenkaan se ei ole saanut kuin parin prosentin osuuden kaupankäynnistä.
"meidän omaa porukkaa". Sehän on selvä. Mutta määrittelisin hänet mielelläni asiakkaaksi samoin kuin plussa-kotin omistava Keskon asiakas... kin.
ja kaupan myyntiin on kallista puuhaa.
Esimerkiksi Estrellan lanseeraus maksoi 90- luvulla 4 miljoonaa markkaa. "Uusi tähti on syntynyt". Muistat varmaan.
Paljonkohan DNA- "Elämä on"- kampanja maksoi? Muistaakseni miljoonia euroja.
Entäs jos...
nämä rahat jaettaisikin muualle kuin MTV-3:lle. Esimerkiksi miljoonalle kanta-asiakkaalle täsmämarkkinontina. Monelleko siitä riittäisi "leipää".? Noin 40 verkostomarkkinoijaa eläisi sillä vuoden. Joko huomaat mistä markkinoinnissa on kyse?
Akva-Skipper on lanseerattu s2e:n kautta. Kuinka moni sen tällä foorumillakin nyt tietää? Eikä ole maksanut miljoonia mutta moni verkostossa oleva on saanut siitä palkkaa. Lisäksi "mainonnasta" on maksettu vasta sitten kun tuote on jo loppukuluttajalla, ei etukäteen.
sijoitetulle pääomalle on noin 12 milj. Jos tämä raha kiertää yrityksessä koko lanseerauksen ajan eikä mene esimerkiksi MTV-3:lle sillä saa jo säästöä ja lisää katetta. Tämä raha on voittoa siitä että markkinoinnista maksetaan vasta sen jälkeen kun tuote on jo myyty. Etukäteismarkkinoinnissa tämä raha menee yrityksestä ulos.
Markkinoinnissa puhutaan isoista summista ja siinä yllättävän paljon saatavissa säätöä riippuen sitä milä tavalla se tehdään. Maksetaanko se sijoitetun pääoman tuotto muille vai jääkö se itselle. Esimerkiksi tämä tekijä on iso asia kannattavuutta laskettaessa.
Mainontaan sijoitetut korkokulut on asia erikseen ja se tekee varmaan toisen mokoman. Jos rahaa ei sijoita etukäteen se jää yritykseen.
Olet oikeassa siinä mitä kirjoitat mutta ajatuksesi ei yllä tarpeeksi syvälle asiaan. Sinulla on suppea näköaala asiaan.
Mietippä esimerkkinä vaikka sitä neljän miljoonan kampanjan kuluja, miten se jakaantuu. MTv-3 saa 3,5 milj. potin. Siitä menee rakennuksiin, tekniikkaan, palkkoihin, hallintoon ja muuhun tietty osa. Loppu menee yrityksen voittoon ja osakkeiden omistajien osinkoihin. Voittoon menee muistaakseni noin 20%, osakkeiden omistajat saa osingon. Pääoman tuottoon menee osa tämä jää MTV:lle. Jne...
Mitä näistä voisi jäädä verkostoon?
... miten sen selittäisi teille Movettajille niin, että tekin sen ymmärrätte?
Te ette voi verrata noita suuria (esim. Estrella) teidän S2E-puljuunne. Estrella on valmistaja/valmistuttaja. Vaikka te myisitte puljunne kautta miljoona Estrellan tuotetta, niin se ei laskisi hintaa. Estrellan tuotteissa on jo markkinointikulut laskettu hintaan. Ei se auttais teitä yhtään. Edelleenkin te joutuisitte lisäämään tuotteen hintaan omia kulujanne.
Se ei vaan toimi ihan oikeesti tollasella systeemillä, mikä S2E on. Se on liian kallis ja siten raskas systeemi. Asia olis aivan toinen, mikäli S2E ostaisi halvalla suuria eriä ja myisi ne sitten teille edelleen myytäväksi. Nythän S2E vaan pitää linkkejä sivuillaan.
Ja mitaan ette voi...
enemmän ihmisiä: 40 verkostomarkkinoijaa, jotka suosittelevat tuotteitaan vuoden verran, vai 4 miljoonan markan mainoskampanja, jota toteutetaan ammattitaitoisesti vaikka televisiossa? Vai mitä tarkoitit "täsmämarkkinoinnilla"? Eihän 40 verkostoijaa ehdi esim vuodessa suositella kunnolla tuotteitaan edes monille tuhansille, saati miljoonalle. Jos tarkoitit täsmämarkkinoinnilla jotain muita markkinointikeinoja, niin mihin edustajia sitten tarvitaan? On se vaan kumma, että vm-porhot eivät sitä ymmärrä. Tosin siihen vaikuttaa varmaan myös se, että tuotteita ei vm:ssä aina edes pyritä suosittelemaan kun pyramidin rakennus on "kannattavampaa".
Kuppis, kun kirjoitat:
"Niormaalista kaupasta ostettuna raha jakautuu eri tavalla kuin vm:ssä. Mutta jakajia on enemmän normaalisti. On valmistaja, huolinta maaahantuoja, tukku, aluetukku, kuljetuksia, mainonta, mynnitmiestä, siis jkaisella tasolla se tavara pitää jollakin tavalla tehdä seuraavan kauppatason tietoisuuteen ja jokaisella kauppatasolla on isot rakennukset jotka vievät osansa jne."
Väitätkö, että VM-tuotteita ei tarvitse valmistaa, tuoda maahan, varastoida ja kuljettaa edelleen asiakkaille? (No tosiaan ei tarvitse, jos kyseessä ovat nuo kuuluisaksi tulleet E-kirjat - niillähän ei tunnetusti ollut esittelysivun mukaan edes valmistuskustannuksia :D)
Päinvastoin, verkostomarkkinoinnissa tuotteen toimittaminen asiakkaalle tulee maksamaan enemmän. Suuret ketjut säästävät logistiikkakuluissa ostamalla suurempia eriä ulkomailta ja toimittamalla ne kerralla vähittäismyymälöihin. Verkostomarkkinoinnissa ulkomailta tuodaan Suomeen pieniä eriä ja tavarat vielä toimitetaan yksi kerrallaan asiakkaalle.
Verkostomarkkinoinnissa voi säästyä ainoastaan vähittäiskauppaportaan hinnanlisäys, joka useissa tuotteissa on luokkaa 15-30 %. Markkinointikulut jäävät yleensä prosentin parin suuruuteen.
Verkostomarkkinoinnissa ei kuitenkaan päästä tämän alle, jos tarkoitus on millään tavalla motivoida myyjiä myymään tuotteita. Jos yhden 100 euron verkostotuotteen kaupasta myyjä saa edes 10 euroa ja hänen ylälinjansa esimerkiksi kuudelle tasolle 5 euroa, ollaan jo 40 eurossa.
(Syy sille, miksi verkostomarkkinoinnissa voitaisiin olla mukana näin säälittävän pienten palkkioiden kanssa on yksinkertaisesti se, että jokainen toivoo pääsevänsä pyramidin huipulle. Kukaan ei varsinaisella myyntityöllä voi elää tai rikastua, jos lähipiiriin pitäisi tuollaisia 100 euron paketteja saada kaupattua 30 000 euron arvosta kuussa saadakseen edes joten kuten riittävää toimeentuloa.)
Tietysti S2E:n tapauksessa tilanne on vielä toinen, koska tuotteet eivät ole S2E:n valmistamia tai edes maahantuomia. Moven verkosto on jokaiselle tuotteelle vielä ylimääräinen porras kaiken muun päälle.
Verkostomarkkinointi on tämän kaiken vuoksi epäedullinen markkinointitapa. Parhaiten se sopii tuotteille, joita muuten ei korkean hintansa tai huonon laatunsa vuoksi muualla kaupaksi menisi. Tuotteita henkilökohtaisesti kaupatessa (lähinnä alalinjalle) tuotteen voi myydä joko esittämällä täysin paikkansapitämättömiä väitteitä tai myymällä ne "mahtavan ansaintamahdollisuuden" varjolla tai molempia - eikä tästä usein kuitenkaan jää kiinni. Tällainen ei onnistuisi vapaassa ja avoimessa kaupankäynnissä.
Joka muuta väittää, esitelköön nyt heti vastauksena sen tuotteen, jonka verkostomarkkinoijalta saa halvemmalla kuin sieltä "tavallisesta" kaupasta. Vielä ei ole löytynyt.
Ei todellakaan ole kyse vain jostain linkeistä. Mutta mitäpä minä sitä kertomaan.
... pelkästä kulissista. Muilla keinoin sitä rahaa tehdään Movessa.
Päätuote on värväys ja kaikenlainen varjopyramiditoiminta (kanta-asiakaskorttien pakkomyynti edustajille, koulutus, "herätys"tilaisuudet, aktivointiostot muu hihhulointiin liittyvän aivopesumateriaalin myynti).
S2E on tehty vaan pelkille tavallista tyhmemmille Movettajille.
Ja mitaan ette voi...
Miksi VM tuotteen hinta muodostuu silti lähes poikkeuksetta korkeammaksi?
alalinjako maksaa markkinointikulut?
päivittäistavaraketjuun.
Esim. koko Kesko-konsernin lähes 10 miljardin myynnistä vain noin 200 miljoonaa on markkinointikuluja. 2% ei ole 15 %
Nuo pallo plop plop TV-spotit on keskusjohtoisesti tehtyjä.
Päivittäistavarakaupat jakelevat tyypillisten verkostotyyppisten tuotteiden lisäksi samalla tuotteita, jotka esimerkiksi vaativat kylmäketjun loppuun asti.
VM-organisaatio maksaa kaikesta muusta enemmän kuin hiottu kauppakonserniketju. Valmistuksesta, kuljetuksesta, varastoinnista, logistiikasta. Mmailman suurin VM-yhtiö on globaalisti pienempi kuin piskuisen Suomen Kesko, esimerkiksi. Kummallakohan on paremmat neuvotteluasemat alihankkijoiden kanssa ? Kenelle alihankkijan kannattaa valmistaa sovitusti 100000 jauhopussia ennemmin halvemmallakin kuin odotella postimyyntilähetysten määriä, tänään 100 , huomenna 223, seuraavana päivänä 76 kappaletta , jne jne...ja jos VM-yritys toimittaakin sen määrän tipoittain varastostaan, romahtaa se "varastojen puuttuminen halventaa tuotetta" - vale samalla tavalla.
VM tai MLM tai pyramidikeräys, millä nimellä sitä nyt kutsutaankin, perustuu alatason ILH:n ilmaiseen työpanokseen ja elinkeinotoiminnan ja yksityisen talouden sekaantumiseen. Kunhan verottaja Suomessa herää, olisi kovasti toivottavaa, että se tarkastaa, miten se "itselle myyminen" oikeasti on yritystoimintaa ja miten niitä tappioita kohdellaan tai miten arvonlisäverotussäännöksiä oikein noudatetaan.
Ja tavaratalojen ja tavallisten vähittäiskauppojen tuotteet eivät ole "suurpakkauksia" tai "tiivisteitä". Jos näitä hakee, niin voi tilata suoraan tehtaalta, tunnetut Bernerin tuotteet esim. voi tilata tehtaalta lavoina, siinä olisi rivarialueelle mukava yhteistilausmuoto, ilman verkostoon liittymisen tarvetta. Ja sitten käsivoidetta, pesuaineita yms. kyllä riittää.
Kaupan palveluksessa on paljon työntekijöitä. Mutta on niitä suurissa verkostoyrityksissäkin. Tuhansia. Näitä ihan palkkaa tai oikeaa elinkeinotuloa hankkivia tarvitaan, sillä ei verkosto voisi edes saada rahaa muusta kuin työllänsä tienaavien kulutuksesta. Ei verkoston ylihinnan rullaaminen verkostoon ylöspäin tuo mitään lisäarvoa kellekkään, eikä synnytä rahaa kaikille, saati sitten yhteisöön infrastruktuuri- ja sosiaalipuolen palveluja varten tarvittavia verotuloja.
Mutta verkostouskovat tehkööt ihan miten haluavat, kunhan muistavat jättää sen höpö-höpön pois, että "tää tuote nyt vaan on niin hyvä ja edullinen". Koska se homma perustuu ilmiöön, eli:
-Rolling Up The Dollar-.
Hei.
Ei nyt pidä puhua Estrellasta tai Maaseudun Tulevaisuudesta.
Puhutaan kansainvälisestä liiketoiminnasta ja tuotteista maailmanmarkkinoilla.
Onko kenelläkään minkäänlaista hajua siitä, mitä laatutuotteen (kosmetiikka esimerkkinä on hyvä, koska sitä menee verkostoissa aika lailla - Avon, Mary Kay, Nu Skin, Herbalife, Amway ja kaiketi jokaisella ravitsemusyhtiöllä on jonkinlaista kosmetiikkaa /hoitotuotteita).
Kun kosmetiikkayhtiö - otetaan vaikkapa esimerkiksi todella korkealaatuisia tuotteita valmistava Estée Lauder (ettei puhuta mistään massalorealista tai lumenesta) tuo markkinoille uuden tuotteen, sen myyntituotosta saattaa kulua markkinointiin 60 jopa 90% vuosien ajan.
Miksi?
Koska se markkinoidaan kanavissa joissa se ei sekoitu massaan: Martha Stewart Living, Cosmopolitan, Vogue, Marie Claire jne.
Golf-, ratsastus- ja purjehduskilpailuissa sponsoroiden jne.
Jos verkostoyritys tuo markkinoille läheskään yhtä laadukkaan tuotteen, sen myynti saa jäädä vuosikausiksi murto-osaan siitä, mitä suuryrityksen vastaavan, koska noita massakuluja ei ole.
Tuoksuilla tämä on vielä isompi ero.
Uuden tuoksun lanseeraamisesta maailman markkinoille on odotettavissa tappiota viideksi vuodeksi. Tuoksun on paras olla hyvä, sillä se voi olla markkinoilla 20 jopa 30 vuotta ja sitten vasta se tahkoaa rahaa.
Tuohon bisnekseen ei siis ole varaa lähteä keravalaisella kotiäidillä tai bussikuskilla Pornaisista.
Verkostomarkkinoijalla on.
Mielettömän hyvä kirjoitus! :)
"miten elätte?"
No hengittämällä ilmaa tietty!
ainiin mutta muumittajat taitaa saada siitäkin Cre-cre-crediittejä ja ne hengittelee kalliimpaa ilmaakin ja täten ovat paaaaaljon parempia ihmisiä!
DUM SPIRO SPERO.