Siis en todellakaan olis ikinä rakkaudenhuumassani uskonut jääväni jo vuoden kuluttua lapsen syntymästä yksinhuoltajaksi, mutta niin vain kävi. Olen jonkun mielestä nainen parhaassa iässä, mut mikä piru on kun ei siltä tunnu. Ei tosiaan. Olen elänyt päivästä toiseen ja nyt alkaa tuntua tosiaan epätoivoiselta. Hei siskot, mun elämästä on kulunut 3 vuotta juosten ainaista rumbaa koti-tarha-työ, sillä juuri muuta ei jaksa tai ei vaan saan lapsenhoitoa järjestymään. Haaveilen toki löytäväni vielä sen oman puuseppäni tai muun luovan hullun ja mukavan miehen, jonka kanssa vois perustaa perheen. Höh, mut tällasia mä mietin enkä tiedä mistä sellasia löytyy. Kertokaa!!!
Ainako vain yyhoo?
oliivi
2280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä meitä mukavia käteviä hyväkuntoisia kodin ja lapsenhoidonkin hallitsevia uroita on. Mutta mihin me naista tarvitsemme. Niitä erinomaisuuteensa tukehtuvia kaikessa oikeassa olevia valehtelevia verenimijöitä. Meillä on kivaa lasten kanssa pulkkamäessä, lumihangessa ja yhteisissä kotiaskareissa. Me annamme äitien nauttia kaikessa rauhassa "tasa-arvostaan".
On meitä, itse olen ettinyt yh-äitiä seurustelukumppanikseni, mutten ole vielä löytänyt...
Jos haluat tietää syyn tai muutenvain yrittää
niin mailatakkin voi
[email protected]
Mut hyvää joulua sinullekkin. :)