Pistäkää käsi sydämelle ja vastatkaa vaikka kokemuksellisesti että onko suuri sisarusparvi kaikkinensa rikkautta vai köyhyyttä.
Millä tavoin koette sen ikääntyessänne, eli onko veri vettä sakeampaa, ja miten sankat serkut tai pikkuserkut pitävät yhteyttä jne. jne.
Millä tavoin koette sen ikääntyessänne, eli onko veri vettä sakeampaa, ja miten sankat serkut tai pikkuserkut pitävät yhteyttä jne. jne.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kokee rikkautena, mutta sillo murrosiässä minä ainakin häpesin suurta sisarusparvea. Aina koulussa ensimmäinen kysymys oli että montako veljeä ja siskoa sinulla on. Piti punastellen vastata ja häpesin.
tälläisillä asioilla on hyvät ja huonot puolet. Jokainen voi katsoa asiaa ihan kummasta vinkkelistä tahansa.
Lapsena minäkin häpesin,mutta ompahan nyt omilla lapsilla serkkuja lähemmäs 150,pikkuserkuista puhumattakaan.Ei niitä kyllä kaikkea voi tuntea.Rikkautta ja rasitetta,joillakin lie köyhyyttä.Ei käy ykstoikkoseksi elämä.
Asiaa ei voi nähdä aivan positiivisenakaan sillä suuret perheet ei olettamuksen vastaisesti rakenna sukulaisuuden tuomaa ”yhteisyyden verkkoa” tai verkoston tukevuutta, ehkä Italiassa paremminkin.
Oma kokemukseni on kaksinainen, ja positiivisuuden katsoisin liittyvän omaan lapsuuteni vaiheeseen.
Tarkemmin ajatellen, kauempana asuneita enoja ja tätejä en juuri tunne, ja joitakin heistä en tiedä koskaan tavanneenikaan, eli ovat eläneet ja osa kuolleetkin itselleni tuiki tuntemattomina.
Kauempana asuvat serkut ja pikkuserkut ovat pääsääntöisesti ajautuneet lapsuuden satunnaisten tapaamisten myötä tuntemattomuuteen. Osa serkuistani pitää yhteyttä etupäässä omien sisarustensa perheiden kanssa.
Taas sisarusteni ja omia lapsia katsellessa huomaan että maantieteellinen sijainti ja harvat tapaamiset vieraannuttaa serkut toisistaan ja sitä myötä ehkä vähän meitä sisaruksiammekin. Omat täydelliset sisartapaamiset ajoittuvat vain vakaviin tilanteisiin.
Toki läheisempiä tuttavuuksia on niin sisaruksissa ja serkuissa, mutta ne pakostakin rajoittuu aika pieneksi. Itse toivoisin että voisimme pitää enemmän ja parempia yhteyksiä mutta näin se vain käytännössä menee.
En ole huomannut että uskovaisuudella olisi juurikaan merkitystä yhteyden pitämisiin.
Hiljattain julkistetun yliopistollisen tutkimuksen mukaan sukulaisia tärkeämpiä ovat ystävät.
Sukulaisiaan ei voi valita, ja usein heidän kanssaan tulee ristiriitoja. Mutta ystävät sallivat erilaisuutta, ystävä on kanssani ystävä juuri minun itseni takia.
Mainitsemani tutkimuksen mukaan sellaiset ikääntyneet ihmiset, joilla oli kanssakäymistä vähäintään viiden ystävän kanssa, elivät paljon pidempään ja terveempinä kuin sosiaalisesti eristäytyneet ikäisensä.
En toki kiistä sisarusten välisen sidoksen arvoa. On perheitä ja sukuja, joissa pidetään tiiviisti yhtä, huomioidaan merkkipäivät, kokoonnutaan yhteen ja iloitaan siitä vilpittömästi.
ison perheen kanssa äiti väsyi todella pahasti -liekö jopa masentunut, siihen aikaan ei sellaista tutkittukaan.. Kun äiti oli todella väsynyt ja isä aina töissä, lähes kaikki kodin työt pienempien sisarusten hoitamisineen lankesivat meille sisarusparven vanhimmille. Elämämme oli todella rankkaa kun äidillä oli aina uusi vauva ja teimme koulun ohella kotiöitä iltamyöhään.
Kun asiasta joskus purnasimme, meille sanottiin että se on uskovaisen osa. Isosa perheessä kaikkien on osallistuttava yhteisiin töihin. Kuulemma ymmärrämme asian sitten kun meillä on oma perhe..
Nyt vanhempana olemme vanhimpien sisarusten kesken jutelleet asiasta ja kaikilla on yhteinen käsitys siitä, että äidin voimavarat loppuivat viidennen lapsen kohdalla. Mutta viisi oli perheemme kasvussa vasta alkupuolella... Emme ole katkeria, mutta emme aio tuhota omien lastemme lapsuutta ja nuoruutta orjuuttamalla heitä. Jotain sitä aina oppii.
että varsinkin nyt ikääntyneempänä on suuri rikkaus, että on sisaruksia.
Vielä 50-luvulla tuvassa kuin tuvassa meuhasi yli kymmenpäinen lapsiparvi. Siihen aikaan se oli vielä luonnollista eikä siinä suhteessa uskovaiset eronneet uskomattomista. eikä myöskään kyselty, onko se viisasta vai ei, tai onko niistä haittaa vai hyötyä toisilleen ja vanhemmilleen.
Kaikki ovat sopineet maailmaan. Työtä ja tilaa on löytynyt. Osa on säilynyt läheisinä ja osa taas ei, mutta kaikilla on kuitenkin useampi sisarus, joiden kanssa pidetään tiiviimmin yhteyttä. Juhlissa ja joskus muulloinkin tavataan koko porukalla. Nauretaan entisille sattumuksille ja puhutaan kuulumiset. Sillä hetkellä tosiaan tuntee ja tietää, että niitä samoja kakaroita ollaan kuin lapsenakin.
Toistemme puolia pidetään. Pulaan joutunutta autetaan, syntymäpäivät muistetaan, lapsista ja lapsenlapsista onnitellaan. Vaikka meilläkin on kolmen vuosikymmenen lapsia, eli 50-luvun, 60-luvun ja 70-luvun, riittävästi yhteisiä asioita löytyy.
Siunaukseksi ja iloksi on ollut, että sisaruksia on. Sitten kun isä ja äiti ovat molemmat poissa, on yhä ihmisiä, joiden kanssa saa jakaa yhteisiä muistoja lapsuusajoista.
...suuri sisarusparvi on rikkautta, koska tässä maassa on ikääntyvä väestörakenne! Eihän niin saa käydä, että me suomalaiset kuolisimme sukupuuttoon, eihän?
Joku päivä sitten lehdessä oli artikkeli, jonka mukaan Suomen luottokelpoisuus vähentyy huomattavasti väestön vanhenemisen takia, vaikka talous on kovassa nousussa.
On jo assosiaatioketjussa puuttuvia renkaita. Luottokelpoisuus... kun oli puhetta siitä mitä iloa elämään saa sisaruksista.
Etkö osaa ajatella muuta kuin kilpailukyky-eurolasien läpi näitä elämänarvoja?
Mittaatko kaikkia asioita rahalla?
Vastaus ilman muuta on tähän kontekstiin hyväksyttavää.
Joka Suomen ikärakennetta moitiskeli. Siis off the topic molemmilta meiltä. Mutta on tällä palstalla paljon pahemmastikin off the topic mennyt, joten kai saamme anteeksi?
Jo vain saat anteeksi! Ja se toinen myös. Anteeksi on ja pysyy!
Pimahdin tarpeettoman ankarasti... oon vähä allerginen kaikkialle levittäytyvälle kilpailukyky- ja talouskielelle.
Suuren sisarusparven koen ehdottomasti rikkautena. Meitä on yhteensä 12, minä siitä porukan keskeltä. Vanhimmat sisarukseni ovat reilu 10 vuotta minua vanhempia ja nuorimmat saman verran nuorempia. Ei tarvi lomalla miettiä, kuinka saisi ajan kulumaan, kun on paikkoja, joihin on aina yhtä tervetullut ja niin odotettu! Ainut miinuspuoli on se, kun ei meinaa loma riittää kaikkien rakkaiden sisarusten ja heidän perheitten tapaamiseen. Voiko olla ihanampaa, kun saada olla yhtenä noin suuresta sisarusparvesta. Tosin kun on "oma perhe" noin suuri, niin serkut, pikkuserkut jäävät väkisinkin vähän etäisimmiksi. Mutta heillä on taas omasta takaa suuri perhe.
Jos tarviin apua johonkin, niin auliisti ovat sisarukseni auttamassa. Odottelen tässä, että veljeni tulee kohta käväsemään, kun stereot meni rikki ja en osaa korjata. Meen sitten joku ilta lapsenvahdiksi heidän kolmelle pikku mussukalle, että vanhemmat saavat vapaaillan. Avunanto puolin ja toisin toimii aivan loistavasti. Ikävä kyllä kaikissa perheissä ei näin hyvin homma toimi, kuin meillä.
Jeps, tässä näin lyhyesti. Voisin kirjoittaa paljon enemmänkin siitä, kuinka rakkaat sisarukseni rikastuttavat elämääni.