Mitä teen väärin tomaattien hoidossa, kun kaikissa punertuvissa tomaateissa alkaa näkyä latvamädän merkit? Tomaatteja on pensas- ja runkotomaatteja, molemmat kasvavat kasvihuoneessa, kumpaakin kolme puskaa.Tomaatit pistin kasvamaan säkkeihin, en kaupan valmiisiin, vaan halkastuihin multasäkkeihin, pistelin reikiä säkkien pohjiin. Kastelen iltaisin kaikki kasvihuoneen kasvit, eikä koskaan tomaateilla ole liian märkä multa uudelleen kasteltaessa, multa ei ihan kokonaan pääse rutikuivaksi, vaan kivahkoksi. päivän aikana tomaattien lehdet myös nuupahtavat. Mullan sekaan olen myös sekoitanut hieman kalkkia. Kasvihuoneessa on kaikki luukut auki päivisin, iltaisin pistän kiinni. Mikä ihme menee hoidossani väärin? Googlesta olen vastausta etsinyt ja sen mukaan yrittänyt toimia, mutta ei auta. Osaisiko joku neuvoa kokemuksen kera? Olisi todella sääli etten yhtään tomaattia saisi ruokapöytään asti.
Latvamätä, mitä teen väärin?
11
11376
Vastaukset
- TietoTaito
Vaikea sanoa näkemättä. Yksi syy on liian tiheässä olo. Oletko puhdistanut kasvihuoneen hyvin edellisten kasvien jäljiltä, varsinkin jos olivat tomaatteja. Ei pitäisi järjen mukaan vaikutta koska tauti on lähinnä ravinnehäiriö. Kuitenkin on ollut käytännössä merkitystä.
Tomaatti on kuitenkin kova käyttämään ravinteita joten voi olla kyse puutostilasta.- ???
Kasvihuone on siis tänä kesänä ekaa kertaa käytössä, on siis aivan uusi. Tomaatit kasvavat aika väljästi, yritin pistää siemenpussin ohjeen mukaan tiettyjen etäisyyksien päähän toisistaan. Lisäksi lannoitan säännöllisesti Kekkilän kastelulannoitteella, ohjeen mukaan.
- TietoTaito
??? kirjoitti:

Juuri tuo lannoita on väärä. Siinnä on N-pitoisuus liian kova verrattuna noihin muihin ravinteisiin..
- minä.
TietoTaito kirjoitti:
Juuri tuo lannoita on väärä. Siinnä on N-pitoisuus liian kova verrattuna noihin muihin ravinteisiin..
Ahaa. Eli lannoitteessa vika.. Lopetanko lannoittamisen? Muuta lannoitetta ei ole tähän hätään käytettävissä. Mikä olisi prempi? Typerää kun minulle tuota suositeltiin.
- minä.
minä. kirjoitti:
Ahaa. Eli lannoitteessa vika.. Lopetanko lannoittamisen? Muuta lannoitetta ei ole tähän hätään käytettävissä. Mikä olisi prempi? Typerää kun minulle tuota suositeltiin.
Niin edelliseen viestiin unohtui laittaa kysymys tuhkasta. Luin jostain että sitä voisi laittaa mullan sekaan, mitä mieltä olet?
Olen viskonut kaikki raakileet ja kypsyneet tomaatit pois, joissa mustumia on, että uudet hyvät jaksavat kypsyä, kuinka nopeasti hoitokeinot autavat? Olisi kiva saada edes muutama tomaatti syötäväksi asti. - TietoTaito
minä. kirjoitti:
Niin edelliseen viestiin unohtui laittaa kysymys tuhkasta. Luin jostain että sitä voisi laittaa mullan sekaan, mitä mieltä olet?
Olen viskonut kaikki raakileet ja kypsyneet tomaatit pois, joissa mustumia on, että uudet hyvät jaksavat kypsyä, kuinka nopeasti hoitokeinot autavat? Olisi kiva saada edes muutama tomaatti syötäväksi asti.en muista onko sellaista kastelulannosta josa olisi siihen sopivat ravinteet. Jos sato ei ole lopuillaan niin laita jotain Puutarhan syyslannosta tai PK-lannosta(Puutarhan). -sekoita hieman siihen pintamultaan ja kastele päältä. Tuhkaa voit hieman käyttää jos se on pelkkää puuntuhkaa. Sekoita sekin siihen pintamultaan.
Hienoja arvauksia, mutta latvamätä johtuu pelkästään kastelun epätasaisuudesta. Jos tomaattien lehdet nuupahtavat, niin saat olla varma, että latvamätää esiintyy. Säkki ei riitä antamaan tasaista kosteutta tällaisena hellekesänä. Vaikka olen kastellut suht. tasaisesti omia maassa kasvavia tomaattejani, niin "Long Banana"-lajikkeen ensimmäist hedelmät olivat kaikki päästä mustia. Söin ne kuitenkin. sillä latvamätä ei nimestään huolimatta ole muuta kuin tomaatin kärjen kuivumista ja ei siis pilaa tomaatin tervettä osaa.
Ehkä auttaisi, jos järjestäisit vesisangon ja paksun juuttinarun avulla tasaisemman kastelun: Vesisanko säkin viereen parin tiiliskiven päälle ja siitä paksu kasteltu narunpätkä multasäkkiin. Vesi juoksee hissukseen säkkiin.- TietoTaito
Ehkäpä niissä arvauksissa auttaa pitkällinen kokemus tomaatin viljelystä kasvihuoneissa. Kyse ei ole mistään kotitarve vaan kaupallisesta.
Kieltämättä jonkun vian määrittäminen näin ilman näytteitä ja paikkaa näkemättä on osin arvailua, sen myönnän.
Tuo oma lausuntosi että se johtuu pelkästään epätasaisesta kastelusta tekee tyhjäksi monen viljelijän käytännön kokemuksen ja tutkimustulokset.
Jos olet tehnyt noin mullistavan löydön niin julkaise se ihmeessä alan lehdissä.
Kerrotko lisäksi miksi joissain paikoissa tautia esiintyy huolimatta säännöllisestä kastelusta. Sitten siitä päästään eroon korjaamalla ravinne tasapainoa tai johtolukua ja joillain muillakin korjauksilla. Muuttamatta mitenkään kastelua.
Odotan asiantuntevaa vastausta sillä olen myös pitkän linjan puutarhuri. - ???
TietoTaito kirjoitti:
Ehkäpä niissä arvauksissa auttaa pitkällinen kokemus tomaatin viljelystä kasvihuoneissa. Kyse ei ole mistään kotitarve vaan kaupallisesta.
Kieltämättä jonkun vian määrittäminen näin ilman näytteitä ja paikkaa näkemättä on osin arvailua, sen myönnän.
Tuo oma lausuntosi että se johtuu pelkästään epätasaisesta kastelusta tekee tyhjäksi monen viljelijän käytännön kokemuksen ja tutkimustulokset.
Jos olet tehnyt noin mullistavan löydön niin julkaise se ihmeessä alan lehdissä.
Kerrotko lisäksi miksi joissain paikoissa tautia esiintyy huolimatta säännöllisestä kastelusta. Sitten siitä päästään eroon korjaamalla ravinne tasapainoa tai johtolukua ja joillain muillakin korjauksilla. Muuttamatta mitenkään kastelua.
Odotan asiantuntevaa vastausta sillä olen myös pitkän linjan puutarhuri.Tomaatit alkavat paranemaan.
Runkotomaatissa ei ole enää raakoja eikä kypsiä mustuneita tomaatteja, pensastomaatissa uudet raakileet ovat terveitä.
En sitten tiedä mikä auttoi, mutta kokeilin laittaa pariviikkoa sitten kalkkia multaan sekä viikko sitten aloin kastelemaan tasaisemmin, niin ettei lehdistä enää huomaa tomaatin kuivuuttaa.
Myös lannoittamisen lopetin.
Kaikkien asioiden summa, tai sitten vain joku noista auttoi, en tiedä. Toivottavasti teen ensivuonna kaiken oikein.
Kuulin että sokerivedellä kastelu auttaa tomaatteja punastumaan, pitääkö tämä paikkansa? - TietoTaito
??? kirjoitti:
Tomaatit alkavat paranemaan.
Runkotomaatissa ei ole enää raakoja eikä kypsiä mustuneita tomaatteja, pensastomaatissa uudet raakileet ovat terveitä.
En sitten tiedä mikä auttoi, mutta kokeilin laittaa pariviikkoa sitten kalkkia multaan sekä viikko sitten aloin kastelemaan tasaisemmin, niin ettei lehdistä enää huomaa tomaatin kuivuuttaa.
Myös lannoittamisen lopetin.
Kaikkien asioiden summa, tai sitten vain joku noista auttoi, en tiedä. Toivottavasti teen ensivuonna kaiken oikein.
Kuulin että sokerivedellä kastelu auttaa tomaatteja punastumaan, pitääkö tämä paikkansa?On hyvä aina kun jotain ongelmaa on korjata mahdollisimman monta tekijää. Olet toiminut aivan oikein.
Siinnä on voinut olla vain yksi voimakas tekijä tai sitten useita lieviä tekijöitä joittenka yhteisvaikutus aiheutti tuon.
En ole ennen kuulllut sokerivedestä, mutta kun mietin sitä niin voi se olla mahdollista. Kuitenkaan en tekisi vaan antaisin kypsyä luonnollisesti niin makuun tulee mukaan kaikki vivahteet. Johtuu siitä että kaikki kemialliset reaktiot ehtii taphtua jotka vaikuttaa makuun ja laatuun. TietoTaito kirjoitti:
Ehkäpä niissä arvauksissa auttaa pitkällinen kokemus tomaatin viljelystä kasvihuoneissa. Kyse ei ole mistään kotitarve vaan kaupallisesta.
Kieltämättä jonkun vian määrittäminen näin ilman näytteitä ja paikkaa näkemättä on osin arvailua, sen myönnän.
Tuo oma lausuntosi että se johtuu pelkästään epätasaisesta kastelusta tekee tyhjäksi monen viljelijän käytännön kokemuksen ja tutkimustulokset.
Jos olet tehnyt noin mullistavan löydön niin julkaise se ihmeessä alan lehdissä.
Kerrotko lisäksi miksi joissain paikoissa tautia esiintyy huolimatta säännöllisestä kastelusta. Sitten siitä päästään eroon korjaamalla ravinne tasapainoa tai johtolukua ja joillain muillakin korjauksilla. Muuttamatta mitenkään kastelua.
Odotan asiantuntevaa vastausta sillä olen myös pitkän linjan puutarhuri.Kotitarvekasvattajalle on turha puhua johtoluvuista tai kaliumin puutteesta, varsinkin, kun lätvämädän syy on nimenomaan kasvin liian niukka veden saanti syystä tai toisesta. Myös liikakastelu voi olla syynä juuriston mätänemiseen ja sitä kautta vedensaannin vaikeutumiseen. Mutta jos juuristo on pilalla, niin silloin ei kotikonsteilla enää voi tilannetta auttaa. Joten paras neuvo edelleenkin lienee tasainen kastelu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849