Palstalaiset muistavat varmaan taannoisen keskustelun siitä, kumpi on parempi vaihtoehto: katoaminen vai itsari. Tässä linkki niille, jotka eivät muista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000017431240
Melkein kaikki keskusteluun osallistuneet kannattivat katoamista. Itse olen miettinyt tätä katoamisvaihtoehtoa usein ennenkin. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa, etten parissa elämäntilanteessani ole häipynyt, vaan olen jäänyt odottamaan jotain ihmettä. Sellaista ei tietenkään ole tapahtunut. Masennus on vain jatkunut.
Nyt olen jälleen valintatilanteessa. Voin jäädä nykyiseen kiduttavaan elämäntilanteeseeni tai sitten kadota. Ensimmäiseen sisältyy se kuvitelma, että joku olisi kiinnostunut tilanteestani. Todellisuudessa tiedän, että kukaan ei ole kiinnostunut. Edessä on vain yksinäisyyttä. Tätä on jatkunut niin kauan, että en halua enää samanlaista elämää. Mutta itsemurhakaan ei ole hyvä valinta. Joten taidan häipyä jonnekin, missä ainakin ulkoisesti kaikki on toisin.
Kieltämättä elätän toivetta, että katoamiseni myötä edes joku huomaa minut ja osoittaa jonkinlaista välittämistä. Ehkä haluan nähdä, kuinka kauan menee, ennen kuin joku alkaa ihmetellä missä olen. Nämä ovat ehkä enemmän mielikuvamaailmaa, josta saa jotain lohtua. Todennäköisestihän kukaan ei edes huomaa, että olen poissa.
Mutta ainakin yritän tehdä jotain muuta kuin suunnitella itsemurhaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000017431240
Melkein kaikki keskusteluun osallistuneet kannattivat katoamista. Itse olen miettinyt tätä katoamisvaihtoehtoa usein ennenkin. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa, etten parissa elämäntilanteessani ole häipynyt, vaan olen jäänyt odottamaan jotain ihmettä. Sellaista ei tietenkään ole tapahtunut. Masennus on vain jatkunut.
Nyt olen jälleen valintatilanteessa. Voin jäädä nykyiseen kiduttavaan elämäntilanteeseeni tai sitten kadota. Ensimmäiseen sisältyy se kuvitelma, että joku olisi kiinnostunut tilanteestani. Todellisuudessa tiedän, että kukaan ei ole kiinnostunut. Edessä on vain yksinäisyyttä. Tätä on jatkunut niin kauan, että en halua enää samanlaista elämää. Mutta itsemurhakaan ei ole hyvä valinta. Joten taidan häipyä jonnekin, missä ainakin ulkoisesti kaikki on toisin.
Kieltämättä elätän toivetta, että katoamiseni myötä edes joku huomaa minut ja osoittaa jonkinlaista välittämistä. Ehkä haluan nähdä, kuinka kauan menee, ennen kuin joku alkaa ihmetellä missä olen. Nämä ovat ehkä enemmän mielikuvamaailmaa, josta saa jotain lohtua. Todennäköisestihän kukaan ei edes huomaa, että olen poissa.
Mutta ainakin yritän tehdä jotain muuta kuin suunnitella itsemurhaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mietin myös usein katoamista. Elämä on tällaisena sietämätön olotila. Mutta elän vanhassa tutussa ympäristössä. Muistot ovat lähes kaikki pahoja, mutta ne ovat tuossa ympärillä. Jos lähden vieraaseen kaupunkiin yksiöön makaamaan (olen masentunut aloitekyvytön ja voimaton) ei minulla enää ole ympärilläni edes noita pahoja muistoja ja silloin vasta olen todella yksin. Se ajatus kammottaa.
Onneksi et vielä lähtenyt, kun olen ollut huolissani susta! Olen vähän..sellaisessa ympäristössä, etten voi avata omaa sähköpostia. Se vanha osoite kaatui samassa rytäkässä kun palomuuri ja kaikki tiedostot. Ei kannata sinne enää kirjoittaa, ei mee perille. Kiva ´nähdä`et oot hengis!
Minäkin olen ollut sinusta huolissani, kun ei ole kuulunut mitään. Mutta onneksi olet hengissä! Miten jakselet?
Täällä sitä tosiaan taas (tai edelleen) suunnitellaan katoamista. Eli mikään ei ole muuttunut mitenkään.
Jos tää päänuppi toimis vähän ketterämmin, olisin tajunnut, että näyttöruudun pimeneminen ei välttämättä tarkoita tietsikan hajoamista. Voi olla myös johto irti!
No, älä hei ihan vielä katoa. Lähden kohta sukulaiskersan synttäreille, ellen autossa tuu toisiin aatoksiin, niin palaan sitten illemmalla lukemaan tarinoitanne.
Mutta saadaan me masentuneet ja kaikki kurjat ihmiset olla aikas ylpeitä itsestämme: kun selaa näitä erilaisia keskustelupalstoja, niin tällä palstalla on tosi aktiivista väkeä, melkein aina on joku hereillä..Ei ehkä ihan kirjaimellisesti, mut melkeen. Täst sit rinta rottingilla ulos. Uskookohan kukaan et oikeesti lähtisin...
En kai tästä nyt ihan yhtäkkiä lähde, kun taas tänne pääsin.
Tämä palsta on kyllä hieno. Masentuneiden kirjoitukset ovat erittäin korkeatasoisia eivätkä mitään sekopäisten höyryämisiä. Tervetuloa takaisin ja voimia, jos lähdet sinne juhliin!
En usko, että katoaminen toimii masentuneilla, koska itseään on vaikea paeta ja siitähän tässä on loppujen lopuksi kysymys. Toki mikä tahansa on itsemurhaa parempi vaihtoehto.
Minne tahansa menetkin, masennus seuraa sua. Jonkun aikaa voi olla onnellinen uudesta ympäristöstä ja muusta mukavuudesta, mutta ne kaikki mittkä luulee jättäneensä taaksensa tulevat vainoamaan yhä uudelleen. Ainoa katoaminen olisi kuolema, yritetty.
Mä kävin vieraisilla ja käyttäydyin lähes normaalisti, eikä kukaan epäillyt mitään, paitsi ne jotka mut oikeesti tuntee. Kotiin tultua iski aikasmoinen väsy ja tänäänkin nukuin 3 tuntia päiväunia.
Tuolla hulluinhoitotoimistossa taitavat jo pikku hiljaa luopua toiveista saada mut työkuntoon. Välillä on päiviä, ettei uskalla kun hiukan verhojen raosta kyylätä naapureita pihatöissään.
Ajattelin tuota katoamisvaihtoehtoa, kun läheiset kyttäävät siihen malliin, ettei itteään sitten millään saa hengiltä otettua. On usein ahdistus- ja depistuskissa tehnyt mieli loikata autoon ja ajaa jonnekin TOSI kauas..Mutta mitäs sit kun rahat loppuu ja jossain tarttis asua ja uusiin ihmisiin tutustua. Paskat, mitä tätä vatvomaan. Tänne mä jään lopuks elämäkseni ja jatkan lymyilyä ja paitojen silitystä. Mut osaanpahan ainakin käyttää tietsikkaa. Kunnes taas joku piuha irtoo..
Onnittelut selviämisestä taas tähänkin asti!
Oikeastaan sekin on katoamista, kun katoaa omaan kotiinsa. Joskus voisi tehdä hyvää poistua täysin tai ainakin väliaikaisesti, mutta välillä helpottaa suljettujen verhojen takana lymyäminenkin. Ja uniinkin voi yrittää kadota...
Minä voisin tällä hetkellä olla vaikka kuussa siinä mielessä, että olen kadonnut tänne kotiini eikä kukaan kaipaa minua. Ja kohta katoan toivottavasti uniinkin.
Hyvää yötä!
On vähän epätodellinen olo, kun lomat loppuu ja arki taas alkaa. Itse kun elää kuin hidastetussa filmissä, tuntuu noiden normaali-ihmisten touhut kuin ne eläis pikakelauselämää.
Joillain taviksilla on sellainen harhaluulo, että kaltaisteni hullujen arkipäivät sujuvat kuin Fitzgeraldin Kultahatussa. Raukeaa joutenoloa, lepäilyä ja filosofointia. No ei ihan.
Mitä sitten pitää sanoa, kun joku kysyy, että joko sun lomat loppui? Vaiks että: Ei kun mä oon aina lomalla..
Mun ois määrä tässä kuussa tavata joku uus hullujenhoitotäti. Tiedän jo etukäteen, että se rupeaa ensitöikseen tarjoamaan jotain päivähoito- tai askartelutoimintaa. Ne varmaan nauttii, kun saa kiusata tällaisia luusereita kuin mä. Meneekö kellään yhtään paremmin?
Siinä mielessä menee paremmin, etten ole joutunut moisiin kerhoihin. Eikä ole ketään kyselemässä loman loppumisesta.
Kultahattuelämäkin oli aika rankkaa. Yö on hellä -teoksessahan podetaan sairasta mieltä.
Joka tapauksessa on parempi, että ei ole pakko mennä töihin. Voidaan roikkua täällä palstalla ja tukea toisiamme.
Hei onko joku lukenut Albert Camus´n Sivullisen? Mulla on välillä sellainen olo, että asioita tapahtuu mun ympärillä ja mä vaikutan tapahtumien kulkuun tajuamatta sitä itse lainkaan. Sitten joku sukulainen soittaa ja on vihainen mulle, kun en ole tullut käymään tai olen sanonut jotain liian suoraan= puhunut totta.
Että onko se vaan mun suku, joka kehittää tällaisia konflikteja omissa oloissaan ja suuttuu, vaikken ole mitään tehnytkään. Vai olenko sittenkin...
Koskas sulla valojavarjo onkaan se lääkäri?
Se on nyt ihan kohta. - Suku on aina pahin. Vähäisinkin hienotunteisuus jää, kun ollaan sukulaisten kesken. Siinä syy, miksi en tapaa sukulaisiani.
Tänään on Hesarin sunnuntaisivuilla juttu katoamisesta.
Sen mukaan myös filosofit ovat pohdiskelleet katoamista kuoleman "vaihtoehtona".
En kuitenkaan usko, että on ihan hirveän pintamuodikasta kadota.
Ja jos on, niin mitä se haittaa!
Noudattaahan ihmiset muodin oikkuja paljon tyhjänpäiväisemmissäkin asioissa.
Mutta toivottavasti niin ei ole kaikkien katoavien kanssa. Onhan katoaminen siinä suhteessa hyvä juttu, ei läheisten tarvi nähdä tätä kärsimystä, toisaalta olisivat vain entistä huolestuneempia. Sitä voi kadota, itseensä.
Mutta vaikka joku voisi huolestua, niin olisi kuitenkin toivoa, että kadonnut löytyy.
Kuolleesta taas tietää, ettei se palaa takaisin.
ota mut mukaan!