Aivan käsittämätöntä.

Suomalainen itsesensuuri jyllää vieläkin,mutta ihmekkös tuo,lehdistösensuuri poistettiin Suomesta niinkin myöhään kuin 1995.Kaadetaan täysin perättömiä imperialismi syytöksiä esim. USA:n ja Israelin päälle,mutta ollaan hiljaa siitä,että maailman suurin imperialisti asuu aivan naapurissa.NL/Venäjä miehittivät kymmentä Euroopan,nyt jo itsenäistynyttä maata,n.50vuotta.Se oli imperialismia,mutta siitä ei puhuta.Kekkosen Sinisalon kaudella meille opetettiin jo koulussa ja viimeistään TV:ssä,että Neuvostoliitto hyvä,USA paha.Neuvostoliiton romahdettua Suomeenkin tihkui hitaasti tietoa siitä,mitä sosialismi oli.Ihminen ajattelee horisontaalisesti,kun NL lopulta loksahti kohtaan paha,siirtyi USA siinä edellä kohtaan,vielä pahempi.Kun oikeasti NL:n ja USA:n olisi pitänyt vaihtaa paikkaa.Näin ei käynyt,koska ihmisaivot eivät kestä,ilman vahvaa lääkitystä,vertikaallista siirtymistä niin sanotuissa "syvissä tunteissa".
12232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kumpikin on samanlaisia roskavaltioita! Katsos ei se ole maa vaan sen ismit ja opit joita inhotaan.

Äänestä

kehittyy assimilaation ja akkomodaation kautta...

Assimilaatio on helpompi oppimisen muoto... uusi aines ikään kuin lisätään aikaisemman tiedon perään....

Kissa ja koira on kotialäimiä... ja siksi on helppo ymmärtää että myös kultakala voi olla kotieläin....

Akkommodaatio on jo vaativampi oppimisprosessi... kun opitaan että on olemassa vaikkapa alligaattori niin sitä ei voi sellaisenaan lisätä koti eläinten ryhmään...

Eläinten joukko on siis järjestettävä uudelleen... täytyy kehittää uusi luokitusjärjestelmä... kotieläimen ja villieläimet...

ja hämmennystä seuraa myös siitä että kilpikonna voi olla molempia...

tälläinen siisrtyminen oppimisprosessien hallintaan... ei siis enää vain aiemman opitun lisäämiseen vanhaan tietoon vaatii alyllistä kehityskykyä...

Piagen mukaan noin 3-40 % aikuisväestöstä ei tähän kehitykseen kykene...

Ja juuri tuo sama osuus tuntuu äänekkäästi möyhkäävän USAta ja Israelia vastaan...

Suomessa siirtyminen peruskouluun on vain pahentanut tilannetta... koulutuksen tasoa jouduttiin pudottamaan keskikoulun oppimäärästä olennaisesti... ei siis ihme että oma ajattelu on jäänyt niin monelta kehittymättä...

Moni on jäänyt alle 10 vuotiaan älylliselle ja moraaliselle tasolle...

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • leiki viisasta vaan mee takasin sinne apinatarhaan mistä olet tullukki

    Voit jättää noi tilastojutut viisaampien hoidettavaks ja keskittyä tekstin sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan kirjoittelemiseen ja sen ymmärtämiseen

    Varteenotettava neuvo,men sinne SKP:n tai SDP:n palstalle Suomi24:n keskusteluissa,siellä saat loukattua ihmisiä enemmän mitä täällä kun se näyttää olevan sinun tarkoituksesi olla olemassa

    Äänestä

  • JJK kirjoitti:

    leiki viisasta vaan mee takasin sinne apinatarhaan mistä olet tullukki

    Voit jättää noi tilastojutut viisaampien hoidettavaks ja keskittyä tekstin sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan kirjoittelemiseen ja sen ymmärtämiseen

    Varteenotettava neuvo,men sinne SKP:n tai SDP:n palstalle Suomi24:n keskusteluissa,siellä saat loukattua ihmisiä enemmän mitä täällä kun se näyttää olevan sinun tarkoituksesi olla olemassa

    analyyttisesti mikä ei pitänyt mielestäsi paikkansa äskeisessä...

    no ei peruskoululainen toki voi arvioida aikaisempaa koulujärjestelmää... kun ei ole siihen eväitä...

    Ikävät tosiasiat tuntuvat loukkaavan, jos on rakentanut koko maailman kuvansa valheille... sillloin on lähes mahdotonta akkomodoida tietorakenteensa uudestaan...

    Peruskoulu ei anna ajattelun kehitykselle hasteita... ei sille mitään tosiasialle voi... mutta sen sijaan että luokkaanut siitä että kerron sen Sinulle... niin sinun pitäisi miettiä edes hetki sitä ketkä ovat peruskoulun suomeen ajaneet... saattaisit jopa suuttua heille jos tietäisit mitä mahdollisuuksia olet heidän vuokseen menettänyt...

    piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

  • piikkiq kirjoitti:

    Miksi moni euroopan maa kuitenkin haluaa ottaa mallia Suomen koululaitoksesta? Saksa etunenässä,olet jäänyt menneisyytesi vangiksi,yritä päästä vanhoista haamuistasi irti niin silmäsi aukeavat.

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    Miksi moni euroopan maa kuitenkin haluaa ottaa mallia Suomen koululaitoksesta? Saksa etunenässä,olet jäänyt menneisyytesi vangiksi,yritä päästä vanhoista haamuistasi irti niin silmäsi aukeavat.

    mutta ei vain toimi....

    Peruskoulu muka tarjoaa kaikille saman ja hyvän koulutuksen... pikku vika vain, että kukaan ei kerro miksi noin 20 % perukoulun jälkeen on tippunut opetuksesta ja ei kykene lukemaan eikä kirjoittamaan jotta selviäisiviäsi edes ammattikoulusta...

    ...paperit tutkinnoista saadaan pikku "joustoin" tehtyä, mutta osaaminen on tasoa että yksikään työnantaja ei tee sellaisella työvoimalla mitään...

    Hienoissa tilastoissa kaikki näyttää niin hyvältä... että moni on valmis uskomaan...

    mutta niinhän moni uskoo yhä sosialismiinkin.

    Piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    Miksi moni euroopan maa kuitenkin haluaa ottaa mallia Suomen koululaitoksesta? Saksa etunenässä,olet jäänyt menneisyytesi vangiksi,yritä päästä vanhoista haamuistasi irti niin silmäsi aukeavat.

    Näköharha - johtuu vain siitä, että suurten eurooppalaisten maiden kuten Ranska, Englanti, Saksa kouluissa on miljoonia kielitaidottomia maahanmuuttajien lapsia, jotka laskevat ko. maiden koululaitosten tasoa jopa alle Suomen.

    Äänestä

Suomessa ei kestetä puhetta NL:n imperialismista,se hävettää,kahta sukupolvea kustu oikein kunnolla silmään.Luulisi,ettei ole paljon kanttia,mennä muita neuvomaan.

Äänestä
  • Ilman vanhan Venäjän imperialismia ei olisi valtiota nimeltä Suomi.

    Äänestä

  • imperialismi kirjoitti:

    Ilman vanhan Venäjän imperialismia ei olisi valtiota nimeltä Suomi.

    Ilman Suomen sotaa vuonna 1809 kuuluisimme vieläkin tai ainakin osaksi Ruotsiin.

    Ettei näin kävisi ensimmäiset Suomen itsenäisyysaktiivit, Suomenruotsalaiset upseerit kirjoittivat Anjalan kartanossa vuonna 1788 kirjeen Katariina Suurelle,pyytäen Venäjää valtaamaan maan. Tämä toteutui vasta vuonna 1808 jolloin Venäjä hyökkäsi Napoleonin liittolaisena. Siis alkuperäinen kiitos Suomen itsenäisyydestä kuuluu "Suomen George Washingtonille" kenraali Göran Magnus Sprengtportenille joka johti kysisen Anjalan salaliiton täytäntöönpanoa

    Äänestä

  • NL:imperalismiin on vain yksi vastaus.

    Äänestä

kommareita sikiää niinkin porvarienemmistöiseen maahan kuin Suomi. Tämä DDR:n mallin mukaan suunniteltu peruskouluhan se 70-lukulaisine vasemmistolaisine opettajineen aivopesi oppilaansa uskomaan, että USA on paha, Neuvostoliitto hyvä. Kun sitten N-liitto hajosi, jäljelle jäi vain paha USA. Hyväksi ovat sitten tulleet N-liiton sijaan entiset arabisosialistit, nykyiset terroristit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HV- kirjoitti:

Suomalainen itsesensuuri jyllää vieläkin,mutta ihmekkös tuo,lehdistösensuuri poistettiin Suomesta niinkin myöhään kuin 1995.Kaadetaan täysin perättömiä imperialismi syytöksiä esim. USA:n ja Israelin päälle,mutta ollaan hiljaa siitä,että maailman suurin imperialisti asuu aivan naapurissa.NL/Venäjä miehittivät kymmentä Euroopan,nyt jo itsenäistynyttä maata,n.50vuotta.Se oli imperialismia,mutta siitä ei puhuta.Kekkosen Sinisalon kaudella meille opetettiin jo koulussa ja viimeistään TV:ssä,että Neuvostoliitto hyvä,USA paha.Neuvostoliiton romahdettua Suomeenkin tihkui hitaasti tietoa siitä,mitä sosialismi oli.Ihminen ajattelee horisontaalisesti,kun NL lopulta loksahti kohtaan paha,siirtyi USA siinä edellä kohtaan,vielä pahempi.Kun oikeasti NL:n ja USA:n olisi pitänyt vaihtaa paikkaa.Näin ei käynyt,koska ihmisaivot eivät kestä,ilman vahvaa lääkitystä,vertikaallista siirtymistä niin sanotuissa "syvissä tunteissa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu