Millaista on olla kotiäiti?
Kertokaahan omasta elämäntilanteestanne, suunnitelmistanne, millaisena aikana näette tämän "kotiäitivaiheen"? (Onko se vaihe?) tms.
Miten arki sujuu? Miten toivoisi sen sujuvan?
Kertokaahan omasta elämäntilanteestanne, suunnitelmistanne, millaisena aikana näette tämän "kotiäitivaiheen"? (Onko se vaihe?) tms.
Miten arki sujuu? Miten toivoisi sen sujuvan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla on kolme lasta, vanhin menee kouluun ja nuorin on vuoden vanha.
Ensinäkään en ole valmis sanomaan, että lapsiluku olisi nyt täynnä, mutta ei minulla muutenkaan ole kiirettä työelämään.
Olen ollut ensimmäisen kanssa kotona vain sen "pakollisen" 10 kuukautta, sitten aloitin opinnot ja lapsi meni päiväkotiin. Toisen kanssa olin kotona puolitoista vuotta ja nyt olen päättänyt olla kotona koko sen "sallitun" kolmen vuoden ajan.
Olen siinä mielessä onnekas, että vaikka esikoinen oppi kävelemään vuoden vanhana, sain nähdä hänen ensiaskeleensa.
Mielestäni kotiäitiys on mahtavaa, sillä saan oppia tuntemaan jälkikasvuni perusteellisemmin ja saan olla läsnä lasteni tärkeissä hetkissä aina! EN todellakaan haluaisi kuulla hoitotädiltä, miten lapseni oppi kävelemään tai sanomaan ensimmäiset sanansa, en haluaisi koskaan pienen koululaiseni tulevan tyhjään kotiin ja päkertävän läksyjään kiireisten vanhempien ollessa töissä tai laittaessa hosumalla pikaruokaa mikrossa!
Minusta on ihanaa lukea keskimmäiselle satu ja nauttia hänen kanssaan pienestä kahdenkeskisestä hetkestä, kun nuorin on päiväunilla ja isoin koulussa tai ulkona. Ja minusta on mahtavaa kokoontua yhteiselle aterialle joka ilta, syödä rauhssa yhdessä jotakin aitoa kotiruokaa, vaikkapa kanaviillokkia tai lihakeittoa, jota kiireisissä kodeissä ei syödä tai ainkaan tehdä itse!
KOen kotonaoloni tärkeäksi, enkä välitä yhteiskunnan mollaamisesta, kun olen niin tuottamaton. Mielestäni lapset tarvitsevat vanhempiaan eikä se ole keneltäkään pois, että lapseni saavat nauttia toisen vanhemman jatkuvasta läsnäolosta, verovaroja ehdin kartuttaa myöhemminkin.
Mukava kun jollakin on kotiäitiyteen varaa... Itse olisin enemmän kuin mielelläni koko kolme vuotta kotona, mutta kodinhoidontuki ei riitä edes asuntolainamme korkoihin. On törkeätä, miten työttömät saavat enemmän.
Työttömän tuki on vähän eri asia. Työtön ei ole vapaaehtoisesti ilman työtä (no, lusmut on eri asia), joten hänelle maksetaan siitä korvaus. Mutta äidin tai isän kotiinjääminen on oma valinta, joten tukien tuleekin olla vaatimattomammat kuin työttömien. Hittoon asuntolainat, autot ym. "pakolliset" menot ja kaupassa kun katsoo mitä ostaa niin johan pärjää! On se vaan ihmeellistä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa lapsen elatus, äidin elatus ja vielä lainatkin päälle...hohhoijaa!
mistä johtuu kotiäitien mielikuva siitä että työssäkäyvän äidin arki olisi sitä kammottavaa "laittaessa hosumalla pikaruokaa mikrossa!"-tyyliä..?
Tuntuu ettei kotiäideillä ole minkäänsortin todellista kokemusta työssäkäyvän perheenäidin arjesta, vain pelkästään näitä horror-kuvia miten kauheaa, inhottavaa ja hirveää se on!
Itse olen ollut vuoroin kotiäitinä, vuoroin töissä. Ei ikinä ole tarvinnut tehdä mikroruokaa sen tähden ettei olisi AIKAA. Eikä hosua tai muuta kauhukuvia sisältävää materiaalia mitä kotiäideiltä tulee.
Pari kertaa on ehkä metripitsa laitettu uuniin, mutta vain koska on huvittanut syödä sitä, se kun maistuukin erilaiselle kuin kotona tehty (hyvää)...
Itse inhoan mikroruokaa noin yleensä, opin jo pienenä omassa kodissa "hyville kotitehdyille ruuille", vaikka oma äitikin kävi töissä - ei ollut mikään uraohjus, mutta siihen aikaan ei olisi ollut kahden pienipalkkaisen varaa maksaa kolmea lasta ja omakotitaloa ellei töissä olisi käyty. Oma äitini teki meille aina kotiruokaa ja ainoa ruoka joka haettiin valmiina marketista oli maksalaatikko jonka tekemiseen menee liian kauan vaikka kotona olisikin ja siihen nähden miten vähän sitä menee (perheestä kun vain kaksi tykkäsi siitä), ei kannata alkaa tehdä isoa määrää.
Aina elämä ei mene niinkuin suunnittelee, halusit sitten osallistua tiiviisti 24/7 lapsesi elämään tai et - oma lapseni näet oppi kävelemään sairaalassa, vietti melkein koko ensimmäisen vuotensa siellä. Eli vaikka halua olisi ollutkin olla lapsen kanssa, se ei ollut mahdollista.. Parempi olisi lapsen ollut vaikka päiväkodissa jossa joku olisi kertonut hänen askeleistaan, kuin sairaalassa kiireen keskellä, jossa kukaan ei osannut sanoa milloin se tapahtui :(
Ensimmäiset sanat taas sitten menivät isälle, minä kun olin katsomassa lonkkansa murtanutta äitiäni sairaalassa talvella...
Mitä tulee koulusta kotiin tulemiseen, meillä lapset ovat menneet seurakunnan kerhoon iltapäiviksi - itse pääsen töistä kolmen maissa, joten eivät kauaa ehtisikään kotona olla. Ja kyllä lapset ovat sen tunnin jaksaneet välipalan kanssa odottaa oikeaa ruokaa kun se on yhdessä tehty. Kerrattu sitten siinä samalla päivän kuulumiset. Läksytkin sitten tehty ruuan jälkeen.
"vaikkapa kanaviillokkia tai lihakeittoa, jota kiireisissä kodeissä ei syödä tai ainkaan tehdä itse!" Edelleen, meillä ainakin ehditään joka ilta yhdessä syömään, vaikka molemmat vanhemmat töissä ovatkin.. Ja ihan aitoa kotiruokaa, niitä vaivalloisestikin tehtäviä.
Miksi kotiäideillä on kuva että työssäkäyvän äidin arki olisi jotenkin niin hirvittävän paljon kiireisempää kuin kotona olevan?
parikin ystävää, jotka ovat kolmatta vuotta kotona kotihoidontuella ja miehensä ovat huonopalkkaisia. Maksavat asuntolainaa (tosin asunnot ei kauhean isoja..).
Meillä vähän paremmin talous kun mieheni on keskituloinen.
Rahaa jää käyttöön ihan yhtä paljon (tai yhtä vähän)kotihoidontuella kuin työssä ollessanikin. Se on vähän miten asioita laskee. Kotona ollessa ei tarvitse maksaa päivähoitomaksuja, pitää kahta autoa jne... Näillä säästöillä päästäänkin jo tilanteeseen, että sama käykö töissä vai ei. Puolisonikaan ei ole mikään hirveän suurituloinen, mutta toimeen tullaan ihan kivasti.
Tokihan yksilapsisessa perheessä voi tilanne olla hiukan erilainen, eli työssäkäynti kannattaisikin rahallisesti, mutta kyllä se on aika pitkälle kiinni omista valinnoistakin.
Olemme myös asuntovelallisia, mutta olisihan se vuokrakin kuitenkin maksettava.
kaikkien työssäkäyvien arki olekaan niin hektistä mutta meille tämä kotiäitiys sopii paremmin. Mies lähtee aamulla töihin klo 6 ja tulee kotiin klo 17. Minulla olisi vielä pitempi työpäivä johtuen työmatkojen pituudesta (yhteen suuntaan 1,5h). Eli meille sopi mainiosti tuo että jään kotiin lapsia hoitamaan ja ihan hyvin olemme toimeen tulleet vaikka miehellä ei todellakaan ole hyvä palkka. Esikoinen on nyt 1v7kk ja odotan toista eli tulen olemaan kotona vielä yli kolme vuotta jos hyvin käy. Kivahan se olisi jos töistä pääsisi jo kolmelta, varmasti silloin ehtisikin tehdä hyvät sapuskat ym mutta kaikilla ei ole yhtä onnekkaasti asiat työaikojen suhteen.
Mulla on paljon ystäviä joilla saman ikäisiä lapsia joten mulla on paljon tekemistä ja seuraa. Jos olisin yksin päivät pitkät lapsen kanssa niin varmaan alkaisi työt kiinnostaa ihan eri tavalla. Mutta nyt nautin täysin siemauksin tästä elämänvaiheesta :)
Mene seuraamaan keskusteluja www.perhekerho.net/k/parkki.htm niin saat käsityksen heidän elämästään. Ja uskallapa aloittaa keskustelu työssäkäymisen eduista tai hyvistä päiväkodeista, niin saat niskaasi koko joukon hyviä perusteluja kotiäityden kaikkivoipaisuudesta.
ihanaa ja kamalaa,elämää vaan.mies tienaa rahat ja minä hoidan kodin ja lapset ja miehen.mihinkään en elämääni vaihtaisi.oman elämän saanm sitten kun lapset on tarpeeksi vanhoja.nyt on vain lasten hoitoa ja miehen kanssa ajan viettoa.elämä on ihanaa,kerkee sitä myöhemmin sitten puurtaan ittensä hengiltä päivätöissä,ei vain meille elämä sopii juuri tälläisenä.
10 vuotta kotiäitinä ja mikäs siinä nopeasti meni ohi mutta nyt tyytyväisempi töissä.
Oli kokemuksena hyvä sillä nyt tiedän mistä puhun kun kyse työösäkäyvästä tai kotona olevasta äidistä..
Nautin kun sain seurata lasteni kehitystä alusta loppuun asti ja viihdyin mutta lopulta rupesi kyllästyttämään.
Tekemistä kyllä oli,itseasiassa samalla tavalla kuin myt eli kirjoitin kirjeitä,tapailin ystäviä,täyttelin ristikoita,urheilin ja ulkoilin yms yms yms mutta toki se lasten kans olo oli erilaista kun silloin oli enempi kyse hoitamisesta mutta nykyään kasvatus pääasiana .
kotiäitinä kohta 20v.
Silloin, kun vanhimmat lapset olivat pieniä, oli taloudellisesti tiukkaa. Silti olin kotona, ajattelin ettei minulla ole mitään niin tärkeää työtä, kuin omien lasteni hoitaminen. Ajattelen nyt nelikymppisenä ihan samoin. Tosin silloin 20v sitten kotiäitiyttä ei arvostettu vähääkään, tai no arvostetaanko nykyäänkään?
Nykyään, kun ei ole taloudellisia huolia, on tietysti helpompaa. Pääsee lomallekin, hotelliviikonloppu piristää koko perhettä. Meillä lapset ovat mukana lomillakin, en tarvitse heistä lomaa, vaan katkaistakseni arjen.
Mieheni on "aina töissä", tunnen olevani yksinhuoltaja. ;o) Meillä ei toimisi se, että edes olisin töissä. Korkeintaan jos tekisin kotona jotain, mutta saan kyllä päiväni kulumaan. Hoidan puutarhaa, ompelen, luen ja käyn kyläilemässä/shoppailemassa ja ylipäätään kaupassa kaikessa rauhassa. Talvisin kun olen päivät yksin kotona niin tuntuu "liian hiljaiselta", mutta nautin siitä koska parina vuosikymmenenä kotona on päivisin menoa riittänyt. Viime talvi oli ensimmäinen kun olin päivät yksin kotona, tai no aamupäivät kuitenkin, kun ala-asteella nuo päivät eivät ole kovin pitkiä.
Ihania vuosia minulla ainakin on takana!
..piti laittaa jatkoa loppulauseeseen, että toivottavasti myös edessä! :o)