egon tappajia..?

Tai ainakin siinä tietoisuuden ja tarkkaavaisuuden tilassa pysyminen on vaikeaa.

Mutta juuri tuo idea "egon" totaalisesta häviämisestä tuottaa ainoastaan sen absoluuttisen itsetuntemuksen. Mitä täydellisempi tuhoutuminen, sitä suurempi vapaus.
Aine ja aineeton eivät voi vain kohdata - toisen on poistuttava.
Niin se vain taitaa olla. Ei siitä mihinkään taida päästä. Mutta, sehän tuntuukin koko ajan upeammalta, kun saa sitä tuoksua kehityksen edetessä mukaan. Se jos jää käsitteksi ja teoriaksi, niin eihän se miltään tunnu..

jupiter68 kirjoitti:

Tai ainakin siinä tietoisuuden ja tarkkaavaisuuden tilassa pysyminen on vaikeaa.

Mutta juuri tuo idea "egon" totaalisesta häviämisestä tuottaa ainoastaan sen absoluuttisen itsetuntemuksen. Mitä täydellisempi tuhoutuminen, sitä suurempi vapaus.
Aine ja aineeton eivät voi vain kohdata - toisen on poistuttava.
Niin se vain taitaa olla. Ei siitä mihinkään taida päästä. Mutta, sehän tuntuukin koko ajan upeammalta, kun saa sitä tuoksua kehityksen edetessä mukaan. Se jos jää käsitteksi ja teoriaksi, niin eihän se miltään tunnu..

Lue lisää

Olen kokenut tiloja joita kai voisi pitää "egottomuutena", mutta nämä tilat ovat kaikki olleet täysin spontaaneja, itsestääntulleita. Aina kun olen lähtenyt tieten tahtoen tavoittelemaan egottomuutta on koko asia mennyt täysin pieleen - paremminkin olen päätynyt suurempaan egoiluun. Olen loukkaantunut helpommin, pauhannut jonninjoutavista asioista ja lopulta heittäytynyt itsesäälin ja -vihan upottavaan suohon. Egottomuuden TAVOITTELEMINEN, sen pakottaminen tulemaan esiin onkin näemmä mahdottomuus.

Egottomuuteen eli sanoisin paremminkin egon palauttamiseksi sille kuuluvaan RENGIN osaan päässee vain kaikenlaisia kieroja kiertoteitä pitkin. Niin kauan kuin ajattelee egoa ja varsinkin kun ajattelee että minä kurja, minä paska (tai minä iiih-ihana, jos on sitä sorttia ihminen että osaa kehua itseään!) niin roikkuu siinä egossa ja ego on kuin syöpä. Jos ei ajattele ollenkaan, niin silloin ego on vain itselle ominainen, persoonallinen tapa toimia, ei mikään kokoitse joka on tullut todellisen itsen (sielun?) tilalle.

Jos havaitsee käyttäytyvänsä sillä tavoin että on selvästi egon riivaama, päätös muuttua ja parantua menee pieleen koska sen päätöksen tekee ego... Se tarve päästä hömpötyksistä eroon on tultava syvempää, sisimmästä (sielusta?) asti. Muuten koko egon mätkiminen on vain silmänlumetta ja ehostusta, koska siinä ego mätkii itse itseään ja leuhkii että enkös nyt olekin erinomaisen onnistunut kun olen tulossa koko ajan egottomammaksi.

Olen toisinaan netissä kohdannut näitä ihmisiä joille on huitsin hienoa tuoda esille kuinka "vapaita" ihmisiä he ovatkaan, mutta ennemmin tai myöhemmin löytyy aina joku seikka joka kavaltaa että he ovat aivan yhtä täynnä itseään kuin kukatahansa kadun mies tai nainen.

Kyllä se egottomuus on sen verran kimurantti juttu että oksat pois. ;)

- Qadesha

-Q- kirjoitti:

Olen kokenut tiloja joita kai voisi pitää "egottomuutena", mutta nämä tilat ovat kaikki olleet täysin spontaaneja, itsestääntulleita. Aina kun olen lähtenyt tieten tahtoen tavoittelemaan egottomuutta on koko asia mennyt täysin pieleen - paremminkin olen päätynyt suurempaan egoiluun. Olen loukkaantunut helpommin, pauhannut jonninjoutavista asioista ja lopulta heittäytynyt itsesäälin ja -vihan upottavaan suohon. Egottomuuden TAVOITTELEMINEN, sen pakottaminen tulemaan esiin onkin näemmä mahdottomuus.

Egottomuuteen eli sanoisin paremminkin egon palauttamiseksi sille kuuluvaan RENGIN osaan päässee vain kaikenlaisia kieroja kiertoteitä pitkin. Niin kauan kuin ajattelee egoa ja varsinkin kun ajattelee että minä kurja, minä paska (tai minä iiih-ihana, jos on sitä sorttia ihminen että osaa kehua itseään!) niin roikkuu siinä egossa ja ego on kuin syöpä. Jos ei ajattele ollenkaan, niin silloin ego on vain itselle ominainen, persoonallinen tapa toimia, ei mikään kokoitse joka on tullut todellisen itsen (sielun?) tilalle.

Jos havaitsee käyttäytyvänsä sillä tavoin että on selvästi egon riivaama, päätös muuttua ja parantua menee pieleen koska sen päätöksen tekee ego... Se tarve päästä hömpötyksistä eroon on tultava syvempää, sisimmästä (sielusta?) asti. Muuten koko egon mätkiminen on vain silmänlumetta ja ehostusta, koska siinä ego mätkii itse itseään ja leuhkii että enkös nyt olekin erinomaisen onnistunut kun olen tulossa koko ajan egottomammaksi.

Olen toisinaan netissä kohdannut näitä ihmisiä joille on huitsin hienoa tuoda esille kuinka "vapaita" ihmisiä he ovatkaan, mutta ennemmin tai myöhemmin löytyy aina joku seikka joka kavaltaa että he ovat aivan yhtä täynnä itseään kuin kukatahansa kadun mies tai nainen.

Kyllä se egottomuus on sen verran kimurantti juttu että oksat pois. ;)

- Qadesha

Lue lisää

Tulen kuin myrsky, sen jälkeen ihmiset ovat helpottuneita. Sanoi J.Krishnamurti.
Eli ehkä jotkut tarvitsevat sellaista yli-ihmis vyörytystä kuten Nietzchellä. Eli objektiivisesti murskataan kuin viimeistä päivää ja sitten hellitetään. Tuossa tyhjyydessä ja rentoutuneisuuden tilassa voi tapahtu ilman aikaa tapahtuva välähdys, jossa ego ei tee tosiaan yhtikäs mikään. Kaikki menetelmät, jopa menetelmättömyyden ideat tietysti vain vahvistaa ja kiteyttää egoa. Kehälle voi tosiaan jäädä pyörimään loputtomiin, jos vain yrittää ja yrittää. Se ansa voi kiristyä, mutta joskus voi sitten huomata ponnistelun turhuuden, jossa kaikki joksikintuleminen romahtaa..

jupiter68 kirjoitti:

Tulen kuin myrsky, sen jälkeen ihmiset ovat helpottuneita. Sanoi J.Krishnamurti.
Eli ehkä jotkut tarvitsevat sellaista yli-ihmis vyörytystä kuten Nietzchellä. Eli objektiivisesti murskataan kuin viimeistä päivää ja sitten hellitetään. Tuossa tyhjyydessä ja rentoutuneisuuden tilassa voi tapahtu ilman aikaa tapahtuva välähdys, jossa ego ei tee tosiaan yhtikäs mikään. Kaikki menetelmät, jopa menetelmättömyyden ideat tietysti vain vahvistaa ja kiteyttää egoa. Kehälle voi tosiaan jäädä pyörimään loputtomiin, jos vain yrittää ja yrittää. Se ansa voi kiristyä, mutta joskus voi sitten huomata ponnistelun turhuuden, jossa kaikki joksikintuleminen romahtaa..

Lue lisää

Äkkipysähdykset ovat kaiketi ainoita hetkiä jolloin ego vähän hellittää tiukoista ohjaksistaan. Muistelen elämässäni olleeni hieman egottomampi aina silloin kun olen kokenut jonkinlaisen järkytyksen (meinannut kuolla liikenteessä, menettänyt läheisen tms.) Tämän jälkeen on yhtäkkiä alkanut sarja kaikenlaisia "yliluonnollisia" ilmiöitä, ja minäpä uskon että niitä ei koe jos on täysin egonsa pauloissa. Niinkuin olen nykyään...

Egon hirmuvallan vastaan käppyröitseminen sensijaan helposti aiheuttaa hulluksi tulemisen tuntemuksia, ainakin itselläni. Kun sitä on oikein urautunut yhteen ja samaan olemisen malliin, niin kaikki vähänkin poikkeava hirvittää.

Jos rysäytetään kunnolla, vaikkapa jonkun opettajan taholta, egoaan vastustava ihminen sellaiseen tilaan jossa hän ei kykene hetkellisesti takertumaan vanhoihin juonikuvioihinsa muttei ehdi kehitellä hysteerisiä "sekoan kohta" -pelkoja, niin sellaisina hetkinä voinee kehitystä tapahtua... :)

Mutta mistäpä tähän näitä opettajia kaikille riittäisi, ja eivät kaikki edes halua moista. Silloin pitää antaa elämän itsensä opettaa. Täytyy antaa elämän suorastaan murtaa, musertaa ja työntää pois sijoiltaan, eikä väkisin roikkua kauhtuneessa minässään josta on todellinen energia ja elämä jo aikoja sitten pihissyt ulos. Ehkäpä "murjotut" ihmiset kasvavat enemmän kuin muut, jos pystyvät välttämään katkeroitumisen ja kovettumisen - jotka ovat niitä egon hirveimpiä temppuja joilla se pönkittää itseään. (Ja katkeruuden ja sen sellaisen alla väikkyy AINA itsesääli...)

Minuakin kiinnostaa egon tappaminen. Olen ihan vihreä näissä jutuissa... luen Wayne Dyerin kirjoja.

Tämä ei liity ehkä tähän egon tappamiseen varsinaisesti, mutta tämä teksti oli mielestäni hyvä:
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/orvo/minan_ongelma.html

Egon tuolla puolen lienee se ajattomuus, ikuisuus, äärettömyys, kosmos ja universaali tietoisuus. Sen aistiminen ja koskettaminen todella aidosti voi olla "itselle" mahdotonta. Aine on egoa ja jokin aineeton egottomuutta. Siis se absoluutti. Jos ei halua absoluuttisia vaan vain puolivillaisia asioita, niin ihan sama. Kysymys on siitä mitä haluaa ja pitää mielekkäänä.
Vielä, psykologinen minä on aikaa ja ajatusta - aineellinen prosessi. Miten se mikä on ainetta, voi olla aineetonta. Ei mitenkään..
Edelleen pitää sanoa, että tuossa tietoisuudessa pysyminen pitkän aikaa on vaikeaa. Mutta ne pienet räjähdykset ja välähdykset hajottaa aina egon panssareita. Eihän sellainen psykologinen rakennelma hajoakaan ihan tuosta vaan - ainakaan suhteellisen psysyvästi.

Lukekaa Krishnamurtin Tämä tapahtui(engl.Notebook). Siinä on ainakin yritystä. Shiva-energiaa aika rajulla tavalla. Kaikki pinnallinen ja jonniinjoutava lässytys saa kyytiä ja se iskee kuin miljoona volttia. Kikkailuille ei jää mitään sijaa...