mitä mieltä?

Piilossa on kansaa kusetettu ja törkeesti. Työttömiä verotetaan sairaasti. Jos pesujen joukosta löytyisi joku verovirkailija tai muuten matemaattisesti lahjakas henkilö,niin olisi mukava nähdä kusetusten mittakaava. Verotus on keventynyt yläpäässä. Peruspäivävärahasta kiskotaan kuitenkin enemmän euroissa, kuin kolminkertaisesta palkkatulosta. Joikainen ihminen on velvollinen hankkimaan toimeentulonsa työllään. Ok. Sitä herkkua ei vaan kaikille ole.
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kohonnut jokusessa vuodessa 17:sta 20%:iin, toivottavasti eivät alenna enempää veroja.

Äänestä

Oli todella väärin nostaa työttömyyden peruspäivärahan ennakonpidätys 17:stä 20:een prosenttiin, ja vielä pienempituloisilla opiskelijoillakin ennakonpidätys on kasvanut 10 prosentista. Yhteiskuntamme verotusjärjestelmä on jäänyt vaille järjen häivää, kun liityimme EU:hun. Korkeapalkkaiset saavat suhteessa paremman tilin portaikkoverotuksella kuin työttömät ja opiskelijat, joiden verotus on sidottu lakipykäliin toimeentulosta välittämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työttömien verotus kirjoitti:

Piilossa on kansaa kusetettu ja törkeesti. Työttömiä verotetaan sairaasti. Jos pesujen joukosta löytyisi joku verovirkailija tai muuten matemaattisesti lahjakas henkilö,niin olisi mukava nähdä kusetusten mittakaava. Verotus on keventynyt yläpäässä. Peruspäivävärahasta kiskotaan kuitenkin enemmän euroissa, kuin kolminkertaisesta palkkatulosta. Joikainen ihminen on velvollinen hankkimaan toimeentulonsa työllään. Ok. Sitä herkkua ei vaan kaikille ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu