Valot

Tilanne on sellainen, että en ole käynyt koskaan autokoulua ja ajokortin myöntämisestäkin on aikaa jo 35 vuotta. K.o. aikana ovat useat lait asetukset muuttuneet ja kysyisinkin asiaa paremmin tuntevilta paria seikkaa ajovalojen käytöstä. Tiedän, että myynnissä on asiaa valaisevia opasvihkoja ja netistäkin löytyy yhtä ja toista. Kysyn kumminkin tällä palstalla, sillä uskon saavani vastausten lisäksi jonkun asiallisen kommentinkin yhteiseksi iloksemme!

Kysymys nro 1: Onko nykyään taajamassa pakko käyttää lähi- tai huomiovaloja päiväsaikaan hyvien näkö- ja ajo-olosuhteitten vallitessa? Muistan ”ajovalopakon” olleen entisaikaan voimassa vain taajamien ulkopuolella.
Kysymys nro 2: Mitä virallisia ohjeita on tällä hetkellä valojen käytöstä moottoritiellä pimeään aikaan? Jos esim. keskipiennar on leveä, niin saako ajella pitkät päällä ajoneuvojen kohtaustilanteissa? Käsitykseni mukaan en häikäise vastaantulijaa varsinkaan vasemmalle kaartavalla tienosuudella, jolloin pitkät näyttävät lähinnä ”suoraan metsään”. Oikealle kaarrettaessa häikäisy on luonnollisesti mahdollista ja silloin onkin syytä vaihtaa ajoissa lyhyille.
7445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aina kun lähet liikenteeseen valot päälle (lyhyet riittää) mökiltä, töistä, koulusta mistä tahansa lähdetkin ja lisäksi moottoriteillä on valaistus ja omien tottumuksien mukaan ajelen valaistuilla osuuksilla lyhyet päällä.

C 'ya!

p.s. saitko tarvittavan tiedon?

Äänestä
  • Ymmärrän sen, että valot on hyvä panna liikkeelle lähdettäessä aina päälle, mutta kun olisi hauska tietää, mikä on asiassa täsmällinen määräys nykyään.

    Äänestä

Mikset käynyt autokoulua? Kuuskytäluvun lopulla inssiajo / kirjalliset systeemi oli ihan sama kuin nyt. Itse tosin ajoin kortin vasta -72, se maksoi lukion autokoulussa suoritettuna n. 450 mk, normaalissa autokoulussa olisi ollut 700-800 mk, ja kossuputeli maksoi 16,50 -> silloinen markka oli aika lähellä reaaliarvoltaan nykyistä euroa.

Opettiko isä?

Äänestä
  • Isäukko kävi yksin töissä ja lapsia oli kuusi. Ajokortti harjoiteltiin yksityisesti, kun se oli siten paljon edullisempaa. Siihen aikaan ”opettajalta” ei vaadittu muuta kuin tietyn vähimmäisajan voimassa ollut ajolupa. Autossa piti olla käsijarru edessä penkkien välissä ja jonkinlainen taustapeili oikeanpuoleisessa häikäisysuojassa. Tietysti valkoinen kolmio takana. Meillä oli siihen aikaan takamoottorinen Renault 10. Ajokortin hintaa en enää muista, olisiko leimaverot olleet vähän alle sata markkaa? Tietysti harjoitteluajan bensat siihen päälle.

    Äänestä

ja mielellään vielä lisä sellaisetkin on hyvä pitää päällä aina.
Itse ainakin ajan aina kaikki mahdolliset valot päällä, koska se luo niin mukavasti sitä turvallisuuden tunnettakin.

Mutta enhän olekkaan mikään kommunisti, minä ajan sentäs aidolla 80-luvun Volvolla (244 GLE)

Äänestä

Siihen aikaan kun hommasin ajokortin, olivat nuo mainitsemasi säännöt voimassa. Ihmisillä tuli silloin vaikeuksia määritellä, milloin ollaan niin tiheässä taajamassa ja milloin on ilmasto-olosuhteet sellaiset, että ne antavat luvan ajaa "seisontavaloilla", kuten silloin hauskasti sanottiin.
Päädyttiin siihen, että ajetaan aina ajovalot päällä. Tarkkaa ajankohtaa en muista, vaikka aihe toistuikin usein esimerkiksi liikenneradiossa säännöksen muuttumisen aikoihin.

Äänestä

Valopakko laajeni taajamiinkin -94 tai -95.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päällä kirjoitti:

Tilanne on sellainen, että en ole käynyt koskaan autokoulua ja ajokortin myöntämisestäkin on aikaa jo 35 vuotta. K.o. aikana ovat useat lait asetukset muuttuneet ja kysyisinkin asiaa paremmin tuntevilta paria seikkaa ajovalojen käytöstä. Tiedän, että myynnissä on asiaa valaisevia opasvihkoja ja netistäkin löytyy yhtä ja toista. Kysyn kumminkin tällä palstalla, sillä uskon saavani vastausten lisäksi jonkun asiallisen kommentinkin yhteiseksi iloksemme!

Kysymys nro 1: Onko nykyään taajamassa pakko käyttää lähi- tai huomiovaloja päiväsaikaan hyvien näkö- ja ajo-olosuhteitten vallitessa? Muistan ”ajovalopakon” olleen entisaikaan voimassa vain taajamien ulkopuolella.
Kysymys nro 2: Mitä virallisia ohjeita on tällä hetkellä valojen käytöstä moottoritiellä pimeään aikaan? Jos esim. keskipiennar on leveä, niin saako ajella pitkät päällä ajoneuvojen kohtaustilanteissa? Käsitykseni mukaan en häikäise vastaantulijaa varsinkaan vasemmalle kaartavalla tienosuudella, jolloin pitkät näyttävät lähinnä ”suoraan metsään”. Oikealle kaarrettaessa häikäisy on luonnollisesti mahdollista ja silloin onkin syytä vaihtaa ajoissa lyhyille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu