miksi ei?
kirjoitan tänne sulle sen viimeisen kirjeen, joka on jo pitkään pyörinyt mun mielessä. en pysty ikinä sitä sulle oikeasti lähettämään, mutta pakko on saada purettua nää tunteet pois. jääköön siis tänne bittiavaruuteen edes leijumaan, painolasti jota en jaksa enää kantaa. meidän välinen yhteys katkesi kuin seinään, en pystynyt käsittelemään niitä tunteita just sillä hetkellä ollenkaan. vasta nyt alan tajuta mitä oikein tapahtui.
siitä on nyt reilut kaksi kuukautta ja ulkoisesti moni varmaan luulisi, että mun elämä on palannut normaaliksi. tuskin kukaan näkee tän naamion läpi jonka pujotin takaisin kasvoilleni aika pian sen viimeisen päivän, niiden viimeisten viestien jälkeen. mutta sisällä tuska velloo edelleen, toki se on vaimentunut vähän ajan kanssa, mutta yhä on hetkiä kun ne samat varjot taas hiipii seinältä kimppuun. öitä, kun en saa unta kaivaten sitä mitä meillä oli. meidän unimaailmaa. olkoonkin, että sitä ei koskaan ollutkaan, mutta sen aikaa mitä se oli... se oli taivas...
mielessä olet, edelleen jokaisena päivänä, jokaisena iltana, joka yö... vaikka uniini et enää tulekkaan. saatan nähdä mielessä sun kasvosi, vaikka ihan yllättäen kesken ruuanlaiton. sen katseen, juhannuksena....niiden kaikkien ihmisten keskellä.. siinä hetkessä ei ollut muuta kuin sinä, kaikki muu katosi...automatkoilla, niissä "meidän" paikoissa... ikävä iskee niin valtavalla voimalla, että happi loppuu. yhä ajatukset susta saa mut tärisemään. en ole vieläkään saanut itkettyä sua ulos. suru on jossain jumissa ja se ei suostu purkautumaan vaikka koko ajan luomien alla polttaa.
ja ihmettelen. miten niin pienestä voi saada aikaan näin suuria tunteita? mitä me ehdittiin viettää aikaa yhdessä, siitä ei varmasti kovin monta tuntia tule yhteensä... muutama suudelma, sun syli... se mikä varmasti sai mut suhun rakastumaan, oli se nauru. kuinka me naurettiin yhdessä, jo silloin kun eka tunti vietettiin yhdessä siellä pihalla. jokainen hetki on kaunis muisto, säilytän niitä mielessäni, mutta en uskaltanut kovin usein ajatella kun pelkäänsin että kulutan ne loppuun. jotain sussa oli, niin erilaista kuin kenessäkään muussa mun elämässä aikasemmin. kyllä, sä herätit mut. ihan oikeasti niin teit.
kaipaan, kylmä on ilman sua. elämä on tyhjä, mutta onneksi on syitä jatkaa vielä eteenpäin. ja niiden syiden takia mun on pakko repiä sun muisto irti musta, päästä tästä lumouksesta, irrottaa niistä kaikista unelmista jotka ei toteutuneet sitten kuitenkaan. palata arkeen, nyt kun kesälomatkin loppuu, palata vanhoihin rutiineihin. pakko pyyhkiä sut mielestä ja palata siihen hetkeen, ennen kun kohtasin sun katseesi. pyyhkiä pois kaikki se mullistus mitä mun elämässä tapahtui sen jälkeen. kaikki ne tunteet joita mä en edes tiennyt itsestäni löytyvän.
oon ajatellut sua paljon. on tuskaa kun en voi kysyä mitä sulle kuuluu, miten sun elämä etenee, onko asioissa tapahtunut mitään muutoksia. kuinka sä jaksat sen kaiken keskellä. kyllä, mä edelleenkin toivon, että saat sen elämäsi järjestymään niin, että pahin tuska katoaa pois. ja toivon, että löydät rinnallesi sen naisen jolla on kultainen sydän. kaikkea hyvää ja paljon toivon sulle. vaikka olinkin loukkaantunut jonkin aikaa, mä ymmärrän kuitenkin miksi näin piti olla. enkä hetkeäkään ole sua vihannut. enkä vihaa, nyt enkä koskaan.
se kaikki oli kaunista.
varmasti jää taas niin paljon sanomatta...
tahtoisin, että tiedät... että välitin, todella ja välitän omalla tavallani edelleen. että olin sulle rehellinen, kaikki mitä sanoin tuli suoraan sydämestä.
kiitos sinulle, kaikesta
kirjoitan tänne sulle sen viimeisen kirjeen, joka on jo pitkään pyörinyt mun mielessä. en pysty ikinä sitä sulle oikeasti lähettämään, mutta pakko on saada purettua nää tunteet pois. jääköön siis tänne bittiavaruuteen edes leijumaan, painolasti jota en jaksa enää kantaa. meidän välinen yhteys katkesi kuin seinään, en pystynyt käsittelemään niitä tunteita just sillä hetkellä ollenkaan. vasta nyt alan tajuta mitä oikein tapahtui.
siitä on nyt reilut kaksi kuukautta ja ulkoisesti moni varmaan luulisi, että mun elämä on palannut normaaliksi. tuskin kukaan näkee tän naamion läpi jonka pujotin takaisin kasvoilleni aika pian sen viimeisen päivän, niiden viimeisten viestien jälkeen. mutta sisällä tuska velloo edelleen, toki se on vaimentunut vähän ajan kanssa, mutta yhä on hetkiä kun ne samat varjot taas hiipii seinältä kimppuun. öitä, kun en saa unta kaivaten sitä mitä meillä oli. meidän unimaailmaa. olkoonkin, että sitä ei koskaan ollutkaan, mutta sen aikaa mitä se oli... se oli taivas...
mielessä olet, edelleen jokaisena päivänä, jokaisena iltana, joka yö... vaikka uniini et enää tulekkaan. saatan nähdä mielessä sun kasvosi, vaikka ihan yllättäen kesken ruuanlaiton. sen katseen, juhannuksena....niiden kaikkien ihmisten keskellä.. siinä hetkessä ei ollut muuta kuin sinä, kaikki muu katosi...automatkoilla, niissä "meidän" paikoissa... ikävä iskee niin valtavalla voimalla, että happi loppuu. yhä ajatukset susta saa mut tärisemään. en ole vieläkään saanut itkettyä sua ulos. suru on jossain jumissa ja se ei suostu purkautumaan vaikka koko ajan luomien alla polttaa.
ja ihmettelen. miten niin pienestä voi saada aikaan näin suuria tunteita? mitä me ehdittiin viettää aikaa yhdessä, siitä ei varmasti kovin monta tuntia tule yhteensä... muutama suudelma, sun syli... se mikä varmasti sai mut suhun rakastumaan, oli se nauru. kuinka me naurettiin yhdessä, jo silloin kun eka tunti vietettiin yhdessä siellä pihalla. jokainen hetki on kaunis muisto, säilytän niitä mielessäni, mutta en uskaltanut kovin usein ajatella kun pelkäänsin että kulutan ne loppuun. jotain sussa oli, niin erilaista kuin kenessäkään muussa mun elämässä aikasemmin. kyllä, sä herätit mut. ihan oikeasti niin teit.
kaipaan, kylmä on ilman sua. elämä on tyhjä, mutta onneksi on syitä jatkaa vielä eteenpäin. ja niiden syiden takia mun on pakko repiä sun muisto irti musta, päästä tästä lumouksesta, irrottaa niistä kaikista unelmista jotka ei toteutuneet sitten kuitenkaan. palata arkeen, nyt kun kesälomatkin loppuu, palata vanhoihin rutiineihin. pakko pyyhkiä sut mielestä ja palata siihen hetkeen, ennen kun kohtasin sun katseesi. pyyhkiä pois kaikki se mullistus mitä mun elämässä tapahtui sen jälkeen. kaikki ne tunteet joita mä en edes tiennyt itsestäni löytyvän.
oon ajatellut sua paljon. on tuskaa kun en voi kysyä mitä sulle kuuluu, miten sun elämä etenee, onko asioissa tapahtunut mitään muutoksia. kuinka sä jaksat sen kaiken keskellä. kyllä, mä edelleenkin toivon, että saat sen elämäsi järjestymään niin, että pahin tuska katoaa pois. ja toivon, että löydät rinnallesi sen naisen jolla on kultainen sydän. kaikkea hyvää ja paljon toivon sulle. vaikka olinkin loukkaantunut jonkin aikaa, mä ymmärrän kuitenkin miksi näin piti olla. enkä hetkeäkään ole sua vihannut. enkä vihaa, nyt enkä koskaan.
se kaikki oli kaunista.
varmasti jää taas niin paljon sanomatta...
tahtoisin, että tiedät... että välitin, todella ja välitän omalla tavallani edelleen. että olin sulle rehellinen, kaikki mitä sanoin tuli suoraan sydämestä.
kiitos sinulle, kaikesta
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi b..., vaikka olen miten kova sälli niin nyt tuli itku. oikeasti kaipaan sua niiiin paljon syliini. asiat ja ajatukseni ovat muuttuneet, mutta ikävä on entinen. anteeksi, toivottavasti vielä törmätään.
Mä taidan olla sitten liiankin kova sally kun toi vuodatus sai mut vaan hymyilemään ja naurahtamaan tietäväisesti: pissiksen vuodatus, tosin harvinaisen vaikuttava, tuli oma nuoruus mieleen ja se on tunsi elävänsä ja luuli, että pakko rakastaminen on jees.
Kuitenkaan tuo ei ole oikeaa rakkautta, pissis haluaisi sen olevan sitä.
Aito rakkaus on kaiken arvoista, mutta tekorakkaus on yhtä tyhjän kanssa, itsensä ja kumppanin huijaamista ja yksinäisyyden tunne saa ihmiset hakemaan lievitystä "rakastumalla" toisiinsa.
KREEGAH!
ajattelin ensin, etten vaivaudu kommentoimaan tätä ollenkaan. mutta päätin sitten kuitenkin kommentoida, miksi, sitä en tiedä.
ehkä mua alkoi harmittamaan tapa, jolla sä sieltä aidan takaa vasemmalta tunnet olevasi oikeutettu vähättelemään mun tunteitani ja suuressa viisaudessasi heität ne suoraan kategoriaan "teinipissiksen vuodatuksia"... lähes teini-ikäisen tytön äitinä mua huvitti kuitenkin sun kommenttisi...
oli aika, jolloin olin yhtä kyyninen kuin sinä, aika jolloin nauroin katketakseni hellille sanoille ja sairastin a-luokkaista siirappiallergiaa... helposti tulee kylmäksi kun elämä potkii päähän ja sut poljetaan tarpeeksi monta kertaa maan rakoon tunteidesi kanssa. (huom. en väitä että sinun kohdallasi elämä olisi näin mennyt, ehkä olet synnynnäinen kyynikko?...)
en mä tiennyt oikeasti, että tälläisiä tunteita voi olla olemassa tai että ne eivät tarvitse aikaa syttyäkseen ja palaakseen. niin vain kävi. kun löytää sen hetken maailmassa, että toisen sylissä on niin hyvä olla. sellainen sanaton, täydellinen rauha, jota en ole kokenut missään, milloinkaan aikaisemmin. kun kaikki arjen huolet ja ahdistukset katoavat täysin mielestä ja tunnet, että olet löytänyt sen täydellisen paikkasi maailmassa. että se toinen ihminen on oikeasti se puuttuva palanen sun epätäydellisessä palapelissä, jotain mikä on luotu tähän maailmankaikkeuteen vain ja yksinomaan täydentämään sinua... kaikesta päätellen sinä et ole tätä tunnetta koskaan kokenut...
jos tälläisten tunteiden tunteminen ja niiden ilmaiseminen tekee musta "pissiksen", mielelläni kuulun siihen laatikkoon kaikkien luokitusten hyllyssä. koska hetkeäkään en vaihtaisi näistä tunteista pois vaikka elämä nyt sitten veikin ihan erilailla kun olisin tahtonut. tuntea näin, toista ihmistä kohtaan. se on oikeasti aarre, kaikkine suruineenkin. ainakin olen kerran elämässäni kokenut jotain todella suurta ja kaunista.
en mä pyytänyt tätä ihastumista, en tätä rakkautta. mun elämä olisi sujunut suunnattoman paljon helpommin ilman näitä tunteita, tässä aikuisten maailmassa. en hakenut kaikkia näitä ongelmia mitä se toi mukanaan. vaan se rakkaus löysi mut, syttyi kyselemättä ja on, halusin sitä tai en. ja vaikka meidän aikamme olikin vain silmänräpäys ikuisuudessa, se kaikki oli todellista, ei mitään turhautuneen naisihmisen päiväunta...
eihän mun olisi mikään pakko puolustautua, ei mikään pakko välittää sun sanoistasi ja alenuvasta kommentistasi pätkän vertaa.
välitän kuitenkin.
älä tahraa kaunista vain siksi ettet sitä ymmärrä tai koe.
Olette molemmat oikeassa. On toki kiistatonta että "pieni punapää" puhuu täyttä asiaa, tiedän sen omasta kokemuksesta.
Silti, myös rankaisijalla on pointtinsa, hän on myös erinomaisen oikeassa.
Hitto, miten hienoja ihmisiä te olette. =)
Sääli vain, että elämä on yhtä iso illuusio kuin meidän parhaimmat hetkemmekin. :´/