rauhanmarssiko?

Ihmettelen todella suuresti tätä uutisointia eilisestä (ma 7.8.) sotaa vastaan marssista, sillä olin itse omin silmin näkemässä kuinka Mannerheimintien ja Simon kadun risteyksessä ollut kristillinen bussi ja sen läheisyydessä plakaatteja pitäneet ihmiset saivat päällensä kanamuna, lasipullo, kukkaruukku ja muita lentäviä esineitä sisältävän sateen, ja kiihkoisa lähinnä televisiosta tuttu kiihkoa täynnä olevat huudot: kuolema Israelille ja allah akbar huudot, saattelivat lähinnä raivon tilaan kiihkoutunutta joukkoa, joka oli osallistumassa tähän ns. sotaa vastaan mielenosoitukseen. Poliisi joutuikin tulemaan rytinällä väliin, jotta tämä ns. rauhanmielinen lähinnä kärkipäässä muslimeista koostunut mielenosoitus marssijoiden joukko ei olisi saanut tuhoa aikaan. On käsittämätöntä että tällaista suvaitaan suomessa, jos tämä on rauhanliikkeen mielestä rauhan marssi herää kysymys kenen rauhaa he marssivat. Näyttikin siltä että kyseessä oli Israelia vastaan kohdistunut viha marssi, jolla ei ollut mitään tekemistä rauhan kanssa, vaan siellä huudettiin hizbollahia ja muita ääri-islamilaisten tutuksi tekemiä iskulauseita. On tämä käsittämätöntä touhua, ei voi enään edes rauhassa pitää plakaattia jos sattuu väärä ryhmä kohdalle niin johan alkaa tapahtua. Toivottvasti ympärillä olleet muutkin ihmiset näkivät ja myös viranomaiset, että näillä ryhmittymillä on muut vaikuttimet kuin sodan vastainen marssi, sillä emme tarvitse tällaista menoa Suomeen. Tällaiselle tuohulle pitää pistää piste, ennenkuin nämä ryhmät luulevat että Suomessa saa heilua ja huojua ihan miten sattuu!
5516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin kovasti muuttunut...

Kun olin aikoinaan Hakaniementorilla seuraamassa ensimmäsiä rauhanmarsseja ihmettelin, kun valmiita plakatteja kannettiin Merihotelliltapäin...

Sitten ohjattiin bussilastillinen marssijoita paikoille ja heidät järjestettiin paikoilleen marssirivistöön ja he saivat tekstit joita eivät ehtineet edes itse lukemaan...

... aivan marssijoukon päätteeksi oli pieni joukkio jotka maalasivat itse palkaattinsa...

... no kun nissä mainittiin sana Nato niin heidät pakotetiin jäämään paikoilleen kun muu joukko lähti kohti pitkää siltaa...

... Nyt tuli Merihotellilta kuuden miehen joukkio paikalle...

... plakaatit käskettiin jättämään maahan ja kun eivät totelleet niin ne revittiin irti ja pistettiin päreiksi... pari mielenosoittajaa sai siinä turpiinsakin...

No ilman plakatteja sitten pääsivät muiden hännille...

Kyllä sitä RAUHAA kovasti on ennenkin marssittu, mutta millaista rauhaa...

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

"ollut kristillinen bussi ja sen läheisyydessä plakaatteja pitäneet ihmiset saivat päällensä kanamuna, lasipullo, kukkaruukku ja muita lentäviä esineitä sisältävän sateen, ja kiihkoisa lähinnä televisiosta tuttu kiihkoa täynnä olevat huudot: kuolema Israelille ja allah akbar huudot..."

Voit olla varma, että kun kulttuurimme rikastuu terroristienkannattajaroskaväellä lisää, tällainen lisääntyy vuosi vuodelta.

Kiittäkää arvon poliitikkojamme.

Äänestä
  • rikkautta...

    ... se tuo sosiaalityöntekijöille parempaa palkkaa ja mahdollistaa runsaan rahan käytön erilaisten seminaarien järjestäjille...

    piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

Niiden olisi pitänyt olla kovempia, häikäilemättömpiä ja verenhimoisempia. Päälle vaan saatanan tavalla ja "kristilliset" mokomat ali-ihmiset olis pitänyt repiä.

Äänestä
  • Taidat olla aika tyhmä ja todennäköisesti karmea luuseri.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pasi Arola kirjoitti:

Ihmettelen todella suuresti tätä uutisointia eilisestä (ma 7.8.) sotaa vastaan marssista, sillä olin itse omin silmin näkemässä kuinka Mannerheimintien ja Simon kadun risteyksessä ollut kristillinen bussi ja sen läheisyydessä plakaatteja pitäneet ihmiset saivat päällensä kanamuna, lasipullo, kukkaruukku ja muita lentäviä esineitä sisältävän sateen, ja kiihkoisa lähinnä televisiosta tuttu kiihkoa täynnä olevat huudot: kuolema Israelille ja allah akbar huudot, saattelivat lähinnä raivon tilaan kiihkoutunutta joukkoa, joka oli osallistumassa tähän ns. sotaa vastaan mielenosoitukseen. Poliisi joutuikin tulemaan rytinällä väliin, jotta tämä ns. rauhanmielinen lähinnä kärkipäässä muslimeista koostunut mielenosoitus marssijoiden joukko ei olisi saanut tuhoa aikaan. On käsittämätöntä että tällaista suvaitaan suomessa, jos tämä on rauhanliikkeen mielestä rauhan marssi herää kysymys kenen rauhaa he marssivat. Näyttikin siltä että kyseessä oli Israelia vastaan kohdistunut viha marssi, jolla ei ollut mitään tekemistä rauhan kanssa, vaan siellä huudettiin hizbollahia ja muita ääri-islamilaisten tutuksi tekemiä iskulauseita. On tämä käsittämätöntä touhua, ei voi enään edes rauhassa pitää plakaattia jos sattuu väärä ryhmä kohdalle niin johan alkaa tapahtua. Toivottvasti ympärillä olleet muutkin ihmiset näkivät ja myös viranomaiset, että näillä ryhmittymillä on muut vaikuttimet kuin sodan vastainen marssi, sillä emme tarvitse tällaista menoa Suomeen. Tällaiselle tuohulle pitää pistää piste, ennenkuin nämä ryhmät luulevat että Suomessa saa heilua ja huojua ihan miten sattuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu