Euroopan Unioniin liittyy vappuna 2004 kymmenen uutta onnetonta valtiota. Kun Suomi on tähän asti maksanut EU:lle jäsenmaksua 200 miljoonaa euroa vuodessa, maksu kaksinkertaistuu uusien maiden liittymisen myötä. Kun vuodessa maksetaan 400 miljoonaa euroa, se tarkoittaa 1.095.890 €:n vuorokausimaksua, 45.662 €:n maksua tunnissa ja 761 €:n maksua minuutissa ympäri vuorokauden. Upeeta, mahtavaa! Ensin luovuttiin itsenäisyydestä ja sitten maksetaan itsenäisyytemme saajalle joka minuutti neljä ja puoli tonnia entistä rahaa. No, maksaahan Suomi Venäjällekin kymmenien miljoonien vuosivuokraa Saimaan kanavasta, vaikka Venäjä on meille velkaa kolme miljardia. Ja kaikesta sekoilusta huolimatta jotkut pitävät vallankäyttäjiä täysipäisinä. Täysiä ovat, mutta mitä ...
VITUN .......
Maksaja
2108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi olla kuin ihmeissään, mistä sitä sitten taas leikataan(uudistetaan tai kehitetään)? No kyllähän meidän hyvät päättäjät sen pian meille kertoo, siis sen, mihin juttuun ei enään ole varaa, siis semmoiseen, mihin oli ennen Eu jäsenyyttä.
Rotekstiksi äänestän kommunisteja, vaikkei ne eduskuntaan pääsekkään.
minä olen tolkuttanut täällä koko ajan että jotain paskamaista tapahtuu,ja varmaan tiedät että noi kaikki rahat revitään meidän selkä nahasta, #Irwin