Suurten ikäpolvien suurin huijaus

Suuret ikäpolvet, ostettuaan asunnon, ovat saaneet asuntolainojen korot vähennettyä veroissa, ei tämä vielä mitään mutta - Valtio on ottanut velkaa 10000eur/jokainen suomalainen ja asuntojen hinnat ovat nelinkertaistuneet ostohetkestä, JA NYT NUORTEN PITÄISI OTTAA 30V ASUNTOLAINAA 4-KERTAISILLE ASUNTOJEN HINNOILLE TEKEMÄLLÄ PÄTKÄTÖITÄ!

TÄMÄ EI MENE OIKEIN!
10747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mahdollisuudet kyllä olivat toiset.
Korot olivat ylhäällä mutta inflaatio hoiti velkoja tehokkaasti.
Toisaalta "suojaverkot" olivat kovin harvat.

Rakensimme talon 1976. Vaimo oli lasten kanssa kotona saamatta mistään penniäkään. Oli ollut pienipalkkaisena "puotipuksuna" ja minun plkkani oli sitä luokkaa ettei pentuja saanut yhteiskunnalliseen päivähoitoon.
Perse oli auki kuin tuuran putki.

Kuitenkin, inflaation avustamana, lunastimme tontin 1979 ja teimme koko perheen voimin kahden viikon ulkomaanmatkan.
12%:n velan maksoin pois etuajassa.

Totta ja tarua.
Töitä oli koska EI OLLUT VAIHTOEHTOA!
Ei ollut "suojaverkkoja".
Inflaatio hoiti velat.
Yksityinen kulutus ei vaikuttanut valtion velkaantumiseen joka tapahtui Holkerin hallituksen typeryyksien johdosta ja jonka seuraamuksia eivät seuraavatkaan ole pystyneet purkamaan.

Totta on että ikäluokkani pystyi melko luotettavasti suunnittelemaan asiansa pitkälle eteen päin (ne jotka kykenivät)!

Äänestä

Nyt 40 vuotta täytettyäni edelleen akateemisena pätkätöissä. En tule nurisematta huolehtimaan suurten ikäluokkien eläkkeistä.

Äänestä
  • millaista elämä oli ilman niitä talvella.
    Ei ollut päiväkotejä, ei hoitovapaita...

    12%:n korot asuntoveloissa, joita maksettiin vielä vanhana.

    Äänestä

  • Ette edes ymmärrä kirjoitti:

    millaista elämä oli ilman niitä talvella.
    Ei ollut päiväkotejä, ei hoitovapaita...

    12%:n korot asuntoveloissa, joita maksettiin vielä vanhana.

    ja vanhempain huolen, kansanhuoltoon ilmaiseksi luovutettujen elintarvikkeiden, siirtoväen majoituksen...kaiken tuskan ja kauhun äidin kautta kokenut.

    Äänestä

  • Mentyämme naimisiin 1969 sanoin vaimolleni ettemme voi luottaa "mahdollisesti" tulossa oleviin eläkkeisiin vaan meidän täytyy itse katsoa eteemme.
    Sen olemme tehneet joten sinun ikäluokkasi haluttomuus minun ja vaimoni eläkkeiden maksuun ei heilauta meitä mihinkään!
    Joitain saattaa heilauttaa?

    Kuten tuossa muutamassa kommentissa todetaan ovat elämisen puitteet ja vaatimukset nykyään jotain muuta kuin ne joissa me jouduimme omat "eläkkeemme" varmistamaan.

    Ensin piti ansaita ja säästää. Ja maksaa niitä 12%:n korkoja.
    + vaimon olla kotona hoitamassa lapsia ilman muuta korvausta kuin pienet lapsilisät.

    Ikäluokallasi ja nuoremmilla on kärsimättömät ja kohtuuttomat odotukset.
    Kaikki pitäisi saada heti ja helpolla.

    Lisäksi, ikäluokkasi on ensimmäinen joka tulee saamaan huomattavat perinnöt tältä parjatulta, suurelta populalta. Se vähä joka mummeleilta meille jäi, siirrettiin välittömästi penskoille.

    Omille penskoillemme, 32 ja 34v, olemmelahjoittaneet yhden asunnon, sponssanneet rahallisesti valmistumisen jälkeenkin kymmenillä tuhansilla, tehneet verotussyistä kaksi säästövakuutusta heidän nimiinsä. Ensimmäinen menee maksuun vuoden kuluttua.
    Kaksi asuntoa on vielä jäämässä heille ja silti olemme varautuneet kustantamaan oma hoitomme haluamissamme puitteissa itse.

    Metallin sekatyömiehen ja osa-aikaisen kaupan kassan ennenaikaisen työstä vetäytymisen (53/48v)varmisteluksi kuvittelemme tämän riittävän.

    Lähtötilanteemme: Itselläni hieman velkaa, välttämättömät perusvaatteet eikä edes polkupyörää.
    Vaimolla pahvilaatikollinen lakanoita ja vastaavaa.
    Ensimmäinen, mustavalkoinen TV ostettiin käytettynä puolen vuoden jälkeen vuokratun rintamamiestalon yläkerran parihuoneisiin.

    ÄLKÄÄ PERKELE VALITTAKO!!!!

    Äänestä

  • Ette edes ymmärrä kirjoitti:

    millaista elämä oli ilman niitä talvella.
    Ei ollut päiväkotejä, ei hoitovapaita...

    12%:n korot asuntoveloissa, joita maksettiin vielä vanhana.

    verotuksessa ja inflaatio söi asuntolainan.

    Kersat muutti maailmalle, möitte suureksi jääneen asunnon ja ostitte kaksi pientä tilalle, joista toinen vuokralle. Nuori 22 vuokralainen on maksanut asunnon hinnan 1,5 kertaisesti, koska pankista ei anneta asuntolainaa olemattomien tulojen vuoksi. Käteen ei jää mitään, mukavuudet tulevat vanhemmilta, jotka uusivat elektroniikkaansa. Kesämökit lahoaa pystyyn, kun perikunta ei käytä sitä eikä pääse yksimielisyyteen korjauskustannusten jakamisesta/määrästä, eikä suostu myymäänkään sitä.

    Armopaloja odotellessa ja siihen suureen perintöönne luottaen, josta verottajakin vaatii omansa käteisenä ja jonka kokoamiseen menee kaikki aika.

    Äänestä

  • sodan kirjoitti:

    ja vanhempain huolen, kansanhuoltoon ilmaiseksi luovutettujen elintarvikkeiden, siirtoväen majoituksen...kaiken tuskan ja kauhun äidin kautta kokenut.

    vaan kun ei ole niitä töitä.

    Otetaanko varat sitten sähköpostiverosta suuresta määrästä roskapostia vai laitetaanko eläkeläiset ansaitsemaan klikkailemalla www-linkeistä itselleen elantonsa?

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Mentyämme naimisiin 1969 sanoin vaimolleni ettemme voi luottaa "mahdollisesti" tulossa oleviin eläkkeisiin vaan meidän täytyy itse katsoa eteemme.
    Sen olemme tehneet joten sinun ikäluokkasi haluttomuus minun ja vaimoni eläkkeiden maksuun ei heilauta meitä mihinkään!
    Joitain saattaa heilauttaa?

    Kuten tuossa muutamassa kommentissa todetaan ovat elämisen puitteet ja vaatimukset nykyään jotain muuta kuin ne joissa me jouduimme omat "eläkkeemme" varmistamaan.

    Ensin piti ansaita ja säästää. Ja maksaa niitä 12%:n korkoja.
    + vaimon olla kotona hoitamassa lapsia ilman muuta korvausta kuin pienet lapsilisät.

    Ikäluokallasi ja nuoremmilla on kärsimättömät ja kohtuuttomat odotukset.
    Kaikki pitäisi saada heti ja helpolla.

    Lisäksi, ikäluokkasi on ensimmäinen joka tulee saamaan huomattavat perinnöt tältä parjatulta, suurelta populalta. Se vähä joka mummeleilta meille jäi, siirrettiin välittömästi penskoille.

    Omille penskoillemme, 32 ja 34v, olemmelahjoittaneet yhden asunnon, sponssanneet rahallisesti valmistumisen jälkeenkin kymmenillä tuhansilla, tehneet verotussyistä kaksi säästövakuutusta heidän nimiinsä. Ensimmäinen menee maksuun vuoden kuluttua.
    Kaksi asuntoa on vielä jäämässä heille ja silti olemme varautuneet kustantamaan oma hoitomme haluamissamme puitteissa itse.

    Metallin sekatyömiehen ja osa-aikaisen kaupan kassan ennenaikaisen työstä vetäytymisen (53/48v)varmisteluksi kuvittelemme tämän riittävän.

    Lähtötilanteemme: Itselläni hieman velkaa, välttämättömät perusvaatteet eikä edes polkupyörää.
    Vaimolla pahvilaatikollinen lakanoita ja vastaavaa.
    Ensimmäinen, mustavalkoinen TV ostettiin käytettynä puolen vuoden jälkeen vuokratun rintamamiestalon yläkerran parihuoneisiin.

    ÄLKÄÄ PERKELE VALITTAKO!!!!

    ja luovuttaa ääni suurelle ikäpolvelle ja olla valittamatta mistään, kun laiska-lasse pääsee kuluttamaan ansiottomasti saamiaan nuorilta ryöstämiään kansallisvaroja.

    MÄ VALITAN JUST SILLON KUN MÄ TYKKÄÄN JA SIITÄ KUN TYKKÄÄN, PERKELE!

    Äänestä

  • sodan kirjoitti:

    ja vanhempain huolen, kansanhuoltoon ilmaiseksi luovutettujen elintarvikkeiden, siirtoväen majoituksen...kaiken tuskan ja kauhun äidin kautta kokenut.

    Kuka maksaa jäljelle jääneiden valtion ja kuntien suojatyöpaikkojen palkat, kun duunareilla ei ole töitä ja entiset valtionyhtiöt on lakkautettu ulkomaisten omistajien toimesta. Kerro se, kysyn vaan.

    Ettei vaan oteta taas lisää valtionvelkaa.. KELE!

    Äänestä

-tasainen rusketus
-hyvä kampaus
-ei näkyviä bikinirajoja
-karvat ei saa näkyä uikkareiden lahkeista/bikinien reunoista

Mikä ihmeen pankkilaina/velkavankeus?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se on niin väärin kirjoitti:

Suuret ikäpolvet, ostettuaan asunnon, ovat saaneet asuntolainojen korot vähennettyä veroissa, ei tämä vielä mitään mutta - Valtio on ottanut velkaa 10000eur/jokainen suomalainen ja asuntojen hinnat ovat nelinkertaistuneet ostohetkestä, JA NYT NUORTEN PITÄISI OTTAA 30V ASUNTOLAINAA 4-KERTAISILLE ASUNTOJEN HINNOILLE TEKEMÄLLÄ PÄTKÄTÖITÄ!

TÄMÄ EI MENE OIKEIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu