Nordea on PASKA

Onneksi Suomessa on pieniä pankkeja vielä eikä nordean kaltaisia paska-pankkeja,jotka nuoleskelevat vain ja ainoastaan firmojen rahaliikennettä.Saa jopa rukoilla pankkikorttia saatika sitten luottokorttia vaikka on työpaikka ja luottotiedot kunnossa.Sairasta touhua mutta onneksi on tosiaan näitä ihmisen pankkeja.Mieluummin isommalla korolla palvelua kuin pienemmällä nöyryyttävää nöyristelyä.Sanokaa mitä sanotte te joiden tili siellä porvari pankissa on.
92889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jaa. Kyllä Nordeassa kaikki hoituu kun on rahaa (tai velkaa) eli raha asioita taikka potentiaalia tarpeeksi. Eli olet kelvollinen asiakkaaksi. Meilläkään ei firma ollut joten toiseen pankkiin. Itse tosin edelleen Nordeassa.

Äänestä

Oliskohan konttori, henkilö ja asiakaskohtainen kysymys.

Minulla ei ole moitteen sanaa sanottavana Nordeasta, eikä myöskään Handelsbankenista, OP:sta kokemukset aika neutraaleja ja Sammosta HIRVEITÄ.

En silti yleistä konsernitasolle.

Sitten tuo korttiasia.
Visa on minulla ollut niin pitkään kuin se on ollut saatavissa. En muista hankkimisrituaaleja.
Luottorajamuutokset olen kuiyenkin hoitanut suoraan luottokunnan kanssa, vaikuksitta.

Pankilla ei ilmeisesti ole siinä mitään tekemistä?!

Äänestä
  • Kyllähän nordeassa sen luottorajan nostavat yms.koska nordean oma kotipankki myöntää sen luoton,sekä kortin.Nihilisti paska koko pankki konserni....riippumatta konttorista.En hauku niitä ihmisiä jotka ovat siellä töissä vaan ainoastaan sitä touhua ja tyyliä joilla kohtelevat "asiakkaita"

    Äänestä

  • Paska nordea kirjoitti:

    Kyllähän nordeassa sen luottorajan nostavat yms.koska nordean oma kotipankki myöntää sen luoton,sekä kortin.Nihilisti paska koko pankki konserni....riippumatta konttorista.En hauku niitä ihmisiä jotka ovat siellä töissä vaan ainoastaan sitä touhua ja tyyliä joilla kohtelevat "asiakkaita"

    Nordea on täysin paska pankki. Henkilökunta on ylimielistä ja tympeää. Mistä ovat löytäneetkään niin vittuuntuneita ihmisiä "asiakaspalvelutehtäviin"? Totta on myös että visan saaminen kestää jopa 3 viikkoa, vaikka hakijalla on luottotiedot yms ok. Kun kyselee kortin perään, nordean ynseät ämmät vain levittelee käsiään tyyliin "ei me voida mitään".
    Ala-arvoisinta palvelua saa muuten pasilan nordeasta.

    Äänestä

  • Paska nordea kirjoitti:

    Kyllähän nordeassa sen luottorajan nostavat yms.koska nordean oma kotipankki myöntää sen luoton,sekä kortin.Nihilisti paska koko pankki konserni....riippumatta konttorista.En hauku niitä ihmisiä jotka ovat siellä töissä vaan ainoastaan sitä touhua ja tyyliä joilla kohtelevat "asiakkaita"

    Ehkä sinun luottorajasi määritetään pankissa.
    Itse olen kahdesti muuttanut ko. rajaa puhelimitse suoraan luottokunnan kanssa.

    Eka kerralla Espanjasta. 1000E > 3000E:oon.
    Valmis alle tunnin.
    Toinen kerta viime tokokuussa, 3000E > 6000E:oon suoraan puhelimitse. Luottokunnan heppu ei edes katkaissut puhelua vaan ilmoitti saman soiton aikana muutoksesta.
    Jonku välipuhelun otti minun luottokunnan tilini hotajalle.

    Nämä nyt ovat viimeiset kokemukseni. Pankeista en tiedä. Eikä kiinnostakaan!
    Edelleenkään ei moittimista!

    Äänestä

  • proletaari kirjoitti:

    Eiköhän se oo vika asiakkaassa, eikä pankissa.

    Itellä ei mitään moittimista Nordeasta eikä muistakaan pankeista.

    Eli asiakas on paska.

    Äänestä

Jos minä olen vittumainen niin onko se sinun vikasi???Herää nyt pälli!Nordea on perseestä ja katsohan poju tilastoja minkä pankin asiakkaat ovat vaihtaneet eniten tilejään muualle ja minkä takia=)Tule sen jälkeen vikisemään,että onko asiakas paska..

Äänestä
  • Haluaisin nähdä ne tilastot. Laittaisitko linkin, kiitos :)

    Äänestä

  • pasi kirjoitti:

    Haluaisin nähdä ne tilastot. Laittaisitko linkin, kiitos :)

    Minulle taas Nordea yrittää työntää väkisin luottokortia, viimeksi tarjosivat Master Goldia, 8 000 luotolla. Vähän turhan isoja luottoja tarjoavat p-aukiselle asuntovelkaa maksavalle duunarille.

    Ja eivät millään tahdo uskoa, etteivät luottokortit kiinnosta. Maksan mieluiten pankkikoritilla tai käteisellä. Asuntovelassa on jo tarpeeksi velkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex-porvari kirjoitti:

Onneksi Suomessa on pieniä pankkeja vielä eikä nordean kaltaisia paska-pankkeja,jotka nuoleskelevat vain ja ainoastaan firmojen rahaliikennettä.Saa jopa rukoilla pankkikorttia saatika sitten luottokorttia vaikka on työpaikka ja luottotiedot kunnossa.Sairasta touhua mutta onneksi on tosiaan näitä ihmisen pankkeja.Mieluummin isommalla korolla palvelua kuin pienemmällä nöyryyttävää nöyristelyä.Sanokaa mitä sanotte te joiden tili siellä porvari pankissa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu