kanervan loikkaus

Kanerva loikkas kokoomuksesta keskustaan. Ovat sitten tosi läheiset. Kokoomuksen ei tarvi olla huolissaan. Köyhät pysyy kyykyssä edelleen. Siitä pitää huolen äärioikeistodemari Lipponen.
Meinasin äänestää keskustaa, mut nyt silmät aukes. Muutosvoimat pitää hakea muualta.
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se on, kyllä siinä kapitalisti varmistelee paikkaa, puolueesta ei niin väliä. Kummaa sakkia keskusta, että ottivat "loikkarin", joka kuitenkin ajaa kokoomuksen juttuja.

Äänestä
  • Keskusta ja kokoomus ovat mielestäni periaatteiltaan samanlaisia pääomapuolueita. Osin historiallisista, osin käytännön syistä ne eivät ole vielä liittyneet yhdeksi puolueeksi.
    Keskustan etupiirissä ovat lähinnä maa- ja metsätalouden, elintarviketeollisuuden sekä maaseudun ns. nyrkkipajateollisuuden edut.
    Kokoomukselle leimallisinta on suurteollisuuden sekä korkeasti koulutettujen henkilöiden etujen ajaminen, tosin sillä on osansa myös kaikissa kaikissa keskustan yhteydessä mainituista asioista.
    Kanervan loikkaus ei siis ole aatteellinen vaan ainoastaan keskustan valintamyymälän parempaan henkilökohtaukseen tarjoukseen perustuva.

    Äänestä

Nykyiset politiikot ova unohtaneet kansan joka heidät tyhmyyspäissään valttn äänesti.
Heidän mottonsa on kahdeksan vuotta ollut köyhä köyhtyköön ja eliitti rikastuu.

Tälle kansalliselle sikailulle on saatava loppu.

Olen valmis vallankumoukselliseen toimintaan jos vain todellisia vaihtoehtoja löytyy.

Pankaamme nykyiset politiikkomme yhteiskunnan kaatopaikalle työttömaksi työnhakijaksi, seuraavissa vaaleissa yhteiskuntamme kaatopaikalle kortistoon.

Äänestä

Kanerva halusi pelkästään ehdokkaaksi kevään vaaleihin. Puolueella ei tunnu niin olevan väliä. Mistähän tämäkin kertoo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sontarenki kirjoitti:

Kanerva loikkas kokoomuksesta keskustaan. Ovat sitten tosi läheiset. Kokoomuksen ei tarvi olla huolissaan. Köyhät pysyy kyykyssä edelleen. Siitä pitää huolen äärioikeistodemari Lipponen.
Meinasin äänestää keskustaa, mut nyt silmät aukes. Muutosvoimat pitää hakea muualta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu