Miten teillä menee? Onko mitään muutosta parempaan?
äiti-kertaa-kolme
sivusta seurannut
122163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
huonommin menee... en syö päivässä enää juuri mitään, juon vain maitoa ja vettä säännöllisesti.
tuossa "leikkimieliset vekkulit"
meinasivatkin, ei muutosta parempaan
ole viekäkään näkyvissä.
Eikä osastopaikkaa VIELÄKÄÄN
luvattu.
Tyttö on niin laiha, että
käsivarret ovat ranteen ohuet
koko matkalta.
Ja hän jättää syömättä joka aterian,
jollen muistuta.
Tosi harmillista kun koulun alku häämöttää
eikä ole mitään selkoa hoitoon pääsemisestä.
Osastolla käytäisiin kouluakin. Nyt opiskelu
on melkoista rumbaa erityisopettajan
avustuksella, tai oli keväällä siis.
Pidetään peukkuja, että osastopaikka ja
intensiivihoitoon pääseminen
tulisi ajankohtaiseksi jo ensi viikolla!
olen hieman seurannut tuota teidän "taivalta" täällä keskustelupalstalla.hyvä kuitenkin että tyttösi saa jonkinlaista apua.toivon että hän saisi sen osastopaikan!!todella.pärjäilkää.
Arjen rullaamisen vuoksi,
ilman, että se rasittaa tytärtäni
kovasti, toivon, että hän pääsee
osastolle.Olemme valmiit kuskaamaan
hänet "päivähoitoon" päiväosastolle,
jollei koko päivä paikka aukea,
mutta on se aika rankkaa herättää
tyttö tosi aikaisin, jotta ehtii
osastolle siten, että ehtii itse
vielä töihin! Ja töiden jälkeen toinen
80 km edes takaisin, jotta saa
tytön kotiin.
Mutta nämä ovat näitä asioita,jotka
on vain laitettava toimimaan tytön
edun vuoksi!
Tunnen itseni niin huonoksi, kun
luen tämän palstan hätähuutoja,
eikä minulla ole mitään annettavaa!
Olo on niin tyhjä, kun ei voi edes
omaa lastaan auttaa! Haluaisin
niin valaa uskoa ihmisiin, jotka
kamppailevat tämän sairauden kanssa,
mutta tuo uskon puute vaivaa itseänikin,
kun asiat eivät etene tai muutu
parempaan päin täällä kotonakaan!
Uskoin niin, että voin rakastaa
tyttäreni terveeksi, muttei se
mennytkään niin!
Surullista on, että kunnon apua pitää
odottaa näin kauan! Uskon, että lyhyempi
osastohoito olisi auttanut, jos hoitoon
olisi päässyt aikaisemmin. Tässä odotellesahan
tilanne kroonistuu ja pahentuu!
Mutta eiköhän se aurinko paista
vielä risukasaankin?!
Kirjoitit:
"Tunnen itseni niin huonoksi, kun
luen tämän palstan hätähuutoja,
eikä minulla ole mitään annettavaa!
Olo on niin tyhjä, kun ei voi edes
omaa lastaan auttaa! Haluaisin
niin valaa uskoa ihmisiin, jotka
kamppailevat tämän sairauden kanssa,
mutta tuo uskon puute vaivaa itseänikin,
kun asiat eivät etene tai muutu
parempaan päin täällä kotonakaan!
Uskoin niin, että voin rakastaa
tyttäreni terveeksi, muttei se
mennytkään niin! "
Tuon kertominen noin aidosti ja kokemuksen vahvalla äänellä on suurin apu minkä voit tällä palstalla antaa: Anorexia ei parane kotikonstein, vaikka rakkautta, tahdonvoimaa ja yritystä olisi talollinen. Vanhemmat eivät syytä itseään rakkauden puutteesta, jos eivät läsnäolollaan ja hoivaamisellaan saa kasvainta lapsensa kehosta häviäämään, miksi ihmeessä niin monet anorexian kohdalla kuitenkin tekevät niin?!
Anorexia ei ole flunssa, potilas ei voi "ottaa itseään niskasta kiinni" ja olla huomenna terve - eikä äiti voi kädestä pitämisellään mitenkään estää "syövän" leviämistä.
Älä koe itseäsi huonoksi, se on ihan hassua, kun asian oikein ymmärtää. Sinä olet ihailtava äiti! Nyt vaan kovasti toivotaan, että hoitopaikka avautuisi pian. ... Äläkä suotta usko minua (jos minun pelottelujani muistelet) tuon kroonistumisen suhteen. Nyt vaan keskitytään uskomaan, että hoitopaikan avulla tyttäresi täysin paranee : )
terveisin: vanha (kiivas) tuttu
Itse olen päiväosastolla, helsingissä. onkos tyttäresi menossa helsingin päiväosastolle?
rakas "kiivailija",
ja kiitos kauniista sanoistasi
ihan varma, pääseekö sinne
ulkopaikkakuntalainen?
Katsotaan, mihin ohjaavat...
jos mihinkään!
paikkaa?
ei tuo laitoshoito välttämättä paranna. mun veljen johdalla laitoshoito ei sopinut näköjään. Vanhempamme erosivat kun olimme pieniä. Ite olin silloin 8-v ja veljeni 10- v emme lapset olleet tekemisissä moneen vuoteen, kunnes nyt keväällä kun äiti joutui vaikeaan leikkaukseen ja ennusteet olivat huonot, äiti kertoi missä veljeni oli. ja hän oli samassa kaupungissa missä asun, paitsi että hän oli psykiatrisella osastolla ollut jo reilun vuoden anoreksian takia. Tuon anoreksia oli puhjennut kun isä oli kuollut. Mulla ei ollut edes tietoa että isä oli kuollut. No veljeni oli todella huonossa kunnossa hän halusi vain kuolla. Ajatella 20-vuotias ja ainut ajatus oli että halusi kuolla pois. Syöminen ei onnistunut ja letkuruokintakin oli todella vastenmielistä. Aloin käydä hänen luonaan säännöllisesti ja pikkuhiljaa alkoi tuo syöminen onnistua tai no miten sen nyt ottaa. Äiti kuoli kesäkuun alussa ja päätin ottaa veljen kokeeksi juhannukseksi luokseni. Lääkärit hieman pelkäsivät että jotain sattuu, pitivät mua aika nuorena(18-v) mutta hyvin se meni ja sen loman (4pv) painoa tuli lisää sellaset 600g vaikka olimme liikkuneet aika paljon ja syöneet mitä milloinkin. Paino romahti sairaalassa taas viikossa alle sen tason mikä se oli ennen tuota lomaa. Nyt veljeni on ollut aika isolla riskillä mun luona 3 viikkoa ja paino on alkanut nousta aika hyvin 5 kg tullu lisää ja muutenkin tuntuu että elämä alkaa hymyillä.
vielä mitään kuulunut!
Tämä etenee niin hitaasti...
aarre veljellesi!
Ihanaa, että vaikutta siltä,
että pystyt auttamaan häntä,
vaikka olette olleet pitkään
erossa! Meidän lapsilla tiiviit
ja hyvät välit, mutta veljienkään
hätä ei ole auttanut!
Meni niin rajut kylmät
väreet koko kropan läpi,
kun luin viestisi, että
ihan sattui! Tiedän, ettei
psykiatrinen osasto ole se
autuaaksi tekevä ja voi olla,
ettei edes auta, mutta nyt pitäsi
saada käydä kaikki mahdollinen
läpi! Jos vaikka siellä olo
avaisi silmät huomaamaan, miten
ainutlaatuinen yksilö hän, kuten
me kaikki olemme, on ja tilanne
alkaisi laueta! Että hän tajuaisi
tarvitsevansa apua ja olevansa
sairas!
Teille sisaruksille onnea matkaan
kohti parempia päiviä!
Pitäkää huolta toisistanne, niinkuin
näytätte tekevänkin, ja antakaa
elämän hymyillä ihan korvasta korvaan!