Tälläkin palstalla on tuotu esiin arveluja siitä onko tämän palstan kirjoittelu hyvää. Jos mittarina käytetään sitä kuinka yksimielisiä ollaan asioita niin sitä täällä ei olla.
Jos haluamme verrata tätä palstaa johonkin toiseen palstaan tulee siihen olla aito mahdollisuus. Täälläkin on todettu että tämä on kaikesta huolimatta palsta jossa ylläpito ei sensuroi kohtuuttomasti keskustelua silloinkaan kun aiheet ovat vl kiusallisia. Tästä olen muitakin palstoja sivusta seuraneena samaa mieltä. Toisaalta palstalla on ihmisiä laidasta laitaan eikä vain vl joka taas antaa ajattelun aihetta puolin ja toisin.
Se joka ei uskalla uskon perusteitaan katsoa tämän palstan valossa pitänee siirtyä vain SRK omien julkaisujen lukemiseen. Niissä kaikki on aina "hyvää", oikeaa ja puhdasta. Kiltokuvajournalismia.
Suuren osan niistä lukeneena jään miettimään että esim nuorten kirjojen kirjoittajat joko ovat vieraantuneita nuorten elämästä tai heidän ei sallita puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Samaan ilmiöön törmää myös tosielämässä. Tiedän räkyttäneeni hoitokokouksista siksi etten tiedä niistä mitään mutta katson että se on sellainen osa historiaa ja osa mieheni lapsuutta ja heidän vanhempien elämää että on sekä oikeus että velvollisuus ymmärtää mistä on kysymys.
Jos tyydyn vain siihen mitä SRK on aiheesta julkaissut en pääse lähellekkään totuutta. Toisaalta kun kulisseissa haastattelee niitä jotka ovat ulos joutuneet ymmärtää ettei asia ole puolin eikä toisin "selvää pässin lihaa".
Samanlaiseen asioitten kaunisteluun on pitänyt tottua myös muilla elämän aloilla. Nostaessani palstan keskusteluun vaikeita aiheita synnytysmasennus, ehkäisy terveydellisin perustein, vl suhde seksuaalisuuteen, seksilakko, raskauden pelko, lapsettomuus ym ym
Olen halunnutkin asioista keskusteltavan muutenkin kuin kaunistelemalla. Kaikesta ei ole ehkä omakohtaista kokemusta mutta ne ovat kipeitä aiheita joista on keskusteltu pienessä piirissä. Eikä vain omassani vaan keskusteluissa on käynyt ilmi että useammassakin pienessä piirissä.
Tämä palsta on yksi tapa hakea asioihin muita näkökulmia kuin se vaaleanpunainen joka on se hyväksytty tapa käsitellä vaikeita asioita. Taitaa olla myös yksi harvoista paikoista jossa kirjoittajista näkee etteivät he ole yhden asian ihmisiä. Täälä ei ole vain pienten lasten äitejä tai vain nuoria. Toisaalta täällä ei myöskään ole vain vl joka senkin tervehdyttää keskustelua siksi ette usean asian kohdalla vl:nä olemme urautuneet niin ettemme osaa aina katsoa asiaa eri suunalta.
Vaikka tämä palsta ei ole = totuus siinä piilee kuitenkin totuuden siemen ihmisten oikesita ja todellisista tunteista, joita on viesteissä välillä vaikea peittää vaaleanpunaisen lakanan alle...
Jos haluamme verrata tätä palstaa johonkin toiseen palstaan tulee siihen olla aito mahdollisuus. Täälläkin on todettu että tämä on kaikesta huolimatta palsta jossa ylläpito ei sensuroi kohtuuttomasti keskustelua silloinkaan kun aiheet ovat vl kiusallisia. Tästä olen muitakin palstoja sivusta seuraneena samaa mieltä. Toisaalta palstalla on ihmisiä laidasta laitaan eikä vain vl joka taas antaa ajattelun aihetta puolin ja toisin.
Se joka ei uskalla uskon perusteitaan katsoa tämän palstan valossa pitänee siirtyä vain SRK omien julkaisujen lukemiseen. Niissä kaikki on aina "hyvää", oikeaa ja puhdasta. Kiltokuvajournalismia.
Suuren osan niistä lukeneena jään miettimään että esim nuorten kirjojen kirjoittajat joko ovat vieraantuneita nuorten elämästä tai heidän ei sallita puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Samaan ilmiöön törmää myös tosielämässä. Tiedän räkyttäneeni hoitokokouksista siksi etten tiedä niistä mitään mutta katson että se on sellainen osa historiaa ja osa mieheni lapsuutta ja heidän vanhempien elämää että on sekä oikeus että velvollisuus ymmärtää mistä on kysymys.
Jos tyydyn vain siihen mitä SRK on aiheesta julkaissut en pääse lähellekkään totuutta. Toisaalta kun kulisseissa haastattelee niitä jotka ovat ulos joutuneet ymmärtää ettei asia ole puolin eikä toisin "selvää pässin lihaa".
Samanlaiseen asioitten kaunisteluun on pitänyt tottua myös muilla elämän aloilla. Nostaessani palstan keskusteluun vaikeita aiheita synnytysmasennus, ehkäisy terveydellisin perustein, vl suhde seksuaalisuuteen, seksilakko, raskauden pelko, lapsettomuus ym ym
Olen halunnutkin asioista keskusteltavan muutenkin kuin kaunistelemalla. Kaikesta ei ole ehkä omakohtaista kokemusta mutta ne ovat kipeitä aiheita joista on keskusteltu pienessä piirissä. Eikä vain omassani vaan keskusteluissa on käynyt ilmi että useammassakin pienessä piirissä.
Tämä palsta on yksi tapa hakea asioihin muita näkökulmia kuin se vaaleanpunainen joka on se hyväksytty tapa käsitellä vaikeita asioita. Taitaa olla myös yksi harvoista paikoista jossa kirjoittajista näkee etteivät he ole yhden asian ihmisiä. Täälä ei ole vain pienten lasten äitejä tai vain nuoria. Toisaalta täällä ei myöskään ole vain vl joka senkin tervehdyttää keskustelua siksi ette usean asian kohdalla vl:nä olemme urautuneet niin ettemme osaa aina katsoa asiaa eri suunalta.
Vaikka tämä palsta ei ole = totuus siinä piilee kuitenkin totuuden siemen ihmisten oikesita ja todellisista tunteista, joita on viesteissä välillä vaikea peittää vaaleanpunaisen lakanan alle...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen jo pidemmän aikaa lukenut kirjoituksiasi ja tulut siihen tulokseen, että olet liian aikaisin liikenteessä keskustelunaihedesi kanssa. Puhut asioista, joista vl-liikkeessä tullaan puhumaan noin 10--20 vuoden kuluttua, muualla yhteiskunnassa aiheesi ovat ajankohtaisia, olleet jo 5-10 vuotta. Toisinsanoen olet liian moderni, vaikka puhutkin pelkkää asiaa.
Mutta olet siis liian moderni toistaiseksi.
ilman kritiikkiä ei ole kehitystä. Koska maallinen ihmisjoukko ei ole koskaan täydellinen, kehitys on hyvinkin tervetullutta.
Täällä oppii tuntemaan joitakin kirjoittajia. Sinun viestisi luen aina. Olen opinut arvotamaan aitoa pyrkimystäsi rehellisyyteen ja asioiden käsittelyyn suoraan ja avoimesti. Olen samaa mieltä kanssasi: kun / jos meillä ei ole mitään salailtavaa, miski emme voisi puhua myös menneisyydestä rehellisesti? Jos / kun meni pieleen, ei vääryyden tunnustaminen vie kunniaa Jumalalta, vaan osoittaa vain, että me ihmiset olemaa kaikessa puuttuvaisia ja meissä ei ole täydellisyyttä. Erehdysten myöntäminen on voimaa.
Uskovaisen erottaa uskottomasta siitä että uskovainen kantaa vastuuta ja haluaa toimia oikein, haluaa korjata virheet ja hyvittää asiat.
puuttumatta. Jos tarkoitat uskovaisella vanhoillislestadiolaista, silloin kirjoituksesi on todella törkeä. Eli silloin väität, että ei-vl ei kanna vastuuta eikä halua toimia oikein, ei halua korjata virheitä eikä hyvittää asioita. Jos tätä todella tarkoitit, niin häpeä, jos osaat!
ja asiaan piti perehtyä vähän tarkemminkin ennen kuin viestsi aukesi minulle.
"Uskovaisen erottaa uskottomasta siitä että uskovainen kantaa vastuuta ja haluaa toimia oikein, haluaa korjata virheet ja hyvittää asiat."
En ehdes yristä puolustella tämän viestin kirjoittajaa mutta itse olen pahoillani siitä että joku sanoo näin, vaikkei ehkä ajattele niin.
Toisaalta mitä tiukemmin pysyttelee vl piireissä sitä vaikeampaa on ehkä ymmärtää sitä että suurimmalla osalla ihmisiä on aidosti omatunto ja moraali joka normittaa ihmisten elämää. Jos taas vaatimuksena on se että elämä tulee korjata vl mukaiseksi ja ihminen ei tähän näe tarvetta koska hänen moraalikäsitykset ovat muuta ei se ole halun vaan taarpeen puutetta. Ei näe asiassa väärää ei halua korjata asiaa.
Hyvä ihminen, saatoinpa asettaa sanani taitamattomasti.
Tarkoitukseni oli sanoa että se mikä on uskovaiselle tärkeää on vastuullisuus ja erehdysten korjaaminen, aina mikäli se meistä riippuu.
Kyllä ihan varmaan myös ei-vl-ihmisten joukossa on vastuullisuutta ja rehellisyyttä. Ihan varmasti on. Mutta erityisesti se on tärkeää jokaisen uskovaisen kohdalla. Me haluamme toimia oikein myös ajallisessa mielessä, emmkä halua olla vääryyden puolella.
"Kyllä ihan varmaan myös ei-vl-ihmisten joukossa on vastuullisuutta ja rehellisyyttä. Ihan varmasti on. Mutta erityisesti se on tärkeää jokaisen uskovaisen kohdalla. Me haluamme toimia oikein myös ajallisessa mielessä, emmkä halua olla vääryyden puolella."
Siltäosin tämä on totta että kaikista ihmisistä löytyy niin hyviä kun pahoja ihmisiä inhimillisesti katsottuna. Kuinka paljon kenenkin omatunto soimaa jos vl ei ole hyvä rakastava ja avulias lähimmäinen onkin sitten ihmisestä kiinni.
Eikä aina voi sanoa että vaikka olettaisi vl olevan se rakastavampi lähimämäinen aina niin ei ole. Inhimillisyys kun on kovin pinnassa useimmilla meistä vl:kin.
Aate on hyvä se vain usein toimii kuin kommunismi!
eivät ole uskovaisia. Heillähän ei pienintäkään halua tai tarvetta myöntää hoitokokousvuosien erehdyksiä, korjata virheitään ja hyvittää asioita.
Äläpä sorru leimaamaan kaikkia vl-uskovaisia samanlaisiksi, pyydän. Meitä on paljon jotka olemme kärsineet ja kärsimme mainitsemistasi asioista. Meillä ei ole sanan sijaa eikä mahdollisuuksia saada asioita etenemään. Se lie Jumalan aika, ei inhimillinen, kun ne pahat teot nousevat esiin ja tulevat korjatuiksi.
Yleensä. Siksi Jeesuskin syntyi ihmiseksi.
Kirjoitat: "Se joka ei uskalla uskon perusteitaan katsoa tämän palstan valossa pitänee siirtyä vain SRK omien julkaisujen lukemiseen."
Rakas ystävä, miksi uskon perusteita pitäisi katsella tämän palstan valossa - valossa joka ei useinkaan eroa pimeydestä? Käsitykseni mukaan uskon perusteita tulee katsoa ja tutkia ainoastaan hukkumattoman Jumalan sanan valossa. Vai tarkoitammeko ilmaisulla 'uskon perusteet' samaa asiaa? Siis sitä, miten ihminen tulee vanhurskaaksi, miten Jumala pelastaa synteihinsä hukkuvan ihmisen?
Lisäksi haluaisin huomauttaa, että SRK:n julkaisuissa tartutaan useisiin elämän kipeisiin kysymyksiin ja käsitellään niitä monipuolisesti ja realistisesti. Tekeekö se, että julkaisuissa esitetään ongelmiin ja ilmiöihin uskosta nouseva, Raamatun ilmoitukseen pohjautuva ratkaisu, niistä "kiiltokuvajournalismia"?
että tosi elämässä asiat eivät ole aina oikein eikä hyvin. Tosielämässä vaikka pitäisi löytyä anteeksiantavaa mieltä sitä ei aina syystä tai toisesta löydy.
"Lisäksi haluaisin huomauttaa, että SRK:n julkaisuissa tartutaan useisiin elämän kipeisiin kysymyksiin ja käsitellään niitä monipuolisesti ja realistisesti."
Tosielämässä asiat eivät läheskään aina pääty hyvin onnellisesti ja kauniisti anteeksiantamiseen. Ja vaikka ratkaisut olisivat kuinka raamatun mukaisia IRL asiat eivät vain aina mene niin.
Ja ehkä jonkun elämä voi olla siinäkin määrin tyyntä ja rahallista kuin näissä kriitttisissä ja monipuolisesti asiaa käsittelevissä kirjoissa kerrotaan.... Ne vain ovat mailmasta vieraantuneita...
Toiset joutuvat taistelemaan sillä paikalla jossa kaikki pahuus kävelee lähelle meitä. Toiset eivät voi eristäytyä, vaan on pystyttävä kohtaamaan kaiki se mitä mailmasta tulee niin huumeet kun kaikkinainen häikäilemättömyyskin... edes toisen ihmisen hegen riistäminen ei ole minulle vieras asia....
Jos siis peilaan omaa elämääni siihen kuvaan mitä uskovaisen elämästä annetaan julki .... katkeroidun... ja siitä epäusko alkaa... kokemukella....
Tosielämä on tosipahaa eikä siinä vaikka kuinka uskovaisena elää ole aina mahdollista löytää valmiita ratkaisuja....
Otan esimerkiksi nuoren millaiset eväät SRK:n julkaisut antavat tilanteeseen jossa nuori joutuu kohtaamaan luokkatoverinsa joka juuri on tehnyt abortin. Tai millaiset eväät ne antavat kohtaamaan tiedon että joskus läheinenkin epäukoinen on päättänyt päivänsä. Millaiset eväät ne antavat kohdata tilanteen jossa omat(vl) tai kaverin vanhemmat lähtevät eri teille. Tietinkin voimme ajatella ettei uskovaisen tarvitse tälläisiä asioita mittiä. Nehän eivät ole uskovaisen "arkea"... julmaa on jos vain kuittaamme asian sillä että - tässä nyt näemme mitä epäusko teettää... sillä eivät tunteet tule käsitellyksi.... vai pitääkö ne kenties kuolettaa?
Tosielämä on aika raakaa, valitettavasti. Tätä taustaa vasten en ole valmis katsomaan asioita niiden vaaleanpunasiten silmälasien läpi. Aina uskovaisena ei voi saavutta asioissan ratkaisua jotka olisi suoraan päivämihestä vedettyjä vaan jokainen meistä joutuu elämään monenkin laisten ristiriitojen kanssa.
Siksi en ole valmis peilaamaan uskoni perusteita vain SRK jukaisuihin ja päivämieheen. Toisielämäni on muuta kuin se kaunisteltu kuva jota ihmiselämästä annetaan.
Jos siis vängätä itseni siihen muottiin jossa elämässä valittsee aina anteeksiantava mieli suhteessa muihin ihmisiin joudun toteamaan ettei niin ole. Inhimillisinä ihmisinä niin ei ole edes uskovaisten kesken. Voin yrittää parhaani mutten en pysty elämääni toteuttamaan sen ideaalisen kuvan mukaan joka annetaan SRK julkaisuissa.
En elä ihanteissa vaan mailmassa....
Kirjoituksesi perusteella vedän johtopäätöksen, että emme tosiaan tarkoita samaa asiaa uskon perusteilla. Minulle ilmaisu tarkoittaa nimenomaan uskon perimmäisiä kysymyksiä: mihin uskon? miksi uskon? miten tulen autuaaksi? Tarkoittaako 'uskon perusteet' sinulle arkielämän ratkaisuja, ns. uskon kilvoitusta?
