NÄIN ON TAPAHTUNUT,1. luokan jälkeen vanhemmat saatiin manipoloitua, että heidän on siirrettävä muualle eriyiskouluun, koska opettaja, ei arvostanut esim siivoojan lasta, vaikka ihan älykäs lapsi. Vanhemmat, jos tilanne näin, niin siirtäkää lapsennne toiselle opettajalle tai toiseen kouluun.1/25 lapsesta ikäluokassaan vain ehkä vaatii toisenlaisen koulun 2. luokalla ! Älkää uskoko!!! Tilanteen nähnyt Turussa
VIRHE, JOS 5/25 ERITYISLUOKKAAN, OPESSA VIKA,TARKKANA
LIVETAITEILIJA
5549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lasta ei voida siirtää erityisluokkaan vanhempien ammatin perusteella. Siirtoprosessia edeltää mm. psykologin/neuropsykologin/lääkärin/psykiatrin tutkimukset, joilla kartoitetaan esimerkiksi lapsen kykyprofiili sekä mahdolliset emotionaaliset ongelmat.
Se on kylläkin totta, että nykypäivänä siirtoherkkyys on kasvanut erityisluokkien lisäännyttyä ja opettajien sietokyky erilasia oppilaita kohtaan madaltunut (mahdollisesti), mutta ihan heppoisin perustein ei siirtoja voida tehdä.
viisaudella ei ole välttämättä tekemistä erityisopetussiirtotarpeen kanssa. Vai luuletko, että erityisopetuksessa on vain lahjattomia ja "tyhmiä" lapsia?
Turussa tosin joissakin kouluissa kuulemani mukaan (huhu) on jopa pakkosiirretty erityiskouluun oppilaita, jotka ovat esim. muita oppilaita vilkkaampia.
Meille ehdotettiin myös eskarissa lapsen hakemista starttiluokalle (ehdotus ei sinänsä huono ollenkaan), ei kuulema pärjää koulussa. Kun emme kannattaneet asiaa välittömästi, meille ilmoitettiin että emme halua nähdä lapsen ongelmia!!!!!!No lapsi sitten tutkittin JA ONGELMIEN YDIN LÖYTYIKIN TARHASTA. LAPSI KOKI OLONSA SIELLÄ TURVATTOMAKSI. Eka vuosi koulussa menikin oikein hyvin ja lapsi koki paikan turvalliseksi. Tietenkin opettajalla on tässä ollut keskeinen rooli !
hiukan ns. hukassa.
Entäs jos hakeutuisit hieman väljemmille vesille ja ottaisit kiristävät vaatteet pois.
Kelluntaharrastus kerran viikossa voisi helpottaa.
Opettele lisäksi kirjoittamaan hieman sanoisinko älykkäämmän tuntuista tekstiä. Se antaa viestiisi vakuuttavuutta.
ja oikein professorin ja hänen työryhmänsä tekemän tutkimustyön tuloksena..........
LAINAUS .........
Professori Keltikangas-Järvinen on huolissaan yhteiskunnassa kapenevasta niin sanotun normaalin ihmisen mallista. Hän nosti esille neuvolat ja koulut, joiden määrittelemä hyvän lapsen malli on yhä kapeampi. Kouluissa oikeaa temperamenttia mitataan käytösnumerolla ja neuvoloissa jo pienen lapsen syömisellä ja nukkumisella.
- Sen ymmärtäminen on jäänyt vain juhlapuheisiin, että ihmiset ovat erilaisia. Ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus ovat lisääntyneet, arvioi professori Liisa Keltikangas-Järvinen.
.....
LINKKI JUTTUUN SANOMALEHTI KALEVA;
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=588877
......
Lukeminen ja myös ajatteleminen kannattaa aina,
vaikka pitäisi itseään
jo muita paljon, paljon sivistyneempänä.......