Olen tuntenut tämän kyseisen sankarin kohta 2 vuotta. Hänellä on useitavuosia jatkunut alkoholiongelma. Olimme samalla luokalla ja hän otti minuun puhelimitse yhteyttä. Halusi puhua ja tutustua. Rupesimme näkemään lähinnä viikonloppuisin. Hän oli aina humalassa. Itse olin usein autonratissa ja ajelimme milloin mihinkin. Näin hänen ystäviään, jotka ovat samanhenkisiä. Osa todella mukaviakin. Minulla ei ole ennakkoasenteita ihmisiä kohtaan koska ymmärrän, että alkoholismi on sairaus. Itselläni ei ole a-ongelmaa enkä edes polta. Usein näin todella "räikeää puolta. Hän solvasi minua. Olen ruma, liian lihava jonka pitäisi laihduttaa ollakseen kelvollinen. Liian tyhmä, jonka kanssa ei voi puhua mistään. Olen kuulemma "hösöttäjä". joka on aina äänessä. Kun hän juo on asuntonsa, kuin "pommin" jäljiltä. Roskia, lasinsiruja, astioita joka puolella. Selvinpäin todella tarkka
kaveri. Pedantti pilkulleen. Siisti ja kaikki pitää tapahtua heti. Kohtaaminen selvänä on hänelle vaikeaa. Ei kuulemma selvänä kestä minua 30 minuuttia pidempään. En ymmärrä miten ihastuin kyseiseen "ronttiin". Itse olen eronnut ja minulla on mukavia ystäviä ja kiva työpaikka. Hän on hyvä puhumaan ja melkoisen tietorikas useista eriasioista. Joskus pelottaa. Hän on, kuin Jekyll&Hyde. Persoona muuttuu niin nopeasti ja mielipiteet. Kuinka voikin olla niin erilainen selvänä ja humalassa.. Emme ole koskaan rakastelleet. Muutaman kerran hän on lähestynyt minua ja ollut kiihkeällä tuulella.. Mutta ei se asia ole onnistunut.. Enkä yhtään ihmettele.. Puhuu paljon menneistä ja entisistä naisistaan. Ei pääse irti vanhasta.. Sama levy pyörii.. Hän seurusteli erään luokkalaisemme naisen kanssa hetken. Hyvin hillityn ja rauhallisen. Naisella kolme lasta ja takana 18 vuoden avioliitto. Suhde ei toiminut. Mies puhuu naisesta aina minun läsnäollessani. Kaksi viikkoa sitten hän humalassa kysyi lapsieni isältä voiko mennä naimisiin kanssani. Sanoi rakastavansa minua.. Ex.näni katsoi häntä hitaasti.. Sanoi asian olleen kännisen puhetta, kun siitä myöhemmin puhuin.. En koskaan tiedä mitä hän oikeasti tarkoittaa.. SAATI haluaa.. Hän on, kuin vuoristorata.. Yhtä sekaVA.. NYT taas hänen ex on soitellut jän hän haikailee suhteen uutta kypsyttelyä. Sanoo rakastavansa ja toisaalta olevan epävarma.. Ex oli kuulemma kysynyt viestillä onko hän hetero, vai homo? Outoa! Seksihommat eivät ole varmaan toimineet.. Eilen kerroin hänelle, että kaksi vanhaa miestäni haluaisivat aloittaa suhteemme alusta, kumpikin ihan kunnon miehiä. Hän hermostui ja sanoi, että mitä järkeä alkaa seurustelemaan vanhojen kanssa.. Ei kuulemma vanha soppa enää lämpene.. Saati toimi.. Pitäisi olla, vaan ystäviä.. En ymmärrä häntä.. Minulla ei saisi olla ketään, mutta hän itse höpisee kokoajan entisestään.. En tiedä miksi hän on saanut minut niin valtaansa.. Miksi hän toimii niinkuin toimii.. Kertokaa te jotka olette kokeneet samaa, tai olette jakaneet elämänne alkoholistin kanssa.. Kaikkia kokemuksia. Kiitos!

Vastaukset 1
Vanhimmat
on sellaista, jota haluat viettää jatkossakin, niin pysy yhdessä tämän sinua monin tavoin halventavan ihmisen kanssa. Älä kuitenkaan tuudittaudu siihen uskoon, että jonain päivänä hän muuttuu, vaan hyväksy se tosiasia että suhteenne tulee jatkossakin olemaan nykyisen kaltainen. Kunnes hän kenties jonakin päivänä joko juo itsensä hengiltä tai löytää naisen, jota ei uskalla haukkua ja lähtee hänen matkaansa.
Jos itse arvostat itseäsi yhtään niin ota pesäero tuollaisesta miehestä ennen kuin itsetuntosi ja mielenterveytesi on ihan raunioina.
Kokemuksia kuulet menemällä avoimeen (!) Al-Anon palaveriin, nettiosoite muistaakseni www.al-anon.fi. Sinun ei tarvitse liittyä Al-Anoniin tai edes puhua kokouksessa, voit mennä vain kuulemaan millaista on elämä juovan alkoholistin kanssa.