Minunkin elämänpiiriini mahtuu kaikenlaista pahuutta/kärsimystä. Eivät luettelemasi asiat ole minullekaan vieraita. Itsemurha, avioerot, alkoholismi, huumeet, petokset mm. ovat koskettaneet läheltä - liiankin läheltä. Katson näin ollen ymmärtäväni jotakin siitä arjesta, jossa ihmisinä elämme. Tunteiden ja henkisten kokemusten tasolla nämä asiat saattavat olla hyvinkin vaikeita ja vaatia jopa hoitoa. Sitä ei pidä sekoittaa asioiden hengelliseen ulottuvuuteen. Mielestäni uskovaisena eläminen ei tarkoita tunteiden kuolettamista. Tunteita saa ja pitääkin pystyä näyttämäään.
Monet asiat (esim. itsemurha) ovat sellaisia, joiden akuuttiin kohtaamiseen eivät mitkään julkaisut voi valmentaa. Olen kuitenkin kokenut, että SRK:n julkaisuista olen saanut sellaista lohdutusta ja voimaa, josta on ollut apua vaikeidenkin asioiden käsittelyssä. Ne ovat olleet osaltaan nostamassa katsetta siihen, missä on meidän turvamme ja toivomme ahdingossakin. Vaikeidenkin asioiden keskellä Raamatun sana ja siihen pitäytyvät uskovaisten kirjoitukset luovat toivon näköaloja. Muistathan Raamatun kertomuksen Jobista? Älä sinäkään katkeroidu, jos oma elämäsi ei näytä kiiltokuvamaiselta ja menestyvältä. Jumala on voimallinen saattamaan heikonkin uskovaisen, joka häneen turvaa, taivaaseen.
Varmasti on niin, kuten kirjoitat, että uskovaistenkaan kesken ei tahdo säilyä anteeksiantava rakkauden ilmapiiri. Silloin mielestäni on itse kunkin hyvä muistutella itselleen, kuinka suuren armon itse on Jumalalta saanut, ja että sen vuoksi on suorastaan velvollinen antamaan anteeksi. Sellaista mieltä on joskus tarpeellista aivan rukoilla, jottei vallan kovettaisi sydäntään...
Asioihin todellakaan ei ole useinkaan olemassa valmiita ratkaisuja. Ei kai niitä voi olettaa edes SRK:n julkaisuilta. Olen edelleen sitä mieltä, että ko. julkaisut antavat hyviä eväitä, hyvän perustan myös etsittäessä ratkaisuja elämän kipeisiin kysymyksiin.
- mutta yritetään!
mihin uskon? miksi uskon? miten tulen autuaaksi? Tarkoittaako 'uskon perusteet' sinulle arkielämän ratkaisuja, ns. uskon kilvoitusta?
Termiä uskon perusta voidaan varmaan lähestyä moneltakin kannalta. Ja ainakin minulle uskon perusta on ensisijaisesti sekä henkilökohtainen usko että myös omatunto. Minä joudun Jumalan edessä vastaamaan omista teoistani ja valinnoitani. Tämä on se pohja jonka pohjalta joutuu arkielämässään tekemään ratkaisut oikeasta ja väärästä. Toisinaan nopeassakin tahdissa.
Onko siis omatuntoni oma vai seurakunnan yhteinen? Tätä kannattaisi jokaisen miettiä. Onko omatuntoni = tapakultuuri? Vapaa pyhänhegen ohjaama omatuntoa ei voi kiinnittää muuhun kuin raamatun sanaan. Raamatun sana on yksistään se mitä raamatussa lukee ei se miten me ihmiset sen hauamme luka.
Jos toisesta paikasta luomme lain ja unohdamme armon ja toisaalta poimimme vain armon unohaen lain... paatuu omatuntomme niin hyvään kuin pahaan.... pian emme erota hyvää hyvästä ja pahaa pahasta.... Vain yhden lain voimme nostaa yli muiden sen jonka Jeesus nosti - rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi .... Kun teemme ratkaisuja raamatun valossa tulee aina muistaa että suurin on rakkaus. Mikä on se ratkaisu jossa lähimmäisen rakkaus toteutuu ... silloinkin ratkaisu kohdistuu itseen....
Monet asiat (esim. itsemurha) ovat sellaisia, joiden akuuttiin kohtaamiseen eivät mitkään julkaisut voi valmentaa.
Täysin totta. Mutta SRK:n julkaisut harvoin tuovat esille sen että - mitäs sitten kun ei pääse raamatun mukaiseen lopputulokseen asiata? Ikvää mutta näitä asioita jokaiselle tulee (tai ainakin minulle) eteen joka ikinen päivä. Pienemmissä ja isommissa asioissa.
Ei siinä mitään SRK julkaisut sinänsä ovat "ihan ok" mutta IRL asioilla on usein muunkinlaisia loppuja kuin onnelllisia.
Katkeruudesta: onpa elämä mitä tahansa totuutta on pystyttävä katsomaan simiin. Rehellisyys on ainoa oikea tapa elää niin itseä kuin muita kohtaan. Mulle ei ole elämässä annettu aina vaihtoehtoja valita. Haluan olla rehellinen itselleni myös omaista tunteistani ja ne eivät lähellekkään aina ole päivämiehen perhepeilistä luettuja.
Jos siis peilaan tunteitani ko tekstiin voin ajatella että miksei minun elämäni ole tuollaista. No se ei ole. Voin ajatella että mikä minussa on vikana kun minusta tuo asia ei tunnu tuolta. Varmaan se että en ole se ihminen.
Toki voimme etsiä ratkaisuja srk julkaisuista, vielä parempi paikka etsiä niitä on raamatusta. Toisaalta keskustelu avaa aina näköaloja silloinkin kun puhekuppani on ketunhäntä kainalossa.
"Ihailtiin" juuri tuossa työpaikan kahvipöydän ympärillä näitä 17 lapsen perheitä. Sanoin etten ole mikään arvostelemaan mutta ei ole naiskauneus kovin korkeassa kurssissa noissa porukoissa. Työkaveri otti lehden käsiinsä ja tutki kuvia pitkän tuokion: "Eihän näistä pysty sanomaan edes kumpi on isä ja kumpi äiti..."
Kaikkein alkeellisinta ja tyhmintä on arvioida ihmisiä sellaisten asioiden perusteella joita he eivät ole voineet itse valita. Ulkonäkö on yksi niistä.
Muista myös, että kosmetiikka ja itsensä koristaminen on syntiä vanhoillislestadiolaisuudessa.
Yn ylipäätään surullista, että amerikkalaislähtöinen ikuisen nuoruuden ja kauneduen palvonta on vallannut myös monien suomalaisten arvomaailman. Jo varhain pikkutytöt joutuvat tämän massapropagandan uhreiksi, mmistä olaan kovasti huolissaan.
Entäs kun itse olet ryppyinen vanha ja sairas - odotatko sett sinua pidetään arvossa ja sinusta pidetään hyvää huolta?
Jo on arvot kieroontuneet!
"Muista myös, että kosmetiikka ja itsensä koristaminen on syntiä vanhoillislestadiolaisuudessa."
kohtuuden nimissä, ei se noin ole..
korjaus huonoon sanavalintaan.
Koristelun ja kosmetiikan synnillistäminen ei ole oikea ajatus ja johtaa tunnonarkoja nollatoleranssin asketismin vaatimukseen.
Kohtuus & älkää pitäkö tärkeänä on mielestäni hyvin ymmärretty ja näkyy uskovaisten elämässä käytännön uskona.
Kauniistihan sinä tämän asian osaat ilmaista.
Käytännössä suurperheessä kasvaneena (juuri sellaisessa kuin HS kuvissa esiintyy) ei ollut kahta kysymystäkään siitä, olisiko saanut edes vähäsen laittaa kynsilakkaa murrosiässä, jolloin erityisesti oma keho ja sen koristelu alkaa kiinnostaa.
Kaikki kauneus ja herkkä estetiikka oli syntiä.
Kauneudesta iloitseminen oli pahaa ja epäilyttävää!
Ei siitä sanottu että eipä nyt kannata pitää tärkeänä, vaan meikit ja sen ikäiselle tärkeät omat pikkutavarat raastettiin käsistä ja hävitettiin.
kirjoittamaan? Onko sekin turhuutta?