ismon pakertama musiikki ei ole kertakäyttökamaa niin kuin moni muu suomalainen musiikki. ensimmäinen artisti joka todella kolahti heti ensi kuulemalla ja vielä vaan toimii! ismon ääni ja sanoitukset saavat polvilleen :) sanoitukset eivät kulu kerta kuuntelulla vaan ovat todella antoisaa kuunneltavaa kun jotkut aukeavat vasta pitkän kuuntelun jälkeen ja siten kappaleet uuudistuvat korvissa ja palkitsevat kuulijan. minusta on hienoa kun uskaltaa käyttää ääntään monipuolisesti, ei tyydyy läpilauluun niin kuin moni suomalainen vaan todella tulkitsee kappaleen monivivahteikkaasti ja tunteella. mahtavaa ismo!
ismo on kuningas
3
419
Vastaukset
- fani_
Ja sekin kertoo jo jotain kuinka paljon sillä on matkijoita!!!!
- booh
..KANSSASI AIVAN SAMAA MIELTÄ!!!
- schitzo kombinaat
esim. rumat sävelet ja harsoinen teräs ovat sellaisia teoksia jotka löytävät aika ajoin tiensä soittopeliini. eikä reilut kaksikymmentä vuotta tunnu missään, ei kuulijassa eikä ainakaan noissa em. julkaisuissa.
siekkareiden levyt ovat taas ihan oma juttunsa. erityisesti sielun veljien ekat äänitteet toimivat allekirjoittaneelle mitä mainioimpina "pään puhdistuspommeina", eikä tarvii silloin pulloa, piippua eikä pillerii, vaan tuo totaalinen musiikki räjäyttää turhat karstat päästä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs541698- 161544
- 1741386
- 821383
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3021306- 201255
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti98975Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä61958Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33923- 347845