Ajattelin kertoa näin julkisesti oman tarinani pitkän suhteen loppuajasta ja sen päättymisestä.
Olin seurustellut lähes 6 vuotta erään naisen kanssa joista avoparina 4 vuotta.
Loppuaikoina olimme kuin ystävät. Hyvät ja lämpimät ystävät. Pikkuhiljaa niin ikään kasvoimme erilleen.
Asuimme kahdestaan kolmen kissan kanssa kerrostalo kolmiossa jossa oli reilusti tilaa. Reilu vuosi sitten yksi kaverini oli kyllästynyt asustamaan veljensä luona. Hän ei enää kestänyt olla siellä. Tarjosimme hänelle väliaikaista asuinpaikkaa meiltä koska olihan meillä yksi ylimääräinen huone. Hänestä tuli kämppiksemme. Aluksi meillä oli hauskaa ja aina keksittiin uutta tekemistä. Pikkuhiljaa minulla ja exälläni alkoi suhde kariutua. talvella sovimme ettemme olisi enään yhdessä tai ainakin pitäisimme taukoa. Ero vaikutti aluksi helpolta ja sopuisalta. Jossain vaiheessa huomasin tulevani mustasukkaiseksi exäni ja kämppikseni yhdessäolosta, mutta naurahdin itselleni että vaikka ne tuleekin yhtäaikaa kaupasta, ei se tarkoita mitään. Luotin exääni kuin kiveen. Suuri totuus alkoi pikkuhiljaa valjeta. Exäni ja kämppikseni seurustelivat selkäni takana. Vaikka olimme eronneet ei se tarkoittanut sitä etteikö kyseessä olisi vaikea prosessi. Hajosin sisältä kappaleiksi. Olinhan luottanut ihmisiin ja uskonut ettei näin voisi ikinä käydä. Ei tällainen vaihtoehto ikinä edes käynyt mielessäni. Mutta minä purin hammasta enkä sanonut heille mitään. He eivät aluksi tajunneet että tiesin heidän touhuistaan. Kun he myöhemmin saivat tietää että olin tietoinen asioista, myöntelin vain että "ei siinä mitään". Olin katkera ja samaan aikaan helpottunut erosta. Sekavaa eikö totta? Jäin asuntoloukkuun. Sain vihdoin ja viimein ostettua asunnon jota aloin remontoida. Remppasin asuntoa useamman kuukauden jonka aikana jouduin asumaan entisessä kodissani ikäänkuin toisten nurkilla. Monet ihmettelivät miksi reagoin niin rauhallisesti. En tiedä sitä vielä itsekkään, mutta tällä hetkellä kun vihdoin pääsin pois painajaisestani alkoi uusi sellainen, nimittäin yksinäisyys. En osaa enää olla yksin. Olen töissä ja kotona. viikonloput olen ulkona hukuttamassa murheitani oluseen. Oisiko kellään mitään käsitystä mikä voisi piristää? Ystäväni ovat monet niin kiireisiä etteivät ehdi aina nähdä ja useimmilla on kumppani enkä tohdi häiritä heitä. Olen aikalailla eksyksissä, se varmaan näkyy kirjoituksestanikin. En tiedä tuliko tästä selkokäsitystä juuri kenellekkään, mutta itseni takia tämän kirjoitin. Ainakin sain avautua edes jonnekkin.
Olin seurustellut lähes 6 vuotta erään naisen kanssa joista avoparina 4 vuotta.
Loppuaikoina olimme kuin ystävät. Hyvät ja lämpimät ystävät. Pikkuhiljaa niin ikään kasvoimme erilleen.
Asuimme kahdestaan kolmen kissan kanssa kerrostalo kolmiossa jossa oli reilusti tilaa. Reilu vuosi sitten yksi kaverini oli kyllästynyt asustamaan veljensä luona. Hän ei enää kestänyt olla siellä. Tarjosimme hänelle väliaikaista asuinpaikkaa meiltä koska olihan meillä yksi ylimääräinen huone. Hänestä tuli kämppiksemme. Aluksi meillä oli hauskaa ja aina keksittiin uutta tekemistä. Pikkuhiljaa minulla ja exälläni alkoi suhde kariutua. talvella sovimme ettemme olisi enään yhdessä tai ainakin pitäisimme taukoa. Ero vaikutti aluksi helpolta ja sopuisalta. Jossain vaiheessa huomasin tulevani mustasukkaiseksi exäni ja kämppikseni yhdessäolosta, mutta naurahdin itselleni että vaikka ne tuleekin yhtäaikaa kaupasta, ei se tarkoita mitään. Luotin exääni kuin kiveen. Suuri totuus alkoi pikkuhiljaa valjeta. Exäni ja kämppikseni seurustelivat selkäni takana. Vaikka olimme eronneet ei se tarkoittanut sitä etteikö kyseessä olisi vaikea prosessi. Hajosin sisältä kappaleiksi. Olinhan luottanut ihmisiin ja uskonut ettei näin voisi ikinä käydä. Ei tällainen vaihtoehto ikinä edes käynyt mielessäni. Mutta minä purin hammasta enkä sanonut heille mitään. He eivät aluksi tajunneet että tiesin heidän touhuistaan. Kun he myöhemmin saivat tietää että olin tietoinen asioista, myöntelin vain että "ei siinä mitään". Olin katkera ja samaan aikaan helpottunut erosta. Sekavaa eikö totta? Jäin asuntoloukkuun. Sain vihdoin ja viimein ostettua asunnon jota aloin remontoida. Remppasin asuntoa useamman kuukauden jonka aikana jouduin asumaan entisessä kodissani ikäänkuin toisten nurkilla. Monet ihmettelivät miksi reagoin niin rauhallisesti. En tiedä sitä vielä itsekkään, mutta tällä hetkellä kun vihdoin pääsin pois painajaisestani alkoi uusi sellainen, nimittäin yksinäisyys. En osaa enää olla yksin. Olen töissä ja kotona. viikonloput olen ulkona hukuttamassa murheitani oluseen. Oisiko kellään mitään käsitystä mikä voisi piristää? Ystäväni ovat monet niin kiireisiä etteivät ehdi aina nähdä ja useimmilla on kumppani enkä tohdi häiritä heitä. Olen aikalailla eksyksissä, se varmaan näkyy kirjoituksestanikin. En tiedä tuliko tästä selkokäsitystä juuri kenellekkään, mutta itseni takia tämän kirjoitin. Ainakin sain avautua edes jonnekkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet hankalassa elämäntilanteessa, varmaan rauhallinen reagoiminen on ominaista tällaisessa tilanteessa ja mielestäni se on hyvä juttu. Saattaisihan joku tällaisessa tilanteessa pistää melkoisen shown pystyyn.
Alkoholi on vaarallinen ystävä, kannattaa yrittää korvata se jollakin. Yksinäisyyteen voisi jonkinlaista apua saada terapiasta. Itse olen käynyt jonkin aikaa terapiassa ja se on kivaa. Lisäksi siinä kuluu aikaa ja on seuraa.
Pikku vinkki: Hanki uusi nainen. =) Uu-uu-si-si nai-nai-nai-nen!!! Siis uusi nainen! =)
Kiitos vinkistä, mutta onneksi luonnon ominaisuudet on kohdallaan ja uutta tässä haetaan. Tarvii värvätä =D
Uusi nainen kiikariin ja menoksi! =D
Voi että... Varmaan aika kamalaa tulla petetyksi tuolla tavalla. Toivottavasti pystyt vielä luottamaan ihmisiin. Olet varmasti oikea herrasmies, sillä moni olisi varmaan tilanteessasi saanut raivokohtauksen. Minä ainakin olisin.
Et sä välttämättä kovin kauan yksin ole. Vaikutat aika järkevältä tyypiltä, jolla on jalat maassa ja asiat suht hyvin. Oma asunto, duuni, olet suht nuori, et kärsi ujoudesta tai muista ihmissuhteita vaikeuttavista ongelmista (kirjoituksestasi päätellen). Asioiden miettiminen vaatii oman suruaikansa, mutta älä suotta tee siitäkään ajasta liian pitkää itsellesi. Kyllä elämä vielä hymyilee.
Kiitoksia lohdun sanoista. Kylläpä tuntuivat hyviltä. =)
ja ryhdistäydyt ja alat etsimään uutta naista. Aluksi et tokikaan pysty luottamaan keneenkään, mutta kun se oikea sattuu paikalle, ja vaikka kuinka yrittäisit häntä ja tunteitasi torjua, niin pian huomaat että kuulutte yhteen.
Näin minulle on käynyt. Paitsi että silloinen kumppanini (kihlattuni) toimi erittäin sikamaisesti raiskaamalla parhaan ystävättäreni, ja esittämällä minulle ihan muuta, ja kaiken lisäksi kieltämällä kaiken kun jäi kiinni.
Äijä lensi pellolle, ja minä kuolin sisältäni. Nyt olen kuitenkin kuin uusi ihminen, kiitos ihanan aviomieheni.
Jaahs... no sinulla kuulostaa olleen astetta rankempi tarina. Onneksi sinulla on nyt sitten asiat hyvin ja kyllähän ne minullakin varmaan ajan kanssa paranee. Kiitoksia vastauksesta!
Sinulle, ja tsemppiä!
Aika parantaa haavat.
Miten voit sanoa tulleesi petetyksi jos ette kerta olleet enään edes yhdessä? Ymmärrän kyllä sen että tuollainen riipaisee syvältä, mutta exäsi hoiti mielestäni hommat juuri niinkuin pitää. Ensiks ero ja sitten vasta uusi kumppani.
Moi. Noh... Meillä päin on periaate ettei ystävän entisiin sekaannuta. Onko se sitten oikein että otetaan hyvää hyvyyttä asuntoon ystävä asumaan joka sittemmin vie tyttöystävän sinulta? Eron suurin syy on se että he alkoivat pelata selkäni takana. Siinä liene syytä tarpeeksi pettämis termin käyttöön.
Oiva kanta kuitenkin. Kiitos vastauksesta.
Tottakai se vituttaa kun noin käy. Usein nää sopimukset tuntuu unohtuvan kun se uusi tuleva exä tulee näköpiiriin. Mulla pokas nuorena poikana ensirakkauteni silloisen parhaan ystäväni, paukkasivat oikein naimisiinkin, samat periaatteet oli meilläkin : )
Noh, hän petti myöhemmin kaverianikin lukuisat kerrat sen "kavereitten" kanssa , jätkä kehtasi itkeä sitä murtuneena mulle : D
Ei kestä kauan kun olet löytänyt uuden, usko pois, olet vielä joskus tyytyväinen kun pääsit muijastasi eroon ja löysit fiksumman. Niin mullekin kävi, en kertakaikkiaan käsitä mitä siinä eukossa aikoinaan näin.