Neitsyet ja seksi

Jäinen

Haluaisin kuulla muiden neityeiden mielipiteitä seksistä ja intohimosta. Vaikka neitsyt onkin ikuisen impeyden merkki, niin ilmeiseti merkin kantajat ovat suhteellisen intohimoisia.

Kuitenkin omalla kohdalla on toisin. Siis ainakin kulloiset kumppanit pitävät minua erittäin intohimoisena tyyppinä mutta ajatuksissani olen kaukana muualla. Olen omalla tavallani erittäin intohimoinen ja kekseliäs sängyssä, mutta se on suurelta osin teeskentelyä, toisen miellyttämista ja kenties pyrkimystä täydellisyyteen. Ja useat miehet pitävät minua parhaana sseksikumppaninaan
:(Orgasmia en ole saanut miehen kanssa koskaan. Jossain määrin touhuaminen sängyssä inhottaa minua.

Kuitenkin suhteen alkuvaiheessa olen tosissani intohimoinen (edelleen ilman orgasmia).Sukat pyörivät jaloissa kun ajttelen toista. Mutta pidän siitä mm. läheisyyden vuoksi.

13

5799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • <3

      että neitsyt vaatii vakavan suhteen, muilla tavoin "täydellisen" suhteen ennen kuin pystyy antautumaan seksiin täysillä. itselläni kesti jotain puoli vuotta ennen kuin uskalsin paljastaa itseni kokonaisuudessaan kumppanilleni, ja siitä lähtien on seksi parantunut kokoajan...kuinka mahtavaksi se voi tullakaan, nyt vasta 4 ja puoli vuotta takana :) vahva luottamus toiseen ihmiseen ja se, että uskoo mitä toinen sinusta sanoo auttaa eteenpäin :)

    • Asson

      Mitäpä minä neitsykkänainen, nymfomaaniksi ovat sanoneet. Sain päivällä sitten 4 orgasmia niin illalla silti taas panettaa! Pidän kaikista "ällöistä" jutuista ja olen halukas kokeilemaan kaikkea uutta.
      Venus minulla on skorpionissa, joten olen myös kiihkeä... Tosin poikaystäväni Oinas ei ole, joten se myös latistaa minua. Ei edes anna tarpeeksi, hänelle riittäisi vallan mainiosti 2x/vko. :(

    • Virgo 40+

      Ainakin minä olen intohimoinen ja rakastan seksiä, mutta ehkä todella on niin että tutun ja turvallisen kumppanin kanssa rakastelu aina vain paranee. Neitsyet säilyvät nuorekkaina pitkään ja paranevat kuin viini vanhetessaan. Neitsytnaiset ovat erittäin naisellisia. Neitsyet antavat ehkä etäisen, viileän kuvan itsestään, mutta luottaessaan toiseen täydellisesti he näyttävät todellisen minänsä.

      Itse en koskaan teeskentelisi sängyssä, en edes harrasta seksiä kenenkään kanssa pelkän seksin takia, sellaiseen ei ole koskaan ollut tarvetta.
      Läheisyys on tärkeää, hellyys ja toisen huomioiminen, tosin rajumpikin touhu kiihottaa joskus.

      Neitsyt jää helposti koukkuun täydellisesti kun rakastuu. Jos toinen ei tunne samoin, neitsyt suree suhdetta pitkään eikä helpolla halua toista tilalle.

      Itse olen elänyt pitkään vaakamiehen kanssa, opeteltiin seksin salat yhdessä vuosien kuluessa, nuorena olin koukussa kauriiseen, neitsytmieheen ja kaksoseen.

      Kauriin kanssa olen kokenut upeita hetkiä eroni jälkeen ja härän kanssa ystävyyssuhdetta sekä lämmintä erotiikka. Olen hyvin itsenäinen ja haluan itsenäisen ja itsevarman miehen, joka kuitenkin tietyllä tavalla vaatimaton ja nöyrä.
      Ulkomuoto ei ole se tärkein, mutta olen hulluna "isokokoisiin" miehiin ( enkä tarkoita tällä kalun kokoa ! ). Suomalainen mies on paras ja samanikäinen tai vanhempi minua, kokenut ja huomioiva ! Teen melko paljon toisen vuoksi, sekä sängyssä että muuten, mutta odotan sitä samaa myös kumppanilta.

      Neitsyeen kannattaa tutustua, eroottisempaa ja uskollisempaa kumppania ei taida löytyä - kunhan ensin osoitat olevasi neitsyen luottamuksen arvoinen !

      • Siru

        kirjoittaja Virgo 40 , veit sanat suustani! Oli kuin olisin lukenut oman kirjoitukseni tai kuvaukseni. Olen 99% samanlainen kanssasi. Ainoa ero on se että MINÄ kyllä teeskentelen sängyssä. Joskus, kun toisen miellyttäminen on se tärkein asia eikä oma tyydytys. Mutta yleisesti nautin todella paljon seksistä, enkä ole koskaan ollut kala, päinvastoin, näytän tunteeni avoimesti. Mutta seksiä ilman rakkautta tai ainakin kiintymystä toiseen ja suurta mielenkiintoa, ei tule mitään, eli minulle yhden yön jutut on täysin poissa laskuista. MInulle seksi on erittäin tärkeää mutta siinä on oltava tunne mukana, tarkoitan siis kiintymys kumppaniin.


      • samaa mieltä

        Elikä veit kyllä minultakin sanat suusta. Täydellisen sopiva kuvaus, minä olen myös 40 . Neitsyt-nainen on juuri sellainen, että sänkyasiat vaativat täydellistä luottamusta ja kun sen mies saavuttaa, niin seksi senkun paranee. Ainakin oma kokemus on tämän osoittanut. Riippuu tietysti myös miehestä, että miten osaa naista arvostaa ja muistaa aina välillä kehua ja antaa positiivista palautetta.


    • mutta uskollisia

      Ihan normaalia tuo taitaa olla. Et voi olla jäinen, jos olet kuitenkin intohimoinen - niinhän me neitsyet olemme! Ja kokeilunhaluisia. Ei kuitenkaan hurjastelijoita, joille ei yksi kumppani riitä.

    • Taurus guy

      Voin vain allekirjoittaa sen, että kun neitsyen saa sänkyyn, siinä maa järisee. Tyhmältä kuulostaa, mutta onpa joskus itkettykin orgasmin jälkeen, kun on ollut jotenkin molemminpuolinen rakkaudentunteen ja euforian sekoitus.

      • odotellessa

        Olen hiljan tavannut upean Härkä-miehen, ja kohta aika on kypsä seuraavaan vaiheeseen... Kemiasta päätellen jotain näin huikeaa on luvassa Neitsyt-naiselle...


      • Capricorn-man

        Totta, mitä kirjoitat. Olen koukussa erääseen vaaleaan, upeaan neitsytnaiseen.
        Erotiikka, seksi on mitä upeinta. Jo hänen pelkkä katseleminen saa itseni haluamaan häntä. Seksi on vain osa kaikkea mitä tunnen häntä kohtaan ja juuri tuo mitä sinäkin mainitsit rakkaudentunteesta ja euforiasta...rakkaudentunteen ja ihanan seksin sekoitus saa leijailemaan yläilmoihin. Neitsyt on todellakin tutustumisen arvoinen ja "antaa itsestään" PALJON kun on rakastunut ja luottaa täydellisesti kumppaniin.
        Muuten, kauris-neitsytpari on mitä parhain yhdistelmä, kokeilkaa.


    • seksiä kaikille

      Neitsyt-naisena voin sanoa, että seksi rakkaan ihmisen kanssa on parasta mitä olla voi.Neitsyt tarvitsee , antautuakseen täysin ,ihmisen johon voi luottaa ja joka on lämmin ja läheinen.Toki seksiä voi harrastaa muidenkin kanssa, mutta silloin se on vain" tekninen-juttu".Itse olen rakkaani kanssa valmis vaikka mihin ja missä.
      Olen myöskin kokenut mitä kaksi neitsyttä saavat aikaan lakanoiden välissä ja täytyy sanoa, että suosittelen jos siihen vain mahdollisuus tulee.

    • neitsykäinen?

      Lueskellessani muiden kommentteja seksuaalisuudestaan, tuli ihan hassu olo, en tunnistanut itseäni yhdestäkään..

      Eihän horoskooppi tietty ihmisestä kaikkea kerro!

      Mä olen todella seksuaalinen nainen; nautin naiseudestani, erotiikasta ja tietty itse seksistä! Tyypillisesti olen ulospäin viileä, mutta kun ulkokuoren alle pääsee, löytyy intohimoinen, kokeilunhaluinen ja kiihkeä nautiskelija.

      Mua ei haittaa lakanoiden sotkeentuminen tai muutkaan sotkut, eritteet ei ällötä tai edes juolahda mieleen.

      En ole estoinen ja todellakin tiedän ja kerron mitä haluan. Musta o ihanaa tuottaa toiselle ennen kokematonta nautintoa, mutta haluan myös itse arvoistani seksiä. Opetankin erittäin mielelläni uudelle kumppanille niksejä viedä mut taivaaseen ;)

      Sitten tohon rakkauteen, en kiellä etteikö seksi olisi parasta rakkaan kanssa, mut mua ei kauhistuta yhden illan suhteetkaan. Ja totta puhuen paljon enemmän nautin tuntemattoman kanssa kuin ekoilla kerroilla rakkaan kanssa.. Jotenkin voi ottaa enemmän täysillä sen vieraan kans, miettimättä toisen tai omia tunteita sen enempää kuin seksissä täytyy.

      En siis todella vaikuta tavalliselta neitsykäiseltä, mut seksielämäni on mieleistäni, eiköhän se ole pääasia =D

    • sana kreikasta

      Neitsyt-sana (virgo, vierge jne.) pohjautuu alunperin kreikan kielen sanaan, joka ei suinkaan tarkoittanut 'impeä' vaan nuorta naimaikäistä naista - näiden kahden välillä on melko suuri ero, vai mitä. Nuori naimaikäinen nainen edustaa vitaalisuutta, uteliaisuutta ja intohimoa, joten vieläkö ihmettelette?!

    • neitsyt-64**

      kuulostaa multa...olen samanlainen. Kaksi kertaa saanut orkun miehen kanssa elämäni aikana. En vissiin osaa ajatella itseäni riittävästi, teen toisen miellyttämiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4115
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      15
      2664
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2267
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2083
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      598
      1911
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe