Olen 4-ja 5-vuotiaiden tyttöjen äiti, ja nyt odotan kolmattani. En ole koskaan ollut hössöttävää tyyppiä, enkä missään vaiheessa ole halunnut olla ihminen joka on ainoastaan ja vain äiti, vaan olen halunnut lapsista huolimatta säilyttää myös lapsettomat ystäväni ja hieman jopa omaa elämääni. Tällä en tarkoita etteikö elämä menisi lapsien ehdoilla, ja etteikö lapset olisi tärkeimpiä asioita elämässäni. Ymmärrän naisia jotka "vohkaavat" kaikista asioista keskustelupalstoilla ja elämän täyttää odotus ja lasten kasvatus, mutta itselle se ei jotenkin istu. Lapsista voi toki keskustella ja vaihtaa kokemuksia, mutta jotain muutakin tulisi olla. Olen äiti, okei, olen raskaana, okei, mutta enemmän kuin ne olen kuitenkin ihminen ja nainen. Onko muita samalla tavalla ajattelevia olemassakaan?
Ps: Te jotka aiotte vastata viestiin tyyliin "olet huono äiti, häpeä", säästäkää sormianne.
Ps: Te jotka aiotte vastata viestiin tyyliin "olet huono äiti, häpeä", säästäkää sormianne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voin allekirjoittaa tekstisi täysin. Esikoista tosin vasta odottelen.
Pyörin kyllä odotuspalstoilla (kuten näköjään sinäkin :P ) kun on ollut kiva lukea muittenkin kokemuksia ja jotain harmitonta vertailuakin uteliaisuuttaan tehdä eri asioissa (esim. sfmitat yms.) En vohkaa raskaudestani live-elämässä, muut tekevät sitä enemmän, mulle riittää että voin keskustella netin välityksellä muitten kanssa.
Olen huomannut näillä palstoilla sen, että aika monelta saa lokaa niskaansa sen vuoksi, jos sanoo että haluaa ns. säilyttää elämänsä sellaisena kuin se on tähänkin asti ollut. Eli mun mielestä minun ei tarvitse olla vauvassa kiinni 24/7, sillä hänellä on myös isä hoitamassa ja ihan hyvin voin käydä jatkossakin yksin salilla ja silloin tällöin jopa juhlimassa!
Tottakai lapsista on kiva keskustella ja tästä raskausajastakin, mutta olen tuttavapiirissänikin huomannut että joillekin naisille on raskauden myötä käynyt niin, että enää ei muusta puhutakaan kuin siitä odotuksesta. Onneksi on myös ei-odottavia kavereita, joitten kanssa voi juoruilla joutavan päiväisiä höpinöitä ihan niinkuin ennenkin.
ns. ei "normiäiti", jos semmoisia nyt on olemassakaan...
samassa tilanteessa kuin sinä ja pakko on tunnustaa että vaikea on löytää juttelukaveria leikkikentällä vanhemman lapsen kanssa ollessa kun tuntuu että toisilla jutunaiheena on vaan masun taivastelu ja viikkojen utelu ja paljonko supistaa ja voi sentään...
enkä jaksa kyllä sitä jatkuvaa vertailua hampaiden tulostakaan tai kävelemään oppimisesta. okei, on ihan kiva vaihtaa välillä kokemuksia lapsukaisista jos on jotain mieltä askarruttavaa, mut oikeesti haluan kyllä puhua aikuiselle ihan aikuisten asioistakin. vaikka sitten päivän politiikasta.
ja kyllä, lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa ja ykkönen joka tilanteessa, mut niin kuin sinäkin: olen myös _aikuinen_, _nainen_, enkä vain lypsykone...
ei millään pahalla kenellekään, mut ei aina jaksais sitä hössötystä =)
kuulun samaisten äitien joukkoon. :)
Lapseni on nyt reilut neljä kuukautta ja olen hänen kanssaan kotona. Olen myöskin sitä mieltä, että äiti on myös aikuinen ja nainen.
Itse olen nyt pikkuhiljaa palannut harrastuksiini, kun olen toipunut synnytyksestä. Pelaan salibandya, joka ei liene niin "äitimäinen" harrastus. Mutta olen miettinyt sitä, miksi minun pitäisi luopua kaikista minulle henk.koht tärkeistä asioista siksi, että olen äiti. Rakastan toki lastani, enemmän kuin mitään, mutta pelaaminen on minulle myöskin tärkeää.
Ja minusta on myöskin mukavaa käydä silloin tällöin kahvilla kavereitteni kanssa niin, että vauva jää kotiin.
Saan omaa aikaa niin paljon kuin sitä haluan ja tarvitsen, koska mieheni hoitaa vauvaamme suurella innolla. :)
Olen siitä iloinen, koska arki ja päivät pyörivät niin paljon vauvan ehdoilla ja ympärillä, että kaipaan vaihtelua ja omia juttuja.. Jos jäisin kotiin, enkä ikinä tekisi mitään ilman vauvaa tai harrastaisi, masentuisin.
Ja kun esim. on kahvilla lapsettoman ystävän kanssa niin jutut eivät tosiaan pyöri koko ajan siinä vauvassa, vaan jutellaan muista mielenkiintoisista asioista. Minusta tuollaiset hetket ovat oikein piristäviä. Sitten kun tulee taas kotiin, niin on taas ihanaa hoitaa omaa vauvaa. Minulla on kuitenkin ikävä lastani jo parin tunnin jälkeen! :D
Minä toivon täällä kovasti tervettä, mutta myös nukkuvaista vauvaa. Elämäntilanteeni on nimittäin sellainen, että joudun käymään muutamalla luennolla yliopistolla vielä syksyllä. Siellä on näkynyt vauvoja ennenkin, niin ajattelin kokeilla minäkin. Aikomukseni ovat kyllä saaneet aika kyynisen vastaanoton, sillä en kuulemma jaksa sitten vauvan tultua kuulemma yhtään mitään.
Ilmoittauduin tämän lisäksi kahteen iltaharrastukseen, ja ajattelin, että eiköhän vauva pärjää isänsä kanssa. Haluaisin kovasti, että isä ottaisi alusta lähtien vastuuta kaikesta ettei asiasta tarvisi alkaa keskustella vasta 2-vuotissynttäreillä.
Musta tuntuu siltä, että monet lähipiirissäni ovat enemmän huolissaan jaksamisestani kuin minä. Ethän sä voi tehdä odotusaikana sitä tai tätä tai ei se tuttipullon antaminen ole niin helppoa. Varsinkin tuolla imetysasialla mua on peloteltu kovasti.
Ja voihan se vauva olla 24/7 karjuva koliikkitapaus, jolle ei tuttipullo maistu. Sitten eletään sen tilanteen mukaisesti. Tässä vaiheessa en ole kuitenkaan vielä nähnyt tarpeelliseksi varautua pahimpaan vaihtoehtoon, vaan haluan odotella positiivisin mielin.
Täällä tosiaan joidenkin mielestä lapset=koko elämä.
Miehen täti kuuluu ilmeisesti juuri tuollaisiin ihmisiin. Kun mies sanoi hakevansa lykkäystä armeijasta, jotta minä pääsen opiskelemaan loppuun, tädin naama venähti. Ei sen jälkeen paljoa minulle puhunut. Mikä siinä on outoa? Jos pitäisin välivuoden, onnistaisi jatkaa opiskelua vasta kolmen vuoden päästä ja siihen minä en ala.
yksi..aika paljonhan meitä "poikkeavia" äitejä on, mut eihän sitä ääneen saa sanoa missään..:)mä voin allekirjoittaa tuon kaiken, mitä yläpuolella on kirjoitettu, tosin en opiskele enää..:)esikoisen ollessa pieni kylläkin..ja lisään tähän perään, vaikka tiedän, että tulen vielä saamaan palautetta, että mä haaveilen kovastikin parista oluesta tyttöporukasta ja loistavasta live-keikasta ilman miestä ja lapsia, kunhan aika on sopiva..:)
Ajattelen asian näin, että olen paras äiti, ku saan olla oma itseni ja toteuttaa itseäni. Silloin myös nautin enemmän lapsestani ja lapsi minusta! Äiti joka on koko ajan kotona, niin antaa minusta ehkä hieman väärän mallin lapsillensa. Siis sellainen äiti, joka ei ikinä mitään muuta tee. Ei se voi olla kovin hyvä roolimalli!
Haluan olla lapselleni malli terveestä ja itsenäisestä aikuisesta, joka välittää myös toisista ja rakastaa yli kaiken omaa lasta. En halua arvostella kenekään äitin kasvatustapoja, mutta ajattelen itse asian näin. Minusta jokainen tarvii omaa aikaa ja tilaa sopivassa suhteessa! Oli äiti tai ei.
En tiedä ihan vielä, minkälaista on elää pienen vauvan ehdoilla, mutta positiivisin mielin otan kaiken vastaan. Vauvaan on alussa luonnollisesti tosi sidottu. Mutta tiedän, että en unohda sitä, että tarvin välillä omaa aikaa ja uskallan pyytää apua kun tuntuu siltä! Lapsi on onnellinen, kun äiti on onnellinen. Ja isi :)
olen nuori(23v)äiti,odotan toista lastani ja elämäni sisällön olen säilytttänyt suhteellisen ennallaan kuten ennen tätä esikoistani.
käyn kahvilla ystävieni kanssa,käyn silloin tällöin juhlimassa kun tekee mieli,shoppailen paljon!=)ja käyn töissä ja ehkä aloitan uudelleen opiskelut.
vietän siis suhteellisen vapaamuotoista elämää vaikkakin olen äiti.
vietämme toki perheenäkin paljon aikaa,käymme paljon ulkona syömässä ravintoloissa ja kaiken maailman puuhamaissa ym.normaalia.
mutta,silti olen halunnut sälyttää sen ns.oman elämäni ja olemukseni ja tietynlaisen vapauden olla minä,nainen,ihminen ja yksilö.
vaikkakin mieheni hoitaa lasta aina kun olen vapaa-aikaani viettämässä,niin siltikin välillä viemme lapsen isovanhempiemme luokse ja pidämme keahden keskeistä aikaa josta nautin suunnattomasti aina kun sitä saa ja se on mahdolista.
meillä on lapsen lisäksi siis myöskin se muu sosiaalinen elämä ilman sitä lapsen läsnäoloa.
me vain tarvitsemme myös sitä omaa aikaa hengähtää jotta taas jaksaa arjen paineissa puksuttaa=)
on hienoa huomata,että on niitä muitakin "kummajais äiteja"(=monen mielestä) jotka näin tekevät!